YLE Radio 1

Tuli seurattua. Oli turhan pitkä ja puuduttava. No, onneksi oli leikattu verkkaisen realityn muotoon.

Marja Salonen kirjoitti:Hyvät ihmiset, toivottavasti katsoitte TV2:lta tulleen Dokumenttiprojektin, Hubert Sauperin ohjaaman dokumentin "Darwinin painajainen" (Darwin's Nightmare, Ranska 2004).

...Olen kuvitellut, että asiat Tansaniassa ovat nykyään paremmin tai ainakin, että siellä ihminen jotenkin pärjää. Onhan maa Suomenkin avustuskohteista. Mutta miten onkaan.

Tansaniaan mennyt suomiapu on yhtäältä hassattu investointeihin, joista on luovuttu jo aikoja sitten, toisaalta mennyt suoraan afrikkalaisen korruption kitaan. Se kita on yhtä ahne kuin eurokorruptionkin. Niilin ahven jää kakkoseksi. Väestönkasvun ja korruption yhdistelmä ekologisesti herkällä alueella tuli ilmi jo 1980-luvulla, jolloin osoittautui, ettei Suomen kehitysavusta ollutkaan ollut hyötyä, jota 1960-luvulla siltä odotettiin. Tansania oli syöksykierteessä. Muistan, että tuon oppiminen oli pieni shokki. Meidän hyvien pohjoismaalaisten apu osoittautui joutavaksi. Iski pahasti kehitysapunarsismiin.

Tietenkin Niilin ahven (Niilinahven?) syö poikasiaan, jos se jo on syönyt järvestä kaiken muun elävän. Ekokatastrofi oli siinä, että se söi myös sen kalakannan, joka hoiti järven puhtaanapidon. Nyt Viktorian järvi (Victorianjärvi?) alkaa olla samea, kaikenmaailman levästä umpeenkasvanut entinen makean veden allas. Jos ei kehitysavusta ollut avuksi, niin eipä kalatutkimuskaan tuonut uutta tietoa. Peto se on petokalakin.

Pahin peto on kuitenkin ahne ihminen. Tämän pedon aikaansaannokset Viktoriajärven rannnoilla tuli dokumentoitua hyvin.

K-meleon, olen samaa mieltä kuin Sinäkin mitä kehitysapuun tulee. Siitä minulla ei ole mitään erityisen idealistisia käsityksiä. Se, mitä tosiaan 1960-luvulla toivottiin, osoittautui mönkään menneeksi. Olin kuitenkin saanut sellaisen käsityksen, että realismi oli astunut kuvioon mukaan siten, että maan, tässä Tansanian, omat edustajat olisivat mukana ruohonjuuritasolla toteuttamassa sitä mitä maassa kipeimmin tarvittiin. Kehtitysapuhenkilö ei olisi enää mikään johtaja vaan resurssien antanja ja keinojen välittäjä.

Käsitän kyllä, että Afrikassa rehottaa korruptio siinä missä muuallakin. Se tuli vain niin räikeästi esiin, koska dokumentti oli hyvin tehty. EU on arvoyhteisö sanotaan. Tiettyjä toimia vaaditaan kaikilta mailta, jotka EU:n jäseniksi haluavat. Tämähän on naurettavaa. Yhteisön kaksinaismoraali löi korville tätä kalaseikkailua katsoessa todella pahasti. Kun niin paljon tapellaan kalastusoikeuksista eri maiden kesken ja annetaan sääntöjä ja kieltoja valaan oikeuksista, niin luulisi, globaalissa maailmantaloudessa kun eletään, sääntöjen ja kieltojen kuuluvan yleismaailmalliseen kaupankäyntiin. En jaksa usko, ettei asialle voitaisi tehdä mitään.

EU edustaa kovaa siirtolaispolitiikan linjaa. Pakolaiskysymyksissä Suomi on palauttanut ihmisiä maihin, joita ei voi pitää pakolaisille turvallisina. Sisäministeriö on omituinen ministeriö. Siellä on asiat listattuina selvin säännöin, jotka eivät välttämättä kuitenkaan pidä yhtä totuuden kanssa. Näin nuo heikommat (vrt. Angeli) eivät voi äänestää jaloillaan vaan he joutuvat asumaan niiden ongelmien keskellä, joita muut maat ovat niille syöttäneet.

