YLE Radio 1

Tietyt kirjailijat ansaitsevat oman keskustelulankansa riippumatta siitä, kuinka suosittuja heidän hengentuotteensa lopulta ovat. Volter Kilpi on usein mainittu Suomen itsenäisyyden ajan merkittävimmäksi kirjailijaksi nimenomaan mahtavan tilannekuvauksensa sekä maisemoivan, maalailevan kielensä ansiosta. Eikä yhtään syyttä.
Volter Kilpi (1874−1939) syntyi Kustavissa ja eli ison osan elämästään Turussa, jossa työskenteli kirjastonhoitajana. Erilaisten kirjallisten kokeilujen jälkeen Kilpi löysi tyylinsä ja ryhtyi luomaan Saaristosarjaansa, jonka pääteos Alastalon salissa ilmestyi 1933, sen kanssa rinnakkain syntynyt Pitäjän pienempiä -34 ja päätösteos Kirkolle -37. Tämän jälkeen Kilveltä ilmestyi vielä syvähenkinen mietekirja Suljetuilla porteilla. Hän ehti myös aloittaa satiirisen ja aikalaiskriittisen teoksen kirjoittamista, joka jäi kuitenkin kesken.

Kustavissa pidetään joka kesä Volter Kilven kirjallisuusviikko, joka on monipuolinen kulttuurifestivaali. Siellä esiintyy myös Nälkäteatteri eli Yövieraat-ryhmä, joka Juha Hurmeen johdolla on tehnyt useita sovituksia Kilven teksteistä. Volter Kilven käyttämä kuvaileva kieli ja ennenkaikkea sen rytmi on se pointti, joka voi vetää mukanaan tämän monien vierastaman, mutta toki arvostaman kirjailijan tuotannon pariin. Itsellenikin kävi juuri näin.

Pitäjän pienimpien novellista sovitettu Ylistalon tuvassa on Alastalon salin tapahtumiin suhteutettu kommentti. Se tapahtuu muutamaa päivää myöhemmin. Tai on ehkä liioittelua sanoa, että tapahtuu, varsinaisia tapahtumia jutussa on kaksi. Isäntä ottaa kiinni pellolleen päässen naapurin hevosen ja Järvelin menee ostamaan laivaosuuden.
Alastalon salissa on siis sovittu, että rakennetaan parkki. Ylistalon vetolaiska isäntä kommentoi tietoa suunnilleen kääntämällä kylkeä sohvallaan. Talon työt ovat tekemättä, viljat jauhamatta ja aitakin kaatuu naapurin hevosten juosta pelloille. Nurkassa istuu suutaan soittamassa ja korttia pelamassa muutama joutilas merimies, joita ei toki maatöihin voida pakottaa, talvihan on tulossa ja heidän on kerättävä voimia jaksaakseen ensi suvena taas seilata.
Riuska emäntä yrittää saada mieheensä puhtia, mutta huonohkolla menestyksellä. Korttisakinkin peli keskeytyy vain siksi aikaa, mitä hernekeiton mahaan lappominen kestää. Tai kun isäntäväki lähtee tosissaan ajamaan hevosia pois mailtaan, jolloin miehet kerääntyvät ikkunan ääreen...
Lopulta yksi seiloreista, Järvelin, kyllästyy toisten poskenpaukutukseen, ottaa lompakkonsa -hän kun ei ole koko palkkaansa juonut, kuten toverinsa- ja marssii Alastaloon ostamaan osuutta parkista.
Ylistalon tuvassa on ilmaisultaan henkisesti sukua Samuel Beckettin Godot'lle, mutta se ei ole absurdi, vaan yltiörealistinen juttu. Nälkäteatterin tiimi pelaa esityksessä yhteen tavalla, jonka seuraaminen on nautinto.

Albatrossin tarina on Nälkäteatterin vanhin esitys. Sen ensi-ilta oli Kustavissa jo vuonna 1995 ja esityskertoja on kertynyt muuallakin. Juttu on alunperin ollut novelli, jonka Kilpi sittemmin muokkasi osaksi Alastalon salissa käytävää keskustelua. Tarina kertoo vaasalaisesta fregatista, joka lähtee merelle, eikä varustaja saa seitsemään vuoteen kuulla siitä mitään, kunnes lopulta... Tulkinta perustuu pitkälti kuvitettuun sisäkertomukseen, johon välillä liittyy repliikkejä. Juttu on vauhdikas ja Kilven kielen rytmi tulee hyvin esiin. Tällaisen esityksen voi sanoa soivan, vaikkei se suoranaisesti musiikkia olekaan.

