YLE Radio 1

Uutta Järjestystä ihmetellessä: on käynyt kulttuuri alaltansa kapeaksi (vähän elokuvaa, kirjallisuutta, ja koulutusasiaa jos siitä kukaan jaksaisi kiinnostua)! Kulttuurin käsitteestä on nyt lohkaistu tiede yhteiskunnan yhteyteen, taiteesta musiikki omaksi lokerokseen ja media-asiat ovat olleet oma juttunsa jo aikapäivää. Toki aiheita ja aihepiirejä on jotenkin lokeroitava. Siihen vaikuttaa varmasti myös eri aiheiden suosio.

Ongelmaksi muodostuu, että aletaan (edes joku alkaa) uskoa todellisuuden jäsentyvän hallinnollis-teknisten vaateiden mukaisesti. Ai mutta - eihän se mikään ongelma voi olla, kun sitä tapahtuu kaiken aikaa...

Tuli mieleen, mitähän kaima olisi asiasta sanonut. Jotain sapekasta, satiirista ainakin, pohjalta

"Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!"
Tuo huuto on Suomessa syyri,
Mut mikä se on se kyltyyri?
Kas, siinäpä pulma on jyyri.

Se on yhdelle ooppera-kyyri,
taas toiselle Tukholma-tyyri,
Duncan, Forssellin figyyri
tai Pariisin polityyri.

Tuhatkarvainen on kyltyyri -
se on Kiinassa Kiinan myyri -
mut Suomessa Suomen kyltyyri
tuon kaiken on karrikatyyri.

(Kaima-Eikan mukaan tuo pitää lausua Helsingin murteella. Muuta ohjeistusta ei ole.)

Salon Osuuspankin kulttuuriyhdistys on järjestänyt muutamana vuotena
näin talvella kulttuurikeskiviikkoja, joissa eri aiheisiin kutsuttu luennoimaan
joku julkisuudesta tunnettu henkilö. Näin tänäkin vuonna.

Tänä keskiviikkona 9.2.2011 oli toimittaja Saska Saarikoski pohtinut aihetta:
"Kuka nämä kaikki kirjat muka ehtisi lukea?"

Saska Saarikoski toimii Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen esimiehenä.
Aiheesta kirjoitti Salon Seudun Sanomat / kulttuuritoimituksen esimies 10.2.
Veli-Matti Henttonen.
Korostettuna (nimilihavointi) Henttonen otti esiin Saarikosken kirjaesimerkin
Satalinista...
Ei huomannut ottaa vinkkiäni esille (jota en suoraan antanut).
Kun keskusteluosiossa kerroin muistaneeni isänsä (Pentti Saarikoski 1937-1983)
kirjoittaneen Mariankadusta ja yhdistin sen jotenkin Saloon...
Mariankatu sijaitsee Salossa sen Vilhonkadun vieressä, jossa nyt kirjastorakennus
ja siellä luentosalissa nämä kulttuurikeskiviikot pidetään.
Saska sanoi voivani tulkita vapaasti runoa (ei itsekään ehkä tarkoin runoa tiennyt).

Tarkastin nyt sen muistikuvani runosta ja löysinkin kirjasta:Pentti Saarikoski Runot /
Otava 2004 (ja 2006), Toimittanut Mikko Aarne, josta kirja: Katselen Stalinin pään yli ulos
(1969) ja sen runo (sivulla 325-326) - josta joitakin otteita: "Kävin Salossa ostoksilla ja
katsomassa asuntoa Marjalle, joka on romaanihenkilö." --- "Talo oli valkoinen ja koristeellinen,
siinä haluan Marjan asuvan. Osoite on Mariankatu 1, Länsirannan kulmassa," ...
"Kun olin löytänyt Marjalle asunnon, kävin Vilhonkadulla ja otin sitten postiauton kotiin.
Istuin takapenkillä katsellen tuttua maisemaa, Heikkilän tyttö joka ajaa taksia heitti minut kotiin,
Helenan ääni kuului laiturilta kun tulin, Jomppa istui novelli valmiina." Näin päättyi tämä romaaniruno.

Siinä samaisessa paikassa missä em. luento oli - oli ennen kirjastorakennuksen laajennusta liikerakennus,
jossa samaisessa kohdassa Vilhonkadulla sijaitsi 1970-luvun alussa Salossa oleva Alko.
Muistan (en tarkkaa vuotta noin 1970) kun joskus olin siinä kadun edustalla kulkemassa taisi olla kevättä.
Silloin Alkon edustalla oli odottamassa taksi ovi auki ja sisältä asteli mieshenkilö hieman ottaneena
Alkon paperikassi kädessään. Kun auton edessä laskeskeli rahojaan kuskille tipautti siinä kolikkoja maahan
ja kun seurasin, ettei ollut aikeissakaan niitä rahojaan takaansa ottaa huomautin - Herra, teiltä putosi rahat
(ei aivan sanatarkkaan enää muista). Tähän sanoi - ne on sinulle - ja kiitin niistä (joitakin markkoja).
Näin jälkeenpäin ajatellen (en silloin tietänyt) mahdollista sekin, että oli Saarikoski Pentti kun oli sellainen
ei aivan pieni, mutta ei suurikaan ja partainen hieman siis jälkeenpäin ajatellen muistutti ja mieleen tuli
(joskus myöhemmin).

