YLE Radio 1

Jossain TV-ohjelmassa joku päästeli aikamoisia sammakkoita suustaan todellisen kardinaalimunauksen edestä, jos muistini ei petä, veratessaan taiteen totuutta moraaliin, sillä jo Schiopenhauer sanoi, että Hyvä tahto on moraalissa kaikki kaikessa, taiteessa ei yhtään mitään - Taiteessa, kuten jo sana osoittaa, merkitsee ainoastaan taitaminen. Kyse on viime kädessä siitä mikä ihmiselle on täyttä totta. Melkein kaikki tarkkoittavat sillä yksinomaisesti oman minän ja omien hyvää.

siksi he eivät kykene edistämään mitään muuta kuin sitä, sillä mikään aikomus, mielivaltainen tai tarkoituksellinen ponnistus ei luo todellista, syvää ja varsinaista vakavuutta.

Äärettömän harvat, epänormaalöit ihmiset, joiden todellinen vakavuus ei sisälly persoonalliseen eikä käytännölliseen, vaan objektiiviseen ja teoreettiseen, kykenevät käsittämään ja ilmaisemaan olioiden ja maailman olemuksen, siis korkeimpia totuuksia, ei pelkkiä matemaattisoia kaavoja tai luonnointieteellisiä teorioita, vaan ennen kaikkea lllllllluomaan suurta taidetta..

Sillä sellainen ihmisen ulkopuolinen, objektiiviseen kohdistuva vakavuus on ihmisluonnonnole jotakin vierasta, luonnotonta, oikeastyaan yliluonnollista ja kkkkkkuyitenkin se yksin tekee ihmisen suureksi.

Mikki Hiiri kirjoitti:...Schiopenhauer sanoi, että Hyvä tahto on moraalissa kaikki kaikessa, taiteessa ei yhtään mitään - Taiteessa, kuten jo sana osoittaa, merkitsee ainoastaan taitaminen.

En ole taiteen tuntija, mutta muistan kuulleeni, että kaikki "kestävä" - yli vuosisatojenkin arvostusta saava - taide on poikkeuksetta myös moraaliltaan korkeatasoista. Siis verrattuna lyhyisiin muoti-ilmiöihin.

Ei ainakaan tule mieleen yhtään teosta, mikä ei mahtuisi tähän.

Mikki Hiiri kirjoitti:Sillä sellainen ihmisen ulkopuolinen, objektiiviseen kohdistuva vakavuus on ihmisluonnonnole jotakin vierasta, luonnotonta, oikeastyaan yliluonnollista ja kkkkkkuyitenkin se yksin tekee ihmisen suureksi.

Tarvitseeko kaiken olla niin älyttömän vakavaa ja ryppyotsaista? Onkohan taiteilijoilla oikeasti aina otsa kurtussa?

hönö kirjoitti:

Mikki Hiiri kirjoitti:...Schiopenhauer sanoi, että Hyvä tahto on moraalissa kaikki kaikessa, taiteessa ei yhtään mitään - Taiteessa, kuten jo sana osoittaa, merkitsee ainoastaan taitaminen.

En ole taiteen tuntija, mutta muistan kuulleeni, että kaikki "kestävä" - yli vuosisatojenkin arvostusta saava - taide on poikkeuksetta myös moraaliltaan korkeatasoista. Siis verrattuna lyhyisiin muoti-ilmiöihin.

Ei ainakaan tule mieleen yhtään teosta, mikä ei mahtuisi tähän.

Mikki Hiiri kirjoitti:Sillä sellainen ihmisen ulkopuolinen, objektiiviseen kohdistuva vakavuus on ihmisluonnonnole jotakin vierasta, luonnotonta, oikeastyaan yliluonnollista ja kkkkkkuyitenkin se yksin tekee ihmisen suureksi.

Tarvitseeko kaiken olla niin älyttömän vakavaa ja ryppyotsaista? Onkohan taiteilijoilla oikeasti aina otsa kurtussa?

