YLE Radio 1

On kevät ja kesä tulossa. Niin myönteistä ja iloista elokuvan lajia kuin musikaali ei juuri ole jollei komediaa oteta lukuun. Olisiko mitä mieltä siinä, että pidettäisiin ei nyt kilpailu vaan yritettäisiin hahmottaa sitä, mitä ihmisille jää elokuvamusiikista mieleen yleisemminkin. Tähän voi jokainen osallistua. Jokainen on luultavasti nähnyt jonkun elokuvan ainakin kerran. Kotimainen elokuva älköön jääkö paitsioon. Esimerkkinä vain mainitsen, jotta ajatuksenne lähtevät liikkeelle, Edvin Laineen elokuvan "Tuntematon sotilas", Flemingin "Tuulen viemää" ja vaikkapa "Munkkiniemen kreivin" (kuka ohjasikaan). Eivätkö ne ala heti soida. On aika penkoa arkistoja ts. älynystyröitä ja omia kokemuksia.

Voisi ajatella, että osa A käsittelisi juuri musikaaleja ja osa B musiikkia noin yleensä elokuvissa. Jokainen voisi keksiä omia otsikoita ja perustella omaa kantaansa lyhyesti, mutta koettakaamme, varsinkin jos innostusta riittää, rajata tämä ketju pikemminkin luetteloksi. Joku toinen muodostakoon seurantaketjun, jossa kukin voisi perustella omia valintojaan, jos niin haluaa. Jokainen voi ainakin kommentoida toisten valintoja. Sehän vasta mielenkiintoista onkin. Ei tarvitse hakea säveltäjien, laulujen, esittäjien nimiä, jos ei halua. Jos pystyy asian muulla tavoin ilmaisemaan. Jännitys pois ja liikkelle. Laittakaa asia mietintään. Mietin itse jo parastaikaa, vaan mitä sitten kirjoitan... Sitä en pysty näin heti tekemään.

A. Musikaalit. (Joka haluaa, voi etsiä näyttelijöiden takaa roolihahmot, laulujen nimet, tanssien kuluista jotain erityistä, kirjo on suuri.). Asteikko jokaiseen kohtaan 1-5. Voi laittaa vain yhdenkin tai kaikkiin kohtiin ei esim. tarvitse laittaa mitään.
1. Paras musikaali
2. Tärkeimmät musikaalien ohjaat
3. Tärkeimmät musikaalien säveltäjät
4. Paras laulaja (mies tai nainen)
5. Paras miestanssija
6. Paras naistanssija
7. Paras duo (laulu tai tanssi tai molemmat)
8. Mieliinjäävin laulu jossain musikaalissa
9. Mieliinjäävin tanssi (yksintanssi, duo, ryhmä) musikaalissa
8. Unohtumattomat koreografit

B. Elokuvamusiikki yleensä.
1. Elokuvan tunnussävel, jonka muistan
2. Taustamusiikin parhaimmistoa
3. Yksittäinen laulu keskellä elokuvaa
4. Yksittäinen tanssikohtaus elokuvassa
4. Ihmiset katsomassa laulu- tai tanssiesitystä
5. Musiikintekijät asialla (vaikkapa pianistit jne.)
6. Tanssiaiskohtaus (suuri tai pieni kohtaus)
7. Juhlakohtaus
jne. jne.
Nyt mukaan ja liikkeelle!

Kylläpäs Masha esitit vaikea kysymyksen. En nimittäin muista yhtäkään musikaalia, paitsi sen laualavan Trappin perheen? Do a dear jne. Yksi elokuva, josta muistan jotain musiikkia on jokin italialainen (neorealistinen?) elokuva, jossa soi Nino Rothan (Rota?) musiikki, siinä samassa elokuvassa taisi jonkinlainen ristisaatto laahustaa läpi kylän ja soitettiin surumielistä puhallinmusiikkia. Ja tietysti Amadeus -leffa, jossa soi tietysti Mozart, mutta eipä sitäkään musikaaliksi voi sanoa.
Elokuva ja teatteri ei juuri kiinnosta eikä ole televisiotakaan, niin on vähän niin kuin yleissivistys tuolla saralla alavireistä... Kevyttä musiikkia en kuuntele ollenkaan ja sitä kai ne elokuvat nykyään lähinnä hyödyntää. Varmasti on paljon hyvää musiikkia elokuvissa mutta aika ei vaan riitä kaiken harrastamiseen, siksi luovuin töllöstäkin.

ukonhattu kirjoitti:Kylläpäs Masha esitit vaikea kysymyksen. En nimittäin muista yhtäkään musikaalia.

