YLE Radio 1

Tänään vietetään epävirallisella tasolla, ensi vuodesta alkaen virallisemmin, suomalaisen musiikin päivää. Jaksan epäillä, että tällaiset ylhäältä asetetut merkkipäivät eivät kovin helposti mene yleiseen jakeluun, vaikka toisaalta joulunalushässäkän keskelle yksi suomalaiselle musiikille omistettu päiväkin epäilemättä hyvin istuu.
Ajankohta on tietysti valittu Sibeliuksen syntymäpäivän perusteella. Eilen edesmennyt suomalaisten tuntojen tulkki Kari Tapio antaa päivämäärään myös oman mielenkiintoisen lisäsäväyksensä.

Kaiken kaikkiaan olen sitä mieltä, että jos suomalaisen musiikin kunniaksi pitää liputtaa, niin siitä vaan! Paljon turhempiakin asioita on, joiden takia siniristiä kiskotaan salkoon -suomalainen musiikki nimittäin tavalla tai toisella koskettaa meitä kaikkia. Jopa niitä, jotka väittävät, etteivät sitä siedä...

moxu kirjoitti:Ajankohta on tietysti valittu Sibeliuksen syntymäpäivän perusteella.

...ja sehän se onkin koko päivän suurin ongelma. Aina vaan sipelius.

Paljoa en katso Radio 1:n Sibelius-ohjelmasta kostuneeni. En isosti innostu, että Sibeliuksen ja vasemmiston suhdetta olisi syytä tutkia. Kyllä se varmasti tullaan tutkimaan, nyt kun ongelma on heitetty ilmaan, ja saattaa tuoda argumentteja Sibeliuksen fasistisuutta koskevaan arveluun. Natsi tai ei, ei se musiikissa kuulu eikä poliittisista syistä kenenkään musiikkia saa hyljeksiä eikä ylistää. Minä en Sibeliuksen ruskeuteen usko.

Kiinnostavaa kuitenkin, että ohjelman lopulla viritettiin kysymys siitä, onko Sibelius loppuun kaluttu luu. Hänestä ei taida saada homoa eikä feministiä, joten kaikki nykyiset muotiteemat kiertävät hänet kaukaa. Ehkä pitäisi käydä miettimään maalle, Ainolaan, luonnon keskelle, paenneen Sibeliuksen vihreyttä?

Itse kunkin säveltäjän arvon mittaa lopulta vain tuotanto. Jos se kestää aikaa ja sen tuomia paineita, on lopputulos mestarillinen. Jos ei kestä, niin sitten ei.
Tawaststjernan Sibelius-tutkimus oli niin kattava, että tuskinpa kenelläkään enää on kovinkaan paljon mahdollisuuksia sitä laajentaa. Yrityksiä siihen suuntaanhan on tehty.
Mutta suomalainen musiikki on muutakin, kuin Sibelius. Se saattaisi olla "suomalaisen musiikin päivälle" aika hyvä kantava teema tulevaisuutta(kin) ajatellen.
Risto Nordellin ja Kare Eskolan sekä vieraidensa ohjelma oli sinällään ainakin minusta ihan viehättävää kuultavaa.

Sydämeni halajaa maamme taiteellisesti merkittävintä säveltaidetta, joka saa sydämeni pakahtumaan patrioottisen hilpeän kansallisen ikonin statuksen matkailumainoskuvaston yksinkertaisen diatonisen modaalisuuden ja duuri-molli tonaalisen lyhyiden aiheiden tautologisen mosaiikin sijasta. siis aitoa taidetta joka sisältää objektivoitua subliimia tunnetta, mutta ei sentimentoa.

