YLE Radio 1

Yritin vastata sähköpostista, josta tämän nappasin mutta epäonnistuin. Koneessa on todella vikaa. Täällä on tullut joillekin tavaksi vastata Hohhoijaa! jos ovat tilanteessa vastata vaiko ei.

Vastaus kuitenkin. Eikö se ollut Schopenhauer-lainaus, jossa kuolemattomuudesta puhuttiin ja sille suuri SCH. naureskeli. Olen koko ajan yrittänyt saada läpi viestiä, että jotkut toivovat tuon ei toteutuvaksi. Toivovat ettei minkäänlaista uutta tulemista olisi. Mutta kuka sen tietää.

Luulen silti, että Sinä todella tiedät vaikka olet myös melko fatalistinen. Kirjoitat kuitenkin: Ja koska jokainen ihminen on myös ainutlaatuinen olento, hän syntyy ja kuolee vain kerran, eikä siksi voi enää kuoltuaan herätä henkiin uudestaan tai "nousta taivaaseen". Eikä myöskään sielu voi tehdä niin, koska ihminen on kokonaisuus, jossa ei voida erottaa toisistaan sielua, henkeä ja ruumista. Kun siis ruumis kuolee, kuolee sen ohella sielu, joka on vain ainutkertaisen elollisen organismin hermojärjestelmä, aivot eli keskushermosto ja niiden miljardien aivosolujen ja hermopäätteiden sähköisen viestintäjärjestelmän toiminta, kas siinä kaikki.

Miten voit puhua sielusta, jos et sitä muille salli.

Nyt todella lopetan kun vielä olemme virtuaalisesti ystäviä. En kuitenkaan voinut olla vastaamatta. Tuntui kuin olisit antanut minulle neuvoja ja lohdun sanoja. Voit rauhoittua.

Marja teki 1. viestissä asiallisia muistutuksia. Sillä linjalla voisi mennä pidemmällekin ja muistuttaa, että uskonto oli ensimmäinen kulttuurinen muoto, jonka ihmiskunta kehitti. Uskonnon luomisella ihminen erottautui luonnosta ja loi yliluonnollisen eli sosiaalisen järjestyksen. Durkheimiläinen uskonnontutkimuksen perinne saattaisi muotoilla asian jotenkin noin.

Tämä ei ole uskonnollisten oppien sisältöjen puolustus.

Toiseksi, uskonnoista keskusteltaessa olisi hyvä erottaa ongelmatiikkaan liittävät eri ulottuvuudet: (a) uskonto inhimillisen yhteisöllisyyden alkeismuotona; (b) uskontojen opilliset sisällöt (eettiset ja metafyysiset - erit. ontoloogiset ja teologiset - uskomukset); (c) uskontojen institutionaaliset muodot (kuten kirkot). Uskonnon ydin ei ole uskossa olemattomaan!

Sitten on vielä se, että toisin kuin on esim. hindulaisuuden, islamin, juutalaisuuden ja kristinuskon laita, niin on uskontoja jotka eivät propagoi uskoa ns. tuonpuoleiseen eivätkä henkimaailmaan tms. Kuten buddhalaisuus. Tosin ei sekään ole kovin yksiniitinen kokonaisuus. Nämä uskonnot saattavat puhua itsestään soteriologisina muotoina, ts. sosiaalisina järjestelminä, jotka pyrkivät auttamaan yksilöitä heidän ahdistuksissaan ja kärsimyksissään. Pyrkivät siis elämän kolhiessa auttamaan ns. mielenrauhan saavuttamisessa tai henkisestä hädästä pelastamisessa, esim. auttamalla yksilöä vapautumaan (halun ylläpitämästä) elämänvalheesta, harhasta, joka panee tavoittelemaan mahdottomia. En näe tälläisessä uskonnossa paljoakaan negatiivista.

Mitäs tähän sanotte?

Jesper, on se hyvä, että joku rauhaakin rakentaa. Olen mennyt asiattomuuksiin hermostuessani. Tiedän sen. Mutta asia on niin, että vaan hermostuin ja taas uudestaan. Minulla ei juuri ole resursseja keskustella uskonnosta vaikka voisin tietenkin vanhoja muistiinpanoja, joita olen kirjoja lukiessa tehnyt, katsastella. Mutta filosofiset mietinnät ovat minulla heikoissa kantimissa.

Meillä oli koulussa lyhyt filosofian kurssikin ja jostain syystä pidin Schopenhauerista mutta tuo lainaus tuntui vain nostattavan kuin myrskyn sisällä. Mielipiteitä minulla voi olla mutta ei aina niin kovin paljon tietoa. Sitähän olen valitellut. Jotenkin tunnen konkreettisesti, että kun ruumis kuolee, niin lämpöähän siinä siirtyy ympäristöön uuteen käyttöön. Siinä mielessä voisi ajatella sielunvaellustakin vaikka mitään sellaista en haluaisi. Vaan ei sitä minulta kysytä. Olisi hauska ajatella olevansa ruoho jonkun seuraavan jalan alla.