Schopenhauer kirjoittaa:

"Kaikenlaisten töhertelijäin synty on siinä, että heillä äly on pohjimmiltaan vielä tiukasti sidottu tahtoon ja joutuu toimintaan vain sen kannustamana, siksi pysyen kokonaan sen palveluksessa. Niin muodoin he kykenevät toteuttamaan vain persoonallisia tarkoitusperiään. Siten he luovat huonoja maalauksia, hengettömiä runoja, pintapuolisia, järjettömiä ja sangen usein epärehellisiä filosofioitakin, milloin näet on kysymyksessä päästä hurskaalla epärehellisyydellä korkeiden esimiesten suosioon. Kaikki heidän toimintansa ja ajattelunsa on siis persoonallista. Siksi heidän onnistuu enintään kaavamaisuutena omaksua jotakin ulkokohtaista, satunnaista ja mielivaltaista vieraista, aidoista teoksista, jolloin he käsittävät ytimen asemasta vain kuoren ja kuitenkin luulottelevat kaiken saavuttaneensa, jopa ylittäneensä. Jos sittenkin epäonnistuminen käy ilmeiseksi, niin moni siitä huolimatta toivoo HYVÄLLÄ TAHDOLLA lopulta onnistuvansa. Mutta juuri tämä hyvä tahto tekee onnistumisen mahdottomaksi, koska se tähtää persoonallisiin tarkoitusperiin, ja silloin ei taiteesta, runoudesta eikä filosifiasta voi tulla täyttä totta. Heihin sopii siksi aivan olennainen puheenparsi: he asettavat itse itsensä valoon. He eivät aavista, että yksin tahdon ja sen kaikkien aikeiden herruudesta irtitempautunut ja vapaasti toimiva äly tekee kykeneväksi tuottamaan aitoa, koska vain se suo todellisen vakavuuden: aavistamattomuus onkin heille vain hyvä, koska muuten he hyppäisivät veteen"

Tämä vakavuus taiteen tekemisessä ei tietenkään tarkoita sitä, että nerot eivät voisi olla hyvinkin huumorintajuia ihmisiä, luonteesta tietenkin riippuen. He vain pystyvät keskittymään itsensä ulkopuolella olevaan taiteelliseen objektiin itsensä täysin unohtaen, jolloin kaikki muukin ympärillä olevasta maailmasta ja tietoisuudesta häviää kohdetta lukuunottamatta ja tästä vakavuudesta tulee niin syvällistä, että se ylittää siihen liittämämämme mielikuvat, jota sana alunperin on luotu ilmaisemaan. Joskus pääsin asian ytimeen saakka, mutta olen jo unohtanut sen sisällön,

hönö kirjoitti:Tarvitseeko kaiken olla niin älyttömän vakavaa ja ryppyotsaista? Onkohan taiteilijoilla oikeasti aina otsa kurtussa?

Joo - taiteilija ovat ryppyotsia. Vakavin naamoin Sibbe & Co. Kämpissä ja Kappelissa ryyppäsivät. Kaskuja ja vitsejä ei kerrottu, naurunremahduksia ei kuulunut.

Vieraampi kirjoitti:Joo - taiteilija ovat ryppyotsia. Vakavin naamoin Sibbe & Co. Kämpissä ja Kappelissa ryyppäsivät. Kaskuja ja vitsejä ei kerrottu, naurunremahduksia ei kuulunut.

Ilmeisesti toi Schopenhauer on ainakin ryppyotsainen? Muistan nähneeni kuvan jossain:



En nyt paremmin muista, mutta eikös Schopenhauerin filosofia just painota yltiöyksilöllisyyttä ja jopa eräänlaista yksilökulttia?

Mikki Hiiri kirjoitti:Niin muodoin he kykenevät toteuttamaan vain persoonallisia tarkoitusperiään. Siten he luovat huonoja maalauksia, hengettömiä runoja, pintapuolisia, järjettömiä ja sangen usein epärehellisiä filosofioitakin, milloin näet on kysymyksessä päästä hurskaalla epärehellisyydellä korkeiden esimiesten suosioon.

Ei kait hurskas epärehellisyys S-penhauerinkaan mukaan tuota korkeatasoista taidetta, saati moraalisesti korkeatasoista taidetta? Onko moraalisesti korkeatasoisen ja taiteellisesti korkeatasoisen välillä jokin ristiriita?

Se että jokin on moraalisesti ylevää ei tee siitä taidetta. Mutta edelleenkin luulen, että vuosisatojen yli arvostuksensa säilyttänyt taide on poikkeuksetta myös moraalisesti korkeatasoista.

