Ristikonlaatijan mielessä on varmaan ollut Kairanmaa. Tosin vihje "Pohjois-Suomi" ontuu vähän, koska Haanpään "Kairanmaana" pidetään yleensä aluetta Suomen keskipisteen ympärillä
Siihen kuuluvat Piippolan, Pulkkilan ja Pyhännän kunnat sekä lisäksi kyliä Haapavedeltä, Kestilästä, Kärsämäeltä ja Rantsilasta. (Tosin näin tarkka määrittely on nykyajan kehittelyä, kai matkailun ja kuntien imagomarkkinoinnin tarpeisiin.)
Pentti Haanpää eli Piippolassa. Hän kulki omia polkujaan ja on suuri suomalainen.
"Pentti Haanpää kuului koululaitoksen vihaajiin. Hän piti sitä ensimmäisenä yksilöä alistavana laitoksena. Muiksi alistaviksi laitoksiksi hän nimesi armeijan, kirkon, oikeuslaitoksen, koko valtion sekä talousjärjestelmän", kirjoittaa Miia Lampinen YLE Teeman artikkelissa ja tässä on muistettava, että puhutaan 1920-30-luvuista, jotka olivat Suomen mustinta aikaa.
Haanpään tekstissä on yhä munaa enemmän kuin (kalja)pussillisessa nykyromaaneja.