YLE Radio 1

Nyt kun analogitkin saivat mahdollisuuden alkaa seurata Peter von Baghin
12-osaista sarjaa Sininen laulu, Suomen taiteiden tarina oli kuin juhla olisi astunut taloon. Ensimmäinen osa alkoi intensiteetillä jollaista harvoin saa kokea.

Kieli, kielemme oli alku ja sitä kautta lähdettiin liikkeelle kaikkien taiteiden kieliin. Aleksis Kivi on kuin aarrearkku. Kun siihen kiveen on kerran kaatunut niin parempaa istumasijaa ei juuri voi löytää.
Juice Leskisen kertoma kesäyön kokemus ja kuvassa Elin Danielson-Gambogin maisema kultaisine tähkäpäineen ja niihin tajunnassa liittyvä Eino Leinon Nocturno toivat Leinon niin lähelle.

Miten se Eero Ojasen uni menikään. Hän kuunteli Sibeliuksen neljättä sinfoniaa ja koki olevansa korkealla, kuin Kolilla. Ja siellä hän totisesti oli Sibeliuksen, Järnefeltin ja Inhan kanssa. Tuo kansallismaisema, niin moneen kertaan kopioitu ja niin monia vaikutteita muillekin antanut, jotain kotimaista se kuvaa.

Kun ajattelee kultakauden taiteita, niin tie oli kyllä kova mutta osin sileä. Haukuttiin lujasti ja taistella sai vanhoja partoja vastaan. Taistella yleisön unohdusta vastaan. Yleistä mielipidettä vastaan. Taide-elämähän oli nuori. Näyttelyt olivat uusi ilmiö. Gallénista tuli minulle ihanne joskus teini-iässä kun luin fraktuuratekstistä Seitsemää veljestä. Hän on sen kuvittanut. Miten pitkän taipaleen olenkaan hänen elämänsä ja elämäntyönsä kanssa vaeltanut. Mielipiteeni ovat kulkeneet kuin aalto, ylös ja alas. Tajuan silti, että hän uskalsi etsiä, tavoitella.

Ei ollut helppoa Sallisellakaan, räätälillä, jolla oli maalarin lahjat. Herkkä ja röyhkeä luonne hieman kuin Gallénilla. Kohteli kaltoin vaimoaan. Mutta mihin tilaan hän astuikaan ja siinä paikkansa haki, väkisin. Edelfeltin ja Gallénin tilaan. Vaadittiin rohkeutta heittää maavärit pois ja yksinkertaistaa muoto.

Baghin kerronnan moniäänisyys, useat kertojaäänet, haastateltavien kirjo soljuu kuin puro. Pentti Saarikoski äänenä ja elävänä ihmisenä vuonna 1975. Ikävä häntä. Taiteilijoiden aatteet, tapa puhua asioista, kirjoittaa pamfletteja, romaaneja, runoja. Säveltää. Kyllä he elivät tässä samassa yhteiskunnassa kuin esi-isämmekin. Mutta miten kauas joku katsoikaan.

Jako eri linjoihin vuonna 1918 tapahtui suuresti työn ja pääoman mukaan. Se oli kovaa. Kolmas osapuoli oli kiintoisa näkemys. Siitä olisin halunnut kuulla Haavikolta ja Mereltä enemmän: punaisten ja valkoisten taistelut ja tappamiset metsiinkö aiottiin siirtää pois näkyviltä.

Miten samaan aikaan osuivatkaan kaksi puolta ja kaksi samansuuntaista näkökantaa päätelmään, joka tuli julki eri kanavia pitkin. Kytäjän kartanon isäntä Linder otti jo 1918 toukokuussa Hufvudstadsbladetissa kantaa sen puolesta, ettei massiiviseen tuomitsemiseen punaisia kohtaan käytäisi. Sillanpää kirjoitti Hurskaan kurjuutensa valmiiksi pikapikaa. Ja hiljeni vuosiksi. Kansalaissota repii ihmiset hajalle. Ei ole kansalaissodan voittanutta kauheudessa. Se on nähty nyt hiljan ja jäljet säilyvät kauan. Ruutitynnyri on valmis räjähtämään milloin tahansa.

(muutin otsikon koska tajusin sen liian pateettiseksi)

Katselin ohjelmaa fyysisesti aika väsyneenä mutta mieleeni jäi lause: "Voitto kansalaissodassa ei ole sellainen voitto, jota kannattaisi liputtaa". Ei se taida ihan sanatarkka lainaus olla mutta kuka näin on sanonut?

VeHy: käsittääkseni tuon sanoi tai kirjoitti Juhani Aho. Ehkä niissä kapinaviikkomuisteluksissaan.

