YLE Radio 1

Hei,

ajattelin, että jos käyn usein tällä sivulla laittamassa omat kommenttini, voi syntyä tunne siitä, että täällä ei saa kritisoida vapaasti. Päinvastoin, kovakin kritiikki on tervetullutta. Jos haluaa kommentoida tiettyä ohjelmaa -- tai ohjelmaa yleensäkin -- voi käyttää myös ohjelman blogia, jollainen minulle on juuri avattu. Se löytyy tuolta blogilistasta tai suoraan osoitteesta: http://blogit.yleradio1.yle.fi/kallehaatanen

Ystävällisesti,

Kalle

Olen ohjelmaa kuunnellut usein miten toimittaja Kalle Haatanen
asiantuntijoita haastatellessaan käyttää mielisanojaan keskustelun väliin:
"Joo --- Jo´o --- aivan --- ahaa" ...
Kysymykset esittää asiantuntijan ennakkoväittämien kautta.
Kun asiantuntija saa pitkäänkin esittää asiaansa ja väliin sanotaan em.
myötäilyä niin siinä kokonaisuus hämärtyy.
Jatkokysymykset myös nopeasti menee ennakolta myötäilyn suuntaa,
joten mahdollinen kritiikki ja toisenlaiset näkemykset jää vähemmälle.

Hieman kovemmin saisi myös K.H. painaa päälle.

Meinaan, 'sosiaalinen media' on pelkkä tautologia, koska 'media' on jo käsitteensa mukaisesti vähintäin kahden ihmisen välitys eli sosiaalista "olemukseltaan".

Muutenkin tämä nettihypetys saa välillä total koomisia piirteitä, vaikkei mitään oikeasti uutta ole tapahtunut. Sanomalehdet (sisältöineen), kirjallisuus, konsertit, taidenäyttelyt ties mitkä vain siirtyvät käyttämään uutta teknologiaa. Seurat, järjestöt ja kapakan kantapöydät muuntuvat uudenlaisiksi nettiyhteisöiksi. Jne.

Ylimielisyys. Vieras: Ari Turunen.

Nyt vasta - nimim. kritiikin vinkistä, josta kiitän - kuuntelin tämän viisaan ohjelman, jonka vieraalla oli paljon hyvää sanottavaa. Nöyryys tosiaankin vaikuttaa ylimielisyyden vastakohdalta: kuullaan toisia, huomioidaan omat rajoitukset, suhtaudutaan eteen osuviin tehtäviin kunnioituksella (ihmisistä puhumattakaan) ja vastuuntunnolla - nuo eivät ole ylimielisen eleitä.

Pannaan syrjään käsitekysymys itsekeskeisyyden, itsekkyyden, suuruudenhulluuden (ainoa tauti jota itse poden), ylimielisyyden ja mahdollisesti eräiden muidenkin persoonallisuuspiirteiden välisistä suhteista: "mikä minä olen sanomaan muille, miten toimitaan oikein ja väärin", sanoi Turunen ja tarkoitti ylimielisen tekevän noin. Tuo ei ole esimerkki ylimielisyydestä, johan vanha eetikon esimerkkikin sanoo, että voit olla oikeassa koko maailmaa vastaan. Ei ole ylimielisyyttä paljastaa oma käsityksensä moraalikysymyksestä, etenkään jos kanta on loogillisesti perusteltu. Ja on suorastaan eettinen velvollisuus puhua, jos huomaa toisten perustelut omille toimilleen ristiriitaisiksi ja itsellä on tarjota johdonmukaisempi kanta.

Jäin vain miettimään, voiko niin arkaaista käsitettä kuin kosto käyttää niin mutkattomasti kuin ohjelmassa käytettiin: onko kosto koskaan, missään olosuhteissa hyväksyttävä?

Jarkko Tontti sanoi tämänpäiväsessä Haatasessa, että essee on kuitenkin kaunokirjallisuutta, joten totuuskysymysten kaa ei o nii välix.