Niin se taitaa minullekin olla. Saapi nähdä, Marja, minkä verran porukkaa osallistuu sinun kisaasi. Lycka till.

Tosi hankala kysymyssetti, vaatii ehkä pitkääkin kypsyttelyä. Mutta pari kohtaa tuli heti ja suoraan muistini kamareista, pannaan ne tähän.

Paras tanssija: Gene Kelly, paljon olisi muitakin mutta Genellä tanssi on hyvin dynaamista ja ilmavaa, kaunista

Mieliinjäävin tanssi: Dick Van Dyke ja pingviinit Maija Poppasessa

Elokuvan tunnussävel: Huuliharppukostaja

Yksittäinen laulu elokuvassa: Titina vai mikä sen nimi on Chaplinin Nykyajassa

Ihmiset katsomassa tanssiesitystä: en tiedä kuka ja missä filmissä, mutta jostain Hollywood-kokoelmasta muistan kohtauksen, jossa kaveri hyppii tasajalkaa läpi koko kaupungin, yli aitojen ja roskalaatikoiden.

Ja sitten omaa sooloilua - paras lopputappelu: Vaitelias mies

Tässä nämä pikaiset. Lisää sitten kun pääsen itseni kanssa sovintoon jatkosta.

Oblomov kirjoitti:

ukonhattu kirjoitti:Kylläpäs Masha esitit vaikea kysymyksen. En nimittäin muista yhtäkään musikaalia.

Niin se taitaa minullekin olla. Saapi nähdä, Marja, minkä verran porukkaa osallistuu sinun kisaasi. Lycka till.

Marja on pistänyt vähän liian kanssa, mutta vastaan omalla tavallani siihen mihin pystyn.

Uskon että 30 ja 40 luvut oli parasta musikaaliaikaa ja sieltä ne tanssijat ja säveltäjät löytyy, ei kuitenkaan laulajat.Parhaita laulajia on taas ollut 50-90 luvun aikana.Berlin,Kern. Gershwin,Rogers,Weill ja oma suosikkini Cole Porter ovat omalla sarallaan tehneet uskomattomia musikaaleja.

Minua paljon paremmin tietopuolinen ihminen(tuttavani Hanski,joka on jo kuollut) kertoi aikoinaan Gershwinin musikaalin Girl Crazy olleen paras musikaali, mutta itse olen valinnut Cole Porterin Kiss me Katen.

Kiss me Katessa on aika näppärä juoni:teatteriseurue joutuu näyttelemään Shakespearen Kuinka äkäpussi kesytetään, ja siinä sopivasti riitelevät kaksi eri aihetta, näytelmärooli ja siviiliroolit erillaisin sokkeloin.

Parasta musikaalissa on aivan mahtava musiikki, josta on varmaan jäännyt elämään ikivihreinä lähes kymmenen. Rakkauslaulusta So in love on varmaan tehty satoja toinen toistaan hienompia esityksiä.Ja mikä vielä lisää Porterin arvoa, hän on itse sanoittanut laulunsa ja oli melkoinen "älypää" sanoituksissa.

Kiss me Katen olen nähnyt 50-luvulla Vallilan työväenteatterissa ja mieleeni jäi sen ajan filmitähden Heikki Heinon esittämä Too darn hot.Toisen esityksen näin pari vuotta sitten Samppalinnassa, johonka olin lievästi pettynyt.

Elokuvista sen verran, että minuun kolahti filmissä Keskiyön cayboissa Everybody`s talkin´ niminen sävelmä just ja heti.Myös Ennio Moriconan musiikki on aivan uskomatonta ja todella kaunista.


