YLE Radio 1

Kari Vuokare kirjoitti:Jo pelkästään se, että Hiiri puhuu yleisesti "kirjallisuudesta", paljastaa ettei hän ole kovin syvällisesti tainnut sisäistää asiaansa. Jokainenhan ymmärtää, että tietokirjallisuuden lukemisen arvoa ei voi mitenkään kyseenalaistaa.

Ja mikä parasta: kysymys lukemisen ja musiikin oudosta "paremmuudesta" tulee edes jollakin tavalla relevantiksi vasta sitten, jos tulee pakko valita jompi kumpi. Siihen asti sopii harrastaa vapaasti molempia ja olla väheksymättä toista - siihen ihmisen elämä on liian lyhyt.

Mielestäni kuitenkin lukeminen rasittaa vain silmiä ja on jotenkin sellainen olo lukiessa kuin eläimellä häkissä, jonka kalterit muodostuvat staattisena ja yksirivisenä tekstinä kirjan sivuille painetuista, vasemmasta laidasta oikeaan laitaan luikertelevista matomaisiksi muodostelmiksi painetuista mustetahroista. Ällöttävää. En varmasti lue enää koskaan yhtään kirjaa, ellei sitten jotakin kiinnostavaa säveltäjäelämäkertaa tulla suomentamaan. Mutta niitähän ei kukaan koskaan lue, niinkuin Seppo Heikinheimokin aikanan toistuvasti valitti, ja viittasi ihmisten uuslukutaidottomuuteen; taidan olla minäkin lukutaidoton.

Kyllä nyt on Mikki merelle lähtenyt kaarnapurressaan... Tuntuu ihan uskomattomalta lukea tekstiäsi. Ettet vain yritä huijata meitä? Tiedän, että kaduilla kulkee hiphoppareita kuulokkeet korvissa ja useat heistäkin ovat valmiit kehumaan lukemattomuudellaan, mutta että kulttuurikanavan kuuntelijoiden parissakin...?

Jos kuitenkin kirjoitettu teksti on sinusta ällöttävää, niin eihän sinun tarvitse tietenkään niitä mustetahroja katsella. Sitä en vain ymmärrä, miksi tuntuu kuin haluaisit oikein kehua sillä. Eikö sinusta tosiaan tunnu jäävän mitään puuttumaan sivistyksestä, jos ei lue kirjoja?

Millainen olisi musiikkia harrastava ihmiskunta ilman kirjoitustaitoa, kirjallisuutta ja kirjojen lukemista? Outo ajatus - mieleen tulee lähinnä jokin jousisoittimia soitteleva luolamiesyhteisö, apinaorkesteri tai muu alkukantainen rytmiryhmä.

Erityisen outoa näiden asioiden vertailu on siksi, että eiväthän ne ole rinnasteisia eivätkä keskenään kilpailevia kuin yksilön ajankäytön suhteen. Ja se kai on jokaisen oma asia.

En tiedä, mitä te muut tuumitte. Minusta Mikki on satiirikko, tai ehkä sittenkin ironikko. Hän kääntää yleisen arvostuksen - tässä: sivistystä koskevan - päälaelleen ja naureskelee kun olemme shokeerattuna.

Jesper kirjoitti:En tiedä, mitä te muut tuumitte. Minusta Mikki on satiirikko, tai ehkä sittenkin ironikko. Hän kääntää yleisen arvostuksen - tässä: sivistystä koskevan - päälaelleen ja naureskelee kun olemme shokeerattuna.

Kaunokirjallisuus ei luettuna yksinkertaisten fysiologisten ja psykologisten lainalaisuuksien mukaan voi vaikuttaa yhtä syvällisesti psyykkis-emotionaalisella tasolla ihmisen tajuntaan ja mieleen kuin soiviksi säveliksi musiikin omien lakien mukaan organisoidun ja työstetyn musiikillisen materiaalin ja sen välittämän tiedostamattoman informaation välityksellä on mahdollista vaikuttaa, sillä lukuprosessi ja samanaikainen ajatteluprosessi vaatii paitsi herpaantumatonta keskittymistä, myös aivojen kontrollin ja huomion jakamista ja 2 toisistaan riippumattoman lopputulokseen vaikuttavan tekijän kesken, näköaistin ja ajattelutoiminnan samanaikaista yhteistyötä, jonka aikaansaamiseksi osa energiasta kuluu aivojen ja hermoston silmien liikuttajalihaksiin välittämien käskyjen noudattamiseen, kun sitä vastoin korvissa eli kuuloelimissä sijaitsevat kuulohermot ottavat vastaan kaikki ympäristöstä korvakäytävään ilmasta kulkeutuvat ääniaallot, joista tärykalvon säännöllisesti värähtelemään saavat ääniaallot kuullaan sävelinä, säännöttömät hälynä. ja tämä kaikki tapahtuu ilman fyysistä ponnistelua. Kannattaa siis hankkia äänikirjoja kirjallisuuyeteen tutustuakseen, niin saa ainakin puherytmistä ja säännöttömästä hälystä nauttiakseen.

