YLE Radio 1

Oopperoiden libretot harvemmin ovat draamallisesti kovinkaan hyviä näytelmätekstejä. Taikahuilu on yksi kaikkein kammottavimmista, eikä sitä yhtään paranna tieto siitä, että Schikaneder oli muuttanut juonen kulkua kesken kirjoitusprosessinsa, mutta koska Mozart oli jo ehtinyt säveltää teoksen alkupuolen, ei epäloogisuuksia enää voinut korjata...

Oopperan tiloihin saattaisi olla hyvinkin tarkoituksenmukaista rakentaa kasino, jossa varakas väki voisi käydä sijoittamassa ylimääräiset rahansa puhtasti oopperan tueksi toimivaan uhkapeliin..?

moxu kirjoitti:Taikahuilu on yksi kaikkein kammottavimmista, eikä sitä yhtään paranna tieto siitä, että Schikaneder oli muuttanut juonen kulkua kesken kirjoitusprosessinsa, mutta koska Mozart oli jo ehtinyt säveltää teoksen alkupuolen, ei epäloogisuuksia enää voinut korjata...

Sehän siinä juuri niin hauskaa onkin, että koko kuvio heittää kesken kaiken kuperkeikkaa, Yön kuningatar ja Sarasto vaihtavat keskenään hyviksen ja pahiksen osia. Muistaakseni toista näytöstä vasta kirjoitettiin ja sävellettiin kun ensimmäistä näytöstä jo harjoiteltiin. Mutta mikä siitä kammottavan tekee?

Teatteria olen minäkin nuorena ollut tekemistä ja muistan ensi-iltaa edeltävän ajan aivan kaoottisena. Jollain kummalla tavalla sitä vaan siitä sitten sellainen juttu saatiin kursittua kassan, että näytöstä ei tarvinnut peruuttaa.

Syksyn kulttuuriohjelmiston ilmestymisten myötä voi taas vähän vilkuilla, mitä tarjolla olisikaan -ja mihin hintaan...
Aikamoisina kroisoksina suomalaisia kulttuurinkuluttajia kyllä pidetään, kun esim.kalleimmat oopperaliput maksavat toista sataa euroa. Sillä hinnallahan voisi jo hankkia palasen jotain oikeasti bisnesmielessä tehtyä "taidetta", kuten Juhani Palmun lato- tai alastontutkielmaa(josta puhuttaessa voidaan tosin myös kyseenalaistaa sanan "kulttuuri" osuus kokonaispaketissa)...

Teatterien lippu- ja varsinkin hintapolitiikasta käydään keskustelua täällä: http://chat.yle.fi/yleradio1/keskustelu ... php?t=1688

Minä ostin vinon pinon lippuja koko suvulle parin viikon päästä pidettävään Estonia-teatterin satavuotisgaalaan. Yhden piletin hinta on 250 kroonia eli 16 euroa. No tulee siihen laivalippu ja hotelli päälle mutta ei se siltikään nouse sataan euroon. Ja tilaisuus on varmaan unohtumaton.

Vaikka vanha toverimme H.Taanila väittikin konsultin ammattia huijarihommaksi, niin ihan suositeltavaa on kuunnella intendentti Magnus Stillin näkemyksiä orkesterin "myymisestä". Eli ei se rahantulo nyt varsinaisesti rikoskaan ole...
http://www.yle.fi/radiosoitin/index.php ... clip=14648

Voi itku Moxu noita sinun rimpsujasi - tarvitsisi kolme-viisi kertaa leveämmän näytön kuin on.

En tiedä onko huijari vaiko ei, mutta liike-elämäkonsultti Marjut Nieminen jakeli Aamu-TV:ssä "viisauksia" kansainvälisen kaupanteon ammattilaisille. Aivan kuin heillä olisi aikaa katsella Aamu-TV:tä. Nieminen on kirjoittanut kirjan aikeena kohottaa "small talkin" mainetta. Hän tekee sen nimeämällä joutavan lämpimikseen haastelun "smart talkiksi". Tiedämme nyt, mitä välttää...