Menen tänään vähän toisenlaista musiikkia kuuntelemaan, eli Mozartin Figaron häitä.Saas nähdä miten mallaa, sillä en pitänyt erityisimmin Taikahuilusta.

Musikaalit

Parhaat musikaalit: An American in Paris, Blues Brothers, Carefree, Les Girls, A Night at the Opera, Singin' in the Rain, Top Hat

Tärkeimmät musikaalien ohjaat: Busby Berkeley, George Cukor, Stanley Donen, Bob Fosse, Vincent Minnelli

Tärkeimmät musikaalien säveltäät: Mr. Gerswing ja George Gershwin sekä Cole Porter - kiitos Reiska muistutuksesta (mietin että unohdin jotain, mutta ei vaan välähtänyt...)!

Paras laulaja: Frank Sinatra, perhaps
Paras duo: olkoot Fred Astaire & Ginger Rogers että saavat maininnan
Paras miestanssija: Gene Kelly
Paras naistanssija: Cyd Charisse

Mieliinjäävin biisi: "Drum Boogie" - rumpali Gene Krupan yliveto esitys Hawksin "Ball of Firessä", mutten ole varma kuka lauloi, ellei sitten Irene Daye (minulla on levyllä eri versio, muistelen)... Tässä natsaa kaikki, I mean, everything:

http://www.amazon.com/gp/music/clipserv ... 99-2884628

Joukkokohtauksista tuli mieleen se, kun Seitsemän veljeksen morsianten veljekset hakkaavat puita.

Elokuvamusiikit

Taustamusiikin parhaimmisto: edes Polanskin Chinatownin täyteläinen taustamusiikki ei ole niin hyvää kuin pääosassa oleva musiikki. Viime vuosikymmenten parhaimpien jazzelokuvien 'Round Midnightin (Bertrand Tavernier) ja Mo' Better Bluesin (Spike Lee) musiikki on tätä, osin standardeja/klassikkoja ja osin ko. filkkoja varten sävellettyjä. Spike Leen Crooklynin musiikki olkoon kuitenkin etusijalla; Terence Blanchard sävelsi uuden tuotannon - sen esitti The Crooklyn Orchestra - ja oli valkkaamassa 1960-70 -lukujen funk/soulkipaleita filmin saundträkkiin. Puree tähän manneen.

Elokuvan tunnussävel: muistan montakin, eh-dot-to-mas-ti, jamesbondeissa on ollut unohtumattomia tunnareita, kuten spagettiwesterneissä. Miles Davis kävi 1950-luvun lopulla Pariisissa tekemässä musiikin Mallen Hirttolava-elokuvaan (Ascenseur pour l'échafaud) ja Herbie Hancock on tehnyt hyvät musiikit useisiin filkkoihin. Just ny nro. 1 on kuitenkin Mo' Bettter Blues by Bill Lee (Spike Leen ja Joie Leen eli ko. filmin Indigon isä). Simppeli & catchy. Mo' better.

Yksittäinen laulu: 'Round Midnightissa Lonette KcKee esittää "Dale Turnerin bändin" (=Dexter Gordon, Herbie Hancock ym.) kanssa Gershwinien biisin How long has this been going on? Ihana kohtaus. Absolument. (Aika hyvä on myös Harlem Blues Mo' Better Bluesissa. Sen lauloi filmin toisen naispääosan, Indigon kilpailijan Clarken esitttäjä Cynda Williams Branford Marsaliksen kvartetin säestäessä.)

Musiikintekijät asialla: Dexter Gordon esitti Dale Turneria 'Round About Midnightissa. Tämän ylemmäs ei pääse. Tässä on kaikki.

Nuita muita pitää vielä miettiä...

Tärkein elokuvamusiikkimuisto kaukaisilta ajoilta: The Good, The Bad and the Ugly. Ennio Morricone on hyvin merkittävä tekijä suhtautumisessani elokuvamusiikkiin. Parhaimmillaan se oli eräs rooli lisää, etenkin noissa spektaakkelimaisen puhtaaksipuristetuissa italovesterneissä.

