YLE Radio 1

k-meleon kirjoitti:Vastaisiko Kotus, please, vastata ennen lakkauttamistaan?

Kotus on joko jo lakkautettu, tai se ei ole vieläkään osannut tulkita kysymystäsi selkokieliseksi. Auttaisiko sen uudelleenmuotoilu asiaa?

Helsingin kaupungin ja kulttuuritehdas Korjaamon suhde ei ole paras mahdollinen.
Raoul Grünsteinin perustama, entisessä Töölön raitiovaunukorjaamossa toimiva Korjaamo on juurikin sitä, mitä kulttuuritarjonnan voidaan olettaa olevan. Siellä on niin musiikkiin, muuhun esittävään taiteeseen kuin kuvataiteeseenkin keskittyvää tarjontaa ja samassa tilassa myös ravintola. Periaatteessa se siis kykenee tarjoamaan mahdollisuudet vaikka mihin.
Taannoin todettiin mm.näin: Poikkeuksellisen tiukkoja sanoja sai osakseen kaupungin yhteistyö kulttuurikeskus Korjaamon kanssa.
Kaupunki on syytänyt rahaa kulttuurikeskukseen maksuina ja avustuksina yhteensä satojatuhansia euroja.
Kulttuurikeskus Korjaamo on raskaasti tappiollinen. Lautakunnan mielestä nyt pitää arvioida, onko keskuksen toiminnan jatkamiselle enää edellytyksiä. (HS)
Kaupungin ongelma on ilmeisesti enimmäkseen se, että se mieltää Korjaamon oman kulttuuritoimintansa kilpailijaksi. Ei ehkä ihan aiheetta, mutta sikäli kyllä, että Korjaamon kaltaisessa tilassa eri taidemuodot "keskustelevat" laajemmin, kuin nimenomaisesti taidegalleriaksi, konserttisaliksi, näyttämöksi tms. määritellyssä tilassa. Kaupungin kulttuurista vastaavia tahoja varmaan myös kismittää se, että Korjaamon tiloja aikanaan tarjottiin heillekin, mutta Grünsteinilla oli rahaa vetää talo ns.välistä.
Taannoinen debatti Korjaamon ja kaupungin suhteista perustui rahaepäselvyyksiin, joita ei enää ole. Nyt instanssien välille ollaan kehittämässä kismaa siitä, onko Korjaamo bisneskulttuurimyllynä jotenkin kaupungin rahoittamien ratkaisujen tiellä.
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Hel ... 5257043763

Tätä on varsin mielenkiintoista seurata. Varsinkin, kun tiedetään, että kulttuurin kuluttajan valintana sen paremmin Korjaamo kuin kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen tarjontakaan ei ole sieltä edullisimmasta päästä...

Prahassa alkukesästä järjestettävillä Kirjailijoiden Festivaaleilla (Writer's Festival) vieraillut Martin Belk nostaa esiin kysymyksen kirjailijan mahdollisesta velvollisuudesta ns. osallistua: Bahaa Taherin mukaan kirjailijan on "toimittava", koska kirjailijat ovat ihmisten omatuntoja. Esimerkiksi Iain Banks kieltäytyy yhteistyöstä israelilaiskustantajien kanssa. Toisaalta Hans Magnus Enzensberger kiistää ko. vaateen: "the Communists tried for years to force me to do things, do not make me bend to your rules." Puhuiko Bahaa Taherin vaateessa inhimillinen hybris ('minä, teidän omatuntonne')?

Belk myös heiluttelee N(atsi)-korttia aika huolettoman oloisesti: Hän sanoo George Bushin ja Tony Blairin hakeneen retoriikkansa suoraan Hitleriltä, kun koettivat puolustella laitonta sotaansa Iranissa. En edes ole varma, mistä tässä Iranin sodassa on kyse, ellei sitten sodasta jolla Saddam syrjäytettiin Irakin johdosta ja korvattiin kuuliaisemmilla miehillä.*) Joka tapauksessa, "Whoever is not with us is against us!" Muistelen noin huudelleen myös neuvostomielisten suomalaiskommunistien, ellet ole puolellamme, olet meitä vastaan. Dogmaattisuuden ja valmiin ajatusjärjestelmän riemuvoitto - ja vieraantuneen ihmisen viimeinen oljenkorsi.

Siinä Belk sen sijaan tuntuu olevan tyystin oikeassa, että bisneskulttuuriksi nimittämänsä puhtaasti kaupallinen viihde, ja teollisuus sen takana, on sekä taiteen että sananvapauden kannalta vaarallista: jos bisneksen kannalta vääriksi (ei-myyviksi) tuomittujen mielipiteiden esittäminen vie julkaisupaitsioon, niin ilmaisujen monimuotoisuus menetetään. Minusta on kuitenkin väärin verrata tätä kaupallisesti säädeltyä tilannetta fasismin tai kommunismin valtiollis-poliittiseen säätelyyn: totalitaristinen hallinto tarvittaessa tappaa toisinajattelijan.

Liberaalidemokratiassa voi sentään perustaa uuden kustantamon, vielä yhden lisää. Vaikka se todennäköisesti tekeekin konkurssin 10 vuoden sisällä, tai tulee jonkin ison korporaation nielaisemaksi, jos osoittautuu kannattavaksi.