Ei nyt ainakaan tule mieleen taideteosta, joka polkisi ihmisoikeuksia ja jota arvostettaisiin yli sukupolvien.

Erilaiset lyhyet yltiöpäiset hurahdukset ja pikaiset muoti-ilmiöt ovat tietysti toinen juttu.

hönö kirjoitti:

Vieraampi kirjoitti:Joo - taiteilija ovat ryppyotsia. Vakavin naamoin Sibbe & Co. Kämpissä ja Kappelissa ryyppäsivät. Kaskuja ja vitsejä ei kerrottu, naurunremahduksia ei kuulunut.

Ilmeisesti toi Schopenhauer on ainakin ryppyotsainen? Muistan nähneeni kuvan jossain:



En nyt paremmin muista, mutta eikös Schopenhauerin filosofia just painota yltiöyksilöllisyyttä ja jopa eräänlaista yksilökulttia?

Mikki Hiiri kirjoitti:Niin muodoin he kykenevät toteuttamaan vain persoonallisia tarkoitusperiään. Siten he luovat huonoja maalauksia, hengettömiä runoja, pintapuolisia, järjettömiä ja sangen usein epärehellisiä filosofioitakin, milloin näet on kysymyksessä päästä hurskaalla epärehellisyydellä korkeiden esimiesten suosioon.

Ei kait hurskas epärehellisyys S-penhauerinkaan mukaan tuota korkeatasoista taidetta, saati moraalisesti korkeatasoista taidetta? Onko moraalisesti korkeatasoisen ja taiteellisesti korkeatasoisen välillä jokin ristiriita?

Se että jokin on moraalisesti ylevää ei tee siitä taidetta. Mutta edelleenkin luulen, että vuosisatojen yli arvostuksensa säilyttänyt taide on poikkeuksetta myös moraalisesti korkeatasoista.

Ei nyt ainakaan tule mieleen taideteosta, joka polkisi ihmisoikeuksia ja jota arvostettaisiin yli sukupolvien.

Erilaiset lyhyet yltiöpäiset hurahdukset ja pikaiset muoti-ilmiöt ovat tietysti toinen juttu.

Kuten eräs arvostettu näyttelijätär sanoi hiljakkoin, kiltin ihmisen näytteleminen ei ole kiinnostavaa eikä haastavaa, vaan ilkeän ja paatuneen. Joka muten on luonneroolina ja ihmistyyppinä paljon vaativampikin tehtävä näyttelijälle tulkittavaksi kuin jku pieni pyhäköululainen , jonka luonteessa ei ole mitään särmää tai syvyysulottuvuutta.

jos roolihahmot oopperassa tai näytelmässä olisivat pelkkiä siloteltuja ja hyvätapaisia luonteita, kilttejä pyhäkoululaisia, jotka käyvät uskollisesti Jumalan huoneessa, niin mitä himskutin draamaa ja dramatiikan edellyttämiä ristiriitaisuuksia ja vastakohtia siitä syntyisi. Vain kuiplkettavan pitkästytävä näytelmä, kuten muuten Mozartin aihetta koskeva laulkukin D 529, jossa ei ole minkäänlaista poiunttia, ei edes musiikillisesti, vaikka moraalisesti kristillisen etiikan kannalta siinä ei ole mitään moitittavaa toisin kuin murhamiehessä ja hurjastelijassa nimeltä Don Goivanni, joka pilkkaa ja häpäisee jopa murhatun komtuuri hautapatsasta, vaikkei ihan seksuaalisesti kuitenkaan.



Hyvä näytelmähän ja ooppera ovat pullollaan kieroa juonittelua ja moraalittomia ihmisiä. näin myös mozartin Cosi fan tuttessa, jossa miesten moraalittomuus laukaisee naisten hairahdukse, ja lopussa miehet pääsevät ansaitsemattomasti asemaan, jossa he voivat suoda naisilleen anteeksiannon, vaikka tilanteen pitäisi olla juuri päinvastoin naisten jouduttua ilkeän intrigin uhreiksi.