Ylistalo ja Alastalo, nykyään Alaskartano, löytyvät muuten edelleenkin Kustavin kartalta. Ne sijaitsevat Lypertö-nimisessä, tieverkkoon kuulumattomassa saaressa Ströömin länsirannalla.

Pukkila on Alastalon salin mielenkiintoisimpia tyyppejä. Häntä jäytää epävarmuus omasta pystyvyydestään muiden isojen isäntien rinnalla, toki jossain määrin myös kateus näitä kohtaan, hänen poikansa meritaitoihin ei tunnu uskovan kukaan muu, kuin hän itse ja monetkin isännät katsovat Pukkilan touhuja huumorinpilke silmässään, mikä ei lievästi sanottuna tosikkoa Pukkilaa toki mitenkään miellytä. Oma lukunsa on tietysti Alastalon suosikki, nuori perämies Janne, johon Pukkilan nurja suhtautuminen selittyy ihan muilla, kuin järkisyillä...
Kaaskerin Lundström taas on kapteeni, joka on päissään ajanut uuden fregatin hylyksi Gotlannin rannoilla, mutta ihmeen kaupalla itse pelastunut miltei koko miehistön hukkuessa. Tapahtumasta on jo 30 vuotta, mutta sitä ei unohdeta -varsinkaan, kun nyt uutta merenkulkijasukupolvea torpassaan opettava Lundström on entistä pahempi juoppo. Pukkilaa ja varsinkaan tämän poikaa Lundström ei arvosta ja koska Pukkilan silmille ei hypitä, päättää hän ottaa poikansa pois Lundströmin opista ja lähettää tämän merikouluun Turkuun.
Vaikka konflikti on suora, eivät Pukkila ja Lundström kohtaa esityksessä ollenkaan, vaan ainoastaan näyttämöllä näkymättömien sanantuojiensa kautta.

Merimiehen leski kertoo Riikasta, jonka mies Kustaa oli puosuna juuri siinä fregatissa, jonka Lundström ohjasi kiville. Lundströmin houkuteltua jo maihinjäämistä harkinnut Kustaa vielä kerran merille, on Riikka jäänyt kotisaarelle ja elää triivinnyhtäjänä (puualusten saumojen tilkkeenä käytetyn materiaalin käsittelijänä). Välillä hukkuneet merimiehet ilmestyvät Riikalle, joka joutuu erikseen puolustautumaan syytöksiltä, että hänen käsistään olisi päässyt laivan saumaan kelvotonta triiviä.
Vaikka Merimiehen leski on kirjoitettuna tarinana lähinnä tajunnanvirtaa, on se näin tulkittuna jopa yllättävän toimivaa teatteria, eikä pelkästään tiimin hyvän yhteenpelaamisen ansiosta.

Kustavin kirjallisuusviikolla käsitellään myös Kilven henkilöiden ja todellisuudessa eläneiden kustavilaisten suhdetta. Kaipa jokainen kirjailija lopulta henkilönsä itse kehittää, joten Langholma ei ehkä ole suoraan Laupuksen kartanonherra tai Pukkila laivuri Idula. Mutta eihän se Alastalon salikaan todellisuudessa ole ihan niin iso, kuin kirjassa väitetään...

http://www.volterkilpikustavissa.org

Onhan hauska kun juonta on tuossa noinkin paljon. Sisar kun luki "Alastalon salia" ja oli melkein kirjan puolivälissä niin ei vielä kaikille salissa oltu edes kahvia kaadettu.

Mutta asiaan, olen lukenut Kilven nuoruuden tuotannosta Bathseban, joka on kuningas Davidin yksinpuhelu ajalta jolloin hän löysi ja otti toisen miehen naisen. Mielenkiintoinen romaani, jossa ihmettelin katseen voimakasta olemista kuin lukijan olan vieressä. Kaikkein hatarimmat kohdat, näin itse koin, olivat ne, joissa Bathseba teki tiliä asioista Davidin kautta. Mutta maisemat, ratsukon vauhti, tuulen tuiverrus, hiekka, kuivuus, puitten varjot, kukat, miten ne välittyivätkään viehkosti ja helposti kirjan sivuilta.

