YLE Radio 1

humalainen kirjoitti:

punoja kirjoitti:Tänään tuli jälleen radiointi Musiikkitalosta, tällä kertaa suomalaisen musiikin päivän ja Sibeliuksen kunniaksi. Tosin HKOn konsertti eikä RSOn (siis sori että olen oikeastaan väärällä palstalla). Mutta jälleen ihmettelin, että eivätkö toimittajat osaa käyttää sanaa kukkakimppu, kun se kovin usein vääntyy kukkapuskaksi. Se on mielestäni tyylivirhe, ja kukkapuska on jotenkin alatyylinen, lähes halventava ilmaus. Se on KUKKAKIMPPU, arvoisat toimittajat.

kotiseututaide tympäisee ja vaikuttaa liian pedanttiselta ja kovin stereotyyppiseltä a cappella kuorolauluista sinfonioihin asti niin että sen muistaisi ulkoa vaikka takaperin esitettynä ollessaan aivabn liian yliarvostettua mutta populaarius ei ole näin muodoin vain populaarimusiikin pahe.

Jälleen niin paksua puhetta kuin odottaa saattaa. Milloin jätät Siben rauhaan ja alat kaivella muita toivottamia tapauksia?

punoja kirjoitti:

humalainen kirjoitti:

punoja kirjoitti:Tänään tuli jälleen radiointi Musiikkitalosta, tällä kertaa suomalaisen musiikin päivän ja Sibeliuksen kunniaksi. Tosin HKOn konsertti eikä RSOn (siis sori että olen oikeastaan väärällä palstalla). Mutta jälleen ihmettelin, että eivätkö toimittajat osaa käyttää sanaa kukkakimppu, kun se kovin usein vääntyy kukkapuskaksi. Se on mielestäni tyylivirhe, ja kukkapuska on jotenkin alatyylinen, lähes halventava ilmaus. Se on KUKKAKIMPPU, arvoisat toimittajat.

kotiseututaide tympäisee ja vaikuttaa liian pedanttiselta ja kovin stereotyyppiseltä a cappella kuorolauluista sinfonioihin asti niin että sen muistaisi ulkoa vaikka takaperin esitettynä ollessaan aivabn liian yliarvostettua mutta populaarius ei ole näin muodoin vain populaarimusiikin pahe.

Jälleen niin paksua puhetta kuin odottaa saattaa. Milloin jätät Siben rauhaan ja alat kaivella muita toivottamia tapauksia?

enhän minä hänen musiikkiaan katastrofin sublimoinnista nauttien pysty koskaan kuuntelemaankaan koska häneltä puuttuu kykyä siihen. joten ei puhuta sibestä.

pienen kansan ei ole helppoa taistella ulkoapäin suuresta maaimasta tulevia vaikutteita ja henkistä universaalia kulttuuriperintöä vastaan oman yksilöllisyytensä säilyttämiseksi ja kanallisten luomustensa rehabilitoimiseksi vaan kuten kaikessa muussakin isot jyräävät pienet ja nämä joutuvat kiltisti vain ottamaan vastaan kaiken sen mitä heille annetaan ja mitkä virtaukset ja teokset euroopan mantereelta perähikiälle kulloinkin kulkeutuvat kapellimestarilähettiläiden myötävaikutuksella.

pienestä idusta kasvaa suuri metsä. kun melartin johti viipurissa 1900-luvn alussa 1- kertaa mahlerin 2. sinfonian hitaan osan ei mennyt kauaa kun mahlerin musiikki suorastaan syrjäytti kaikki suomalaiset säveltäjät ja heidän sinfoniansa vääjäämättömästi vähin erin niin että 10 vuoden keskimääräinen ohjelmistonäkyvyys oli arkipäivää ja sitten näkemiin takaoven kautta ohjattiin herroja ulos. leijonalippu ei noussut salkoon,.mahler sai jäädä, kuten brahms ja muut vaikka suomalainren musiikki olisi ollu parempaakin laadullisesti. suuret sointimassat, valtava esityskoneisto ja mittasuhteiden gigantismi .

