YLE Radio 1

Tulen mielelläni poteroon kanssasi, jos olet nainen, sillä diggaan itsekin lähinnä mitallista runoa. Aronpuro sen sijaan konstailee kirjaimilla, esim. muodostaa kirjaimista koko sivun kokoisia X-, y- tai Z-kirjaimia. Miten nerokasta!

Väärinkäsitys: Ainakin itse diggaan mitallista runoa. Mutta Aronpuron silmänruokarunot eivät totisesti ole niin monen kirjallisuuspalkinnon arvoisia. Vai mitä arvelette, kun sivulla on kirjaimista muodostettu koko sivun kokoinen X, Y tai Z. Siteeraa niitä sitten saunailloisa.

Totta, Aronpuro ei vaikuta runoilijalta, jolta löytyy mielenpainuvia säkeitä illanistujaisia ajatellen. Luultavasti olet, Auggu, tällä hetkellä sillä lailla solmussa Aronpuron kanssa, ettei hyödytä hakata päätään seinään Lehmän henkäyksellä. Minulle on toisessa yhteydessä noin käynyt, eikä siihen ole auttanut muu kuin aika. Puoli tai pari vuotta myöhemmin olen sujuvasti päässyt itseäni vaivanneen figuurin tai kohdan yli ilman isompaa traumaa.

Minun on vaikea käsittää ketjuja, joissa tunnutaan yritettävän runouden tai minkä tahansa subjektin eri muotojen tai ilmennysten vastakkainasettelua. Eiväthän esim. Goethe tai Heine ole runoutena enää tänä päivänä kovin huimaavaa luettavaa, mutta silti saksan kielen uudistajina heidän asemansa edellyttää saksalaisen heitä tuntemaan. Tämä käsitetään. Kulttuurikiistoja ei heidän vanhahtavuudestaan käydä. Jokainen "avantgarde" toisaalta saa ainakin yhden kulttuurikonservatiivin paniikkiin. Mutta hänkään ei tyrmää kokeilijaa Goethe-patsaalla. Ja kritiikkinsä yleensä lientyy muutamassa vuodessa, ellei se ole poliittista, kun alkaa huomata jujun, joka uuteen sisältyy.

Jos nyt Aronpuro sattuu törmäämään kielen soivuuteen ja tekee pari kokeilua asian tiimoilta, niin onko tämä niin iso asia, että pitää virittää kirjallista vastakohtaisuutta modernistien ja traditionalistien kesken? Ei mielestäni. Saanen pitäytyä Pertti Niemisessä, Williamsissa - ja Heinessa?

moxu kirjoitti:Tulee mieleen jonkun vanhan polven komeljanttarin -muistaakseni Uuno Laakson- aikanaan kansainväliselle kutsuvierasjoukolle tulkitsema suomalainen dada:

Yksi kaksi kolme neljä
viisi kuusi seitsemän
kahdeksan
yhdeksän
KYMMENEN!

Minulla on hämärä muistikuva, että alun perin joku suomalainen (lääkäri?) saavutti Zürichissä (Cabaret Voltaire?) menestystä noustuaan estradille ja luettuaan kymmeneen, suomeksi. Illan parhaat aplodit, taisi tarina kertoa.

Takuuvarmasti moni nykynäkökulmasta klassikon aseman saavuttanut runoilija on ensin vierastanut dadaistien kokeiluja ja pelleilyä mielettömänä (Unsinn), mutta sitten huomannut mielettömyyden kätkevän runouden siemenen. Jos noin voi sanoa. Sen sijaan moni tuon ajan kulttuuriheeros on jo aikaa sitten kuollut, kuopattu myös taiteilijana: olikin pelkkä viihdemaakari.

Ajattelin vaan, että kuinka tällaisilla asemointirunoilulla voi saada niin "jumalattoman" paljon kirjallisuuspalkintoja, kuin A on saanut. (Ks. Google). Tämä asia kiinnostaa minua nimenomaan veronmaksajana, sillä viime kädessähän palkintorahastotkin ovat yhteiskunnan ylläpitämiä.

Mutta vieläkään en ole saanut vastausta eli sen tamperelaisen snobiryhmän nimilistaa, joka on nostanut humpuukirunoilijan näinkin korkealle.

Kop-kop

hah? kirjoitti:Huomiotani herätti heitto, että mitalliset ja loppusoinnulliset runot ovat poteroonsa juuttunutta liirumlaarumia, jota ei enää nykypäivinä viitsi lukeakaan. Jos näin on, pyydän saada jäädä poterooni. Älkää koputelko kypärään.

Jos viittaat sanomisiini, niin lainaa oikein. Älä vääristele sanojani. Totesin, etten "viitsi lukea 2000-luvun tuotoksia, joissa tekijä ei pääse ulos lyyrisestä poterosta".

Minusta virke oli merkitykseltään selkeä: jätän toisten luettavaksi sen (2000-luvun) nykyrunouden, joka on kuin suoraan 100 vuoden takaa.

Tätä ennen olin jo kerennyt tunnustaa arvostukseni ja rakkauteni Hellaakosken, Leinon ja Mannisen runoutta kohtaan. Niin että tältä osin: tervetuloa samaan poteroon!

auggu kirjoitti:Mutta vieläkään en ole saanut vastausta eli sen tamperelaisen snobiryhmän nimilistaa, joka on nostanut humpuukirunoilijan näinkin korkealle.