Kulttuuri-ihmisen uudenvuodenlupaukseksi voin vilpittömästi suositella lupausta lukea Alastalon salissa -jos nimittäin ei vielä ole sitä tehnyt.
Kustavin kirjallisuusviikko on alkavana vuonna 19.–26.7.2006.

Alastalon salin lukeminen kannattaa aloittaa muistaakseni 13. tai 14.luvusta, joka on juuri tuo Albatrossin tarina. Sillä pääsee rytmiin kiinni ja jos sen selvittää, jaksaa lukea koko järkäleen muutenkin.
Alastalon salin ensimmäisessä luvussa vieraat saapuvat Alastaloon, toisessa Härkäniemi valitsee itselleen piippua ja pähkäilee, mistä mikäkin on hankittu. Sitten seuraa Pukkilan kateutta Langholmaa kohtaan ja kuudennessa tai seitsemännessä luvussa tulee kahvin ja vehnäisen aika. Toisen osan alussa sekoitetaan totia ja sitten ruvetaan, Härkäniemen alustettua Albatrossin tarinalla parkin hinta-hyötysuhdetta, jo merkkaamaan laivaosuuksiakin. Lopuksi astutaan pitopöytään.

Alastalon salin juonen tunteminen ei totisesti haittaa lukuelämystä, sillä kirjan sisältämät koukut sijaitsevat jossain ihan muualla, kuin äkkinäisissä juonenkäänteissä...

Volter Kilpi kirjoitti muutakin.

Ehkä esimerkiksi Gulliverin retket eivät ensi lukemalla avaudu, kuten joskus voi käydä myös teokselle Alastalon salissa. Aikalaisethan runttasivat Kilven tuotannon maan rakoon, johon Volter kiivastuneena totesi: Kirjoitan tuleville sukupolville, en teille!
Kilven tuotantoa ei ehkä kannata lukea ahnehtien. Hiljaa hyvä tulee.

kirjastomiehen puolesta

Teatteriohjaaja ja näytelmäkirjailija Juha Hurme on saanut Eino Leinon palkinnon suomalaisen kirjallisuuden klassikoiden vimmaisista tulkinnoista. Pronssisen mitalin lisäksi palkinto sisältää Kirjasäätiön lahjoittaman 5 200 euron rahapalkinnon.
– Hurme on näytelmäkirjailija, joka pureutuu teksteillään suomalaisen elämän ytimeen. Hän on myös klassikoiden tulkitsija, joka purkaa kirjallisuuden pyhää kaanonia rajusti mutta kunnioituksella. Hän ei pelkää pitkienkään lauseiden mestareita, vaan löytää teoksista ihmisen ja olemassaolon peruskysymykset, kiittävät palkitsijat.
– Hurme on rohkea, näkemyksellinen, syvästi sivistynyt ja vahvasti lukenut teatterimies, jonka työ todistaa kirjallisuuden ja teatterin tehosta ja voimasta.
Palkintoraatiin kuuluivat Virpi Hämeen-Anttila, Eeva Luotonen, Jarmo Papinniemi ja Pekka Pesonen.
Eino Leinon palkintoa on jaettu vuosittain vuodesta 1956 lähtien. (STT)

Hurme kuuluu sukupolvensa kiistatta kiinnostavimpiin suomalaisiin teatterintekijöihin. Hänen tuotantoaan voi kautta linjan kuvata sanalla oivaltava. Hän uhmaa hengellä materian puutetta, jos asia oikein banalisoidusti ilmaistaan.
Mutta Volter Kilven juttujen dramatisointi on totisesti kaikki mahdolliset palkinnot ansaitseva kulttuuriteko. Heinäkuussa 2006 Kustavissa juhlitaan taas, tällä kertaa mukana ovat Kilven teksteistä dramatisoidut näytelmät Albatrossin tarina, Merimiehen leski, Kaaskerin Lundström, Jäällävaeltaja, Härkäniemen piiput ja Pukkila vastaan Lundström sekä lisäksi Aleksis Kiven Kihlaus ja John Miltonin Kadotetut.