Belkin teksti: http://www.pwf.cz/en/pwf-2010/from-hote ... /3206.html

*) Belkin manaama suuryhtiöiden valta ylipäänsä lienee tosiasia: ei vain Irakin sota öljyvarojen takia, vaan Afganistanin sota mineraalien vuoksi. Tähän päätelmään mielestäni joudutaan, kun muistetaan länsimaisten kaivosyhtiöiden himo päästä Afganistaniin, melkeinpä taistelujen keskelle.

Ykkösaamun yhden kolumnistin, taidekriitikko Aleksis Salusjärven puheesta en ottanut kaikinpuolin selvää, joten piti kaivaa esiin kirjoitettu sana:

http://yle.fi/radio1/asia/ykkosaamun_ko ... 34612.html

Tuon luettuanikaan en ole varma, mitä hän oikeastaan on sanomassa. Parasta ottaa teksti talteen. Vaan miten on netittömän kuulijan laita: jos hän ei Salusjärjen mahdollista piiloivaa ja ironiaa aina huomannut, niin miten hän kolumnin käsitti?

Salusjärven mukaan klassinen sivistys kadotti jokin aika sitten pohjansa - itse luulen sen pohjan olevan klassisessa ajassa, mutta peruste sen ylihistorialliselle harrastukselle on kadonnut modernin ajan muutoksissa. Yleisenä referenssinä ns. klassinen sivistys on yhä toki tarpeen. Salusjärvi luettele 'kulttuurimme suurnimet': Aatos Erkko, Paavo Haavikko, Seppo Heikinheimo, Pentti Linkola, Matti Wuori. Kiintoisa listaus. Tuota voi vain ihmetellä.

Hän myös viittaa Susan Sonntagiin kirjoittaessaan pinnallistumisesta ja uuskyvyttömyydestä kokea mitään syvästi. Minusta "syvä kokeminen" ei ole luonnollista, vaan kulttuurista: kyse on opitusta taidosta, jonka harjoittaminen edellyttää adekvaatteja käsitteitä. Kun näennäisen narsistinen, kaikkea vain ironisoiva postmodernisti ei ole nuorena voinut kunnioittaa opettajiaan edes sen vertaa, että olisi oppinut oppimaan, niin hän on jäänyt henkisesti teiniasteelle. Syvä kokeminen jää sattumanvaraisten yllykkeiden (turhautuminen, raivo, halu) jalkoihin.

Kun Salusjärven ikäluokka oli 1990-luvulla oppilainani - olen jo niin vanha kulttuuriammattilainen, että hämmästelen aina vain useammin että onko tuonkin kouluajasta jo niin kauan - sain kantapään kautta kokea Salusjärven ikäpolven "postmoderniuden", asioiden jatkuvan ironisoinnin. Tosin mielestäni ei ole suurta katkosta edellisiin ikäpolviin, koska ironia on usein turhautuneen keino reagoida tilanteeseen, jolle ei koe voivansa mitään: ironia on monelle looginen asenne erityisesti yläaste- ja lukioiässä, älyllisen kehityksen vaiheessa, jolloin alkaa olla kykyä ja välineitä maailman hahmotukseen. On paradoksaalista, että länsimaisen yhteiskuntamme pitäisi olla demokraattisempi kuin koskaan, mutta silti yksilötasolla aivan liian moni kokee asioiden vain tapahtuvan, olevan kaiken demokraattisen kontrollin ulkopuolella.

Kiinnitin myös huomiota Salusjärven kulttuuri-käsitteen epämääräisyyteen. Hänelle se liittyy lähinnä vain taiteeseen/viihteeseen, eikä se selvästikään ole arvokäsite. Taidekriitikko taiteen pelkkänä kuvailijana, raportoijana? Vastaavasti todellisuuden käsite on pelkkää ulkoisuutta. Jos olisin "postmodernilla ylenkatseella" suhtautunut mm. Matti Juntusen, Lauri Mehtosen ja Reijo Wileniuksen opetukseen, niin en tänään tätä kirjoittaisi, koska 'maailma' ja 'todellisuus' olisivat minulle pelkkää ulkoisuutta, jonka vaarinotan ongelmattomasti. Vastaavasti kulttuurin sivistyksellinen ydin olisi minulta kadoksissa ja väittäisin purilaisbaareja, tv-sarjoja ja pop-musiikkia samanarvoiseksi kulttuuriksi kuin Aristoteleen Metafysiikkaa, Homeroksen epiikkaa, Dantea, Puhtaan järjen kritiikkiä ja Beethovenin viimeisiä kvartettoja.

Kulttuuri tarjoaa elämyksiä. Elämyksellä ei sellaisenaan ole hintaa.
Näin taannoin esityksen, joka oli niin kaukana massaviihteestä kuin mahdollista. Pidän sitä paljon paremmin minunkaltaiselleni katsojalle sopivana kuin vaikkapa jotain massamusikaalia, mutta en tippaakaan arvokkaampana taiteen tuotteena. Arvostus ja arvotus (siis tuottajan kannalta laskettu mahdollinen tuotto/tappio) ovat kaksi tyystin eri asiaa.
Mutta juuri ruohonjuuritasolta lähtevä ilmaisu tuo kaikkeen kulttuuriin tekijöitä, joista kasvaa myös kuluttajia. Ja joka itse tietää, millaista tekeminen on, osaa arvottaa myös toisten tekemisen -mikä saattaa toki tarkoittaa sitäkin, että jättää maksamatta liian korkeaksi katsomansa lipun hinnan.