Voin olla, jos keskustelusta eteenpäin puhutaan, jonkinlaisena sivustakatsojana, joka silloin tällöin jotain konkreettista sanoo. Istun matolla jalat ristissä salin nurkassa. Te olette Jane ja minä Tarzan, se elokuvien tyhmä mölyäjä vaan ei missään nimessä kirjojen nokkela kolonialisti.

Niin, kaipa uskontoja tarvitaan, sillä totuus ei voi astua alastomana kansan eteen, kuten Schopenhauer kirjoittaa. Minä en henk. koht. näe niissä enää juurikaan mitään henkisesti kehittävää tai positiivista, pikemminkin jotakin hyvin jälkeenjäänyttä ja takapajuista jähmettyessään ja sortuessaan omaan kiduttavaan mekanismiinsa, jo uskonnollisen kielen keinotekoisuuden vuoksi.

Aikaisemmin Haydnin musiikkia intensiivisen keskittyneesti kuunnellessani minulla oli tapana yhdistää se mielessäni uskonnollisiin mielikuviin ja tällä tavoin ikään kuin jonkinlaista alkeellista ajattelun apuvälinettä käyttäen päästä niiden myötä mielikuvia dramatisoimalla, elävöittämällä ja konkretisoimalla ne absoluuttisen musiikin synnyttämien musiikillisten assosiaatioden ehdoilla musiikillisten elämysten ja emootioiden lähteelle ja voin sanoa, että koin nimenomaan musiikin kirkastavan ja puhdistavan vaikutuksen myötä, paitsi hänen suuria oratorioitaan, myös esim. Pariisin sinfonioita kuunnellessani (84, es-duuri), valaistuksen kaltaisia syvällisen puhdistavia sielullisia elämyksiä, jotka omalla musiikilliseen kieleen perustuvalla voimallaan ja painollaan objektiivisen totuudellisina kohosivat uskonnollissten mielikuvien, tabulan, sisällään pitämiä subjektiivisia emootioita mittaamattoman paljon korkeammalle synnyttäen kokonaisvaltaisia psykofyysisiä elämyksiä tietoisuuden tuolla puolen.

Jesper kirjoitti:Marja teki 1. viestissä asiallisia muistutuksia. Sillä linjalla voisi mennä pidemmällekin ja muistuttaa, että uskonto oli ensimmäinen kulttuurinen muoto, jonka ihmiskunta kehitti. Uskonnon luomisella ihminen erottautui luonnosta ja loi yliluonnollisen eli sosiaalisen järjestyksen. Durkheimiläinen uskonnontutkimuksen perinne saattaisi muotoilla asian jotenkin noin.

Tämä ei ole uskonnollisten oppien sisältöjen puolustus.

Toiseksi, uskonnoista keskusteltaessa olisi hyvä erottaa ongelmatiikkaan liittävät eri ulottuvuudet: (a) uskonto inhimillisen yhteisöllisyyden alkeismuotona; (b) uskontojen opilliset sisällöt (eettiset ja metafyysiset - erit. ontoloogiset ja teologiset - uskomukset); (c) uskontojen institutionaaliset muodot (kuten kirkot). Uskonnon ydin ei ole uskossa olemattomaan!

Sitten on vielä se, että toisin kuin on esim. hindulaisuuden, islamin, juutalaisuuden ja kristinuskon laita, niin on uskontoja jotka eivät propagoi uskoa ns. tuonpuoleiseen eivätkä henkimaailmaan tms. Kuten buddhalaisuus. Tosin ei sekään ole kovin yksiniitinen kokonaisuus. Nämä uskonnot saattavat puhua itsestään soteriologisina muotoina, ts. sosiaalisina järjestelminä, jotka pyrkivät auttamaan yksilöitä heidän ahdistuksissaan ja kärsimyksissään. Pyrkivät siis elämän kolhiessa auttamaan ns. mielenrauhan saavuttamisessa tai henkisestä hädästä pelastamisessa, esim. auttamalla yksilöä vapautumaan (halun ylläpitämästä) elämänvalheesta, harhasta, joka panee tavoittelemaan mahdottomia. En näe tälläisessä uskonnossa paljoakaan negatiivista.

Mitäs tähän sanotte?

"Koska uskonnot on laadittu suuren joukon käsityskykä vastaaviksi, ne voivat sisältää vain välillistä, eivät välitöntä totuutta. Välittömän totuuden vaatiminen niiltä olisi samaa kuin kirjanpainantakehyksiin ladottujen kirjasinten lukeminen painoksen asemasta. Jonkin uskonnon arvo on niin muodoin riippuvainen siitä suuresta tai pienestä totuuden määrästä, joka kätkeytyy siihen vertauskuvien verhon taakse, ja siitä kirkkaasta tai hämärästä selvyydestä, jolla totuus kuultaa näkyviin tuon verhon takaa, siis itse verhon läpinäkyväisyydestä. Näyttää melkein siltä, että kuten vanhimmat kielet ovat täydellisimpiä, niin myös vanhimmat uskonnot.