VeHy kirjoitti:Mihin kategoriaan Prokofjevin "Pekka ja susi" kuuluu? Biisissähän on tekstiosuutta saman verran kuin musaakin.

Kuten hyvin tiedämme pekka ja Susi on sinfoninen musiikkisatu tai melodraama kertojalle ja orkesterille, jonka kohdalla täytyy tietenkin muistaa, että sadussa sanallisesti ilmoitettu sisältö on jo ohjelma, jota musikkia voi kuvailla enemmän taikka vähemmän suggestiivisesti ohjelmamusiikin keinoin. Se ei ole siis absoluuttista musiikkia, vaan ohjelmamusiikkia.

[quote="Tommi Salonen"]Mikki Hiiri turvautui tuossa edellä vanhaan kunnon kikkaan. Hän valitsi kirjallisuuden edustajaksi realismiin pyrkivän sotaromaanin, eli syyllistyi vertailuun joka tukee hänen argumenttejaan mutta on tietysti harhaanjohtava. Vaikka tämän tapainen kilpajuoksu ei oikein kauheasti huvita ja jokaisella taiteenlajilla on oma paikkansa ja omat keinonsa ja vahvuutensa - usein esim. realismi! - niin pari kommenttia kuitenkin.

Sotaromaanin sijasta ja avaramman kirjallisuuskäsityksen hyväksi hän olisi voinut valita vaikkapa Hyryn novellin Maantieltä hän lähti, tai Gunnar Björlingin arvoituksellisen runon Niin kuin hiljainen jota me etsimme. Edellä mainitussa on parikin maailmaa, joissa minä en ole koskaan käynyt, jälkimmäinen taas, niin kuin mikä tahansa hyvä runo, käyttää hyväkseen kielen konnotatiivisia merkityksiä ja sanojen avoimuutta, jotka hra Hiiri tuntuu kokonaan unohtavan.

Musiikki ei ole ainutlaatuinen siinä, että sen tuottamia kokemuksia, "psyykkisiä tiloja", ei voi kielen keinoin kuvailla. Yhtä lailla minun on mahdotonta kuvailla muille, mitä olen kokenut Björlingin runoa lukiessani, sillä runo ei välitä yksiselitteistä "semanttista sisältöä". Tai kuinka kuvata muille Carolus Enckellin samannimistä maalausta, jonka runo on innoittanut. Siinäkään, että musiikin tuottamia kokemuksia ei voi synnyttää ulkomusiikillisin keinoin, ei ole mitään ainutlaatuista.

Musiikilla Mikki Hiiri tarkoittanee klassista musiikkia. Vai onko myös kevyt musiikki jotakin, joka vie "pidemmälle, korkeammalle ja syvemmälle"? Muistan kuulleeni jonkin RSO:n konsertin väliajalla Harri Vuoren (tai jonkun muun nuorehkon säveltäjämme, nimeä en muista varmasti) esityksen musiikin reseption tutkimuksista, joissa ei ole havaittu olennaista eroa klassisen ja kevyen musiikin kuuntelijoiden kuuntelukokemuksissa. Satumaa-tango ja Säkkijärven polkkakin siis vievät nimiensä mukaisesti toisiin maailmoihin, joihin kirjailijaparoilla ei ole menemistä?

Lopuksi kysymys Hiirelle: mistä johtuu pinttymältä vaikuttava tarpeesi kissan hännän nostamiseen?


Siinä tutkijat kyllä iskivät kirveensä kiveen, sillä elämysperäinen kokeminen ei ole sen enempää käsitettävissä kuin mitattavissakaan, niin mitä muutakaan ne olisivat voineet sanoa. Toisen yksilön pääkopan sisään meneminen kun on hieman vaikeata, eikä elämyksiä voida supistaa pelkkien elektronisten mittarien lukemiksi, aivot kun sattuvat olemaan hieman monimutkaisempi-ja muotoisempi organismi kuin elektroniset kojeet ja laitteet, ihminen kun ei ole kone, vaan hän kykenee ajattelemaan ja tuntemaan korkealle kehittyneen älyllisen eliöorganismin tavoin.

