YLE Radio 1

Jean-Baptiste Poquelinin eli Molièren (1622-73) tuotanto nousee säännöllisen epäsäännöllisesti milloin minkäkin teatterin ohjelmistoon. Milloin minkäkinlaisina tulkintoina...

Molière nousi aikanaan Aurinkokuningas Ludvig XIV:n suosioon nostamalla kansan keskuudessa suosituiksi tulleet commedia dell'arte-hahmonsa hallitsijan ja tätä hännystelleen aatelin eteen. Idea oli vähän samanlainen, kuin hovinarreilla: on joku, jolla on oikeus sanoa asiat juuri niin kuin ne ovat.
Molièren teksteissä toteutuu lähes aina ajan, paikan ja toiminnan ykseyssäännöt, joita Ranskan akatemia noihin aikoihin näytelmiltä edellytti. Kaiken oli siis tapahduttava saman päivän aikana samassa tilassa ja toiminnassa oli oltava johdonmukaisuus yhteen päämäärään. Commedia dell'arte-tyylin palvelija- ja isäntähahmoista sai kiitollisia tyyppejä tällaiseen ja näin ollen kaikissa Moliéren komedioissa on näennäisenä perusjuonena nuorenparin yksiin saattaminen, jonka rinnalla voi tapahtua periaatteessa vaikka mitä.

Aikalaisiaan Molière onnistui suututtamaan useitakin kertoja, mm.Porvari aatelismiehenä sai vastaanoton, jonka kuvaamiseen sana jäätävä olisi aika mieto. Pienaatelisto ja porvarissääty suuttuivat omaan nilkaan osuneesta pilkasta ja vasta kun kuningas antoi luvan jatkaa esityksiä, sen suosio nousi. Mikä sekin kuvaa L.XIV:n valta-asemaa, eihän kuningas voinut mielipiteineen olla väärässä...
Porvariakin kovempi debatti käytiin sitten Tartuffen kohdalla. Siinähän ollaan lähestymässä traagista loppua, jossa Orgon on menettänyt irstaalle hurskastelija Tartuffelle koko omaisuutensa. Toiseksi viimeisellä pääkirjansivulla paikalle kuitenkin tulee kuninkaan lähetti, joka paljastaa Tartuffen ja palauttaa Orgonille tämän omaisuuden. Ratkaisu tuntuu nuolaisulta kuninkaan suuntaan ja sellainen se monien tutkijoiden mukaan onkin, sillä Tartuffe oli ollut useita vuosia pannassa milloin mistäkin syystä: kirkonmiehet ja hurskastelijat kokivat pilkan kohdistuvan oikeisiin jumalanmiehiin ja aatelisto taas oli sitä mieltä, ettei heitä nyt ihan noin helposti höynäytetä.

Minusta Molière on Shakespearen jälkeen toiseksi merkittävin näytelmäkirjailija (antiikin kreikkalaisten varmaan näitä laajemmastakin tuotannosta on säilynyt kovin vähän, joten uudemman ajan airuet saavat kerätä kunnian) juuri siksi, että hän toi kansanteatterin tyylin hoviin ja edisti nimenomaan ranskalaisen teatterin kehitystä. Hänen jutuistaan nousi skandaaleja ja niistä puhuttiin. Ja niissä on oikeasti monta tasoa, joten ne puhuttelevat nykykatsojaakin.
On kuitenkin muistettava, millainen tila esim.Versaillesin hoviteatteri on: melko intiimi huonetila, johon mahtuu ehkä alun toistasataa ihmistä. Näyttelijäseurueen ja yleisön vuorovaikutus on huomattava ja balettikohtauksiin voi yleisökin osallistua. Tätä taustaa vasten Molíèren tekstillä rahastaminen esim.Helsingin Kaupunginteaterin isolla näyttämöllä on aika kyseenalaista, muutamia vuosia sitten Kansiksen isolla esitetty Tartuffekin oli, todella oivaltavasta uudesta käännöksestä ja tyylipuhtaasta pukuepookista huolimatta, esityksenä jotenkin etäinen.

Molièrestä kiertää joukko huhuja, joista jotkut ovat legendaa, jotkut liioiteltuja ja jotkut eivät. Se isoin ei pidä paikkaansa: M.ei kuollut näyttämölle vaan ainoastaan pyörtyi siihen -ja kuoli myöhemmin samana iltana pukuhuoneeseensa. Hänet olisi jo senaikaisen lääketieteen keinoin voitu pelastaa, mutta kukaan lääkäri ei (siihen aikaan varsin kyseenalaisen) ammattikuntansa osakseen näytelmissä saaman kritiikin johdosta ollut moiseen halukas. Luulosairashan taisi olla paitsi se näytelmä, jonka viimeisen esityksen jälkeen Molière itse heitti henkensä, myös se, joka lopullisesti rikkoi hänen ja välskärien siihenkin asti suhteettoman tulehtuneet välit.

