YLE Radio 1

Uutisissa äsken kerrottiin, että Jacques Chirac oli Parisin pormestari vuosina 77-95 ja presidenttinä 95-2007.

Jestas että toiset ovat pitkäikäisiä!

Yli 1900 vuotta pelkästään pressana!!

Myös kunnioitan suuresti Ranskan tasavallan kestävyyttä!!!

Nadjan huoneessa tuli Arvid Järnefeltiä käsitellyt "Nykyisyys on iankaikkinen" vuodelta 2006. Prof. Juhani Niemi Nadja Nowakin vieraana. Rauhallista, asiantuntevaa puhetta.

Menneitä: Heikkisen Häpeän olemus http://www.yle.fi/radio1/asia/markku_he ... 31245.html oli mukavaa kuunneltavaa, eihän moisia jorinoita osaa enää edes kaivata.
(Heikkinen rauhoittunut muutenkin? Itsenäisiä ajatuksia, Usko ja epäusko. Olkinuora ja Nissinen ei ehkä paras pari samalla kertaa, itäinen ja läntinen tjkn, Mäkelää ja Apusta yksi kerta kylläkin riitti.

Carlos Kleiberilla ja Leoš Janáčekilla kelpo synttäripäivä. Kleiber ei varmaankaan helpoin dokumentin aihe, muistan kuulleeni/lukeneeni että oli paitsi perfektionisti myös varsin tarkka yksityisyydestään.)

Järnefeltistä sai melko höyrypäisen kuvan, narsismista puhuivat yms.

Toimittaja Markku Heikkinen ollut keskustelussa esillä nyt joulunajan jälkeen.
Kuulun jouluaikaan yöradiossa kun YLE Radio Suomessa oli musiikkiteemana
joululaulut jne. joissa sitten yön aikana välipuheissa toimittaja Markku Heikkinen
selvitteli näkemystään kristinuskon ja Jeesuksen ja kaikkeen siihen liittyvää...
Mahtaneeko siis nyt siirtynyt sinne(kin) toimittajaksi?

En ole paljoa ollut radion äärellä tällä viikolla, mutta tämänaamuinen Loppiaisaamun konsertti oli yliveto.

Suorastaan vaikea päättää, olisinko viikonloppuisin ilahtuneempi hyvästä kirjallisesta keskustelusta vaiko vanhasta "entisen Euroopan" musiikista. Katsotaanpa tarkemmin uutta kaaviota: lauantaina klo 8 tulee valitettavasti Aristoteleen kantapää. Kirjakerho tulee vasta klo 10. Klo 9 on Figaro. Kirjakerhoa tulee kuultua jatkossa harvemmin, ellemme muuta päivärutiineja. Sunnuntaina klo 8 tulee kirjallista, mm. Viikon kirja ja klo 9 Musiikkia vanhasta Euroopasta. Mainiota.

Vuoden pysyväisrisusavotta Ylen ohjelmaoppaan uudistukselle. En tosin pitänyt edellisestäkään uudistuksesta, vaan olen käyttänyt sitäkin vanhempaa klassista Ohjelmaopasta. Sille olen avannut haluamani kanavatiedot (r1) ja tallentanut kirjanmerkkeihin. Niinpä hirwityksen kammotus -tunnelmissa kauhistelin Ohjelmat Betaa, joka ei huomioinut esiasetuksiani (kuinka olisikaan?) vaan pläjähdytti esiin... TV-oppaan. Phtyi!

Kun olin saanut esiin Radio-oppaan ja sieltä r1:n, niin seurasi toinen pettymys: Muistojen bulevardilla ei ollut linkkiä, josta olisin päässyt vilkaisemaan yhden säveltäjänimen. Ja Klassinen Opas ei siis toiminut. Piti sen sijaan avata r1:n etusivu, hakea sieltä Muistojen bulevardi ja linkki tarkempiin ohjelmatietoihin. Yllätys oli melkoinen, että tämä linkki vei vanhan, sinisävyissä olevan Ohjelmaoppaan sivulle!

Ehh... Ehkä olis kannattanut viedä ensin koko sivustouudistus läpi ja vasta sitten pläjähdyttää julkiseen käyttöön...?

http://yle.fi/ohjelmat/radio/yleradio1/2012-1-20
http://yle.fi/radio1/
http://www.yle.fi/etusivu/ohjelmaopas/o ... f&mode=txt

Ai niin, vallan olin unohtaa, että Uudet levyt muisti tänään radio.string.quartet.viennaa [outo tapa kirjoittaa firman nimi...], wieniläistä taidemusik-kvartettia, joka soittaa kaikkea muuta kuin ns. klassista musiikkia. Ei se kyllä oikein jazziakaan ole, vaikka levyttääkin jazz-merkille, eikä tavan poppista, mihin suuntaan Kare E. sanaili. Siksi bändi on ollut minusta kiinnostava. Etenkin tuotos Celebrating the Mahavishnu Orchestra, jonka bändi teki vielä nimellä radio.string.quartet.

