Pentti Naumanen kirjoitti:Ihmisellä on koko maailma omassa päässään, ihan meillä jokaisella. Siitä muodostuu se kuva, jonka pystymme ymmärtämään ja aitaus, jonka sisällä on pakko elää. Muutamien mielissä aidasta on tullut niin ahdas, että kenties olisi sopivampaa puhua pakkopaidasta. Yksi usko, yksi sääntö, yksi ajatus, yksi asenne jne.
Näillä eväillä radion kuunteleminenkin taitaa olla pelkkää arviointia sen suhteen, onko se tai tämä ohjelma oikein rakennettu ja esitetty. Arvioijat peilaavat ohjelmaa omista lähtökohdistaan eivätkä suvaitse kenenkään muun omaavan asiasta mielipidettä saati mahdollisesti olla oikeassa. Hiekkalaatikollakin homma kulkee suunnilleen näin. Hiekkalaatikkoiästä kasvaa pois. Tähän toiseen näyttää olevan riski jämähtää.
Pentti hyvä, minulla on jotenkin sellainen tunne kuin tarkoittaisit edellisellä lausumallasi minua, koska olen täällä peräänkuuluttanut kirjoitusrauhaa ja jonkinlaista järjestystä.
Seuraavassa luettelen eräitä seikkoja foorumista jotka on yleensä hyvä tietää. Nämä ovat seikkoja, jotka olen itse pannut merkille. Luulen niiden pätevän edelleen.
- osa on välillä poissa pidempiäkin aikoja
- nyt on talvilomaviikkoja ollut, joten siksikin joku voi olla poissa
- kesäisin täällä yleensä on hiljaisempaa, jotkut eivät kirjoita loma-aikoinaan lainkaan
- osa kirjoittajista kirjoittaa harvakseltaan, jokaisella on oma kirjoitustahtinsa
- osa ottaa ja lähtee kuka mistäkin syystä. (Poislähtemisiä ei ainakaan estä se, että täällä on jatkuvaa kahnausta.)
Aiheet, joista täällä on kirjoitettu, edustavat aika laajaa kirjoa, mutta aiheet on jaettu eri osastoihin ja eri ketjuilla on omat otsikkonsa, joita kirjoittajat toivovat kaikkien pyrkivän noudattamaan. Jos on kyse ketjusta
Viikon risut ja ruusut, niin siinä juuri annetaan tavallaan pisteitä = arvioidaan kuultuja ohjelmia. Sehän on ohjelmantekijöille palautetta. Monesti he saavat ruusuja. Eri ohjelmista on myös omia otsikoita, joissa ohjelmia on yleensä käsitelty laajemmin. Tämä on Yle Radio 1:n foorumi.
Ei ole tämän vaikeammasta asiasta kyse. Olen vakuuttunut, että Pentti ymmärrät tämän. Sinun ei kannata loukkaantua, jos Sinulle aiheesta sanotaan. Monelle henkilölle on huomautettu, mm. minulle joka kaarran aihetta reunoja myöden, että aiheessa olisi syytä pysyä. Ei ole kyse siitä, että jokun olisi istuttava hiekkalaatikossa ilman kavereita. Hiekkalaatikossakin on omat sääntönsä. En tarkoita sitä, että siellä joku määrää, vaan sitä että toisen tekemää hiekkakakkua ei saa rikkoa.
Kun kirjoittaja tulee foorumiin, hän voi hieman katsoa, mikä on foorumin tavoite (Tässä foorumissa radio-ohjelmat ovat päällimmäisenä ja muut aiheet ovat tulleet ohjelmien siivellä laajempaan mietintään. Ainakin itse koen tilanteen tällaiseksi.). En tiedä muista keskusteluista, mutta ilmeisesti joka paikassa on oma keskustelukulttuurinsa.
Ei ole mistään nokkimisesta kyse vaan siitä, että pyrittäisiin kirjoittamaan reilusti sanoen mutta jonkinlaiseen rauhaan pyrkien. Maijan baari on oma alueensa ja teillä siellä on omat sääntönne, jotka kirjoittajat itse ovat luoneet toistensa kanssa turinoidessaan. Muissa osatoissa on omat sisäiset sääntönsä. Tämä ei ole tiukkapipoisuutta vaan asiaankuuluvaa toisten huomioimista.
(Jos tämä tästä nyt ei ratkea yksinkertaisesti, niin foorumilaiset, älkää jättäkö minua yksin. Nyt minulla ei ole voimia kahnauksiin.)