Kirjoittaja Arvo Konservatiivi päivämäärä 14.4.12 - 11:30
Kirjakerhossa käsiteltiin Solzhenitsynin Vankileirien saaristoa. Jukka Kuosmasen vieraana oli Jari Tervo. Hellyttävä yksimielisyys vallitsi keskustelijoiden kesken siitä, että Suomi oli Kekkosen aikana pahuuden esikartano (Pahuus oli tietenkin Neuvostoliitto). Vankileirien saariston kirjallisista ansioista ei liiemmin puhuttu, mikä on ymmärrettävää, koska sen ideologinen merkitys on moninkertainen esteettiseen verrattuna. Noin väittää ainakin eräs kirjallisuutta aikoinaan opiskellut tuttava.
Monessa mielessä hyvin kiinnostava keskustelu. Yksi asia jäi muistiini: Tervo viittasi länsisaksalaiseen 2. ms:n jälkeiseen keskusteluun ja saksalaiskysymykseen "olimmeko kaikki syyllisiä?" muttei hyväksynyt vastaavaa Gulagin suhteen, vaan hylkäsi nopeasti Solzhenitsynin syytöksen venäläisten orjamaisuudesta.
Väitettä ei tarvitse ottaa kirjaimellisesti - ns. kansanluonne-väitteenä - vaan se voidaan historioitsija Osmo Jussilan lailla käsittää kulttuurisena - so. opittuna - toimintataipumuksena, joka juontaa kaukaa menneestä (mongoliylivallasta - tällä Foorumilla on joskus vuosia sitten asiasta keskusteltu). Aivan kuten stalinismi, Gulag ja neuvostotodellisuus laajemminkin voidaan Moshe Lewinin lailla käsittää järjestelminä niin myös johtajien (tsaarin, Leninin jne.) arvostelemattomuus voidaan käsittää kulttuurijärjestelmän osana: Johtaja nostetaan tapahtuvan pahan yläpuolelle ja hänelle suodaan erivapauksia, pahan katsotaan tapahtuvan johtajasta huolimatta (järjestelmän alemmista toimijoista johtuen), joten järjestelmää sinänsä ei tarvitse kyseenalaistaa. Ja vaikka johtajan osuus pahuuteen osoitettaisiin todeksi, niin asia rationalisoidaan selittämällä hänen puolustaneen oikeaa uskoa, oikeaa aatetta tms.
(Vastaavasti pitkään pirstaleisena ollut, naapuriensa talloma Saksanmaa on kuin pyhittänyt julmuuksiaan ja johtajakulttiaan vastaavanlaisesta "kollektiivitraumasta" johtuen? Toisaalta: miksi sitten belgialaisten, englantilaisten, espanjalaisten, portugalilaisten ja ranskalaisten julmuudet ja mahdolliset kansanmurhat toisaalla pyritään vaikenemaan tapahtumattomiksi? Ts. mikä on kaksinaismoralismin genesis?)
Seuraavaksi toivon, että kirjallisuudentutkijat ottaisivat Vankileirien saariston tarkasteltavaksi: puhtaasti kirjallis-esteettisenä objektina. Ymmärrän näes heitä melko hyvin, joiden mielestä Solzhenitsyn ei ollut kovin innovatiivinen romaanikirjailijana. Pikemminkin tylsyyteen kallellaan oleva traditionalisti. Pasternak on mielestäni häntä kiinnostavampi - Bulgakov toki vieläkin kiinnostavampi, vaikkei minun mieleeni - joten pieni vertailu venäläisnobelistien kesken olisi mielestäni paikallaan.
t: Arvo
Perussuomalaisten syvästi halveksima maailman parantaminen alkaa epäkohtien osoittamisella.