John "Mahavishnu" McLaughlin sanoi olleensa ensimmäisistä tahdeista alkaen innostunut, bändi jopa oli tavoittanut aikakauden atmosfäärin ("Ich war vom ersten Ton an fasziniert, sie haben sogar die Atmosphäre getroffen, die damals herrschte"). En ole aiemmin innostunut näistä "rajoja rikkovista" tapauksista (Grenzgänger), joita viime vuosikymmeninä on vuoroillaan noussut esiin, mutta tuo Celebrating Mahavishnu -projekti teki minusta fanin, siis RSQ.Vienna-fanin (Mahavishnu fani olen ollut kasvuikäisestä lähtien).

On hyvä, että Uusissa levyissä esitellään vähän laajemminkin ns. vakavan eli ns. taidemusiikin kuulumisia. Vaan ei siitä pidä uutta maan tapaa tehdä, että jokaista päälläänseisojaa ylistetään. ;)

Dan Tepfer ei oikein sytyttänyt minuakaan. Soitto oli sen tuntuista kuin olisi ajanut polkupyörällä, jonka etupyörä ei ole tasan pyöreä vaan 13-kulmainen. Hiukan töksöhtelevää ja vaikka vauhtiakin oli, niin koko ajan sai pelätä, että milloin vauhti loppuu. En ostaisi.

Jarmo Mäkelän "Venäjän verkossa: Presidentinvaaleja ja lapsikaappauksia" oli asiaa. Ylipäänsä se, että edes Yle seuraa, mitä Vennäänmaalla ajatellaan meistä syöpäläisistä, on oikein hyvä asia. (Opitaan myös, ketkä suomimaalaiset ajavat Suomea osaksi Venäjän federaatiota ja millä sanoin.) Etenkin meille kielipuolisille moinen on lähes ainoa tiedonlähde siihen, mitä meistä Vennäänmaalla oikein ajatellaan. Spasibo!

Oikein hyvä lisä muutenkin toimivaan Ykkösaamuun. Vähemmän lässytystä, enemmän asiaa - Ykkösaamu soutaa suomimedioiden yleismuotia vastavirtaan. Spasibo bolshoe!

http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/2012 ... 47098.html

Ruusu Kirjakerholle.

"Dekkaripaketissa" käytiin läpi naisten kirjoittamia dekkareita, jännäreitä, trillereitä, joista toimittaja Tarleena Sammalkorpi käyttää "dekkari"-yleisnimikettä. Vieras Kristina Carlson tiivisti mielestäni hienosti viime vuosikymmenten murhaviihteen kehityskulut. Ytimekkäästä ilmaisusta jaarittelevaksi, "naistenlehtimäiseksi" asioiden kuvailuvuoksi. Tosin en ole pitänyt ko. kirjallisuudenlajista sen jälkeen kun täytin 18 tai 19 vuotta. Tyhjää täynnä. En käsitä, miksi siitä niin paljon vouhkataan.

Outi Pakkanen kehui lopuksi hyvin perustein Georges Simenonia kirjailijana (toim. Kai Ristola). Toivottavasti Pakkanen ei kuitenkaan väitä Simenonin kuvauksen pääkohteeksi Pariisia. Tai ehkä juuri tässä tulee esiin ero miesten ja naisten välillä? Kohdistamme huomiomme eri asioihin. Minulle Pariisi on ollut Simenonin Maigret-tarinoiden tausta, mutta pääosassa on aina ollut Maigret, tukevahko, raskaanoloinen, piippuaan rassaava (kokeilin itsekin nuorena piiputtelua) oluesta, voileivistä ja "snapseista" pitävä poliisimies (eikä 'dekkari'). Hänen fyysiset tuntonsa (helteellä, loppukesän tai syksyn kosteudessa jne.) kuvataan aina ytimekkäästi ja osuvasti. Ei turhia sanoa.

Ykösaamuna kiittelen. Ollut aivan hyviä aamuja viime päivinäkin. Olimma tuossa hiihtolamojen aikaan semmoisissakin ympyröissä, joissa TV oli auki aamusta alkaen: oli ikävä Ykösaamua. (TV1:n aamuohjelma on suht kevyt, muttei yllä samaan höyhensarjalaisuuteen kuin Maikkarin vastaava moska.)

Olipa mainiota aamulla kuulla "Kulttuurituntia". Kai Nieminen Nadja Nowakin vieraana: huumorin- ja todellisuudentajuinen vieras.

Tjaah, yhä on voimassa "et voi tehdä uutta viestiä näin pian" -normi. Jopas jotakin. Hieman kuin lapsuuden lautapelit: odota tässä viiden heittokierroksen ajan, tai ainakin kunnes kaikki muut ovat sinut ohittaneet.