Liike-elämäkonsultti M. Nieminen kielsi puhumasta "tabuista", siis politiikasta, uskonnosta ja seksistä (tarkoittaen yleensä alastomuutta). Sen sijaan pitää puhua säästä, liikenteestä ja muista innostavista aihepiireistä. Joutavaa. Uskomatonta mutta totta: hän ei edes purskahtanut nauruun väittäessään säätä loistavaksi "smart talk" -aiheeksi. Hyvä myynti-ihminen?

Konsulttina Nieminen ei tahtonut sanoa, miksi small talk on tärkeää, muissakin kuin bisnes-suhteissa. Säästämme rahanne ja paljastamme asian, sikäli kuin vielä on joku sitä tietämätön:

Vieraiden kohdatessa on aina tärkeää osoittaa ystävällismielisyyttä. Siksi on kehitetty kättely- ym. tervehdystavat. Osoitetaan ettei ole asetta hihassa ja että voidaan ns. lähestyä vierasta. Ja siksi myös löpistään pehmeitä, osoitetaan rauhanomaista asennetta. Instuutioiksi muodostuttuaan tuommoiset rituaalit alkavat vaikuttaa pakkotoiminnoilta ja kaikinpuolin typeriltä, mutta liki jokainen myös tajuaa rituaalin pointin. Kiintoisaa, että moisella pitää vielä 2000-luvulla yrittää rahastusta.

Politiikasta, uskonnosta ja seksistä sen sijaan on suotavaa puhua! Etenkin tilanteissa, joissa tietää jotakin vastapuolesta, tai oppii heidän asenteitaan parin ensimmäisen kommentin pohjalta. Kerrankin - vaikken bisnesmies olekkaan - kerroin vastapuolelle hieman arveluttavan vitsin. Poliittisesti korrekti pers'läpi olisi viipymättä syyttänyt minua rasistiksi. Mutta keskustelukumppani hyppäsi juoneen mukaan ja puheillaan paljasti ajattelustaan ja asenteistaan hyvin kiintoisia seikkoja. (Yksi syy, miksen luota uusien eu-maiden edustajien demokraattiseen henkeen.) Tai... hän vain päätti mielistellä minua, pohjoista rasistia...

On kuitenkin hyvä, että tekijänoikeuksien käsittely jää opetusministeriöön. Teollisoikeuksien kotipaikaksi jää kauppa- ja teollisuusministeriö eli tuleva työ- ja elinkeinoministeriö.
Tämä osoittaa, että monissa yhteyksissä kelvottomaksi havaittu sinilevähallituksemme osaa tehdä -niinhalutessaan- hyviäkin päätöksiä. Kaikkea ei tarvitse mitata tuottavuuden kriteerein.

moxu kirjoitti:Tämä osoittaa, että monissa yhteyksissä kelvottomaksi havaittu sinilevähallituksemme osaa tehdä -niinhalutessaan- hyviäkin päätöksiä.

Kelvottomia päätöksiä ilmeisesti olivat m.m. elakkeitten koroittaminen, opiskelijain aseman parantaminen ja 150 miljoonan sijottaminen hoitajain palkkoihin.

Mikään näistä ei onnistuna Heinäluoman aikaan.

Elämään sisältöä tuovan, lumettoman talven synkkyyden edes hetkiseksi unohtumaan saavan jutun, olipa se melkein mitä tahansa, kunhan positiivista, ollessa maksullista se ei ole enää positiivista muille, kuin "palvelun" (joka siis tällä määreellä siirtyy lainauismerkkien sisään) tarjoajalle...

Siispä eläköön niin vapaa kirjastolaitos kuin Helsingin kaupunginmuseon ilmaisuuspäätöskin!

moxu kirjoitti:eläköön niin vapaa kirjastolaitos kuin Helsingin kaupunginmuseon ilmaisuuspäätöskin!

Onko kirjastolaitos liian vapaa?