Cosi fan tutte oli myös moraalittoman aiheensa vuoksi vaikea pala purtavaksi Beethovenille ja Wagnerille, jotka tyrmäsivät koko teoksen osaamatta tehdä eroa aiheen ja muodon välille. Siinähän kaksi nuorta upseeria, Ferrando ja Guglielmo käyttävät häikäilemättä hyväkseen omien katalien temppujensa välikappaleena lemmittyjensä tunteita, testatakseen näiden uskollisuutta vanhan ja kyynisen filosofin, Do Alfonson kanssa tehdyn vedonlyönnin kiihottamana, todeten kuin yhdetä suusta oopperan loppupuolella,naisten oltua hilkulla pettää heidät, että: Niin tekevät kaikki naiset, eli ovat valmiita pettämään miestään näiden selän takana sopivan hetken tullen, kun herrat olivat mukamas lähteneet sotaretkele ja palanneetkin sitten takaisin albanialaiksi naamiituneina valmiina yrittämään saada ystävänsä naisen hairahtumaan. vaikka tätähän he eivät luullakseni toivo vedonlyönnin ja väitteidensä häviämisen ja väärässä olemisen uhalla.


Ja mitä sitten vaikka Figaron häistä, jossa kreivi Almaviva on uskoton puoisolleen yrittäen vikitellä figaron lemmittyä Susannaa, johon on rakastunut, saadakseen tämän vieteltyä ja figaro sitten suutuspäissään jalossa ja ironisessa monologiossaan lausuu julki naisten huikentelevaisuuden luullessaan tullensa petyetyksi:" Naisiin luottaminen on silkkaa hulluutta, avatkaa silmänne ne typerät miehet, tai kaikki naiset ovat kuin narrit vain (huh, että hävettää)


Tämäkö siis on mielestäsi osoitus korkeasta miehisestä moraalista? rohkenen epäillä - mutta se on elävää ja elämänläheistä teatteria, joiden henkilöihin on helppo samastua, koska he ovat osa meitä itseämme. Toisin kuin tyypillisessä opera seriassa, joka vaikuttaa meistä pikemminkin kidutukselta ; se on antiikin mytologian ja historian kritiikitöntä rikastuttamista kuvitteellisella hyvyydellä ja lempeydellä, jotka on muotoiltu hallitsijayleisöä miellyttäviksi, niin että nämä ominaisuudet tuntuvat symboloivan tätä yleisöä.

Hildesheimeria lainatakseni: Moraali ei ole musiikin lähde.

Miten oli renessanssin taide alastonkuvineen, joita sen ajan kiihkouskovaiset munkit eivät voineet hyvällä katsella, vaan vaativat taitelta kristillisten arvojen mukaista etiikkaa eli roviolle kaikki vaan.

Mikki Hiiri kirjoitti:Kuten eräs arvostettu näyttelijätär sanoi hiljakkoin, kiltin ihmisen näytteleminen ei ole kiinnostavaa eikä haastavaa, vaan ilkeän ja paatuneen.

Näin varmaan on. Kiinnostavampia hahmoja? Ehkä usein on näin.

Mikki Hiiri kirjoitti:Hyvä näytelmähän ja ooppera ovat pullollaan kieroa juonittelua ja moraalittomia ihmisiä.

Jo Antiikin tragediat olivat tällaisia. Niissä on lisäksi myös paljon väkivaltaa ja kuolemaa.

Mikki Hiiri kirjoitti:... mozartin Cosi fan tuttessa, jossa miesten moraalittomuus laukaisee naisten hairahdukse, ja lopussa miehet pääsevät ansaitsemattomasti asemaan ...

... Niin tekevät kaikki naiset, eli ovat valmiita pettämään miestään näiden selän takana sopivan hetken tullen, kun herrat olivat mukamas lähteneet sotaretkele ja palanneetkin sitten takaisin albanialaiksi naamiituneina valmiina yrittämään saada ystävänsä naisen hairahtumaan. vaikka tätähän he eivät luullakseni toivo vedonlyönnin ja väitteidensä häviämisen ja väärässä olemisen uhalla.

Pikkutuhmaa sievistelyä, eikö? Vai onko tämä sinun näkemyksesi moraalisesta ala-arvoisuudesta?

Mikki Hiiri kirjoitti:Hildesheimeria lainatakseni: Moraali ei ole musiikin lähde.

Onneksi ei ole.