On omituista tämä asioiden siirto maasta toiseen. Kun ihmisiä haastateltiin New Yorkissa tornien romahduksen 5-vuotispäivänä, niin eräs ihminen toivoi, että he/ne taistelisivat taistelunsa siellä missä asuvat. Eikö isku kuitenkin ollut tähdätty Yhdysvaltoja vastaan! Kyseinen maa sen sijaan on siirrellyt omia riitojaan ja ongelmiaan muille mantereille taisteltaviksi kuten nyt esim. Irakiin. Alan menettää toivoni. EU sentään Iranin suhteen kannattaa sovun yrittämistä kun taas USA:lla on valtava hoppu saada määrätä pakotteista. Sillä on kiiru panna kova kovaa vastaan.

Niilinahvenen ja järven nimen otin Hesarista. Lähdin kirjoittamaan syvästi järkyttyneenä ja kirjoitin suoraan tarkistamatta mitään. Oli suurin piirtein sama tunne kuin Aral-järveä käsitelleen ohjelman jälkeen. On aivan kuin minulla ei olisi mitään järjellistä sanottavaa enää mistään. Mikään ei naurata. Täytyy rauhoittua.

EU on arvoyhteisö -hokema on osoitettu eu-kansalaisille. En ole varma, miksi.

Marja Salonen kirjoitti:Niilinahvenen ja järven nimen otin Hesarista. Lähdin kirjoittamaan syvästi järkyttyneenä ja kirjoitin suoraan tarkistamatta mitään. Oli suurin piirtein sama tunne kuin Aral-järveä käsitelleen ohjelman jälkeen. On aivan kuin minulla ei olisi mitään järjellistä sanottavaa enää mistään. Mikään ei naurata.

Niin, ei naurata vähääkään. Ja kun laskeskellaan, että yksin Tansaniasta löytyisi useita samantyyppisiä, dehumanisoivasti vaikuttavia ongelmapaikkoja ja kerrotaan niiden määrä ns. kehitysmaiden määrällä, niin kaksinaismoralismin ahterinpuoleisen todellisuuden laajuus alkaa selvitä. Vetää vakavaksi.

Nimistä en tiedä. Minut opettaja vain sain uskomaan, ettei genetiiviä käytetä yhdyssanassa. Vaan 2000-luvulla näemmä kaikki on mahdollista.

Genetiivialkuisista yhdyssanoista vilisee radiossa elämänkerta, K-kauppani komeassa kalatiskissä on usein myös Oulunjärven muikkua - haitanneeko tuo jälkimmäinen kun muikku on niin hyvää.

Torilla käyskennellessäni olen toisinaan havainnut, että käsin kirjoitetut hinnastot on niin hutaisten kirjoitettuja, että esimerkiksi muikun kohdalla on vaikeata erottaa i-kirjain, kun siitä on piste unohdettu päältä. Niinpä se sitten muistuttaa kovasti l-kirjainta, siis ällää.

Tänään se on kateltava 19.05 kakkoselta kun tulee ruotsinkielinen ohjelma Suomen kummallisesta juna-politiikasta. Saattaa naama mennä muikeaksi muutamallakin!

Toki vastapainoksi esittää Yle ilkkumista kokoomuksesta yhdeksän aikaan illalla.

Eilen tuli Dokumenttiprojektissa Werner Herzogin aivan fantastinen elokuva "Valkoinen timantti" (White Diamond, 2004). Hän toimi kuten monesti dokumenteissaan myös kertojana ja Herzogin ääni englanniksi on kovin liikuttava, se on lämmin ja jäsentää hyvin asioita kuulijan alitajuntaan.

Kyse oli Grahan Dorrington -nimisen tutkijan vuosien työstä, joka saa toteutuksensa. Hän lentää heliumilla täytetyllä ilma-aluksella. Hän kiitelee Herzogin kanssa yhdessä Guyanan sademetsän yllä. Mukana kantajina ja apulaisina oli joukko läheisen kaivoksen miehiä. Näistä eräs nimesi ilmapallon valkoiseksi timantiksi. Hän tajusi ympäröivää luontoa ja löysi näytettäväksi useita lääkkeiksi käypiä kasveja. Näitä kasveja mm. Dorrington halusi kuvata mahdollisimman läheltä. Kuvauksissa mentiin jo niin lähelle luontoa, että pelästyin. Sammakko saa minut kavahtamaan vaikka asfalttikaan ei tunnu miellyttävältä. Ja kaikki luonnossa kuului lapsuuteeni.