Toiseksi tärkein on Kotkat kuuntelevat -leffan alkumarssi. Tekijää en tiedä. Kolmantena Vampyyrintappajien barokkitanssimusiikki. Roman Polanski käytti Krystof Kometaa myös muissa elokuvissaan, ja jonkinlainen lukkarinrakkaus jäi hänen musiikkinsa, kuten myös Polanskin elokuviin.

Paras tanssiesitys, tai henkilökohtaisesti vaikuttavin, on John Travolta Lauantai-illan huumassa. Vaikka 80-luvun nuoret miehet eivät varsinaisia travoltoja olletkaan, vähenivät lavan edessä seisovat ilmakiraransoittajat huomattavasti.

Nämä tulivat ensinnä mieleen.

Kävi ohraisesti. Kadotin, mitä olin kirjoittanut, mutta lähden vapaammin liikkeelle.
A. Musikaalit.
1. Paras musikaali: Vincente Minnelli: Amerikkalainen Pariisissa, 1951; Gene Kelly - Stanley Donen: Laulavat sadepisarat, 1951; Minnelli: Iskelmäkaruselli (The Band Wagon), 1953; Jacques Demy: Cherbourgin sateenvarjot; Minnelli: Meet Me in St. Louis
2. Musikaalien ohjaajia: Vincente Minelli,
3. Tärkeimmät musikaalien säveltäjät: Cole Porter, Leonard Bernstein, Irving Berlin, ...
4. Paras laulaja (mies tai nainen): Frank Sinatra, Judy Garland, Lena Horne, Marlene Dietrich, Marilyn Monroe,
5. Paras miestanssija: Fred Astaire, Gene Kelly,
6. Paras naistanssija: Eleanor Powell, Chyd Charisse, Vera Ellen
7. Paras duo (laulu tai tanssi tai molemmat): Ginger Rogers - Fred Astaire; Eleanor Powell - Astaire; Chyd Charisse - Gene Kelly; Leslie Caron - Kelly; ...
8. Mieliinjäävin laulu jossain musikaalissa: Rainbow (Oz), Diamonds are girls best friends (Herra pitävät vaaleaveriköistä);
9. Mieliinjäävin tanssi (yksintanssi, duo, ryhmä) musikaalissa: West Side Story: I want to be in America;
8. Unohtumattomat koreografit: Busby Berkeley (kuvaava ohjaaja), Gene Kelly, ...

B. Elokuvamusiikki yleensä.
1. Elokuvan tunnussävel, jonka muistan: Victor Fleming: Tuulen viemää, 1939; Otto Preminger: Exodus (musiikki: Gold?), Chaplinin Kaupungin valot, Fellininin: La Strada (Nino Rotan mus.), Carol Reed: Kolmas mies, 1949 (sitra)
2. Taustamusiikin parhaimmistoa: Miles Davis (Malle: Hissillä hirttolavalle), Cayatten Kielletyt leikit (?), koko Kubrickin Avaruusseikkalu (Ligeti, Strauss, Daisy), Hans Eislerin musiikki elokuvaan Kuhle Vampe, Zinnemann: High Noon (Do not forsake me oh my darlin); Nicholas Ray: Johnny Guitar (Peggy Lee laulaa lopussa), Hitchcock: Psycho, 1960 (Janet ajaa autoa); Hitchcock: Mies joka tiesi liikaa (Doris Day laulaa che sara ....)
3. Yksittäinen laulu keskellä elokuvaa: Charles Vidor: Gilda, jossa laulut: Amado mio ja Put the Blame on Mame, Boys; Cukor: Adam's Rib: Farewell Amanda; Josef von Sternberg: Sininen enkeli,1930 (Hollaender: Ich bin von Kopf bis Fuss auf Liebe eingestellt);
4. Yksittäinen tanssikohtaus elokuvassa: Brigitte Bardot Vadimin elokuvassa "Ja Jumala loi naisen" (lopun hillitön tanssi), Rudolph Valentino Rex Ingramin elokuvassa:Neljässä ratsastajaa, 1921, Fellini: Ihana elämä (rock Anita Ekbergille), ...
4. Ihmiset katsomassa laulu- tai tanssiesitystä: Antonionin Yö (striptease), Mirjami Kuosmasen laulu Sulamith radioidaan (Kaksi Vihtoria),
5. Musiikintekijät asialla: Powell - Pressburger: Punaiset kengät, Schubertia muistaakseni Chabrolin "Katkerassa kaakaossa";
6. Tanssiaiskohtaus (suuri tai pieni kohtaus): Sergei Bondarschuk: Sota ja rauha: tanssiaiset jossa Natacha ja Polkonsky tapaavat; Il Gattopardon tanssiaiset;
7. Juhlakohtaus: Rickin baari (ohj. Michale Curtiz) Casablancassa, jossa pidetään epävirallinen kilpailu Marseljeesin ja Vaterlandin välillä; Marx-veljekset McCarey:Douck Soup, loppukohtaus, jossa muistaakseni oikeudenkäynti ja yleinen sekamelska ja anteeksiantamus;

