YLE Radio 1

Italialaisen viulunrakentajamestari Antonio Stradivarin (1644 - 1737) vuonna 1702 rakentama arvoviulu iiriläinen on luovutettu viulutaitelija Réka Szilvayn käyttöön. Määräajaksi, kuten aiemmin Pietari Inkiselle ja Pekka Kuusistollekin. Iiriläisen seikkailuista mm.kauppaneuvos Harry Wahlin kellarissa Viipurissa ja orkesterisoittimena Philadelphiassa oli äskettäin poikkeuksellisen mielenkiintoinen artikkeli HS:n kuukausiliitteessä.

Teollisuusneuvos Paul Wahl (1797-1872) loi omana aikanaan varsin kattavan imperiumin. Olisikohan Saimaan kanavaakaan koskaan rakennettu ilman Wahlin yrityksiä..? Nimi Paul Wahl&co. näkyy vielä sata vuotta sitten toimineissa nimikkeissä, esimerkiksi Lehtoniemen konepajalla, jonka tuotantoa yhä seilaa järvimaisemissamme. Vanha sanonta "Isä rakentaa, poika hoitaa, pojanpoika hävittää" piti kuitenkin paikkansa Wahlien kohdalla. Harry Wahl onnistui saamaan osansa katkerassa perintöriidassa isänsä kuoltua, mutta talvisodassa Viipuri menetettiin -ja sen myötä suurin osa kiinteistöihin sijoitetusta pääomasta. Viulumestari, sittemmin professori Onni Suhonen pelasti sodan jaloista runsaat 30 viulua ja selloa, joiden myynnillä Wahlin perilliset, mm.tyttären mies, Suomen Joutsenen ex-försti ja päällikkö Unto Voionmaa, pääsivät sodan jälkeen uuden elämän alkuun.

Iiriläinen ei kuitenkaan ole Suomen ainoa Stradivarius. Ainakin Sibelius-akatemian hallussa niitä on käsittääkseni useampikin.

Vanhan arvosoittimen soundi on omanlaisensa johtuen monestakin seikasta, mm.puumateriaalista, kulumisesta ja sitten jostain sellaisesta, mitä on mahdoton selittää. Soittajaltakin kestää aina aikansa päästä sen kanssa ns.sinuiksi. Vaikka itse soittaminen olisikin prosessina tuttua, on instrumentilla aina oma osuutensa lopputulokseen. Ja tällaisen soittimen ollessa kyseessä yleisökin kiinnittää asiaan taatusti huomiota.
On mielenkiintoista seurata, miten nopeasti Szilvay löytää iiriläisestä oman klanginsa -toivottavasti sentään ennen, kuin joutuu koko instrumentistä luopumaan...

http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/2011/11 ... 99283.html
Mistä minulle on voinut tulla sellainen harhaluulo, että viulujen hinnassa valmistajan henkilöllisyyttä merkitsevämpi tekijä olisi sointi..? Hyvin soivan Amatin ainakin kuuluisi olla paljonkin arvokkaampi kuin satoja vuosia vitriinissä seisseen Stradivarin..?

moxu kirjoitti:http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/2011/11/kulttuurirahaston_stradivarius_paljastui_amatiksi_-_arvo_puolittui_2999283.html
Mistä minulle on voinut tulla sellainen harhaluulo, että viulujen hinnassa valmistajan henkilöllisyyttä merkitsevämpi tekijä olisi sointi..? Hyvin soivan Amatin ainakin kuuluisi olla paljonkin arvokkaampi kuin satoja vuosia vitriinissä seisseen Stradivarin..?

Kyllähän sinun jo luulisi tietävän, että pieni nahkalätkä farkun persiissä nostaa hintaa n. kolminkertaiseksi, jos ei enemmänkin. Sama sopii kaikkeen muuhunkin nykyaikana, ja miksei ennenkin. Ei mainostaminen mitään uutta ole.
Siinä olen kyllä kanssasi samaa mieltä, että hintaan pitäisi vaikutta laatu ja vain laatu, mutta valitettavasti...

PedroViti kirjoitti:Kyllähän sinun jo luulisi tietävän, että pieni nahkalätkä farkun persiissä nostaa hintaa n. kolminkertaiseksi, jos ei enemmänkin.

Esimerkiksi Thaimaassa saa samanlaisia farkkuja kolmasosalla hinnasta ja niissä on ihan aidon näköinen nahkalätkä persiissä. Stradivareja ja Amateja siellä ei sentään basaareissa myydä. Ainakaan vielä.

Kanarialta ostin Nokian puhelimeen Nokin-merkkisen akun, jolla piti olla tuplakapasiteetti ja tuplakäyttöikä. Hinta oli silloin noin puolet siitä, mitä originaalista pyydettiin Suomessa. No, todellisuudessa myös kapasiteetti ja ikä olivat puolet alkuperäiseen akkuun verrattuna.