Mikki Hiiri kirjoitti:Miten oli renessanssin taide alastonkuvineen, joita sen ajan kiihkouskovaiset munkit eivät voineet hyvällä katsella, vaan vaativat taitelta kristillisten arvojen mukaista etiikkaa eli roviolle kaikki vaan.

Aikakaudet vaihtuvat, ja hyvä niin.

Mutta eipä mulle kyllä tule vieläkään mieleen sukupolvien yli arvostettua taideteosta, joka polkisi ihmisoikeuksia. Tuleeko muille?

Se, että taideteoksessa kuvataan ihmisten tekoja (kamaliakin), on vähän toinen asia. Tai se, ovatko oopperan / näytelmän roolihahmot pyhäkoululaisia vai eivät.

hönö kirjoitti:

Mikki Hiiri kirjoitti:Kuten eräs arvostettu näyttelijätär sanoi hiljakkoin, kiltin ihmisen näytteleminen ei ole kiinnostavaa eikä haastavaa, vaan ilkeän ja paatuneen.

Näin varmaan on. Kiinnostavampia hahmoja? Ehkä usein on näin.

Mikki Hiiri kirjoitti:Hyvä näytelmähän ja ooppera ovat pullollaan kieroa juonittelua ja moraalittomia ihmisiä.

Jo Antiikin tragediat olivat tällaisia. Niissä on lisäksi myös paljon väkivaltaa ja kuolemaa.

Mikki Hiiri kirjoitti:... mozartin Cosi fan tuttessa, jossa miesten moraalittomuus laukaisee naisten hairahdukse, ja lopussa miehet pääsevät ansaitsemattomasti asemaan ...

... Niin tekevät kaikki naiset, eli ovat valmiita pettämään miestään näiden selän takana sopivan hetken tullen, kun herrat olivat mukamas lähteneet sotaretkele ja palanneetkin sitten takaisin albanialaiksi naamiituneina valmiina yrittämään saada ystävänsä naisen hairahtumaan. vaikka tätähän he eivät luullakseni toivo vedonlyönnin ja väitteidensä häviämisen ja väärässä olemisen uhalla.

Pikkutuhmaa sievistelyä, eikö? Vai onko tämä sinun näkemyksesi moraalisesta ala-arvoisuudesta?

Mikki Hiiri kirjoitti:Hildesheimeria lainatakseni: Moraali ei ole musiikin lähde.

Onneksi ei ole.

Mikki Hiiri kirjoitti:Miten oli renessanssin taide alastonkuvineen, joita sen ajan kiihkouskovaiset munkit eivät voineet hyvällä katsella, vaan vaativat taitelta kristillisten arvojen mukaista etiikkaa eli roviolle kaikki vaan.

Aikakaudet vaihtuvat, ja hyvä niin.

Mutta eipä mulle kyllä tule vieläkään mieleen sukupolvien yli arvostettua taideteosta, joka polkisi ihmisoikeuksia. Tuleeko muille?

Se, että taideteoksessa kuvataan ihmisten tekoja (kamaliakin), on vähän toinen asia. Tai se, ovatko oopperan / näytelmän roolihahmot pyhäkoululaisia vai eivät.

Mutta taiteijan ja neron tahdosta eli juurestaan irtitempautunut äly havainnoi ja tarkastelee elämää objektiivisesti, jolloin taiteilija ikään kuin asettuu ulkopuolisen tarkkailijan rooliin olematta kenenkään puolella tai tuomitsematta ketään. Siksikään taide ei voi ola korrelaatiosuhteessa korkeaan moraaliin, vaan esim. näytelmässä roolihankilöt elävät pelkästään psyykkisten konfliktiensa syvyydestä riippumatta kait tekojen ja ajatusten pahuudesta tai hyvyydestä. Moraali ei siis voi ola kriteeri jolla arvotamme taidetta. Samaten oooperassa roolihenkilöt muuttuvat yksinomaan musiikiksi kun niiden luonteet on määrätty libretossa, musiikin yksinomaan tehdessä kaikesta epäuskottavasta uskottavaa ja epätodennäköisestä todennäköistä. Taide on siis moraalitonta siinä mielessä, että se kuvaa elämää sellaisena kuin se meille esittäytyy yrittämättä kaunistella sitä kiiltokuvamaiseksi ja asenteelliseksi klisheeksi, kuten uskontojen pyrkimyksenä tavalla tai toisella on. Esim. Ibsenin näytelmässä nukkekoti kuvataan yhä ajankohtaisena avioelämän kriisejä.