No olipa! Kun olin jo lopettamassa, minulta oli kadonnut tästä vaikka kuinka vuosilukuja sun muuta. Kuvia en ehtinyt hakea. Menipä pitkään.
Täytyy lisätä, että Woody Allen, Fassbinder ja Godard ovat hallinneet/ hallitsivat musiikkivaloiman Bachista jazziin.

Hienoa Marja, sait mukaan myös suomalaista väriä!

Kuuntelen tässä tuota k-meleonin antamaa musiikkinäytettä samalla kun vieläkin tunnen olevani hieman "hakattu" eilisestä. Kone (tai minä itse) heitti minut ulos kirjoituksesta ja kaikki oli aloitettava uudestaan ja sitten jo aloin viipyä niin kauan, että paljon hakemiani nimiä ja vuosilukuja vain hävisi. En oikein vieläkään tajua mitä tapahtui. Piti ottaa niin rennosti, mutta en pystynytkään.

George Gershwin jäi kokonaan pois säveltäjistä ja juuri "Amerikkalainen Pariisissa" on niin upea. Sellaista rakkauskohtausta kuin mitä suihkulähtellä tanssitaan ja millaisen musiikin tahtiin harvoin näkee. Eikö siellä trumpetti soi (?) taustalla. Kaunis rakkauskohtaus on myös Gingerin ja Fredin leffassa "Hupaisa avioero", musiikki on varmaankin Night and Day. Niihinhän mahtuu hyvää musiikkia vaikka kuinka paljon. Lapsesta lähtien olen pitänyt tuosta parista. Fellini irvaili hieman heidän tai italialaisten Fred ja Ginger -kuumeen kustannuksella elokuvassaan "Ginger and Fred", jossa Mastroianni ja kunnon Giulietta Masina esittävät jo vanhoja tanssijoita, jotka eivät esityksessä oikein enää pärjää. Kovin inhimillinen juttu.

Reiskan mainitsemasta "Kiss Me Kate" -musikaalista olen nähnyt dokumenteissa näytteitä ja nimihän on varsin tuttu. Mitä saikaan televisio aikaan. Ennen sitä ihmiset kävivät elokuvissa suurin joukoin mutta telkan myötä kaikki alkoi hiipua. Olisi hauskaa, jos Yle erityisesti ottaisi ohjelmistonsa tavoitteeksi näyttää esim. viisi kunnon musikaalia per vuosi. Tätä Ginger & Fred -sarjaa olen seurannut koko ajan.

Eleanor Powell on ollut unohduksissa niin kauan, että hänen soisi tulevan yleisemmin tietoisuuteen. Aito Mäkisen vetäessä Dianaa täällä Hesassa siellä menivät sellaiset vanhat elokuvat kuin Casablanca, Gilda ja Broadway Melody 1940 (?), jotka kävin katsomassa. Fred Astairen ja Eleanor Powellin steppinumeroita oli ilo katsoa. Casablancasta unohdin vallan tuon iki-ihanan Samin laulun "As Times Go By". Melvin Van Peebles selittää dokumenttissa "Classified X", miten mustan väestön esittäessä Hollywood-filmeissä pellejä, palvelijoita ja raiskaajia, taustahenkilöitä joka tapauksessa, Sam Casablancassa oli heille riemun lähde. Hänhän ei ole vain mies, joka soittaa sivussa vaan kokonainen persoona.