Volter Kilven kirjallisuusviikkoa odotellessa voitaneen kertoa, että Kilven novellissaan esittelemän Albatross-laivan lasti on vihdoin päässyt pitkän odottelukaranteenin läpi. http://www.volterkilpikustavissa.org/vo ... kahvia.htm

Vietin itsenäisyyspäivää Nälkäteatterin juhlissa YT:n studiossa. Kilveltä mukana Jäällävaeltaja ja Merimiehen leski, lisäksi Kiveä, musiikkia ja tarjoilua.
Lämminhenkisen tapaamisen uutisantia oli tieto siitä, että ensi kesänä Kustavissa tulee ensi-iltaan Bathseba. Hurme uhkasi sen jäävän viimeiseksi Kilpi-dramatisoinnikseen, mutta parempi lienee vannomatta tässäkin kohden...

Suomen suveen mahtuu monenlaista tapahtumaa, mutta jos ollaan saaristossa, meren tuntumassa ja vaikutuksen alla monin eri tavoin, fillarointietäisyydellä ja vielä teatteriakin löytyy, niin tottahan minäkin suuntasin Crescentin kulun jälleen Kustavin kirjallisuusviikolle. Mikä kannatti, todella.
Tämänvuotisen tapahtuman ikävä, joskin jo pidempään aavisteltavissa ollut uutinen oli Juha Hurmeen vahvistus epäilyille, että Nälkäteatteri/Yövieraat vetäytyy juhlilta kesän 2009 jälkeen. Tämä tieto olisi hyvä sisäistää jossain sellaisessa piirissä, jossa voisi olla mahdollisuus ottaa festivaali haltuun kolmen vuoden päästä -jollain uudella, Kilpeä kunnioittavalla, mutta ratkaisevasti Hurmeen tyylistä poikkeavalla tavalla. Ilman teatteriesityksiä tämä festivaali on nimittäin hukassa -suurin osa sen sinällään melko vaatimattomasta liikevaihdosta kun tulee esitysten lipputuloista.

Ennen tuon uutisen toteenkäymistä on kuitenkin vielä aikaa nauttia Nälkäteatterin herkuista, jotka tuntuvat kerta kerran jälkeen maistuvan aina vain paremmilta -eikä näiden jälkeen ihan heti tee mieli törmätä ainakaan sellaiseen teatteriin, joka hakee helppoja nauruja yleisönkosiskelukikkailuin...
Tällä kertaa näkemistäni esityksistä vanhoja tuttuja olivat Kilven klassikkoasemaan kohonneet Albatrossin tarina ja Ylistalon tuvassa sekä Aleksis Kiven Leo ja Liina. Kirkolle-teoksen dramatisointi Vissi humaus ja hengen ylennys puolestaan tuli vastaan neljäntenä. Tämän kesän uutuus, Bathseba-ooppera sai vielä jäädä odottamaan.

Albatrossi on aina yhtä upea tulkinta. Se soi, olematta varsinaisesti edes musiikkia. Matti Hakulinen, Mika Piispa, Jaakko Kallio ja muusikot Harri Frondén ja Perttu Suominen ovat vuosien mittaan luoneet juttuun sellaisen rytmin ja intensiteetin, joka jaksaa innostaa katsojankin aina uudestaan.
Ylistalon tuvassa oli tapahtunut pari näyttelijävaihdosta, tärkeimpänä niistä Matti Simolan tulo Järveliniksi, mutta se ei jutun menoa haitannut -siis sikäli, kuin tämäntyyppisessä jutussa voidaan menosta puhua. Tapahtumiahan esityksessä on kaksi, ellei Heikki Hervan aina yhtä osuvasti esittämän isännän kyljenkääntämisiä lasketa...
Vissi humaus puolestaan on upea ylistys Kilven kielen rytmille ja pienen ihmisen suuruudelle. Se toimii ihan kaikilla tasoilla. Matti Hakulisen, Perttu Suomisen ja Harri Frondénin rakentaman veisaavan kertojamaiseman päälle on muiden -Tiina Piispan, Heikki Hervan, Riku Korhosen, Tuukka Vasaman, Sidi Lahdenperän, Mika Piispan ja Ville Härkösen- kiitollista luoda henkilöidensä sisäinen toiminta ja konfliktit. Hervan tulkitsema kolmivuotias Väinö on hieno, herkkä oivallus, Vasaman ja Korhosen toisilleen kateelliset naapurinemännät taas muuten kovin syvälliseksi menevän esityksen keventäviä piristäjiä.