Mää voi ottaa sen sentimenton, pakata puolen kilon paketteihin ja panna markkinoille. Kyllä se aina joillekin kelpaa!

k-meleon kirjoitti:Mää voi ottaa sen sentimenton, pakata puolen kilon paketteihin ja panna markkinoille. Kyllä se aina joillekin kelpaa!

taitaapa kelvata aika monille kun ottaa huomioon että eäkaupallisempi säveltaide tuntemattomampine suomalaisine tai britiläisine säveltäjineen joita pidän ylivomaisen suvereenisti esim. sibeä, jonhon olen menettänyt kiinnostukseni jo kauan sitten, kiehtovampina ja sublimissa tunneilmaisussaan, kontrapunktisSSAAN JA kromaattisessa äänenkuljEtUksessaaN tai älyllisyydesään vaikutttavampina ovat karttaneet levymarkkinoita ja rahan tekemiseen tähtäävää bisnesajattelua jo kauan.sellaista säveltäjää ei taida ollakaan joka olisi kaikissa suhteissa muita parempi. KYLLÄ UUKKASN SINFONIOISSA JA MELARTINILLA ON IMUA. SIBE ON KESÄ JA JOTENKI ITSESTÄÄNSELVÄÄ JA HARMTONTA MUSIIKKIA.VAILLA KOMPLEKSISUUTTA

Mikä olisi suomalaisempaa kuin Katri-Helena tai juuri edesmennyt Kari Tapio? Ehkä Juice Leskinen?

Kunhan nyt olisi edes klassista taidemusiikkia eikä kaupallista viihdettä. suomen asrvokkain ja merkityksellisin musiikki lojuu suurelta osin täysin esittämättömän pimeässä komerossa vain musiikintutkijoiden ulottuvilla jos sitä vertaa käyttöviihteen tunnusmerkit täyttävään imelään taustamusiikkin.

moxu kirjoitti:Itse kunkin säveltäjän arvon mittaa lopulta vain tuotanto. Jos se kestää aikaa ja sen tuomia paineita, on lopputulos mestarillinen. Jos ei kestä, niin sitten ei.
Tawaststjernan Sibelius-tutkimus oli niin kattava, että tuskinpa kenelläkään enää on kovinkaan paljon mahdollisuuksia sitä laajentaa. Yrityksiä siihen suuntaanhan on tehty.
Mutta suomalainen musiikki on muutakin, kuin Sibelius. Se saattaisi olla "suomalaisen musiikin päivälle" aika hyvä kantava teema tulevaisuutta(kin) ajatellen.
Risto Nordellin ja Kare Eskolan sekä vieraidensa ohjelma oli sinällään ainakin minusta ihan viehättävää kuultavaa.

Itse kuuntelin hyvin kiinnostuneena melartinista viritettyä 2-osaista ohjelmaa eräänä lauantai-iltana vaikka ohjelmatiedot 6 sinfonian esityksellä teksti-tv:ssä eivät päteneetkään vaikka kiinotoisan kommentin helsingin musiikkiopistoon sävellysoppilaaksi melartinin haastattelemana pyrkinyt teneli kuusistolta siitä kuulimmekin kuinka melartin ei sitä säveltäessään tahtonut saada unta miettiessään yhtä ainoaa sointua kaupungilla kävellessään, ettei vain ollut tuo kokosävelasteikosta muodostettu klusterina soiva ja fougstedtin tekemä radiohaastasttelu konservatorion johtajasta työpöytänsä äärellä kansiopinon takana puhumassa uusista tiloista selväsanaisella ja hyvin artikuloidulla suomenruotsilla josta ei välittynyt minkäänkainen työtaakan ja terveydentilan aihauttama väsyminen tai herpaantuminen tai edes taiteuilajje ominainen herkkähermoisuus kuten kuusisto kuvaili palvottua säveltäjää ensitapaamisellaan jopa jumaloituna auktoriteettina tai kun ture ara pyysi häntä kirjoittamaan salanimellä mela itselleen kevyen schlagerin pianon äärellä heti kun aikaa sen kirjoittamiseen muilta toimilta melatinilta riitti ja kuinka laaja ystäväpiiri kansainvälisine yhteyksineen nobel-palkittua myöten lukuisine harrastuksineen ja tulevaisuuden visioineen tv-oopperasta hänellä jo tuohon aikaan oli, vaikka erään kapellimestarin mukaan melatinin sinfonioita ei kuulemma soiteta enää ainakaan helsingissä, hän kun ei saavuttanut 100 vuoden ikää, niiden aikanaan saavuttamasta suuresta suosiosta huolimatta vaikka eräät niistä skeptisemmänkin arvion mukaan ovat hienoja vaikka liikayrittämisestä huolimatta ne kallistuvat usein kansallisromanttisiin ideaaleihin viulukonserton edustaessa orkesterintuotantonsa laadukkainta osaa mitä väitettä ainakaan minä en täysin voi allekirjoittaa myöskään sarjojen osalta niin lyyrillinen kuin melartin säveltäjäluonteeltaan olikin. erkki aaltosesta kuultu esitelnä musiikkinäytteineen ja haastatteluineen oli myös mannaa.