Gildasta löysin pari videota netistä, joissa Rita Hayworth esittää tanssit ja laulut (?) Amado mio sekä Put the Blame on Mame, Boys, mutta en tiedä, voiko niihin laittaa linkkiä tänne. Minulta jotkut kuvalinkitkin menevät tyhjiksi parissa päivässä ja jotkut jäävät. Kumma muuten, Hayworthan oli tanssija mutta lauloi myös. Minulla on levyllä nuo laulut ja siinä laulut esittää toinen, äänenväri on kyllä niin samanlainen kuin Hayworthin. Miten lie filmissä. Ainhan näitä ei ilmoiteta.

Mietin "Flashdance"-musikaalia pitkään. Tanssien kuvausta. Fred Astaire muutatti kuvaustapaa Busby Berkeleyn ihanista kuvakollaaseista ja kaledoskoopeista (Kultakalat 1935, "Lullaby of Broadway") aina kokovartalon näyttäviksi kuviksi. Jennifer Beals esittää tätä hitsaajatyttöä, joka haluaa balettitanssijaksi ja tanssii fantastisia tansseja, mutta monet kohdat on katkottu, siten että voi kuvitella tuolla ilmeellä ja tuolla olemuksella jonkun pystyvän vain osaan tavoitellusta. Niinpä pengoin ja löysin tanssijan (uncredited) nimeltä Marine Jahan, joka nuo tanssit varsinaisesti esittää. Hänen voimallaan ja vimmallaan se syntyy. Mutta miksi heidät piilotetaan. Ei vie mitään Jennifer Bealsin söpöydestä, että tietää hänenkin osaavan tanssia mutta ei nyt niin hyvin kuin leikatut torsokuvat osoittavat.

Mielenkiintoista että on samoja esityksiä myös löytynyt. Ukonhatullakin on Nino Rota säveltäjänä. Hän oli kyllä aikamoinen muokkaamaan elokuvan yleisilmettä. Kun vertaa vaikka Vittorio de Sican "Polkupyörävarkaan" ja Fellinin "Ihanan elämän" äänimaaimaa keskenään, niin tajuaa heti, että sota on jäänyt taakse ja vielä enemmän taakse Fellinillä. Mutta jotain uskomatonta on kyllä Antonionin pariskunnan istumisessa ravintolassa katsomassa upeaa esitystä, joka nyt ei ole varsinaista stripteasea vaan siinä tanssitaan vähäpukeisena (pari) alusta loppuun. Mutta miten ulkopuolisina Moreau (Yön nainen) ja Mastroianni (aviomies) ovatkaan tuossa tilanteessa. Kyllä Antonioni osasi. Siihen verrattuna amerikkalaiselle filmitähdelle pidetyissä bileissä Fellinin "Ihanassa elämässä" noin vain spontaanisti esitetty rokki on tosi herättävää.

Puuhaajan kanssa olen samaa mieltä Travoltasta. Kun tuo jengi saapuu discoon, niin siinä kyllä tulee valtavasti miesenergiaa ja testosteronia saliin samalla kertaa. Itse olen pitänyt Elviksen jutuista. Niitä olen nähnyt muutaman ja Michael Curtizin elokuvassa "King Creole - kitara kainalossa", 1958, Elvis on rautaa noustessaan nolattuna apupoikana yökerhossa laulamaan esiintyjäkorokkeelle "If You Looking for Trouble" (jotenkin näin). Ehkä siinä on hänen "Nuori kapinallisensa", jota hän ihaili niin suuresti.

Mikä musikaali teki nuorena kovin suuren vaikutuksen omaan sukupolveeni ja minuun myös henkilökohtaisesti niin "West Side Story", tarina Romeon ja Julian kulisseissa, jotka olivat nyt takapihoilla. Ei armoa! Elokuvassa on vieläkin hohtoa ja juuri nuo kaksi jengiä saavat sen huokumaan nuoruutta melkein yli laidan. Pään hakkaamista seinään, paikan hakemista elämässä, toivottomuuden ja toivon välistä kamppailua. Rakkauskin tietenkin merkitsi mutta enemmän tämä kapina. Koulussa sormien näpsyttely oli silloin niin yleistä, että opettajien piti kieltää siitä tunneilla. Jotkut kävivät katsomassa filmin useampaan kertaan ja se oli taas joku maailmanihme minun kulmastani katsottuna.