Mikki Hiiri kirjoitti:
Siinä tutkijat kyllä iskivät kirveensä kiveen, sillä elämysperäinen kokeminen ei ole sen enempää käsitettävissä kuin mitattavissakaan, niin mitä muutakaan ne olisivat voineet sanoa.

Elämysperäinen kokemus ei ole käsitettävissä, sanot. Ja juuri sitä ennen käsität siitä niin paljon, että osaat sanoa tutkijoiden olevan väärässä.

Mutta en nyt viitsi tuosta satunnaisesta viittauksesta kauan sitten kuultuun esitelmään tämän enempää rakennella.

-Tommi

Tommi Salonen kirjoitti:

Mikki Hiiri kirjoitti:
Siinä tutkijat kyllä iskivät kirveensä kiveen, sillä elämysperäinen kokeminen ei ole sen enempää käsitettävissä kuin mitattavissakaan, niin mitä muutakaan ne olisivat voineet sanoa.

Elämysperäinen kokemus ei ole käsitettävissä, sanot. Ja juuri sitä ennen käsität siitä niin paljon, että osaat sanoa tutkijoiden olevan väärässä.

Mutta en nyt viitsi tuosta satunnaisesta viittauksesta kauan sitten kuultuun esitelmään tämän enempää rakennella.

-Tommi

Tutkijat ovat väärässä kun yrittävät tutkia sellaista mitä ei voi tutkia: siitä mistä ei voi puhua, on vaiettava. Puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa.

Mikki Hiiri, mistä sinä tiedät kaunokirjallisuuden ja musiikin vastaanoton vähemmän yksinkertaisista lainalaisuuksista jos et kerran jaksa lukea?

Mikki Hiiri kirjoitti:Kaunokirjallisuus ei luettuna yksinkertaisten fysiologisten ja psykologisten lainalaisuuksien mukaan voi vaikuttaa yhtä syvällisesti psyykkis-emotionaalisella tasolla ihmisen tajuntaan ja mieleen kuin soiviksi säveliksi musiikin omien lakien mukaan organisoidun ja työstetyn musiikillisen materiaalin ja sen välittämän tiedostamattoman informaation välityksellä on mahdollista vaikuttaa, sillä lukuprosessi ja samanaikainen ajatteluprosessi vaatii paitsi herpaantumatonta keskittymistä, myös aivojen kontrollin ja huomion jakamista ja 2 toisistaan riippumattoman lopputulokseen vaikuttavan tekijän kesken, näköaistin ja ajattelutoiminnan samanaikaista yhteistyötä, jonka aikaansaamiseksi osa energiasta kuluu aivojen ja hermoston silmien liikuttajalihaksiin välittämien käskyjen noudattamiseen, kun sitä vastoin korvissa eli kuuloelimissä sijaitsevat kuulohermot ottavat vastaan kaikki ympäristöstä korvakäytävään ilmasta kulkeutuvat ääniaallot, joista tärykalvon säännöllisesti värähtelemään saavat ääniaallot kuullaan sävelinä, säännöttömät hälynä. ja tämä kaikki tapahtuu ilman fyysistä ponnistelua.

Mistä tutkimuksesta sinä tuon totuuden olet oppinut? Ihmisaivojen toimintakapasiteetti on huimaa luokkaa. Suurin osa toiminnoista on jotakuinkin automaattisia, eivätkä vie energiaa eivätkä toimintakykyä muilta toiminnoilta. Ajatus musiikin kuuntelun tietynlaisesta passiivisuudesta (lukemiseen verrattuna) ei tietääkseni pidä paikkaansa. Orkesterimusiikissa tapahtuu samanaikaisesti aika hemmetin paljon. Se vaatii huomion jakamista. Intensiivinen, keskittynyt kuuntelu on kokemuksena ainakin omalla kohdallani rasittavampi kuin lukeminen.

Ai juu, minulle "syvimmät" kokemukset ovat yleensä liittyneet lukemiseen. (Eikä aina pelkkään kaunokirjallisuuden lukemiseen.) Musiikki ei saa minua raivon partaalle, itkemään eikä rakastamaan lähimmäistä. Tunnen ihmisiä, joita sen paremmin musiikki kuin kirjallisuuskaan ei liikauta, mutta he saattavat palata saman taulun äärelle uudelleen ja uudelleen.

Tälläiset persoonakohtaiset erot kertovat mielestäni siitä, ettei meillä ole tällä hetkellä perusteita vetää pitkälle meneviä yleistäviä päätelmiä eri taiteiden vastaanoton vaikeudesta tai helppoudesta eikä niin muodoin taiteiden "arvohierarkiasta", jota näyt peräänkuuluttavan Platonin suuntaisesti.