Ensimmäistä virallista Suomalaisen musiikin päivää vietettiin Musiikkitalossa tänään monensävyisen ohjelman voimin. Itsellänikin oli ilo osallistua työpajaan, jossa väännettiin biisejä. Lopputulos oli hyvin vahvasti artistimme Mari Rantasilan näköinen ja tuskin mikään maailmanhistoriallisen nerouden ilmentymä, mutta kokemusta vajaaksi olisin jäänyt -ja olisi yleisökin- jos tätä mahdollisuutta ei olisi annettu.
Minna Lindgrenin parin viikon takainen kolumni käyköön juhlapäivän kunniaksi kommentiksi siihen, pitäisikö Sibeliuksen kahdeksas sinfonia löytää. Itsekin olisin taipuvainen luottamaan suuren säveltäjän itsekritiikkiin ja uskomaan Vesa Sirénin kapellimestrikirjassaan esittämän teorian, että Ainolan hiljaisuus johtui siitä, ettei Sibeliuksella enää -20-luvun jälkeen pysynyt tahtipuikko kädessä (osin alkoholinkäyttönsä seurauksena) ja suoran kontaktin puute orkesterien kanssa etäännytti hänet ilmaisusta ja siten häiritsi luovuutta. Saman ilmiön toinen puoli oli nähtävissä Musiikkitalon työpajassa tänään.
http://yle.fi/radio1/kulttuuri/kultakuu ... 33022.html

Illan iloksi kuuntelin mainiota bändiä, joka tekee merkittävän osan materiaalistaan itse -eli tuo suomalaista musiikkia tykö mitä parhaimmalla tavalla: http://www.ensemblenorma.net/?page_id=13

Suomalaisen musiikin päivä Helsingin Musiikkitalossa oli hieno kokemus. Osallistuin moniin sessioihin ,mieleenpainuvinta oli laulaa isossa konserttisalissa Finlandiaa. Loppuillasta tsaivasin mustassaboxissa Metsäkedon huippuorkesterin tahdissa.Lisää tällaista ! Hiilivirta TAKAISIN !

kun miltei koko suomalaisen säveltaiteen historia on salamyyhkäisyyden peitossa triviaalia kornin viihtellistä vulgaariromanttisen panteistiseen mieltiskelyyn ja pastoraalimaiseen luonnonmystiikkaan focusoitunutta suuria yleisömassoja kosiskelevaa sibeä lukuunottamatta ei suomalaisen musiikin päivää pitäisi juhlia ollenkaan kun kerran "mitään juhlittavaa ei ole" kuten hänen hirmuisuutensa peterson-berger jo tukholman pohjoismaisilla musiikkuipäivillä aikoinaan totesi lytätessään siben teokset tapiolasta viimeiseen sinfoniaan ja oma maa kantaattiin saakka järjestelmällisesti vain palmgrenin pastoraalin sarjan saadessa tältä kriittiseltä kriitikolta kiitosta .