Kovin upeaa on musiikin käyttö "Avaruusseikkailussa". Siinä aivan keinuu mukana Tonavan aalloilla kuten tuo sikiö avaruudessa. Järkyttävintä ovat tietokoneen viimeiset sanat Daisy .Dai ..lazy.. Kylläpä saavat tekijät paljon aikaan kytkentöjä ihmisen muistiin.

Kyllä kotimaisista löytyy. Ajattelepa VeHy vaikka Vaimoke-elokuvaa ja sen Bula, bula - sekä Vaimoke-laulua, johon liittyy myös Ansa Ikosen tanssi.
Ja vanhoista mykkäleffoista löytyy myös. Eräs hauskimpia ja tukahduttavimpia kohtia on mielestäni, kun miljonääri vie kulkurin Kaupungin valoissa ravintolaan ja estradille astelee pariskunta tanssimaan apassia (vai onko apaassi). Silloin olen pudota tuolilta.

LISÄÄN TÄNNE ne Amada mio ja Put the Blame on Mame Boys -linkit, jos nettitoimitus sen suo. Kunpa vastaisivat.
Ainakin pari kuvaa loppuun:Ginger and Fred ja Rita Hayworth.

Marja Salonen kirjoitti:Ja vanhoista mykkäleffoista löytyy myös. Eräs hauskimpia ja tukahduttavimpia kohtia on mielestäni, kun miljonääri vie kulkurin Kaupungin valoissa ravintolaan ja estradille astelee pariskunta tanssimaan apassia (vai onko apaassi).

Tarkkaan ottaen Kaupungin valot ei ole mykkäelokuva, muistelen Chapen itse määritelleen sen mykäksi äänielokuvaksi. Joka tapauksessa se on juuri se elokuva, jonka loppukohtaus saa minut takuuvarmasti itkemään. Pateettisuuden ja imelyyden välistä siinä taitavasti luovitaan, kuin Scyllan ja Kharybdiksen.

Totta. Ihmiset olivat mykkiä mutta elokuva ei, kuten "Nykyaika".

Juhla-/tanssiaiskohtaus:

Olen koettanut saada tietoisuuteen sen elokuvan, jossa oli villi Rion karnevaalikohtaus. Filkassa lennettiin Rioon (kaupunki nähtiin lentokoneesta) ja paria kohtausta myöhemmin sählättiin ulkona kadulla, karnevaaliaikaan, taustalla jyskyttivät tanssikoulujen karnevaaliparaatien rummustot ja kuorot lauloivat niitä kaikkein tunnetuimpia samboja. Tämä luonnehdinta sopii varmaan kymmeneen elokuvaan... Olin päästäni pyörällä, koska jatkuva rummutus oli päihdyttävämpi kuin Tarzan-elokuvien rummutus, tanssi jatkui kaduilta sisälle ravintoloihin ja hotelleihin, kaikki oli liikkeessä. Välillä päähenkilöt vaihtoivat joitakin vuorosanoja, mutta ne ovat muistikuvissani hukkuneet kaiken alleen jättävään rytmivirtaan.

Kyse ei ole "Mustasta Orfeuksesta". Se on toinen elokuva, sen muistan. Myös musiikista.

Olisiko mitenkään kyse Thornton Freelandin ohjaamasta elokuvasta "Flying Down to Rio" (1933), jossa Fred Astaire ja Ginger Rogers jo kerran tanssivat yhdessä mutta eivät ole vielä pääparina kuitenkaan. Siinä lennetään, ilmassa on ohjelmaa, ohjelmaa on myös ravintolassa ja jotain ravintolaakin muistaakseni yritetään pitää pystyssä juuri lentonäytöksen avulla. Siellä kieppuvat naiset lentokoneen siivillä. Filmi on mustavalkoinen ja se esitettiin telkassa Carioca-nimisenä. Sitten on tietenkin näitä Carmen Mirandan juttuja, jotka tapahtuvat Riossa.