Kirjoitat toisaalla, että tutkijat

ovat väärässä kun yrittävät tutkia sellaista mitä ei voi tutkia: siitä mistä ei voi puhua, on vaiettava. Puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa.

Vasta ajan myötä selviää, onko jokin asia tutkittavissa vaiko ei. - Käytät muuten yllättävän paljon sanoja sanoaksesi, että olisi parempi olla hiljaa. Se on muistaakseni ns. performatiivinen ristiriita.

Elämysperäinen kokeminen on nimenomaan käsitettävissä, siis käsitteellisellä järkeilyllä tavoitettavissa. Se vain edellyttää vähän muutakin kuin vihannesmaista passiivista vastaanottoa, nimittäin kyselyä, keskustelua, toisen kuuntelua. Toiseksi, aivotutkimus on mennyt eteenpäin jättiläisaskelin. On totta, ettei pelkkä aivoelimen sähköisyyden mittaaminen sinällään kerro meille mitään. Yhdistettäessä infoa eri lähteistä voidaan kuitenkin käsittää hämmästyttävän paljon siitä, mikä sinulle on mysteeri.

elämysperäinen kokeminen ei ole sen enempää käsitettävissä kuin mitattavissakaan, niin mitä muutakaan ne olisivat voineet sanoa. Toisen yksilön pääkopan sisään meneminen kun on hieman vaikeata, eikä elämyksiä voida supistaa pelkkien elektronisten mittarien lukemiksi, aivot kun sattuvat olemaan hieman monimutkaisempi-ja muotoisempi organismi kuin elektroniset kojeet ja laitteet, ihminen kun ei ole kone, vaan hän kykenee ajattelemaan ja tuntemaan korkealle kehittyneen älyllisen eliöorganismin tavoin.

Ihminen on "korkealle" kehittynyt organismi. Tietääksemme ainoa laji, jonka piirissä on periaatteessa kykenevyyttä käsitteelliseen ajatteluun. Eikö tältä pohjalta kannattaisi koettaa vetää joitain päätelmiä myös estetiikan suhteen?

Sanat sinällään, kuten niiden tarkasti rajattu, toisaalta tulkinnanvarainen ja epämääräinen, mutta rajattu ja käsitteinen, merkityskin on, paitsi maahan, esineisiin, ts. ulkomaailman objekteihin sidottuja, ja joka tapauksessa keksittyjä ja sovittuja, toisinaan toisesta kielestä lainailtuja ja mukailtujakin. Mitää absoluuttista tai konkreettista tosiolevaista merkitystä ideoiden tai esineellisten objektien kelpeana mielteisenä heijastuksena, niillä ei ole. Korkeintaan puherytmiä lukuunottamatta ne ovat ääneenlausuttuna pelkkää sävelkorkeudeltaan määrittelemätöntä hälyä monenlaisine äänensävyineen, sävelillä sitäkin enemmän, sillä ne eivät väitä olevansa muuta kuin säveliä, joilla on kolme perusominaisuutta, muodostaen sanoista riippumatta täysin oman erillisen ja kuin henkisemmän, puhtaamman ja objektiivisemman, kaikesta aineellisesta ja maailmallisesta, joiden ilmaisemiseksi sanat ja kieli on kehitetty, riippumattomamman ja riisutun autonomisen kosmoksensa. Musiikin muodossa ajatteleminen perustuu pelkästään omaan materiaaliinsa, ei mihinkään aiheella vieraaseen käsitteistöön, vaan sointivärien vuoksi lähes rajattomiin rikkauksiin ulottuvaan määrään säveliä, joiden muotoutuminen on äärimmäisen eriytynyttä ja tarkkaa vaatien paljon monisäikeisempää käsityötä kuin minkään muun taiteen alueella.


On toki selvää, että kahden tai useamman asian samanaikainen suorittaminen on hankalampaa ja itse elämystä rajoittavampi ja kutistavampi prosessi kuin keskittyminen itse olennaiseen eli tässä tapauksessa musiikin kuuntelemiseen, jota vastaanottaessaamme voimme antaa samalla mielikuvituksellemme vapaat kädet, toisin kuin kirjoja lukiessa, joissa sanat määräävät jo ohjelmallisuudessaan ajatusten suuntaa johonkin ennalta määrättyyn, tiettyyn ja viime kadessä kirjailijan, ts. manipuloijan vaikutuksena haluttuun suuntaan, jolloin sillä ei ole sellaista absoluuttista merkitystä kuin sanokaamme soitinmusiikilla, joka ei ole sidottu sanoihin tai semanttiseen sisältöön, vaan jokainen voi kuulla ja ymmärtää sen omalla tavallaan.

