Kirjoittaja Marja Salonen päivämäärä 14.3.06 - 13:43
Uudisraivaaja sai jotenkin tutuntuntuista vetoa jälleen nyt kun Veikko Aaltosen ohjausosuus alkoi. Rami Laine istuksi tv-studiossa, jossa oli tekninen ongelma, miettien asioitaan ja katsoja tiesi että hänet luultavasti petetään juuri tuolla ajalla.
Rami Laine on ongelma, koska Kari Heiskanen esittää roolinsa niin hyvin. Hän tuntuu etsivän jotain totuutta. Piinkovuus ja osa-aikainen pehmeyskin on löydettävissä, mutta mikä on Ramin pohjimmainen etiikka. Sen ehkä nämä loppujaksot nyt paljastavat. Ainakin antavat odottaa jotain sellaista.
Kaija Pakarinen on juuri sellainen kuin olettaisi ihmisen olevankin tilanteessa, jossa hän nyt elämässään vaimona suheessa Ramiin on. Niina Nurmiselle osajako ei ole tehnyt hyvää. Kun ajattelen, miten Jokeloiden jutuissa Nurminen toimii kovin monipuolisesti, niin tässä hän on taasen toisen naisen osassa siten, että ihmeellistä myötätuntoa ei katsojassa synny. Tuntuu, minusta ainakin, että osaan olisi tarvittu erilaista pehmeyttä, sellaista olemista välitilassa, jossa ihmisen epävarmuus tilanteestaan käy kuin päälle: olenko minä mukana vai enkö ole, olenko vain välivaiheen pysäkki vai jotain muutakin.
Veikko Aaltoselta odotan nyt kovin paljon. Uudisraivaajan alku oli niin kovin kipeä ja kova. Nyt on selvitysten aika. Liike-elämästä tai työelämästä yleensä en ole tällaista kuvausta nähnyt. En ainakaan pitkään aikaan. Ympärilläni tietenkin mutta eteen asetettuna, katsottavana kuvina, kuultavina sanoina, tutkittavana tapausketjuna tällä tavoin en ehkä koskaan (?).
tähystyspaikkana Kallio