ei auta, saku on aina saku ja heillä ylivalta, kunnia ja voima sotilaallinen takloudellinen ja taiteellinen, niin että antaudumme ehdoitta saksalaisille ja venäläisille joiden romantiikka juurtui ohjelmistoon jo kauan ennen kuin suomi sai itsenäisyytensä ja musiikkipistonsa joissa juodaan kahvia joka opinto-ja lukukausi unelmille ikuisesta taiteesta. niin että tulkaa kahvittelemaan vaan seuraavan lukuvuoden sävellyksopiskelikjat. ei teitä kumminkaan soiteta sadan vyuoden kuluttua. sibe juhlii.sellaista urhoollisuutta ja taisteliumieltä kuin rintamalla todellisessa sodassa vihollista vastaan jossa tarjottiin voita leivän päälle vastapuolen provokaatioihin vastaten ei henkisen kulttuurin puolella nähdä se on kauppa ja markkinamiesten leikkikenttä jossa parhaiten myyvät musiikki voittaa sodan. netistä voi ladata kaikkea sitä samaa mikä soi radiossa ja konserteissa joka päivä minkä takia sitä pitäisi levyttää jatkuvasti uudelleen. onko kysyntä näin valtavaa bachin, siben ja beethovenin kohdalla? näköjään en ole ainoa hullu tässä maailmassa.

RSO:n konsertissa viime perjantaina Olli Mustonen soitti Rahmaninovin konserton nuoteista - sitä hyvin harvoin näkee, paitsi uusien (tai muuten modernien) teosten yhteydessä. Eihän se mikään mittari olekaan, mutta voisi kuvitella että kyllä sen lähes ulkoa täytyy mennä, ei tuollaista pysty soittamaan "nuoteista" noin kirjaimellisesti. Vaikka kyllä Mustonen oli nuoteissa selvästi ihan tiukasti kiinni.

en ole lainkaan salmenhaaran kanssa amaa mieltä näin imponoimattomsta ja fasinoimattomasta askeettisesta sinfonisuudesta ekspressionistisesta eksperimentoinnista huolimatta joka maistuu suussa kuin kuiva siben nelosen limppu kun kaapisssa on tuorettakin leipää jota harvemmin kulijoille tarjoillaan.

rikasta emotionaalista vaikutusta joka on vielä orkestraalisesti ajateltua sinfonisuutta jossa lyömäsoitintehoja ei säästellä ei mitään wagnerin musiikkidraamoista kyhättyjä puoliviihteellisiä orkesterifantasioita ala naiivi valkyyrioiden ratsastus mekaanisessa ostinatossaan imelässä konseptissaan vaan arkkitehtoniselta muotoajatelultaan lujaa halittua ja loogista muotorakentta suosivaa ja melodiikaltaan intohimoista tehokaiden orkestralisten efektien värikylläistä myöhäiromantiikkaa koko dynaamisen asteikon ääriä myöten jota esim.melartinin 3. sinfonian avausosat ovat tulvillaan kuumeisessa kiihoittuneisuudessa kuin uljaat ritarit astuisivat areenalle haaniskoisaan tai intermezzon aalloilla keinuva tanssillinen rytminen syke merisinfoniassa dukasin noidanoppipojanhengesä ranskalaisttain pandiatonisten kvinttrakenteisten sointujen värittämänä kin meduusat ja merihevosten kanssa tanssisivat hurmiossa .

taidemusiikissa ei parasta ennen päiväys mene umpeen samoin kuin ravinnossa vakka top 20 parhaan historiallisten orkesterisäveltäjiämme teokset harvoin ovat realisoidut os niminä edes tunnetut kuten pikkurahalla antiikkiliikkeestä myytävänä olevat tuhansien harrastelijataiteilioiden maisemamaalaukset musiikin kadotessa viimeisen sävelen häipyessä kuuluvsta n. puolen tunnin kestoisena kun kerran pariisin louvren taidmuseon seinälle ripustettu mona lisa pysyy siinä tuhansia vuosia miljoonien nähtävllä kun joku tuukkasen 2. sinfonia tai saikkolan traaginen on hetken viipyilevänä kerränyt ehkä pari sataa kuulijaa koskaan ja on taas stattisena elementtinä jossakin pimeässä käkösä, surullista tämä suomalaisen säveltaiteen

Yritin katsoa netin kautta tämän iltaista wieniläisten Sibelius-konserttia, mutta mikään linkki ei sitä suostunut näyttämään, olisikohan joku yhteyslaskuri mennyt tukkoon. Welhon 10 megan kaapeliyhteys kyllä piti olla riittävä myös paremmalla kuvanlaadulla.