Olisihan se aika mainio muistelus, jos olisit tuolloin v. 1970 tunnistanut kännikalan Saarikoskeksi. Taisi kuitenkin aika moni partasuinen humalainen, joka ei ollut kovin iso eikä pieni, näillä tuntomerkeillä käydä Saarikoskesta? On muuten harmillista, ettei tuota kohtaamista voi mitenkään enää näin jälkeenpäin todentaa. Semmoinen jää vaivaamaan.

Mainion aloituksen löysit muisteluksellesi! Leino ilkkumassa heille, joille ulkomainen on aina parempi. Jos "Eikan" runossa sitten siitä on kyse - sehän on kuitenkin hieman arvoituksellinen ja moniselitteinen, kuten runon oltavakin, joten piikkejä saattaa olla useita. Mutta kukapa "hampuusimaisen" Leinon "rappiotaiteilijan" perintöä olisi paremmin ylläpitänyt kuin Saarikoski, myöhemmin Melleri. Siinäkö se, Suomen "kyltyyri"?

Hieman ottanut ei suoraan viitannut "kännikalaan" (ulkoisesta hieman huojuvasta
olemuksesta ei voi promilleja suoraan päätellä). Tähän "tunnistukseeni" liittyy
myös em. henkilön avonainen pitkähkö takki. Sinäänsä siis harvinaisuus, joka
mielikuva lapsuudestani jäänyt (syyt ja seuraamukset em. läsnäolooni eivät
muistiini jääneet). Tämä runon Jomppa tunnistettavissa äskettäin kuolleeksi
kirjailija Jorma Ojaharjuna (saanut kirjailijatyönsä tehdyksi loppuun).

Saska Saarikoski (s. 1963) on nyt siis jo isäänsä eläessään iäkkäämpi.
Ollut myös kommentoimassa siinä Rubenin ohjelmassa mm. perjantaina.
Kertoi nimensä Jaakko Aleksi olleen isänsä suomentamasta kirjasta lähtöisin
(Odysseia), jota "ei" kokonaisuudessaan vielä ole lukenut (itsellänikin se on
mutta en ole ehtinyt kaikkea lukea).
Saska nimi lienee muotoilu Saarikoskesta. Välillä hänellä oli myös sukunimi
Snellman (ollessaan aviossa kirjailija Anja Snellmannin (Kauranen) kanssa).

Saska Saarikoski, Pentti S:n ja toimittaja Leena Larjangon poika, on alkuperäiseltä etunimeltään Jaakko. Kutsumanimensä hän muutti viralliseksi etunimekseen avioituessaan Anja Kaurasen kanssa ja pariskunta käytti liittonsa loppuvaiheessa yhteistä sukunimeä Snellman, joka periytyi Pentti Saarikosken äidiltä Elliltä. Anja Kauranen ei ole ottanut omaa sukunimeään takaisin eron jälkeen.

Mutta siis Suomen kulttuurista. Mainitaanpa tämänpäiväisessä HS:ssa, että ministeri Stefan Wallinin (sfp) aikaansaannoksena olisi kulttuurin suosiminen.
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Ha ... uurivientiä/1135263827088