no mitäpä tuosta kun suuria orkestraaliselta voimaltaan ja wagneriaanisilta sointimassoiltaan massiivisia postromanttisia suurteokseksi kelpaavia sublimoitunutta täydellisen objektivoituneisuutensa nerossa saavuttavaa sielullista hiljaista tuskaa ja jaloa kärsimystä heijastelevia sinfonioita tragica saikkolalta kaatuneiden aseveljiejn urheuden ja uhrilahjan muistoksi , asento, olelle vie, katse oikeaan päin,lepo,tai klamitraditioon sulautuvat tuukkasen ekslusiiviset teokset meren vellontaa ja maininkien pauhun kasvaessa rytmimotiivien suureksi valtamereksi tai pesosen kontrapunktinen polyfoninen fuugamuotoon puettu mestaruus ja professionalismi fougstedetin tonaalisuuteen ankkuroituneiden dodekafoniaa eksperimentoivien esimodernististen sinfonioiden arkkitehtonisen muotosuunnittelun taito melodian ja linjan juhlassa puhuvat vakuuttavaa kieltään suomalaisen sinfoniakirjallisuuden häpeällisesti vaiettujen pakahduttavan intiimiä ja majesteettista tunnetta peilaavien mestareiden taidoista joka ei kaupalliseen markkinahumuun antaudu onomatopoeettissti sääskiparven sonoritreetteja imitoivan omaleimaisen ahti karjalaisen tyylillisestä uudistumisesta ammentavan jälkimadetojalaisen sinfonikkouden ja uusklassismin synteesi, ja nniin monet muut joko brahmsin keskitettyyn motiivityöskentelyyn nojaava furuhjelmin 1. tai muodioltaan rapsodisemmat lauri ikosen yleistä jälkiromantiikkaa representoivat beethovrenvaikutteiset, ranskalaiselle koloriitille myöntymättömät kirjoitustavaltaan kamarimusiikilliset syvästi loogiset teokset, törnen tsaikovski ja sibelianismi, aaltosen, tolosen shostakovistmi haapalaisen kalevala ja teljä sinfonioiden melodinen sulo ovat musikaalisesti lahjakkaan kansan tuotteita.

humalainen kirjoitti:...hänen hirmuisuutensa peterson-berger...

Peterson-Berger oli mäntti mutta siitä huolimatta kirjoitan hänen nimensä suurilla alkukirjaimilla.

VeHy kirjoitti:

humalainen kirjoitti:...hänen hirmuisuutensa peterson-berger...

Peterson-Berger oli mäntti mutta siitä huolimatta kirjoitan hänen nimensä suurilla alkukirjaimilla.

ei oikein sovi siihen kuvaan jonka olet itsestäsi siben musiikin väheksyvänä antisankarina ja pessimistinä antanut mikäli olen viestisi oikein ymmärtänyt ilman parodisia, sarkastisia tai ironisia sävyjä.

kuinka niin mäntti. hänhän sävelsi oikein kaunista ja melodista orkestrisatsia toisin kuin nämä tämän päivän suomalaiset terroristiautoilijasiat kännykänvakoilijasekoilija mustasukkaiset perverssit paranoidit rakastajat joilla on pallo hukassa keitä ovat ja mitä tekevät.

saati että' roska hollywood filmiviihdeteollisuuden orjina ja massakuluttajina tajuaisivat säveltaidettakaan. sitä se tekee ku paskaviihteelle antaa pikkusormensa. radiossakin diskriminoidaan jatkuvasti suomalaista säveltaidetta vaik yleisradioyhtiön tehtäviin kuuluisi vaalia sitä. suuret aarteet makaavat tietymättömissä kansalta joista harvat janoavat sielulleen hankistä ravintoa muut vain tahtoansa kiihoittavaa pornoa ja urheiluviihdettä pelaillen kioskilla rahapelejä. tämä maa on hukassa. pinnallista tyhjänpäiväsitä häröilyä.