lgrohn kirjoitti:professori salmenhaara mm. on kirjoissaan analysonnut näiden teosten musiikillista rakennetta ja antanut oman uskottavan arvionsa niiden kvaliteeteista
Tuossa on esimerkki "musiikin tutkimuksesta" pahimmillaan. Partituuriin perustuva spekulaatiota, ei muuta. Esityksiä ja kuulijoiden kokemuksia (paisi omaansa) ei selvitetä lainkaan. Musiikin tutkimuksen pitää perustua empiriaan, ei spekulaatioihin.
sitä mieltä minäkin olen ja joidenkin teosten kohdalla salmenhaara itsekin kaipaisi edes jonkinlaista äänitettä teoksesta jota ylenkään levystöstä ei suinkaan läheskään aina löydy, kuten tauno pylkkäsen orkesterirunoelmasta ulthima thule joka edustaa hänellä harvinaista uusimpressionistista tyyliä ja joka edusti suomea pohjoismaisilla musiikkipäivillä. myöskään monien suomalaisten varsinkaan postromanttisten taui uusklassisten sinfonikkojen kyseisen lajityypin teoksia ei ole juuri saatavilla.
salmenhaaran kliinisen objektiivinen mnusiikkitieteellinen analyysi ei usein pidä sisällään haltiotumisesta kertovia superlatiiveja kuin korkeintaan esitellessään joskus aikalaiskriitikkojen kirjoituksia teosten esityksistä joissa jotakin melartinin sinfoniaa saatetaan kiitellä sinfoniakirjallisuutemme kaunistuksena mm. n.o 2 tai madetoja nuorena kriitikkona toteaa mahdotomaksi ymmärtää miksi melartinin 3. sinfonia mahleriaanisessa herooisessa paatoksessa vaikuttaa häneen niin voimakkaasti. salmenhaara tuntuu itse lumoutuneen hieman liiaksikin sibeliuksesta kehuen sinfonioita epäämättömiksi mestariteoksiksi vaikka toisaalla varoittaa sokeasta palvonnasta.
kaikkein innostunemmillaan salmenhaara tuntuu olevan silloin kuin hänen tutkittavanaan on jokin kauaskatseinen modernia sointipintoina ja sävelryöppyinä esiintyvää kenttätekniikkaa ennakoiva teos kuten melartinin harvoin esitetty ja pitkään aikanaan unohduksissa ollut marjatta-legenda kaus eteenpäin katsovine sointikenttineen jotka tuntuivat aikalaista ultrmodernin musiikin piirteiltä. teoksella olisi saattanut olla syvällinen vakutus 20-luvun modernistisukupolveen mutta valitettavasti teos uinui ruususen unta 40-luvulle saakka jolloin varhainen mnodernismin vaihe oli suomessa ahti sonnisen sinfonisia tuokiota klustereineen lukuunottamatta jo ohtettu joka sai ruotsissa myrskyisät suosionsoitukse ja romantsoivat säveltöäjät ja uusklassimi kokeneet uuden tulemisen mutta joista esim. saikkolan shostakovitsia muistuttava synnynnäinen tyyli ja tuukkasen klamitradition sukulaisuus ansaitsevat paljon huomiota.