Tämä tutkija oli mielenkiintoinen henkilö. Hän halusi kiitää aluksellaan ilman ääntä, ilman meteliä, vain hiljaa ilmassa leijaillen. Lentämisessä oli myös hänelle ongelma, joka osoittautui vuosia sitten tällaisissa olosuhteissa menetetyksi kuvaajatoveriksi. Siinä hän vieläkin rannalla istui ja seisoi vedessä täynnä syyllisyyttä ja apeutta ystäväänsä muistellessaan.

Dokumentti ei päästä katsojaa kuitenkaan pelkällä kauneuden ihailulla. Ei pelkkää upean koskea ja sen takana olevaa luolaa, jonka salaisuutta ei paljasteta vaikka kuvaaja siellä käykin. Näyttämällä kuvat olisi tuhottu niiden ihmisten kulttuuri, joille koski kuuluu elämään kuin meillä metsä. Tie vie myös kaivostyömaalle ja vaikka sitä ei paljoa näytetä niin aivan tarpeeksi näytetään. Herzog ei ilmaise mielipidettään asiaan ja se on hyvä. Se on joillekin elinehto mutta mikä kustannus maailmalle. Hän pyytää siellä näyttämään hänelle valkoista timanttia. Se on pieni valkoinen kivi, kovin mitätön näin koruja kaihtavan ihmisen mielestä. Aivan eri tasoa on tuo ilmalaiva puiden yläpuolella.

Errol Morris, dokumentistaan 'Sodan oppitunnit' (2003) aivan aiheesta Oscarin saanut ohjaaja, tuli tunnetuksi jo paljon ennen mainittua työtä, joka olisi kyllä toivottavaa nähdä televisiossakin niin viiltävä mutta rauhallinen ote siinä on Vietnamin sotaan. Eilen dokumenttiprojektissa tullut 'Johtolanka' (Thin Blue Line, 1988) lähti Hesarin Timo Peltosen kirjoituksen mukaan työnä liikkeelle Morrisonin kiinnostuessa psykiatri James Grigsonista, jonka haastattelujen jäljiltä oli tapana kulkea kohti sähkötuolia Teksasissa. Herra Kuolema taisi olla tämän lääkärin lempinimenä. Hänen haastattelussaan oli ollut myös poliisimurhasta syytetty Randall Dale Adams vuonna 1976. Miten sitten kävikään, kun dokumenttia tehtiin useamman vuoden kuin viivytystaistelulla. Toivottavasti näitte tämän jutun.

Peltonen sanoo kirjoituksessaan "Ohjaaja-etsivän klassikko" (HS 28.8.2007, D7), että 'Johtolanka' ei päässyt Oscar-ehdokkaisiin, koska filmin valmistumisen aikaan suhtauduttiin nihkeästi näyttelijöiden käyttämiseen joissain kohtauksissa. Minä olen näyttelijöiden käyttämistä vastaan, mutta ei tullut mieleenkään haastaa Morrisia tästä asiasta. Näyttelijät olivat selventämässä öisellä, pimeällä tiellä tapahtunutta murhaa siten että saattoi ajatella, mitä joku silminnäkijä olisi voinut eri mahdollisuuksien rajoissa todella nähdä ja mikä meni ilman muuta luulon ja uskon puolelle. Variaatioita oli useampia eikä esiintyjiä näytetty näyttelijöinä vaan lähestyvinä jalkoina, pään varjoina vastavalossa, ohi ajavien autojen näköetäisyyksien summaajina.

Haastateltavat olivat suorapuheisia ja selkeitä olivat he sitten Adamsia vastaan tai hänen puolellaan. Elokuvan loppuun jäi sitten varsinainen "miksi ja kuka". Mitä olisivat sanoneet haastatellut sen jälkeen. Oli hyvä, että tämä puoli jäi avoimeksi. Osa haastatteluista oli ehkä tehtykin viimeisen nauhan jälkeen, sellainen tunne jäi mieltä kiehtomaan.

