YLE Radio 1

kymsymys koskee, kuka mahtoi olla viimeinen huomattava romanttisen tyylisuunnan edustaja suomen sinfoniakirjallisuudessa. melartin oli heistä todennöäköisesti ensimmäinen koska sibelius kääntyy nuorklassismiin ja klassismiin. vain hänen 1. sinfonian on todettu olevan 2. luokan tsaikovskia. bengt de törne lienee ollut romanttisen säveltäjätyypin perikuva 60-luvulla jolla myös tsaikovski-vaikutteet hieman varhaisermman ikosen ohella näyttelivät keskeistä osaa sibeliaanisen jousikudoksen kontrapunmktisen ja kromaattisen kehittelyn ohella 1 sinfoniasta viidenteen kunnes 6. hän sulautui eurooppalaiseen uusklassiseen valtavirtaan. kalervo tuukkasella impressionistiset vaikutteet ja pandiatoniikka tulvivat sinfonian sävelkieleen klamivaikutteiden ohella vaikka mikään tyylillinen uudistaja hänkään ei ollut kuuluessaan hieman epämuodikkaisiin jäklkimadetojalaisiin modernismin kiihkeinä vuosina kokkosen, marttisen, meriläisen, ahon, rautavaaran, salmenhaaran, ringbomin astuessa näyttämölle uuden sinfonikkoaallon edustajina jotka pyrkivät jatkuvasti uudistamaan sävelkieltä perinteisestä tonaalisuudesta irrottautuessaan kun sellaiset aitoa romanttista kauneutta polustavat lyyrikot kuin nils-eric fougstedt suhtautuivat ationaalisuuteen äärimmäisen kielteisesti tonaalisuuteen ankkuroituneissa sinfonioissaan dodekafonisesta eksperimentoinnista huolimatta ja voidaanmkin vastoin yleistä ennakkoluuloa todeta että sinfoniakirjallisuutemme musiikilliselta estetiikaltaan ehdottomasti kauneimmat luomukset eivät milloinkaan saaneet sitä asemaa ja arvoa mikä niille olisi kuulunut ja yhä kuuluisi suomen verrattain niukassa sinfoniakirjallisuudessa ja repertoaarissa ja olemme tässä suhteessa kun esim. ylen ohjelmistoa katselee saanemme todeta köyhtyneemme omaksi vahingoksemme yksisilmäisen sokean modernismin ja epäanakronismin palvonnan vuoksi. uusklassikkojen ja klassismin tyylisuunan edustajien on katsottu voivan säveltää esim. bachin tai mozartin tyyliin ilman mitään syytöksiä vanhanaikaisuudesta mutta kun tuukkanen, karjalainen,aaltonen pesola, härkönen, liukko, haapalainen, saikkola,pesonen, leiviskäym. sinfoniat seurasivat loogillisesti sitä jatkumoa ja traditiota jonka madetoja oli pannut alulle vain muutamaa vuosikymmentä myöhemmin heidät leimattiin tyyliaikakausien väliiputoajiksi uden musiikillisen tyylimurroklsn kynnykellä kun focus kääntyi postromanttiikasta sarjallisuuteen ensimmäistä kertaa rik bergmanin johdolla suomen musiikinhistoriassa pitkään jatkunut vanha valta oli murskattu kun vielä 20-luvulla voimasuhteet uuden musiikillisen kielen ja perinteisen tonaalisuuden välillä olivat jälkimmäistä suosivia ja harvat modernistimme eivät saaneet ymmätämystä ekspressionistiselle tyylilleen. tämä modernismin alisteisuus perinteiseen sävelkieleen nähden jatkui 60-luvulle saakka jolloin osat vaihtuivat kuin taikaiskusta ja moderrni ilmaisukieli ja atonaalinen kromaattinen melodiikka oli saanut torjuntavoiton kauan yleisön suosiossa sinmnitelleestä kansallisromanttisesta valtavirrasta jonka tapopiosta tuli liian täydellinen niinkuin ahneuden seurauksena aina käy. oltiin liian sokeita puhtaille kauneusarvoille vaikka nyt niitä voidaan avoimin korvin kuunnellakin. marttisen 1. sinfonian ja tuklklasen 3. välillä on valovuosien pituinen välimatka mutta mitkä mielikuvitusmaailmat tuukkaseen sisältyvätkin ja intohimot marttisen kylmää sävellystiedettä ja matemaattista näpetelyä soivaan dodekafoniseen sovellukseen nähden.

lyhyt musiikinhistorillinen perspektiivimme on lisäksi aiheuttanut tyylien kasautumisen lyhyellä aikajaksolla ja sibeliuksen varjon ja modernismin synergismi on tehtnyt meidät sokeaksi puhtaille kauneusarvoille sinfoniatuotannossa. väitän edelleen että monet huikaisevan kauniit suomalaiset tonaaliset sinfoniat ovat suurelle yleisölle täysin tuntemattomia ja sekunda soi konserteissa ja radiossa vaikka ei aiona muodon yksityiskohtien järjestelyn taidolla mitattuna. amatöörimäisesti toimivien ammattilaisten ja historiallisen erehdysten uhreja.