Mikki, alan vakuuttua että olet tosiaan musiikin ystävä. Nuo sinun kirjoituksesikin ovat kuin sinfonioita: kun alkuun pääset, niin tiluliita piisaa vaikka kuinka pitkästi. Tekisit meitä muita kohtaan hyvin ystävällisesti, jos pilkkoisit virkkeitä vähän lyhyemmiksi ja harjoittaisit kappalejakoa.

Olisiko niin, että hyvällä asiatyylillä kirjoitettujen kirjojen tutkiminen olisi sinullekin ihan varteenotettava harrastus? Toinen vaihtoehto olisi sitten ehkä "sanoa se sävelin"; varmaan sekin sinulta onnistuisi.

Tämä ihan kaikella ystävyydellä... Minusta on mielenkiintoista lukea sellaisen ihmisen (tai hiiren) mielipiteitä, joka on asioissa niin täysin eri linjoilla kuin minä.

[quote="Kari Vuokare"]Mikki, alan vakuuttua että olet tosiaan musiikin ystävä. Nuo sinun kirjoituksesikin ovat kuin sinfonioita: kun alkuun pääset, niin tiluliita piisaa vaikka kuinka pitkästi.

Melko älytöntä tehdä tälläisiä vertailuja musiikin ja lukemisen välillä.Eikös se ole niin että yksi tykkää tyttärestä ja toinen isoäidistä?

Mark Twain oli varmaan se kirjailija joka surkutteli ihmisiä jotka ovat aivan epämusikaalisia ja joutuvat taivaaseen,missä harput ja musiikki soi.
Ei varmaan mikään onnellinen tila.

Luultavasti useimmat ovat ärtyneet Mikki Hiiren mustavalkoisesta asenteesta: musiikki on ihanaa, kirjallisuus "ällöttävää". Se muistuttaa kiihkouskovaisten äärinäkemyksiä, joiden tuputtaminen muille on tympeää. Jesperin puheenvuoro tavoitti olennaisen ihan asiapohjalta.

Toinen ärtymyksen aiheuttaja lienee otsikoinnin muotoilu. On tullut jo suunnalta jos toiseltakin selväksi, että musiikin vastaanotto ja lukeminen ovat erilaisia mielen prosesseja. Sitä ei ole vaikea ymmärtää, kun vielä muistaa että musiikkia voi kuunnella monella tavalla kuten kirjallisuuttakin lukea. Mutta millä perusteella musiikki nyt sitten on "parempi" harrastus?

Kolmanneksi - kuten Reiska muistutti - kyse on makuasioista. Lyhyen ihmiselämän aikana on parasta poimia rusinat niin monesta pullasta kuin ehtii.

Lisäksi en tietokirjallisuuden lukijana suostu unohtamaan sitä, tai kirjoitustaidon ja kirjallisuuden merkitystä koko ihmiskunnan kehitykselle.

Eivät Mikki Hiiren kirjoitukset minua ärsytä. Huomasin aikoinaan, että eivät ne minua koske enkä enää ole lukenut niitä pitkiin aikoihin.

Näin sivusta seuraten, jos toisen persoonaa ja viestien sisältöä katsoo, kuten Jesper viestissä no 5232 kirjoittaa, niin Mikki Hiiri voisi olla ironiaan taipuvainen. Erikoista on kuitenkin että vaikka hän kirjoittaakin kirjallisuutta vastaan suorastaan, niin ei ole kaukana kirjallinen huuma hänestä, koska hänen repliikkinsä, miten pitkiä lienevätkin, pyrkivät olemaan yhden virkkeen mittaisia kaikesta huolimatta. Ja mikä hurmio sanoja kohtaan jos musiikkiakin. Eikä pyynnöistä huolimatta niitä kappalejakoja paljon tule, koska kirjoittaminen vie kaiketi mennessään.

Kyllä hän sanoilla leikkii, mutta ironinen vipu ei aina ole päällä ja silloin hän suhtautuu asioihin hieman tosikkomaisesti kuten minäkin monesti. Ylhäältäpäin hän silloin katsoo ja julistaa.

Olen ihmetellyt miten te puhutte Herra Hiirestä. Minä kyllä luen Mikin viestit kaikki mutta olen lukenut minnin tekstejä koko ajan. Jopa törmännyt Minni-nimimerkkiinkin. Ja luulisin olevani oikeassa.