http://yle.fi/musiikki/klassinen/live/

Wienin filharmonikot Musiikkitalossa. 24.02.2012.
Jean Sibelius: "Sinfonia nr.7 C-duuri ja Sinfonia nr.5 Es-duuri ja Sinfonia nr.1 E-molli".
Samassa konsertissa kolme Sibeliuksen sinfoniaa.
Typeryyttä. Eihän mikään säveltäjä tälläistä kestä.
Mikä tässä oli Sakari Oramon tulkintaa, mikä Wienin filharmonian tulkintaa
Lisäksi radiolähetys epäonnistui. Kuuluvaisuus oli lähinnä "Sottapyttymäistä".
Tuntui kuin puupuhaltimet eivät olisi olleet vireessä jousien kanssa. Käyrätorvet olivat häipyneet johonkin kaukaisuuteen ja tietysti harput eivät kuuluneet.
Seurasi 30 minuutin väliaika. Jotain radiolähetykselle oli tehty, sillä nyt Wienin filharmonikot alkoi soittamaan.
Sibelius: "Sinfonia nr.1 E-molli. Alun klarinetti soolosta alkoi todellinen orkesterikylpy. Mitä pateettisempaa Jannen musiikki oli, sitä paremmalta se kuulosti. Kolmas osa, jazzahtavaa Jannea oli mainio. Patarummun soittaja oli taitava.
Finaali on ongelma. Se joko onnistuu tai usein epäonnistuu. Jannessakin on syynsä kömpelyyteen.
Tässä orkesteri plus kapelimestari saivat täysosuman.
TTA.

T.T.Anttila. kirjoitti:Wienin filharmonikot Musiikkitalossa. 24.02.2012.
Eihän mikään säveltäjä tälläistä kestä.
Mikä tässä oli Sakari Oramon tulkintaa, mikä Wienin filharmonian tulkintaa

Kyllä Janne kestää, sehän taas huomattiin. Ja kun on tällaiset mestarit asialla. Ei Oramo millään voinut parin päivän varoitusajalla tehdä "uutta wieniläistulkintaa", niinhän hän itse haastattelussa kertoi. Mutta hän teki ja johti Sibeliuksen musiikkia.

RSO:n konsertti. 07.03.2012.
Whittall: "Alttoviulukonsertto".
Olisiko tämän Kanadalaisen käenpoikasen teos esitetty Suomessa, jos tämä ei asuisi Suomessa.
Ylipitkä noin 40 minuuttia. Voi voi sentään. Loputonta urkupistettä ja jotain yritettiin alttoviululla.
Tervetuloa tylsyys ja museoitava tekele. Kirjoitettava uudelleen puolta lyhyemmäksi,
niin voisi sen joskus esittää uudelleen.
Solisti. Ilari Angervo oli pätevä. Ääni oli selkeä, ei liiaksi "Tossumainen", kuten usein alttoviululla.
Stravinsky: "Satakielen laulu".
Stravinsky kirjoitti mestarilliset baletit 1900-luvun alkupuolella. "Satakielen laulu", ( 1917 ) on viimeinen teos, jonka tekijältä hyväksyn. Sen jälkeen luovuus kuoli ja tuli typerää inhomusiikkia.
Manuel de Falla: "Kolmikolkkahattu".
Värikästä espanjalaista viihdemusiikkia. Debyssi, Ravel, Kansanmusiikki.
Siitä oli saatu persoonallisuutta, joka kestää aikaa.
TTA.

RSO:n konsertti. 18.04.2012.
Antonin Dvorak:"Tsekkiläinen sarja D-duuri".
Dvorak sävelsi liian paljon. Tälläisiä kansanomaisia sävellyksiä hänellä on lukuisia. Persoonallisia nämä ovat, tekijästä ei voi erehtyä, mutta liika on liikaa myöskin hyville säveltäjille.
Jaakko Kuusisto: "Viulukonsertto".
ESS-musiikkitoimittaja arvosteli ystäväänsä. J.Kuusiston viulukonsertto on täysosuma, mestariteos.
Sanottakoon nyt suoraan, rehellisesti. En tunne ketään Sinfonia Lahdesta, vaikka olen Alkuasukas, joten arvostelen täysin ulkopuolisena. Ei riitä ammattitaito, tai musiikin tohtorin titteli. Ei niin luoda persoonallista, kestävää musiikkia.
Tätä teosta oli lähinnä plagioitu M. Ravel ja Ernest Chaussen ja aikamme sekasotkua. Loppu osa oli lapsellista touhua.
Tarvitaanko uusi Talvisota, tai vaikea syöpä tai sydänsairaus, jotta pystyisi tekemään kestävää musiikkia ?
Kuusiston sukudynastian paras teos on, Taneli Kuusisto: "Suomalainen rukous ".1939.
Dmitri Sostakovits: "Sinfonia nr.I f-molli".
19-vuotiaan Sostokovitsin mestariteos.
Monet ns. säveltäjät ja vuosia musiikin korkeakouluissa opiskelleet. "Onko tämä tämän vaivan arvoista "?
Jos siitä tulee rahaa, eikä olla veronmaksajien LOISELÄJIÄ, niin siitä vaan nuotteja paperille.
Ei ne kuitenkaan jää elämään.
19-vuotiaan Sostokovitsin persoonallinen MESTARITEOS jäi elämään.
TTA.