Tarkoitan vain, että näissä YLE-teemankin korkealuokkaisiksi mainostetuissa tiede-ohjelmissa olisi tarkistamisen varaa. Eräässä mielisairauksien hoidon ja sitä puivan kirjallisuuden historiaa tarkastelevassa ohjelmassa väitettiin, että kukaan ei ole suojassa hulluudelta tai mielen hajoamiselta. Psykologian ja neurologian professori viktor E Frankl sattuu olemaan toista mieltä asiasta. Uskon hänen pätevyyteensä valtionpalkittuna, niin on muuten Taanilakin, asiantuntijana, enemmän kuin suomalaisiin ohjelman tekijöihin, vaikka Heikinheimo mainitsikin muistelmissaan "Mätämunan muistelmat", että myös ohjelmassa esintynyt Martti Huttunen, on "viisain ihminen jonka olen tavannut".

Mikki Hiiri kirjoitti:Mutta taiteijan ja neron tahdosta eli juurestaan irtitempautunut äly havainnoi ja tarkastelee elämää objektiivisesti...

Mitä tarkoittaa objektiivisesti?

Mikki Hiiri kirjoitti:Moraali ei siis voi ola kriteeri jolla arvotamme taidetta.

Ei, moraali ei ole taiteen kriteeri (onneksi).

Mutta eipä tule mieleen yhtään yli sukupolvien arvostusta nauttinutta taideteosta, joka polkisi ihmisoikeuksia.

Tuleeko kenellekään muulle?

hönö kirjoitti:

Mikki Hiiri kirjoitti:Mutta taiteijan ja neron tahdosta eli juurestaan irtitempautunut äly havainnoi ja tarkastelee elämää objektiivisesti...

Mitä tarkoittaa objektiivisesti?

Mikki Hiiri kirjoitti:Moraali ei siis voi ola kriteeri jolla arvotamme taidetta.

Ei, moraali ei ole taiteen kriteeri (onneksi).

Mutta eipä tule mieleen yhtään yli sukupolvien arvostusta nauttinutta taideteosta, joka polkisi ihmisoikeuksia.

Tuleeko kenellekään muulle?

No eikös tämä Nobelin palkinnon saanut kirjailijakin Jelinek vai mikä hänen nimensä on, ole kriitikoiden mielestä ihmisvihaaja, kuten hänen kaksi maanmiestään, Kraus ja Bernard, tai niin ainakin Hesarista luin. Kirjoissaan miehistä tulee väkivaltaisia sikoja, naisista himokkaita, kukistavia emakkoja, niissä löytyy vain tyhjiä tunteita, runoutta jne., roskakieltä,ihmisroskia ja muuta sen sellaista. Siis toisin sanoen ihmnisarvon polkemista, vaikakaan en ole lukenut koirjaa, joten se ei ole minun oma mielipiteeni.

Johtuukohan siitä, että jos taiteen moraali tai moraalittomuus nousee liian suuressa määrin vastaanottajan huomion keskipisteeksi, siitä voi päätellä, että taide itsessään uupuu sisäistä merkitystä ja substanssia, elinvoimasen taiteen perusedellytyksiä, todellinen kantovoima, eikä se voi menettämättä syvempiä tasojaan ja tendenssiään, viljellä asenteellisia moraalisia kannanottoja kuin ironisessa valaistuksessa. Taidehan ei tunnetusti anna helppoja vastauksia moniselitteisen ja moniukerroksisen luonteensa vuoksi. jos se tekee liian selkeitä moraalisia kannanottoja tai julistaa tällaisia arvoja, se lakkaa olemasta suurta taidetta muuttaen muotoaan propagandistiseksi julistukseksi ajamalla joidenkin tarkkaan laskelmoitujen tahojen etuja. Siitä tulee politiikan talutusnuora ja puskutraktori.

Mitä on objektiivisuus? Se on sitä, että et etsi omaasi ja ajattele parastasi, vaan tiedoitset itsesi kaikessa ja yleisesti.