Ehkä sinun on nähtävä sen verran vaivaa, että selvität kulttuurilautakuntien, taidetoimikuntien, säätiöiden ym. orgaanien päättäjät ajoilta kun ovat Aronpuron nonsenseä palkinneet?

Itselläni on simppeli nyrkkisääntö lukemisten suhteen: Ei pakolla - jos romsku ei vedä, niin panen sen syrjään, jos runo ei toimi, niin hyppään sen yli.

k-meleon kirjoitti:Kop-kop
Jos viittaat sanomisiini, niin lainaa oikein. Älä vääristele sanojani. Totesin, etten "viitsi lukea 2000-luvun tuotoksia, joissa tekijä ei pääse ulos lyyrisestä poterosta".
- -
Tätä ennen olin jo kerennyt tunnustaa arvostukseni ja rakkauteni Hellaakosken, Leinon ja Mannisen runoutta kohtaan. Niin että tältä osin: tervetuloa samaan poteroon!

Anteeksi huoleton lukaisuni ja sen johdosta laukomani kommentit. Toisaalta halusin varmaan myös puolustaa niitä jotka yhä nykyään jaksavat kaivaa näitä poteroita ja niitten suomalta pohjalta käsitellä niitä asioita, joita tämä aika mielessä liikuttaa. Runon mitallisuuden voi tietysti lukija kokea (kirjoittajan) ajatuksenjuoksua sitovana ja sitä liiaksi määrittävänä, mutta ehkä silloin onkin kyse vain kirjoittajan puutteellisesta teknisestä tasosta. En itse usko, etteikö mitallinen runo taipuisi aivan yhtä lailla ihmettelemään direktiivejä kuin aikoinaan huutamaan kyldyyriä.

Mitä poteroon tulee, varmasti meitä sopii matojen sekaan vielä muitakin.

Wahinkoa ei ole tapahtunut, joten ei siitä tarvitse pyydellä anteeksi.

hah? kirjoitti:Runon mitallisuuden voi tietysti lukija kokea (kirjoittajan) ajatuksenjuoksua sitovana ja sitä liiaksi määrittävänä, mutta ehkä silloin onkin kyse vain kirjoittajan puutteellisesta teknisestä tasosta. En itse usko, etteikö mitallinen runo taipuisi aivan yhtä lailla ihmettelemään direktiivejä kuin aikoinaan huutamaan kyldyyriä.

Olet varmasti oikeassa, että Bryssälän outoutta voi kummastella mitallisesti siinä missä vapaasti hengittäenkin. Mielestäni kuitenkin etenkin silloin kun runo pysähtyy ihmettelemään hetkeä, tapahtumaa, pajunkissan heilahdusta kevättuulessa, on ilmaisun täyden vapauden rekisteri asiaa!

Aronpuro (Lehmän henkäys v. 2008): Lapaluulapaluulapuluulapaluulapaluulapaluu jne.

Että sellaista runoa.

auggu kirjoitti:Aronpuro (Lehmän henkäys v. 2008): Lapaluulapaluulapuluulapaluulapaluulapaluu jne.

Että sellaista runoa.

Mielenkiintoista keskustelua, jonka seuraamisen aloitin jälkijättöisenä inehmona vasta nyt, vaikken olekaan hitaaksi mainittu hämäläinen vaan pötkistelevä pohjalainen. Erityisesti kiitän k-meleonia urheista puheenvuoroista.

Nyt kun tuon lapaluulapaluu jne. katkelman lukee ihan oikeasti ajatuksen kanssa, niin vot: siinä näkyy leikkivä Aronpuro, joka oli samoilla teillä jo esim. Zodiacissa: lapaluu muodostuu aika äkkiä sanaksi luulapa eli tässä on semmonen semanttinen kiva kiemura. Tietysti Kari Aronpuro voisi runoilla tyyliin: Pimeä on yö, housujen vyö, ei pöksyjä kanna, eikä tyttökään anna. Ois siinä hieno runo siteerattavaksi saunailtaan... Häätynee nyt lähteä ostamaan tuo Lehemänhönkäsy.

En oikein usko tamperelaismafiaan, mutta jos sellainen on, liittyisin kannatusjäseneksi. Aronpuron tuotanto on minulle joiltakin osin tuttu, pidän siitä ja sillä selvä. Esim. V.A.Koskenniemen tuotanto ei minua miellytä juuri lainkaan, mutta en viitsi kyllä sitä vastaan aloittaa ristiretkeä. Runouteen kuuluu moninmuotoisuus ja se on hyvä asia.

Se, että koululaiset vääntävät riimiä tuskanhiki otsallaan taas kertoo enemmän siitä että heitä OPETETAAN tekemään niin. Eikä muuten monessa muussakaan kirjassa sanota sen kirjan nimeä (Raamattu, Tuntematon sotilas, Kunnon sotamies jne., Salamanterisota jne.)

"Aina ei ole Aronpuronkaan runoilijantie ollut yhtä auvoista. Hänen ollessaan Kemin kirjastolaitoksen virkailijana 1970-luvulla kirjaston silloinen johtaja, kirjallisuudentutkija, sittemmin prof. Raoul Palmgren (s. 1912)..."

Sikäli haluan oikaista Auggun edellä kirjoittamaa, että Raoul Palmgren työskenteli Kemin kaupunginkirjaston johtajana vv. 1957-66 (ja Vaasan maakuntakirjaston johtajana 1966-68). 1968 alkaen hän oli jo kirjallisuuden professorina Oulun yliopistossa.