Filosofia asettaa vaatimuksekseen ja sen vuoksi velvoituksekseen olla kaikessa esittämässään totta sensu stricto et proprio, sillä se vetoaa ajatteluun ja vakaumukseen. Sitä vastoin uskonnolla, tarkoitettuna epälukuisalle joukolle, joka tutkisteluun kykenemättä ei milloinkaan tajuaisi syvimpiä ja vaikeimpia totuuksia sensu proprio, onkin vain velvoituksena olla totta senso allegorico. Tämän vertauskuvallisen luonteen eräänä tunnusmerkkinä ovat ehkä jokaisessa uskonnossa tavattavat mysteerit, nimittäin tietyt opit, joita ei voi edes selkeästri ajatella, puhumattakaan siitä, että ne olisivat sananmukaista totuutta. Niin, ehkäpä voisi väittää, että eräät täydelliset ristiriitaisuudet, todelliset järjettömyydet, ovat täysipitoisen uskonnon olennainen aines.

uskontojen peruseroavaisuutena ei voi pitää - kuten yleensä tehdään - ovatko ne monoteistisia, polyteistisia, panteistisia vai ateistisia. Eroavaisuus on vain siinä, ovatko ne optimistisia vai pessimistisiä, s.o. esittävätkö ne tämän maailman olemassaolon itsessään oikeutetuksi, siis ylistävät ja kiittävät sitä vai pitävätkö ne sitä sellaisena, mikä voidaan käsittää vain syyllisyytemme seuraamukseksi, ja minkä ei oikeastaan pitäisi olla olemassa, ja tunnustavat, ettei olioiden ikuisessa, alkuperäisessä ja muuttumattomassa järjestyksessä, siinä minkä joka suhteessa tulisi olla olemassa, voi olla tuskaa ja kuolemaa." Näin kirjoittaa Schopenhauer.

Mikki Hiiri kirjoitti: "Koska uskonnot on laadittu suuren joukon käsityskykä vastaaviksi, ne voivat sisältää vain välillistä, eivät välitöntä totuutta. Välittömän totuuden vaatiminen niiltä olisi samaa kuin kirjanpainantakehyksiin ladottujen kirjasinten lukeminen painoksen asemasta. Jonkin uskonnon arvo on niin muodoin riippuvainen siitä suuresta tai pienestä totuuden määrästä, joka kätkeytyy siihen vertauskuvien verhon taakse, ja siitä kirkkaasta tai hämärästä selvyydestä, jolla totuus kuultaa näkyviin tuon verhon takaa, siis itse verhon läpinäkyväisyydestä." Näin kirjoittaa Schopenhauer.{kurs. Jesper}

Mikki, mitä Schopenhauer tarkoittaa käsitteellä 'välitön totuus? Entä miten on 'totuuden määrällisyyden' käsitteen laita - mistä kaikesta siinä on kyse?

Jesper kirjoitti:

Mikki Hiiri kirjoitti: "Koska uskonnot on laadittu suuren joukon käsityskykä vastaaviksi, ne voivat sisältää vain välillistä, eivät välitöntä totuutta. Välittömän totuuden vaatiminen niiltä olisi samaa kuin kirjanpainantakehyksiin ladottujen kirjasinten lukeminen painoksen asemasta. Jonkin uskonnon arvo on niin muodoin riippuvainen siitä suuresta tai pienestä totuuden määrästä, joka kätkeytyy siihen vertauskuvien verhon taakse, ja siitä kirkkaasta tai hämärästä selvyydestä, jolla totuus kuultaa näkyviin tuon verhon takaa, siis itse verhon läpinäkyväisyydestä." Näin kirjoittaa Schopenhauer.{kurs. Jesper}

Mikki, mitä Schopenhauer tarkoittaa käsitteellä 'välitön totuus? Entä miten on 'totuuden määrällisyyden' käsitteen laita - mistä kaikesta siinä on kyse?

Varmasti ainakin jotakin sellaista, mihin pätevät tämän ilmiömaailmaan lait ja lainalaisuudet, joisata uskonnon ns. opit eivät tunnu paljonkaan piittaavan yrittäessään tehdä mysteereitään kaikkien tajuttavaksi.

Mitä jumala-käsitteellä tarkoitetaan? Jotakin lähtökohdiltaan pelkästään yksilön subjektiivista, toisaalta yhteisön kollektiivista hengellistä tunnekokemusta, jonka pilkkaaminen on rangaistava teko laissa, ja joka itsessään sisältää oletetun hypoteettisen substanssin ilman paralleelia ulkoisen todellisuuden, ts. ulkomaailman kanssa vai jotakin empirististä, eksaktien tieteiden menetelmin toteen näytettävää, aistein havaittavaa tosiolevaista objektia, joka näyttäytyy ja ilmenee kaikille yhtäläisessä merkityksessä?