Näin epäilemättä onkin, siis sillä laskutavalla, että jos rahaa kulttuuri-instituutioiden elossapitoon ei olisi tullut, ne olisivat olleet nyt nähtyäkin pahemmissa kriiseissä ja alasajoa Kajaanin mallin mukaan olisi nähty isommassakin mittakaavassa. Toisaalta raskaat organisaatiot ovat tuotantokustannuksiltaan entistä kalliimpia ja myös seinät maksavat, siinäkin tapauksessa, ettei kukaan sellaisia muistaisi tilanneensa.
Termi "kulttuurivienti" on sinällään vähintäänkin mielenkiintoinen. Sinfoniaorkesterien, spektaakkeliesitysten yms.vaihtoon suunnatut rahat ovat olennaisesti poissa siltä joukolta kulttuurin tekijöitä, jotka tekevät ruohonjuuritasolla mitä tekevätkään saamatta suurta arvonantoa ja ennenkaikkea rahaa. Kädestä suuhun elävät teatteriryhmät, muusikkokokoonpanot ja taiteilijakommuunit eivät isojen laitosten pystyssä pitämiseksi syydetyistä lisäveikkausvoitoista lisäarvoa saa.
Ja sittenkin: jokainen tukieuro, joka johonkin suuntaan on annettu, on myönnetty ilman laatuvelvoitteita. Esitys voi olla hyvä tai huono ihan millä näyttämöllä tahansa. Jos pienen ryhmän kokeellinen juttu menee puihin, eikä yleisökään sitä palkitse, on vahinko kaikinpuolisesti tekijöiden vastuulla. Mutta jos vastaavanlaiseen tulokseen päätyy iso organisaatio, on tuo Wallinin "kasvanut tuki" mahdollistanut tämänkin.
KUten kuka tahansa kulttuurin tekemisestä, tuottamisesta tai kuluttamisesta jotain ymmärtävä hyvin tietää, ei sillä ole kulttuurintuotteen tuoman elämyksen kannalta katsottuna mitään merkitystä, minkänimisellä rahalla elämys on tuotettu, pääasia, että se on hyvä. Jos tuote ei ole hyvä, olisi tekijällä oikeastaan oltava velvollisuus maksaa jokin osa saamastaan tukirahasta takaisin. Siis ainakin silloin, kun kyse on ammatillisesta toiminnasta, joka voi (teoriassa) johtaa jopa liiketaloudelliseen voittoon, olipa toiminnan mahdollistajana yritys, yhdistys tai osuuskunta ja riippumatta siitä, keitä sen osakkaina on. Harrastetoiminnassa mennään yhdityspohjalta ja kaikki raha, mikä tulee, pannaan taatusti myös menemään.

Näyttää harrastetoiminta olevan kuin meidän kotitalous: kaikki menee, mikä tulee. Saska Saarikosken etunimen historiaa en tiennyt. Tosin Moxun esityksestäkään ei käynyt ilmi, miten 'Saska' tuli Jaakon kutsumanimeksi. 'Jaskan' kautta, ehkä? (Asiasta mitään tietämättä olisin itse arvellut, että 'Saska' olisi jonkinlainen väännös venäjästä, venäläisestä nimestä.)

lasser kirjoitti:Hieman ottanut ei suoraan viitannut "kännikalaan" (ulkoisesta hieman huojuvasta olemuksesta ei voi promilleja suoraan päätellä). Tähän "tunnistukseeni" liittyy myös em. henkilön avonainen pitkähkö takki.

Minulle huojuva, rahojaan pudotteleva humalainen mies on "kännikala". Oli hänen päällään sitten työmiehen pusero tai herrasmiehen palttoo. Napitettuna tai ei. (Tähän panisin jonkin naureskelvan hymiön, mutta olen moiset asetuksissa estänyt.)

Leena Larjangolla saattoi olla kantavana ajatuksena pojalleen nimeä valitessa Pentin vanhimman veljen, toimittaja Jaakko Saarikosken vakavasta sairastumisesta seurannut näkemys, että toimittaja Jaakko Saarikoski saattaisi olla hyvä brändi tulevaisuudessakin. En tosiaan tiedä. Se sensijaan on sekä Tuula-Liina Variksen että elämänkerturi-Tarkan kertoma fakta, että Saska oli melkein kaksivuotias, ennen kuin ensimmäisen kerran edes tapasi isäänsä. Tosin Tuula-Liina jatkaa: "...sattui semmoistakin, että kun Saska tuotiin isää tapaamaan -Hansaan tietysti- Leena ja Pentti jäivät juopottelemaan ja minä lähdin Saskan kanssa kotiin."

Kävin muuten äskettäin illallisella Kosmoksessa. Ei valittamista, sen paremmin ateriassa kuin atmosfäärissäkään.

Tähän A. K:n hymistelyyn ei viitsi syventyä kun ei tiedä oliko hän edes olemassakaan
niihin aikoihin kun itse tapauksen koin ja näin. Alaikäisen lapsen todisteita ei taas
vuosikymmenten takaa toistahoisen aikuisihmisen ole asiallista lavennella sikäli
kun haluaa pysyä uskottavuuden rajoissa.
Tähän moxun kirjalliseen lainaukseen voin itse antaa suusanallista suoraa palautetta
kun viimeksi Turun kirjamessun yläkerran aulapenkeillä Tuula-Liina Varis oli nuoren
naistoimittajan haastattelussa ilman kiireitä niin istahdin hetkeksi viereen ja sain
kyseltyä ohimennen (em. runomuistoni johdattamana) olivatko Saarikosken kanssa
asuneet Salossa aikoinaan, mutta ei ollut eikä tiennyt kertoa siihen muutakaan viitettä.
Näitä Saskan ym. Saarikosken tietoja saa kyllä näistä Kuka Kukin On kirjoista ja äskettäin
näkyi jossain naistenlehdessä edellisen kirjailijapuolisonsakin uusperhetietoa,
mutta ei niitä tänne sovi kaikkea liittää.
Tämän "brändin" moxu lie lainannut siitä seuraavasta ns. keskiviikkoluennosta Salossa
eilen, jossa en ollut mutta näin kyllä klo 20 jälkeen sieltä poistuvia olleita.