Myös Aleksis Kivi on merkittävä henkilö Volter Kilven näkökulmasta. Siinä, missä Kilpi pani sankarinsa tekemään yhteistyötä meren kanssa, Kivi lähetti veljeksensä metsään -voittamaan sen. Nurmijärven ja Kustavin olennaisista yhtäläisyyksistä ja eroista kuultiin FT.Tere Vadénin erittäin ansiokas esitelmä muun mielenkiintoisen ohjelman joukossa.
Kiven Leo ja Liina on ehkä aiheettakin tuntemattomammaksi jäänyt kansalliskirjailijan tuote. Modernin ajan kynnyksellä ollaan isojen valintojen edessä, monin eri tavoin. Nälkäteatterin mainio tulkinta korostaa seuranäyttämötulkinnoille ominaisia gageja, mutta tekee sen niin hauskasti, että Stenvall varmaan itsekin nauttisi tästä.

Ensi vuonna Yövieraat tuo Kustaviin vielä uuden Kivi-tulkinnan ja kahden vuoden päästä, jäähyväisiksi, on ainakin suunnitelmissa esittää koko ohjelmisto.
Kulttuuritekona pitää ehdottomasti mainita sekin, että Otava on ottanut uuden painoksen Kilven Albatrossin tarinasta Erkki Tantun kuvituksin. Tämän antikvariaateissakin jo harvinaiseksi käyneen opuksen avulla toivoisi entistä useamman löytävän Kilven kielen rytmin. Albatrossi on kuitenkin kirjailijan tuotannosta se, mistä Kilven lähestyminen on kaikkein helpointa aloittaa.

Nälkäteatterin Kilpi-esityksiä lienee vastaisuudessa mahdollista nähdä myös uudella Haailuodon teatterifestivaalilla, joka käynnisti toimintansa elokuun alussa. Siellä oli tästä ohjelmasta tänä vuonna matkassa Jäällävaeltaja.

Nälkäteatteri/Yövieraat aikoo lähestyä vielä yhdestä näkökulmasta Volter Kilven tuotantoa. Yhdeksän Kilven saaristo-sarjasta dramatisoitua näytelmää on saatu valmiiksi. Jättiurakan päätteeksi julkaistaan Kilven Alastalon salissa, Pitäjän pienimpiä ja Kirkolle äänikirjoina vuoden 2010 aikana.
Asialla on Osuuskunta Kuolleet sielut, jonka henkilöstö on suurelta osin Nälkäteatterin väkeä tai ainakin lähellä sitä.

Tulevana kesänä Kustavissa onkin tarjolla herkkua mahan täydeltä niille, jotka Volter Kilpi-dramatisointeihin ovat hurahtaneet. Festivaalin ohjelma ei ole vielä täysin valmis, mutta linkkejä kannattaa seurata..

Volter Kilven saaristo-sarja jos mikä - suomalaisessa kirjallisuudessa - on leimallisesti proosaa ja sanataidetta. Koen hyvin vieraaksi ajatuksen, että hänen romaanejaan ja novellejaan "dramatisoidaan".

Naamanvääntely ja hyppely (tai mitä Hurme ja kumppanit sitten keksinevätkin) eivät todellakaan houkuta.

Viehättävää yleistämistä tuo "naamanvääntely ja hyppely" -varsinkin henkilöltä, joka selvästi ei esityksiä ole edes nähnyt.
Hurme ja kumppanit ovat nimenomaan kyenneet tekemään esityksiä, joissa kieli soi, ilman turhia venkoiluja. Siksi ne niin hyvin Kustavin maisemaan istuvatkin.
Sitäpaitsi jos esitykset olisivat perustuneet jollekin muulle, kuin kielelliselle esittävän ilmaisun tasolle, ei niiden näyttelijävoimin olisi ikinä ryhdytty Volter Kilven tuotannon siirtämisestä äänikirjoiksi edes keskustelemaan.

moxu kirjoitti:Viehättävää yleistämistä tuo "naamanvääntely ja hyppely" -varsinkin henkilöltä, joka selvästi ei esityksiä ole edes nähnyt.
Hurme ja kumppanit ovat nimenomaan kyenneet tekemään esityksiä, joissa kieli soi, ilman turhia venkoiluja. Siksi ne niin hyvin Kustavin maisemaan istuvatkin.
Sitäpaitsi jos esitykset olisivat perustuneet jollekin muulle, kuin kielelliselle esittävän ilmaisun tasolle, ei niiden näyttelijävoimin olisi ikinä ryhdytty Volter Kilven tuotannon siirtämisestä äänikirjoiksi edes keskustelemaan.