Hyvin oli koottu kansalaissodan jälkeinen aika. Kun ajattelen esim. Väinö Kunnaksen maalauksia ja millainen sarja niistä syntyi: muotokuvat ja Helsingin asemakaavallinen todellisuus ja siihen liittyvät arkkitehtien suunnitelmat niin kuvio oli aikamoinen. Maalauksia olen nähnyt mutta en ole niitä kuin osannut yhdistää kokonaisuudeksi.
Jo viime kerran jälkeen otin kirjahyllystä Joel Lehtosen Putkinotkon. Häpeä sanoa, että se on eräs aukkopaikka sivistyksessäni. Nyt sitä luen. Lapsuuteeni kuuluu Anni Swanin Kaarinan kesäloma. Vaikea on käsittää, että Swan ei ollut lukenut Putkinotkoa (näin muistaakseni Maija Lehtonen Swan-kirjassaan sanoo). Samanlaista Saimaa-kuvausta, myös viinatrokari ja vuosi 1918 taustalla tai edessä. Ja muutakin.
Tulenkantajat ja Katri Valan runojen kukkaset, Waltarin nuoruuden kirjojen ajankuva, joka minulle ainakin on jo vanhentunut. Kuin ohi mennyt. Mutta muistan myös nuoruuteni runoantologialukemiset: Parland ja Co. Tämä on ohjelma, josta saa jatkuvasti ja ehdottoman hyviä impulsseja. Ikään kuin sanottaisiin joka lauseessa: tämä Sinun täytyy tietää.
Oli kaunis loppu, kuten toinen katsoja sanoi: Aho & Soldan -kuvaus Sibeliuksen tyttäristä soittamassa.

Ollen samaa mieltä muutoin, käyttäisin nimeä vapaussota.

Eipä ole saanut suosiota tämä aihe täällä. Ehkä ovat ihmiset sen katsoneet Teemalta jo ennen kesää.
Kuitenkin! On ollut haastateltavien kirjo sellainen, että äänet ovat kuin vahvistaneet haettua, etsittyä kuvaa runosta, runoilijasta jne. tai laajentaneet kaarta. Aika hyvin on näkynyt eri taiteenalojen läheisyys, ristikkäisyys ja poikittaisuus.
Olen nauttinut sarjasta ja ihastellut ajatusyhdistelmiä. Vain 11. jakso oudoksutti. Aivan kuin ei olisi vielä pystytty katsomaan tarvittavan etäältä asioita. Gallerian painotus taiteilijapiirin paikkana oli turhaa, kun töitä ei juuri näytetty. Ja kun lopussa haastateltiin Jouko Turkkaa Helsingin kaupunginteatterin ohjauksesta Salaman Siinä näkijä missä tekijä (vai onko se toisinpäin) -esityksestä, niin olisi vallan luontevaa ollut antaa Salamalle loppupuheenvuoro siitä kovasta metakasta, mikä varsinaisesta kirjasta nostettiin.
Sen sijaan olen eri mieltä kuin mitä muistaakseni Hesarin kriitikko oli. Eli viimeinen jakso oli aivan parhaita mielestäni. Kun ajattelen, että lähdettiin tilanteesta, jossa yksi ja toinen kyseenalaisti rahan vaikutuksen ja yleisön suhteen taideteokseen on sitten kyseessä maalaus tai näytelmä ja lopussa kuitenkin Lapissa suuri orkesteri soitti keskellä korpea Ahon teoksen ja yleisönä oli paikallista väkeä niin asetelma oli aikamoinen.
Myös eräiden ilmiöiden nostaminen esimerkkeinä (mm. Panula ja kapellimestarit, Vesku Loirin hahmot, Talvela ja ooppera) yleisempien linjojen kuten kansainvälistymisen ja tilanteen kehityksen rinnalle kotimaassa (kyseenalaistaminen) viehätti.
Hyvä sarja, todella.

Marja Salonen kirjoitti:Eipä ole saanut suosiota tämä aihe täällä.

Suosittelen arvoisia palstalaisia katsomaan tämän Mats Dumell'n
suurella ammattitaidolla tekemän dokumentin: Fasans hemvist - Dragsvik 1918
Vaiettu historia tuodaan peittelemättömänä eteemme.
Järkyttävällä, mutta realistisella tavalla.
http://areena.yle.fi/video/1298213877040

VeHy kirjoitti:.....

Olikos, sillä Vehyllä jotain sanottavaakin aiheeseen, vai ilmaako kävi puhaltelemassa vain?

Oli mulla siinä tekstiäkin, mutta poistin sen sitten kuitenkin. Siltä varalta, että kaikki eivät muista turkulaisen solialidemokraatti Mauno Koiviston viisautta, että "kun provosoidaan niin ei pidä provosoitua". Tai oliko se ihan sanatarkasti justiinsa noin?

Peter von Baghin suuruus kulttuurihistorioitsijana pohjautuu ennen kaikkea siihen, että hän kykenee olemaan kiihkoton -jopa esitellessään asiaa, jota kohtaan tuntee fanaattista kiinnostusta.