Pikauusinta ei olisi pahitteeksi ja tosiaan, 'Sodan oppitunnit' toiveisiin. Sitä ei ehkä täällä ole nähneet muut kuin Oblomov ja minä. Robert McNamara ei juuri suojaa itseään, vain pieni henkikullan takia tehty vaistonvarainen hämäryys on esillä loppulausunnossa mutta sen kyllä saa käännettyä selkokielelle kovin helposti.

Dokumenttiprojektin "Taksi pimeyteen" oli sangen koruton esitys Bushin hallinnon keinoista ohittaa ja ylittää USA:n perustuslaki. Alle tuntiin oli saatu tiivistettyä kaikki olennainen ns. sodasta terrorismia vastaan, etenkin sen pimeästä puolesta (kidutukset ja muut ihmisoikeusloukkaukset). No, minusta juuri se on olennaisinta "sodassa terrorismia vastaan".

Tapaus Dick Cheney osoittaa, ettei liike-elämästä pitäisi päästää toimijoita korkean tason politiikkaan. Suuryrityksissä on kiintoisaa asennetta, että laki koskee vain rahvasta ja muuta rupusakkia. Suuryrityksillä sen sijaan on velvollisuus tehdä voittoa omistajilleen keinoja kaihtamatta. Kun tuo moraali tuodaan politiikkaan, niin syntyy tapaus Cheney. Aina valmis polkemaan ihmisoikeuksia, pyrkimään tavoitteisiinsa keinoja kaihtamatta.

Kristittynä esiintyvä Bush sanoi eräässä lausunnossaan jotain uskomatonta. Hän totesi käsitteestä 'human dignity' (ihmisen tai inhimillinen arvokkuus), että se on terminä "vague", epäselvä, huonosti määritelty, hämärä. Kiinnostavaa, että juuri ihmisen arvokkuutta painottaneeseen kristinuskoon sitoutunut Bush on niin kerkeä sanoutumaan ihmisen arvokkuudesta irti.

Kiinnostavaa sekin, että monet Bushin omat perustelut "sodalle terrorismia vastaan" ovat nimenomaan hämäriä. Ja vielä hämärämpiä olivat ne, joilla Bushin hallinto salakuljetti kidutuksen käytön osaksi vankien sotakohtelua.

Harmitti jo heti, kun luin kirjoituksesi k-meleon. Olin ajatellut katsoa dokumentin, mutta se jäi katsomatta kuitenkin. Enronista erikseen olen nähnyt ohjelman, jossa myös Cheney vilahteli. Mutta kidutuspuolelta on taas asiaa, aiheen kimpussa on ollut monesti täällä mainittu Errol Morris. A-studiossa oli tietoa hänen Abu Ghraibin vankilaa kuvaavasta, palkitusta dokumentistaan, jonka pitäisi tulla telkasta ensi syksynä. Kauhealta tuntuivat nämä muutamat otoksetkin, mutta voihan olla, että tämä "mainos" oli tehty ääripäistä, toivon. Ennen Abu Ghraibia jos televisio saisi esitettäväkseen saman ohjaajan dokumentin "Sodan oppitunnit"! Sitä olen täällä useasti kehunut. Samoin on tehnyt Oblomov, joka myös on filmin nähnyt.

Dokumenttiprojektissa tuli viime tiistaina Rex Bloomsteinin ohjaama rauhallinen dokumentti Keskitysleiri Itävallassa (Iso-Britannia, 2006). Turisteja käy ja oppaita on useita, heidän joukossaan mm. siviilipalvelumiehiä, jotka eivät ole menneet armeijaan esim. isoisiensä historian vuoksi. Ovat sukulaiset kuuluneet SS-joukkoihin.

Sumeilematonta kerrontaa kuulijoille. Eniten tuntui kävijöitä ahdistavan kaasukammio. Se oli ahdas kävijäryhmälle ja heille kerrottiin, kuinka paljon enemmän siellä oli ihmisiä silloin kun kaasua laskettiin sisään. Heti pihalla jo pyörtyi nuori tyttö.