Hm...?

(1) "Kaunokirjallisuus" ei tietääkseni tarkoita "fiktiota".

(2) Esseessä (lat. exagium; ransk. essai, essayer => engl. essay, saks. Versuch) on olennaista, että se on henkilökohtaisesta vinkkelistä jotain kysymystä melko vapaamuotoisesti ("henkevästi", kuten sanottiin ennen potsmoternia vulgäärimurrosta), mutta Hyvällä Tyylillä käsittelevä pienimuotoinen pohdiskelma, tutkielma tainiikujotaisemmosta.

Tieteellisen erittelyn metodisuutta (loogis-systemaatillinen esillepano, tarkattavien kysymysten kehkeytyminen toisistaan eikä sattumanvaraisesti jne.) ei edellytetä, mutta ainakin minut on aikoinaan opetettu siihen, että kun [poeetillisesti ilmaisten] suus avaat, niin totuutta odotetaan. Myös esseessä.

Yliopistolla ei myöskään (enää) harrasteta perustutkimusta. Se on kielletty. Tiet. tutkimuksen on 2000-luvulla oltava aina jollain lailla "hyödyllistä", mitä se lieneekään... Siksi sivistysyliopistosta puhuminen on lopetettava: olemma syöksyssä kohti (uutta) henkisen Pimeyden Aikaa.

Tontin vetoavaan loppuhuipentumaan järjen käytöstä ja valistuksesta kaikki varmasti yhdymme.

k-meleon kirjoitti:Jarkko Tontti sanoi tämänpäiväsessä Haatasessa, että essee on kuitenkin kaunokirjallisuutta, joten totuuskysymysten kaa ei o nii välix.

Hm...?

Näistä kategorioiden rajoista niin tiedä mutta puhtaan teoreettisesti ajatellen jos 'essee' kovin fiktiiviseksi menee, haetaanko esseen nimellä sellaista arvostusta työlle jota pakinan nimellä ei saa... Näitä Tontin esseitä en ole lukenut joten tästä tapauksesta en osaa sanoa mitään. Jo kirjan nimi on niin puistattava klisee että voi olla vaikea piiskata itseään siihen tarttumaan. Haataselta itseltään sattui tässä alennusmyyntien aikaan käteen tarttumaan kirjansa nihilismistä, ja se oli kyllä kirkkaasti piristävä lukukokemus.

arvieno kirjoitti:Näistä kategorioiden rajoista niin tiedä mutta puhtaan teoreettisesti ajatellen jos 'essee' kovin fiktiiviseksi menee, haetaanko esseen nimellä sellaista arvostusta työlle jota pakinan nimellä ei saa...

Hyvä pointti, koetan muistaa varastaa ajatuksesi!

Haatasen kirjaa en vielä ole lukenut. Tiennyt kyllä ol.olosta, muttei joutunut pakkolistan kärkeen. Kehusi nosti sitä luokkaa lähemmäs kärkeä.

Haatasen vieraana oli eilen metodimies, sos.psykologi, prof. (emeritus jo?) Antti Eskola ja aiheena osuvasti "Yhteiskuntatieteiden nykytila". Keskustelu taisi olla uusinta? Jotain tuon suuntaista olin kuulevinani. En ollut tätä aiemmin kuullut, kun ohjelman aika on minulle vähän hankala. Hyvin Haatanen vieraansa yleensä valitsee.

Eskola tuumasi Haatasen ns. yhteiskuntatieteiden kiistoja koskevaan jako-huomautukseen, että suurin jako tuli marxismin myötä. Ihan totta. Hassua, ettei Eskola tässäkään "reflektoinut", mitä oikeastaan sanoi: hän hyväksyy yhäti kybällä, että tieteen voi perustella sille ulkoisella (hänellä: poliittisella) prinsiipillä. Marxismihan ei tehnyt muuta kuin tarjosi toisenlaista poliittista motivoituneisuutta. Se oli samaa umpipositivistista ajattelua teoreettisesta näkökulmasta l. filosofiasta käsin. Erik Allardt, Antti Eskola, Osmo Jussila ym. ihmistietäjät tulivat sangen mainiosti keskenään juttuun - so. älyllisesti, koska jaettiin positivismin naivi maailmakäsitys.

