Mikki Hiiri, mistä sinä tiedät kaunokirjallisuuden ja musiikin vastaanoton
vähemmän yksinkertaisista lainalaisuuksista jos et kerran jaksa lukea?
Mikki Hiiri kirjoitti:Kaunokirjallisuus ei luettuna yksinkertaisten fysiologisten ja psykologisten lainalaisuuksien mukaan voi vaikuttaa yhtä syvällisesti psyykkis-emotionaalisella tasolla ihmisen tajuntaan ja mieleen kuin soiviksi säveliksi musiikin omien lakien mukaan organisoidun ja työstetyn musiikillisen materiaalin ja sen välittämän tiedostamattoman informaation välityksellä on mahdollista vaikuttaa, sillä lukuprosessi ja samanaikainen ajatteluprosessi vaatii paitsi herpaantumatonta keskittymistä, myös aivojen kontrollin ja huomion jakamista ja 2 toisistaan riippumattoman lopputulokseen vaikuttavan tekijän kesken, näköaistin ja ajattelutoiminnan samanaikaista yhteistyötä, jonka aikaansaamiseksi osa energiasta kuluu aivojen ja hermoston silmien liikuttajalihaksiin välittämien käskyjen noudattamiseen, kun sitä vastoin korvissa eli kuuloelimissä sijaitsevat kuulohermot ottavat vastaan kaikki ympäristöstä korvakäytävään ilmasta kulkeutuvat ääniaallot, joista tärykalvon säännöllisesti värähtelemään saavat ääniaallot kuullaan sävelinä, säännöttömät hälynä. ja tämä kaikki tapahtuu ilman fyysistä ponnistelua.
Mistä tutkimuksesta sinä tuon totuuden olet oppinut? Ihmisaivojen toimintakapasiteetti on huimaa luokkaa. Suurin osa toiminnoista on jotakuinkin automaattisia, eivätkä vie energiaa eivätkä toimintakykyä muilta toiminnoilta. Ajatus musiikin kuuntelun tietynlaisesta passiivisuudesta (lukemiseen verrattuna) ei tietääkseni pidä paikkaansa. Orkesterimusiikissa tapahtuu samanaikaisesti aika hemmetin paljon. Se vaatii huomion jakamista. Intensiivinen, keskittynyt kuuntelu on kokemuksena ainakin omalla kohdallani rasittavampi kuin lukeminen.
Ai juu, minulle "syvimmät" kokemukset ovat yleensä liittyneet lukemiseen. (Eikä aina pelkkään kaunokirjallisuuden lukemiseen.) Musiikki ei saa minua raivon partaalle, itkemään eikä rakastamaan lähimmäistä. Tunnen ihmisiä, joita sen paremmin musiikki kuin kirjallisuuskaan ei liikauta, mutta he saattavat palata saman taulun äärelle uudelleen ja uudelleen.
Tälläiset persoonakohtaiset erot kertovat mielestäni siitä, ettei meillä ole tällä hetkellä perusteita vetää pitkälle meneviä yleistäviä päätelmiä eri taiteiden vastaanoton vaikeudesta tai helppoudesta eikä niin muodoin taiteiden "arvohierarkiasta", jota näyt peräänkuuluttavan Platonin suuntaisesti.
Kirjoitat toisaalla, että tutkijat
ovat väärässä kun yrittävät tutkia sellaista mitä ei voi tutkia: siitä mistä ei voi puhua, on vaiettava. Puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa.
Vasta ajan myötä selviää, onko jokin asia tutkittavissa vaiko ei. - Käytät muuten yllättävän paljon sanoja sanoaksesi, että olisi parempi olla hiljaa. Se on muistaakseni ns. performatiivinen ristiriita.
Elämysperäinen kokeminen on nimenomaan käsitettävissä, siis käsitteellisellä järkeilyllä tavoitettavissa. Se vain edellyttää vähän muutakin kuin vihannesmaista passiivista vastaanottoa, nimittäin kyselyä, keskustelua, toisen kuuntelua. Toiseksi, aivotutkimus on mennyt eteenpäin jättiläisaskelin. On totta, ettei pelkkä aivoelimen sähköisyyden mittaaminen sinällään kerro meille mitään. Yhdistettäessä infoa eri lähteistä voidaan kuitenkin käsittää hämmästyttävän paljon siitä, mikä sinulle on mysteeri.
elämysperäinen kokeminen ei ole sen enempää käsitettävissä kuin mitattavissakaan, niin mitä muutakaan ne olisivat voineet sanoa. Toisen yksilön pääkopan sisään meneminen kun on hieman vaikeata, eikä elämyksiä voida supistaa pelkkien elektronisten mittarien lukemiksi, aivot kun sattuvat olemaan hieman monimutkaisempi-ja muotoisempi organismi kuin elektroniset kojeet ja laitteet, ihminen kun ei ole kone, vaan hän kykenee ajattelemaan ja tuntemaan korkealle kehittyneen älyllisen eliöorganismin tavoin.
Ihminen
on "korkealle" kehittynyt organismi. Tietääksemme ainoa laji, jonka piirissä on periaatteessa kykenevyyttä käsitteelliseen ajatteluun. Eikö tältä pohjalta kannattaisi koettaa vetää joitain
päätelmiä myös estetiikan suhteen?