Tämä paikka oli Malthausen, joka ei ollut varsinaisesti tarkoitettu juutalaisten eliminoimiseen vaan siellä oli kaikenlaista väkeä, myös homoseksuaaleja. Heistä olen nähnyt muutama vuosi sitten erityisohjelman ja ehkä tämä oli juuri se leiri, jossa he kokivat kohtalonsa. Nuori opas näytti eri tunnuksia ja sanoi, että tappavin yhdistelmä oli juutalainen homoseksuaali, siinä tapauksessa eli leirillä noin 15 minuuttia.

Kiinnostavinta, jos niin voi ylipäänsä tällaisesta ohjelmasta sanoa, olivat paikkakuntalaisten lausumat sanat ja toisaalta nämä oppaat. Eräs opas oli aikamies ja hän oli ollut työssään kahdeksan vuotta kokien työnsä kutsumuksena, mutta nyt alkoi olla ongelmia, alkoholismia jne. Hän sanoi, että kaikki oppaat sairastuvat. Sitäpä en ihmettele lainkaan. Eräs paikkakunnan asukas oli matkalla Israelissa ja hän oli ainoa henkilö Malthausenista. Opas siellä pyysi häntä olemaan mainitsematta, mistä on kotoisin. He olivat museossa ja lattiassa luki suurin kirjaimin sana MALTHAUSEN. Tämä Israelissa vieraileva nainen tunsi äkisti, että hän pitää kotipaikastaan ja sitten hänellä oli kovin hämmentynyt ilme.

Auttaisiko paikkakunnan nimen muuttaminen, ei varmaan. Siellähän on se keskitysleiri nyt museona. Miten tällaisen museon kanssa oikein toimisi. Se on informatiivinen, mutta toisaalta kuten nuoret kävijät kierroksen jälkeen totesivat: sellaista kauheutta mutta mistään ei opita mitään vaan tämä sama jatkuu jossain muualla. Leristä oli joku ottanut siellä kuolleen henkilön kuvan ja piirtänyt tilalle hakaristin. Voiko eräänlainen puhdistautumisrituaali tulla niin raskaaksi taakaksi, että ihminen sitten suojatakseen itseään kääntyykin itseään ja kannattamaansa asiaa vastaan. Aivan vain kestääkseen. Jäin näitä asioita miettimään.

Mikään vouhkajuttu dokumentti ei ollut. Tuntui omituiselta olla kierroksella vaikkakin kameran päässä sellaisessa paikassa. Oliko se kuin sotaturismia. Ei ehkä kuitenkaan vaan jotain omaa tutkiskelua. Olen itse unessa maannut Auschwitzin lähellä olevalla ojanpenkalla. Ja joku koulutoveri eri luokalta näkyi lähistöllä.

Tämä oli hyvä dokumentti! Ja paremmin kuin moni muu vastaava, esiin nousivat ongelmat joita on kasaantunut paikallisten siviilien harteille. Hehän (en tarkoita oppaita) joutuvat kantamaan keskitysleirin tuomia psyykkisiä ongelmia ja leiriin sekä ko. ongelmiin kuuluvaa häpeää sukupolvesta toiseen.

Marja Salonen kirjoitti:Dokumenttiprojektissa tuli viime tiistaina Rex Bloomsteinin ohjaama rauhallinen dokumentti Keskitysleiri Itävallassa (Iso-Britannia, 2006). Turisteja käy ja oppaita on useita, heidän joukossaan mm. siviilipalvelumiehiä, jotka eivät ole menneet armeijaan esim. isoisiensä historian vuoksi. Ovat sukulaiset kuuluneet SS-joukkoihin.

Olivat kuluneet Waffen-SS:ään. Siinä on ero. Waffen-SS oli mukana itärintaman taistelutoiminnassa, SS keskittyi rintamantakaiseen terroriin (homot, juutalaiset, slaavit, vasemmisto). Waffen-SS oli sikäli kansainvälinen organisaatio, että mukana oli vapaaehtoissotilaita ympäri Eurooppaa, myös Suomesta. Tehtävä oli taistella kommunismia vastaan.

Marja Salonen kirjoitti:Tämä paikka oli Malthausen, joka ei ollut varsinaisesti tarkoitettu juutalaisten eliminoimiseen vaan siellä oli kaikenlaista väkeä, myös homoseksuaaleja.