Kilven tuotannon dramatisointeja en tosiaankaan ole nähnyt. 1980-luvulla (ja vielä 1990-luvun alkupuolella) näin kyllä joukon Huoneteatterin ja JYTin esityksiä, ohjaajinaan muun muassa Hurme ja Sirkku Peltola. Virkkua teatteria, ei mielestäni hävinnyt kaupunginteatterille. Yksi selkeä ero oli: kaupunginteatterissa näki vähemmän tasajalkaa hyppimistä ja irvistelyä.

21.7.2009 Kustavista tultua

Näin tänään Juha Hurmeen dramatisoinnin ja esityksen "Kaaskerin Lundström". Näin tämän 50 minutin monologin nyt ensi kertaa.

Samoin näin, jo kolmannen kerran, Nälkäteatterin esityksen "Vissi humaus ja hengen ylennys", Juha Hurmeen dramatisointi ja ohjaus Kilven romaanista Kirkolle. Siinä on rmuuten hienosti yhtenä rakennetekijänä antiikin draaman mallinen kuoro.

Tähän saakka olen pitänyt Vissiä humausta parhaimpana koskaan näkemänäni teatterielämyksenä. Siinä tuntuu olevan kaikki mikä on tarpeen sanoa. Se ei mene koskaan jälkeä jättämättä.
Nyt taisi Kaaskerin Lundström ohittaa sen. En ole vielä varma, kumpi on kaikkien aikojen ykkönen.

Se on sanottava, että Kustaviin kannattaa ehdottomasti tulla kokemaan Kilpi- ja Kivi-esityksiä. Ne ovat tinkimätöntä, täsmällistä ja huippuammattitaitoista teatteria.

Voi olla ettei näitä esityksiä enää Kustavissa nähdä, siitä olen kuullut huhuja.

Ja jos on jossain muualla tarjolla Juha Hurmeen ja/tai nälkäteatterilaisten töitä, kannattaa tutustua. Juha Hurme on yksinkertaisesti nero.

Tänä kesänä näkyy olevan joitakin esityksiä tarjolla ainakin Hailuodossa.

Parhaimmat kiitokset Juha Hurmeelle ja Nälkätetterin loistaville näyttelijöille!

Ja terveiset kaikille Kustavissa Nälkäteatterin esityksiä seuranneille, toivotaan että saadaan jatkossakin nauttia huipputeatteria saariston upeissa maisemissa.

Albatrossin tarinan luvattiin elävän ikuisesti; myös Kustavin kirjallisuusviikolla. Se on hieno lupaus, sillä jos jokin suomalainen teatteriesitys, niin se, ansaitsee saada ikuisen elämän. Mikä tarkoittaa sitä, että aina uuden klopit ohjastetaan vanhan mallin mukaan uusiin esityksiin. Koska juttu on taltioitu moneen kertaan videollekin, voidaan kaikki roolimuutokset tehdä "paikkauksina".
Mukavaa oli Kustavissa nytkin. Ja mukavaa on sekin, että festivaali jatkossa lupaa olla entistä poikkitaiteellisempi. Tästä lienee hyvä jatkaa.

Tämän vuoden huippuhetkiin Kustavissa kuului kiistattomasti Ismo Kallion lukuesitys Pitäjän pienimpien Jäällävaeltajasta. Kun kaksi mestaria kohtaa, siinä mykistyy puheliaampikin vastaanottaja.
Tässä Ismo Kallion mietteitä aiheesta: http://areena.yle.fi/video/1310667688256

Kustavin kirjallisuusviikko oli näppärästi sidottu myös Soivat kirjeet-konserttisarjaan, joka elävöittää vanhan Postitien varrella olevia merkkipaikkoja konsertein, joiden ohjelmat tavalla tai toisella viittaavat kirjeisiin. Näitä konsertteja on Turun, Kustavin, Brändön, Vårdön, Eckerön, Grisslehamnin ja Tukholman välillä vielä useita jäljelläkin. Projekti liittyy Turun kulttuuripääkaupunkikuvioihin ja Kustavin juhlaa kunnioittivat läsnäolollaan myös Tasavallan Presidentti sekä YK:n pääsihteeri.
http://www.turku2011.fi/soivat-kirjeet-konserttisarja