YLE Radio 1

KUKA PUOLUSTAISI PAHOLAISTA?

”Joukot tunkeutuivat kaupunkiin. Miehiä kaatui, naisia kaatui, lapsia kaatui. Ketään ei säästetty, kuten tapa on.”

Tämä ei ole kuvausta Ruandasta, vaan Narvasta. Pontus De la Gardie kirjoitti apelleen Juhana III:lle, miten hurme peitti maan. Esi-isiemme mieskuntoahan tunnelmoidaan joulurauhaa julistettaessa nk. Porilaisten virressä. Sota oli säälimätöntä käsityötä kun Viro, Länsi-Inkeri ja Karjala alistettiin.

On helpompi nähdä roska veljen silmässä, kuin malka eli kurkihirsi omassa. Tekopyhyys on sitä tavallisinta pyhyyden lajia.

Emme vihaa mitään niin paljon kuin rasismia ja juutalaisia. Helatorstain (20.5.2004) lehdestä saimme lukea listan Israelin pääministerin suorittamista joukkomurhista. Sharonia on demonisoitu Libanonin verilöylystä kymmenissä uutisissa – kuka nyt paholaista puolustaisi?

Sabran ja Shatillan ”2400-3000” murhaa v. 1982 on tapana kutsua Ariel Sharonin teettämäksi. Libanonissa oltiin kuitenkin käyty 1975-76 alkaen veristä sisällissotaa ilman Israelia, kun Jordania oli ajanut yhä sotaisemmaksi käyneen PLO:n pois.

Joukkomurhaa ei tehnyt eikä teettänyt Israelin armeija. Epäsuorastakin vastuusta järkytyttiin Israelissa. Puolustusministeri Sharonin ja upseerien rangaistusten syynä oli se, etteivät he estäneet libanonilaisia tappamasta toisiaan kyllin nopeasti.

Teurastuksen johtaja Eli Hobeika pääsi Libanonissa Syyrian tuella kolmesti ministeriksi. ”Maan pelätyin mies” oli mm. Syyrian presidentin Rifaat Assadin liikekumppani.

29-vuotias Hobeika pakotti nuoretkin "tiedusteluyksikön" alaisensa toimittamaan 38 tunnin ajan sadistisen julmia toimia siviilejä kohtaan 16.9.1982. Tämä oli kosto 21 falangistijohtajan attentaatista. Hobeika oli ollut tilaisuudesta turvallisuusvastuussa ja Bashir Gemayeliin oli asetettu valtavat toiveet Libanonin yhdistäjänä.

Israel-vastaiset syytökset ovat usein niin massiivisia, että ne järkyttävät vilpittömän oikeustajua. Niitä voi arvioida viittein varustettuja puolusteluja vastaan mm. osoitteissa http://www.us-israel.org/jsource/myths/mftoc ja http://www.mfa.gov.il/mfa.

Vakituisesta palveluksesta eronnut Yhdysvaltain armeijan eversti Trevor Dupuy teki laajan analyysin Libanonin uutisoinnista. Tuolloin Dupuy toimi New Yorkissa sijainneen "Historical Evaluation and Research
Organization":in presidenttinä ja toimituspäällikkönä. Pitkässä artikkelissaan Behind the Lies in Lebanon Dupuy oli hyvin kriittinen tiedotusvälineille. Hänen organisaationsa lähetti raportista kopioita 3500:lle Amerikan sanomalehdelle, ilman että mikään näistä olisi valittanut epäreilusta kritiikistä.

Dupuy oli kirjoittanut yli 80 kirjaa sotilasaiheista, ja Libanonin tapaus ilmestyi vuonna 1986 nimellä ”Flawed Victory: The Arab-Israeli conflict and the 1982 war in Lebanon”. Siinä missä Beirutin kiivaimmissa pommituksissa
44 000 pommin tai kranaatin "mattopommituksista" puhuttiin, laski kokenut sotakirjeenvaihtaja alle 200 painoltaan 200-500 kilon pommia.

Länsi-Beirutista käsin lännen uutistoimistot hyväksyivät PLO-isäntiensä luvun Libanonin jopa 600 000 kuolleesta 10.6.1982 mennessä. Aika paljasti uhriluvun 10 000:ksi.

Israeliin pitäisi käyttää samaa mittaa kuin naapurimaihinsakin. Jos liki ainoata omia ihmisoikeusrikkomuksiansa tutkivaa Lähi-idän valtiota rangaistaan vuosikymmentenkin jälkeen avoimuutensa vuoksi, on journalisteilla syytä itsetutkisteluun.

Israel tutki väärinkäytöksensä - ja siksi ne tunnetaankin. Miksi valtamedia ei hiisku Syyrian samaan aikaan tekemästä 20000- 40000 hengen joukkomurhasta Hamassa?

Israel pitää tarkkaa tilastoa surmaamistaan siviiliuhreista, eikä peittele kaupunkisodan traagisuutta http://www.ict.org.il/researchreport/researchreport.htm.

Pauli Ojala
Helsinki
http://www.helsinki.fi/~pjojala/3152BKirkkojaMe.html

PS. Juuri tätä Roni Smolar tarkoitti su 16.5. radiossa.

Jussi Vuotila oli äänessä taas 22.5.

Miten paljon palstatilaa tälle ristiretkeläiselle oikein pitää antaa?