Tuonsuuntaisia puhelee Olli Virtaperko Välilevyissä. Kirjastot ovat niin naisistuneita, että se näkyy kirjastojen kirjahankintojen vinoutuneisuutena: kirjoja pikemminkin naisille kuin miehille. Homeopatiaa ja ho(r)roskooppeja taikauskoisille! Astrologiaa aivosairaille? Tiedekirjallisuus pannassa? Asiasta on kirjoittanut vanha kirjastomies Heikki Poroila, jonka kirjaan Virtaperko ohjelmansa perustaa.

Jotain tuonsuuntaista olen ollut joskus havainnoivinani itsekin.

Esim. filosofian otsikon alla on usein hyllymetreittäin tunne itsesi -sälää ja muuta "elämänfilosofista" (tässä: myyvää arjen ongelmista lässyttämistä, eikä Lebensphilosohie-kategoriaan kuuluvaa filosofiaa). Sen sijaan edes kaikkia filosofian piirin suomennoksia ei välttämättä ole hankittu. Eräs poliittisesti korrekti kirjasto poisti Heideggerin Sein und Zeitin hyllystä ja kortistosta viimeisimmän "Heidegger oli natsi" -kohun myötä!

Tosin maallikoita on syytä varoittaa siitä, että laboratorioteknologia on voimallinen biznez: sen intressit ovat niin syvällä akateemisessa maailmassa, että psykologian kaltaisilla aloilla joilla tarvitaan sekä luonnontieteellistä (aivo- ym.) että humanistista tutkimusta (terapia-orientoitunut tutk.), moni tuntee outoa viehtymystä labravehkeisiin jo tästäkin syystä: (a) kun ne on hankittu, niin niitä on käytettävä, joten paino labratutkimukseen; (b) laitteet vanhenevat joten budjettiin on helppo sisällyttää suuriakin teknoeriä ilman turhia kyselyitä laitteiden tarpeellisuudesta (maallikko ei voi arvioida); (c) painotus näkyy opetuksessa, joten seuraavan sukupolven humanistisen problematiikan ymmärrys onkin heikompi kuin aiemmin. Eikä tämä kehityskulku ole tapahtunut vailla laboratorioteknologiabizneksen apuja (=biznez ohjailemassa autonomiseksi väitetyn tieteen kehitystä).

Tämänkaltaisista kehityskuluista päädytään tietynlaiseen teknisistiseen tiedekäsitykseen, jossa epätiedettä on kaikki sellainen analyysi, järkeily ja päätelmien teko, joka ei onnistu labrassa tai sovellu sinne. Se on perusorientaatioltaan puhtaan positivistista (positivismi ei ole hävinnyt, vaikka sitä on kritisoitu 50 vuotta), jonka ainoa "teoreettinen" kiinnostus koskee laitteiden metodisesti oikeaa käyttöä. Perinteistä humanistista problematiikkaa koetetaan luonnontieteellistää vailla adekvaattia ymmärrystä ko. problematiikan todellisista perusteista. Ymmärretty labraan siirtäminen on tietenkin helt ok. Sen sijaan kun pelkän arkiymmärryksen varassa tehdyt sormiharjoitelmat uusien laitteiden parissa käyvät "tieteestä", niin ollaan vaaraan hyöhykkeellä. Joskus tämä puuhastelu saa svengaavan nimen ja tulee hetkeksi suorastaan muodiksi.

Näin kullttuurin älyllisin osasto, tiede, askel askeleelta hiipii kohti tilaa, jossa sillä ei ole oikeutta olla huonoa bisnestä... Tästä vinkkelistä kysymys kirjastolaitoksen sidoksista kustannusbisnekseen näyttää kiinnostavalta: ovatko vaihtoehdot rajautuneet tilanteeseen suo siellä, vetelä täällä - huuhaa versus positivismi?