Niin, Malthausenissa tapettiin mm. 4000 Espanjan tasavaltalaista. Harmi, ettei paljastunut miten ja mistä heidät oli sinne saatu. Olivatko he niitä, jotka ensin pakenivat Kataloniasta Ranskaan, joka ei halunnut ottaa heitä vastaan joten heidät laivattiin "kolmanteen maahan"? Minulle oli upouutta tietoa myös, että juutalaisia tuotiin Malthauseniin vasta sodan viimeisinä päivinä, kun idän tuhoamisleirit olivat jo jäämässä neuvostojoukkojen haltuun. Silti moni (dokumentissakin) käsitti leirin nimenomaan juutalaisleiriksi.

Marja Salonen kirjoitti:Eräs paikkakunnan asukas oli matkalla Israelissa ja hän oli ainoa henkilö Malthausenista. Opas siellä pyysi häntä olemaan mainitsematta, mistä on kotoisin. He olivat museossa ja lattiassa luki suurin kirjaimin sana MALTHAUSEN. Tämä Israelissa vieraileva nainen tunsi äkisti, että hän pitää kotipaikastaan ja sitten hänellä oli kovin hämmentynyt ilme.

Oli hämmentynyt ilme ehkä osin siksi, että opas tarttui häneen, kuin varoittaen 'ei sanaakaan'. Hän itse ei välttämättä ensin tajunnut, miksi kotikunnan nimi tuli Israelissa vastaan. Olisi ollut luontevaa hihkaista "hei, minun kotikunta!" Näinhän me teemme esim. USA:ssa jollain muistopaikalla, jos jossain on sen rakentajien tai vastaavien nimet ja syntymäpaikat: 'katsokaa, kaksi on meiltä Lapualta!' Tästä opas käsittääkseni varoitti.

Niinpä on, että näissä nimityksissä pitäisi olla tarkka. Ehdin vain tajuta, että toiset oppaat puhuivat SS-joukoista ja yksi heistä mainitsi Wehrmachtin. En ollut tarkistanut asiaa.

Vaikea on elää tällaisten muistojen keskellä, muistojen jotka liittyvät jo pelkkään nimeen. Niinpä tämäkin nainen, joka matkallaan näki kotipaikkansa nimen kirjoitettuna lattiaan, oli joillekin ihmisille sanonut kotipaikakseen toisen paikan, Linzin, joka on suurempi kaupunki siinä lähistöllä.

Marja Salonen kirjoitti:Niinpä on, että näissä nimityksissä pitäisi olla tarkka. Ehdin vain tajuta, että toiset oppaat puhuivat SS-joukoista ja yksi heistä mainitsi Wehrmachtin. En ollut tarkistanut asiaa.

Vaikea on elää tällaisten muistojen keskellä, muistojen jotka liittyvät jo pelkkään nimeen. Niinpä tämäkin nainen, joka matkallaan näki kotipaikkansa nimen kirjoitettuna lattiaan, oli joillekin ihmisille sanonut kotipaikakseen toisen paikan, Linzin, joka on suurempi kaupunki siinä lähistöllä.

Niin, nyt kun muistutit asiasta: Linz. Olin tuon anekdootin unohtanut. Muistatko, alkoiko hän esittää Linziä kotikaupungikseen Israelin sattumuksen jälkeen?

Wehrmachtiin taisi liittyä se, että jonkun sivarin isä (isoisä?) oli ollut Wehrmachtin lääkärinä? Ainakin jonkun esi-isä oli lääkäri. En ole yhteydestä varma. Saatan jo assosioida kaksi eri asiaa yhteen. Tuon dokumentin näkemisestä on jo sen verran aikaa.

Lääkäri-isoisää en muista. Minulla meni varmaan kaikki huomio näiden nuorten miesten olemuksen tutkailuun ja siinä sivussa sitten vilahtivat sotilasasiat. Linz tuli esiin Malthausenissa asuvan naisen puheessa siten (mikäli muistan oikein), että hän kertoi usein ihmisten reagoineen jotenkin oudosti, ilmeisen negatiivisesti, kun hän sanoi kotipaikakseen Malthausen. Ihmisten reagoinnin vuoksi hän sitten itse vältääkseen kyseisen reagoinnin käytti puheessa joskus Linziä kotipaikkanaan. Käsitin kuitenkin, että näin tapahtui vain muutamia kertoja. Tämä tapahtui ennen Israelin matkaa.