Kirjakerhossa käsiteltiin Solzhenitsynin Vankileirien saaristoa. Jukka Kuosmasen vieraana oli Jari Tervo. Hellyttävä yksimielisyys vallitsi keskustelijoiden kesken siitä, että Suomi oli Kekkosen aikana pahuuden esikartano (Pahuus oli tietenkin Neuvostoliitto). Vankileirien saariston kirjallisista ansioista ei liiemmin puhuttu, mikä on ymmärrettävää, koska sen ideologinen merkitys on moninkertainen esteettiseen verrattuna. Noin väittää ainakin eräs kirjallisuutta aikoinaan opiskellut tuttava.

Monessa mielessä hyvin kiinnostava keskustelu. Yksi asia jäi muistiini: Tervo viittasi länsisaksalaiseen 2. ms:n jälkeiseen keskusteluun ja saksalaiskysymykseen "olimmeko kaikki syyllisiä?" muttei hyväksynyt vastaavaa Gulagin suhteen, vaan hylkäsi nopeasti Solzhenitsynin syytöksen venäläisten orjamaisuudesta.

Väitettä ei tarvitse ottaa kirjaimellisesti - ns. kansanluonne-väitteenä - vaan se voidaan historioitsija Osmo Jussilan lailla käsittää kulttuurisena - so. opittuna - toimintataipumuksena, joka juontaa kaukaa menneestä (mongoliylivallasta - tällä Foorumilla on joskus vuosia sitten asiasta keskusteltu). Aivan kuten stalinismi, Gulag ja neuvostotodellisuus laajemminkin voidaan Moshe Lewinin lailla käsittää järjestelminä niin myös johtajien (tsaarin, Leninin jne.) arvostelemattomuus voidaan käsittää kulttuurijärjestelmän osana: Johtaja nostetaan tapahtuvan pahan yläpuolelle ja hänelle suodaan erivapauksia, pahan katsotaan tapahtuvan johtajasta huolimatta (järjestelmän alemmista toimijoista johtuen), joten järjestelmää sinänsä ei tarvitse kyseenalaistaa. Ja vaikka johtajan osuus pahuuteen osoitettaisiin todeksi, niin asia rationalisoidaan selittämällä hänen puolustaneen oikeaa uskoa, oikeaa aatetta tms.

(Vastaavasti pitkään pirstaleisena ollut, naapuriensa talloma Saksanmaa on kuin pyhittänyt julmuuksiaan ja johtajakulttiaan vastaavanlaisesta "kollektiivitraumasta" johtuen? Toisaalta: miksi sitten belgialaisten, englantilaisten, espanjalaisten, portugalilaisten ja ranskalaisten julmuudet ja mahdolliset kansanmurhat toisaalla pyritään vaikenemaan tapahtumattomiksi? Ts. mikä on kaksinaismoralismin genesis?)

Seuraavaksi toivon, että kirjallisuudentutkijat ottaisivat Vankileirien saariston tarkasteltavaksi: puhtaasti kirjallis-esteettisenä objektina. Ymmärrän näes heitä melko hyvin, joiden mielestä Solzhenitsyn ei ollut kovin innovatiivinen romaanikirjailijana. Pikemminkin tylsyyteen kallellaan oleva traditionalisti. Pasternak on mielestäni häntä kiinnostavampi - Bulgakov toki vieläkin kiinnostavampi, vaikkei minun mieleeni - joten pieni vertailu venäläisnobelistien kesken olisi mielestäni paikallaan.

Lukuviikkoa vietetään ja tänään 23.4. Kansainvälinen kirjapäivä /
Kirjan ja ruusun päivä - kirjakaupoissa...
Kirjoitin viime vuonnakin aiheesta mm. sivulla [100] 9.5.11 ja 14.5.11 Ruusun nimi,
sivulla [101] 27.5.11 Monet ruusut ja 24.5.11 Ruususta, joissa linkkiäni mm.
päiville; 23.4., 3.5. ja 24.5., joilla keväistä Ruusun päivää vietetään
ja sitten se varsinainen Ruusun (Roosa, Rosa, Ruusu) -nimipäivä pe 4.5.2012.

Vanha Tiede 2000 6/1995 -lehti / Petri Riikonen -kirjoituksesta;
"Historian tuoksu" huomasin lisäviittauksen ruusuaiheesta:
"Entisyys on ruusu, josta on jäljellä vain nimi, meille ovat jääneet pelkät nimet. /
(Bernhard Morlaylainen n. 1140)".
Em. kirjoitus esitteli Vanhan Turun museo Aboa Vetus -tutkimusta ja historiaa.

Minusta on vallan mainiota aloittaa aamu Välskärin kertomuksilla: syvä kiitos Radioteatterille! Ruusu myös, tietenkin.

Kuulemma myös Aristoteleen kantapääkin on toisinaan asialinjalla, aioin juuri todeta, kunnes Murresanakirjan käsittely vaihtui toisten tekemien kirjoitusvirheiden nälvintään.