Mitä tulee hautaamiseen siunattua kirkkomaata (6 jalkaa) syvemmälle, se pitää paikkansa. Tämä on aika yllättävää sikäli, että Molièrehän pilkkasi lähinnä tekopyhiä hurskastelijoita eikä niinkään kirkkoa. Mutta taustalla saattoi toki olla myös L XIV:n ja kirkon välinen kiista juridisista oikeuksista. Kuningashan oli peruuttanut kirkolta kaiken maallisen vallan tunnuslauseellaan: L'etat, c'est moi (Valtio olen minä) ja kun kirkkoisällä oli mahdollisuus kieltäytyä toimittamasta sielunmessua kuninkaan suosikille, hän luonnollisesti käytti tilaisuutta hyväkseen. Kuninkaan käskystä Molièrelle sitten kaivettiin "siunattua maata" syvempi hauta.

Myös Molièren näytelmiä löytyy netistä, esim.tältä sivulta (ranskaksi):
http://membres.lycos.fr/moliere/

Moliéren näytelmistä käytiin YleRadio1:n ElokuvaTeatterissa oikein ansiokas debatti ohjaaja -tai kuten hän itse nykyään mielii tulla kutsutuksi, fiktion sekatyöläinen- Heikki Kujanpään, kriitikko Outi Lahtisen ja Hanna Rydin välillä. Mielipiteensä Monsieur Poquelinista lausuivat myös Cilla Back ja Arto afHällström.
Kuten monesti aiemminkin on tullut ilmi, on Moliéren puhuttelevuus globaalia ja aikaansa sitoutumatonta. Commedia dell'arten hovikelpoiseksi joukkoineen saattaneen artistin maineen on syytäkin säilyä -ja aina välillä pirteästi päivittyä.

Ohjelma kuullaan uusintana torstaina 25.10.ja se löytyy myös tietokannasta:
http://www.yleradio1.fi/kulttuuri/elokuvateatteri/

Kannattaa tosiaan kuunnella. Molière ihastuttaa minua paitsi hierarkiallaan, josta ohjelmassa oli puhe, myös puheen ihanilla rönsyillä ja terävyydellä. Jos missä rönsy ja terävyys yhdistyy, niin "Saiturin" panttilainaamossa. Kovin painotettiin pääroolin merkitystä. Olen itse kokenut, että siellä välissä kulkevat palvelijat saavat paljon aikaan töineen, kommentteineen ja joskus jopa kapinointeineen. Eikä Molière kuulu vain näyttämölle, vaikka se sinne tietenkin on tarkoitettu. Olen itse lukenut hänen näytelmiään suurella innolla. Kääntäjinä olivat muistaakseni Sulevi ja Otto Manninen. Erillinen laitos "Saiturista" minulla on myös ja sen kääntäjää en kyllä nyt muista.

Jotkut näytelmät ovat jääneet mieleen. Don Juan -jutun (virallinen nimi?) olen nähnyt pariin kertaan. Kaupunginteatterissa aikanaan Donia näytteli Pekka Laiho, ohjaaja oli joku terävä, en muista nyt henkilöä, oliko Antti Einari Halonen siellä joskus. Aivan toisenlainen tulkinta jutusta oli sitten Ryhmäteatterilla Suomenlinnassa. Ohjaajaa en siitäkään muista, mutta kesäillan viileydessä Kari Heiskanen vietteli naisia oikein olantakaa ja ote oli niin luonteva ja häikäilemätön, että ei voinut kuin nauraa sekä Donille että näille naisille.

Joskus muinoin näin Kansallisteatterin lavalla "Porvari aatelismiehenä" -esityksen ja Tauno Palohan siinä aatelismiestä pyrki esittämään ja oliko niin, että vaikka roolihahmo olikin naimisissa, hän myös yritti hankkia nuorta vielä elävän tilalle! Mutta naurun kohdehan porvari oli ja "turkkilaiset" puhalsivat tuulta purjeisiin.

Luulosairas on yllättävänkin terävää kesäteatteria Tervasaaressa:
http://www.fifi.voima.fi/artikkeli/2011 ... huolimatta

moxu kirjoitti:Luulosairas on yllättävänkin terävää kesäteatteria Tervasaaressa:
http://www.fifi.voima.fi/artikkeli/2011 ... huolimatta

Samaa näytellään kesäteatterissa myös Tartossa.

http://www.vanemuine.ee/ebahaige