Olen varma, että kirjastolaitos ottaa huomioon kaikki asiakasryhmänsä. On vain niin, että "parhaiten toimeentulevat" ovat useammin kirjakauppojen kuin kirjastojen asiakkaita.
Virtaperkon ohjelma oli erittäin painavaa asiaa ja tulen vielä tänään linkittämään sen ainakin Helsingin kaupunginkirjaston intraan, jahka tästä duuniin kerkeän...

Kotimaisten kielten tutkimuskeskus on vaarassa menettää lähitulevaisuudessa 22 henkilötyövuotta eli käytännössä toimintavalmiutensa. Koska se ei ole tarpeeksi "TUOTANTOTEHOKAS"(sana, jollaisen käytön vähentäminen on yksi Kotuksen merkittävistä tehtävistä).

Johannes kirjoitti:Lainaus vetoomuksesta Kotuksen puolesta, http://www.adressit.com/kotus_focis:

moxu kirjoitti:Kotus on kaiken kaikkineen hyödyllinen toimija, jonka tehokkuutta (lue:määrärahoja) pitäisi aivan ehdottomasti LISÄTÄ eikä leikata.
Kotuksen toimintaan pitäisi syytää materiaalista pääomaa, jotta se saisi edistää sen suurimman pääoman osaamista, mikä meillä suomalaisilla on: äidinkielemme hallintaa. Mutta koska tällaiseen todelliseen pääomaan sijoitetut rahat harvemmin tuovat voittoja sijoittajille, toive sinilevähallituksen toiminnan järkeenkäymiseksi tällä kohden hyvinkin turha olla saattaa.

Äidinkielen osaamista, hallintaa, sulavaa ilmausta, oikeinkirjoitusta ja puhetaitoa suurempaa pääomaa ei ihmisellä voi ollakaan. Joku kykenee tekemään siitäkin bisnestä, mutta useimmat eivät -eikä se ole tarkoituskaan.
Itse olen huolissani siitä, että kielenhallinta on yksipuolistunut pahasti. Kotus voisi omalla panoksellaan vaikuttaa myös koulujen äidinkielenopetuksen monipuolisuuteen sekä siihen, ettei äikän kursseja vähennetä jonkin "tarpeellisemman" tieteen nimissä.
Juttu on nimittäin niin, että jos koulun halutaan tarjoavan opiskelijoilleen edes jossain aineessa kattavan pohjan tulevaisuutta ajatellen, sen aineen olisi oltava nimenomaan äidinkieli. Jos kurssimäärät tulevat vastaan, niin sitten niitä on lisättävä. Lukion käyminen neljässä vuodessa ei ole mikään häpeä, pikemminkin päinvastoin. Siinä ajassa ehtii saada pohjaa muissakin aineissa, eikä vain pintaraapaisua kaikkeen, kuten nykyään vaikuttaa olevan.

Kulttuurin ei tarvitse olla bisnestä ollenkaan. Ja jos sen on aivan pakko jossain kriisitilanteessa olla bisnestäkin, niin sitten vain huonoa, jos näin taataan sen kulttuurinen hyvyys.

Sivumennen: koulussa on koululaisia, lukiossa lukiolaisia. Kummatkaan eivät ainakaan vielä ole opiskelijoita.

Totta, yleissivistävän, ammatillisen ja ns. korkeimman koulutuksen erot eivät kirjaudu opetusta saavien nimityksissä! Propleemi on tosiaankin sangen kulttuurillinen.

Arvo Konservatiivi kirjoitti:Sivumennen: koulussa on koululaisia, lukiossa lukiolaisia. Kummatkaan eivät ainakaan vielä ole opiskelijoita.

Miksi/miten (keiksi?) kutsuttiin kauppa-, kristillisten, raittius- ja teknillisten opistojen väkeä ennen kuin ko. laitokset nimettiin "ammattikorkeakouluiksi"?

Nuorena opin että opiskelija on akateeminen, opiskelee yliopistossa. Muut käyvät koulua, opistoa tms. Onko tärkeimmällä kotimaisella muita nimityksiä opetusta saaville kuin pupil ja student?

Vastaisiko Kotus, please, vastata ennen lakkauttamistaan?