Eskolan mukaan on muutakin kuin vain tämä "näkyvä". Ja siitä ei voi puhua, kaiketi siksi kun se ei ole "näkyvää", siis aistimellisesti annettua. Tuo annettuneisuushan on joka positivistin kiihkeän rakkauden kohde, jumalan sanan asemassa. Jokainen teoreettisen koulutuksen saanut tietää tasan tarkkaan, että "tämä näkyvä" on tietoisuuden piirin ilmiö, tajunnan syvävoimien konstruktiota aistikoneiston tarjoamista ärsykkeistä: "tuonpuoleisuus" ei ole muuta kuin ulkomaailma, physis, natura, luonto - materiaalinen maailma. On siis tämänpuoleinen l. tietoisuuden piirin ilmiöstö, tuonpuoleinen l. psykofyysiselle organismille ulkoinen maailma, ja ovat ne tajunnan syvänteet, toiminnalliset, muotoa-antavat prosessit, joiden ansiosta "tämä kaikki" on kuten on. Mutta vieraantuneelle tajunnalle nämä peruskategoriat sekoittuvat & vaihtelevat paikkoja aina sen mukaan, mitä ideologiaa ko. tajunta on ehdollistettu kuolaamaan.

Poliittisen ohella muut jaot olivat Eskolan mukaan triviaalimpia metodologisia jakoja. Noin se tietenkin on, ainakin Kailan & knit maahantuoman uuspositivismin jälkeen - tuota arkiymmärryksen terroria on kestänyt vuosikymmeniä, eikä mikään vihjaa muutoksesta. Päinvastoin. Kiristetyt opiskeluaikataulut pikemminkin takaavat, ettei arkiymmärryksestä ja sen sairauksista ole vapautusta edes akateemisen opiskelun myötä. Niinpä tässä on jo vuosikymmeniä jouduttu havainnoimaan, miten jotkut kiistelevät "laadullisesta", "määrällisestä", "pehmeästä", "kovasta", "ymmärtävästä", "realismista", "konstruktivismista" - ties mistä, yleensä pahasti asian sivu puhuen, koska eivät ylimielisyyttään viitsi lukea niitä ajattelijoita, joiden esiintuomat pointit väistämättä kevytkeskusteluissa idiotisoituvat - kuin oikeista, vakavasti otettavista tieteellisistä ongelmista.

Hirveest anteex tietoruutunormin ylittäväst oksennuksest!

Kiitos hyvästä ohjelmanumerosta ja etenkin siitä, että Pulkkinen opetti minut ymmärtämään käsitteen "Suomen niemi". Moneen kertaan hän nuo sanat peräkkäin lausui, ja yleensä niin, että siinä kuului kaksi sanaa, ei siis "Suomenniemi". Ymmärsin, että saamelaiset asuivat aluksi todellakin Suomenlahden ja Pohjanlahden välisessä haarukassa, siis noin Oulu-Viipuri-linjasta lounaaseen.

En pidä siitä, että jotkut - kai henkevyyttä tavoitellen - nimittävät koko tasavaltaamme Suomenniemeksi, kuten viime viikollakin valtakunnan päälehdessä mielipidesivulla keskusteltaessa yliopistojen rahoituksesta. Suomenniemi on kunta Etelä-Karjalassa. Annetaan nyt sen pitää nimensä oikeassa merkityksessään!

Tiedän kyllä, että syypää on Aleksis Kivi, joka Suomenmaa-runonsa eräässä säkeessä tuli pönkittäneeksi kuvaa Suomesta niemenä. Ehkä kotomaamme koko kuva, ihan vaaroja ja tuntureita myöten, ei ollut hänelle vielä selvinnyt.