melartinhin 3. sinfonia rso:n konsertissa herättri kritiikkiensä puolesta sikäli huomiota vatyakunnallisessa päivälekdessä että siinä ei viitattu sanallakaan aikalaiskriotiikin tavoin teoksen tyylivaikutteisiin jossa edellisen kohdalla painoi tietysti se että 1900-luvun alussa mahler oli suomessa vielä sangen tuntematon säveltäjä kun taas meidän aikamnamme 60-luvun mahklerrenessanmssin myötä jo hyvinkin suosittu, esitetty ja tunnettu ja tämän vaikutus näkyy melartinin sinfonioissa ennen muuta niiden muodossa kun brucknerin vaikutus niiden tematiikassa sen lisäksi että 2. osan alun puhallinten sointijatkumossa ilmenevä sävelvärimelodia lienee schönbergin klangfarbenmelodien sovelluksena ensimmäinen laatuaan suomessa joten kovin paljon taakseen epävarmana hyvin harjoitellut maratoonarisinfonikko ei katsellut ellei sellaisena voi pitää' teoksen syksilstä muotoa jossa pääteema palautuu teoksen jokaisessa osassa ja joka luo tietynlaista yhtrenäisyyttä teokseen ja auttaa kuulijoita palauttamaan mieliin ja muistamaan teoksen keskeistä teema-ainesta yhtälailla kuin muutkin osien väliset temaattiset viittaukset erään historiallisen sinfoniatrradition jatkumona.

no niin taikka näin jossei ytimeen päästä tällainen teoksen pintaraapaisu käy tietenkin kritiikin poikasesta pienenä iltapuhteena kun kriitikko ei millään muotoa kaivaudu olennaiseeen jota edustaa sinfonian tunnesisältö joka viime kädessä määrittelee sen arvon ja merkityksen museaalisena kuriositeettinakin varhaisessa kerrostumassa ja säveltäjän saisäisen sielunmaiseman kuvaileminen josta en mehukkaiden teemojen ja surrealistisen polyfonisen mestarinäytteen lisäksi läpeensä kontrapunktisesti työstetyn ja salmenhaaran mielestä teoksen karakteristisimmat aiheet sisältävän scherzon triotaitteen koraalissa saanut minkäänlaista vihjettä teoksen metafyysisestä sisällöstä' kuin oman vahvan musikillisen kokemuksen kautta.

mutta sattuuhan tällaista ja sanottakoon että melartinin 3. sinfonia täyspitkässä alkuperäisessä lyhentämärttömässä muodossaan jossa kuultiin myös laaja kehittelyjakso josta levytylksessä on vain jäljellä sen loppuosa jossa säkeet lyhenevät lyhenemistään mahleriaanisine sointikarakteereineen teki pakahduttavan kuumottavan vaikutuksen niinkuin ei ekhkä koskaan aiemmnin rSo:n konsertissa. olin konsertin jäkeen niin kuumeinen syvästi liikuttunut ja poissa tolaltani ettei palmgrenin pianokappaleet jaksaneet enää kiinnostaa.

kaanonmoottorilla käyvä pohjolan "sinfonia" polyrytmisessä vaskisoinnissaan ei tuhlaillut niukkuudessaan minkäänlaisia sisäistyneempiä tunteita jaellen ku niitä ei nähdäkseni juurikaan ollut mitä jaella. mutta auktorioteetti riittää viime hetken ohjelmanvaihdokseen jos maestro niin päättää, mikä oli todistettava. mukavaa vaihtelua pinttyneesen kantarepertoaariin. siitä plussa. visionäärisyys unhodetun suomisinfoniaohjelmiston suhteen ei tullut todistteua melartina enempää tällä kaudella. siinä antinne minulle rso. siispä sama kuunterleeko cd levyjä vai radiota.