YLE Radio 1

On todella väärin, että jos katsoja kuten minä epäröin alkaa katsoa pitkää sarjaa ja sitten suostun kuitenkin tuumaan, niin niitä tuleekin sitten äkisti samaan aikaan kaksi. Neliosaiset jutut ovat hyviä. Tietää, että ne loppuvat ajoissa. Lynchin "Twin Peaks" on jäänyt vuosien varrella katsomatta ja nyt sitä seuraan (su-ilta, MTV3). Mitään ihmeellisiä kauhukokemuksia en onneksi ole vielä saanut ja aivan naurattikin koko juttu kun kyseessä olivat Laura Palmerin hautajaiset. Aika erikoisen henkilögallerian tekijät ovat saaneet tuohon syrjäiseen seutuun ja suuren voiman ja väen sen metsiin lymyämään. Täytyy katsoa eteenpäin.

Ryhmäteatterilaisten "Tabu" on sarja, jonka olen aikanaan nähnyt, mutta ajattelin, että täytyy katsoa, missä se Aake Kallialan taksikuski huristaa. Viime jaksossahan tuo rasistinen kauhuveikko sitten ajeli. Miten muistinkin väärin, muistin että taksi kuskaa nuorta odottavaa äitiä sairaalaan ja takaisin mutta se olikin toiselle kyytiläiselle kerrottu juttu. Sen verran tehokas, että olin nähnyt sen edessäni kuvina kuin olevana asiana. Eniten miellytti viimeksi (su-ilta, SubTv) arkipäivän elämän kuvaus varastoporukan keskuudessa. Siellä oli kuvakieli muuttunut konkreettiseksi tapahtumaksi (puukottaa selkään jne.). Ainakin seuraava jakso täytyy katsoa.

Minä haluaisin uusittavaksi jo eräitä vuosia sitten lähetetyn sarjan Vuoroin vieraissa. Haluaisin arvioida oliko se todella niin hyvä kuin muistelen.

Tai Kuuden Miljoonan Dollarin mies. Oliko se nyt niiiiiiiin hyvä, kun sitä muistelee

Mulla taitaa Parempi myöhään... mennä hankintaan, kunhan DVD-boksi ilmestyy. Maikkarin esittämät kaksi jaksoa (taisivat olla koosteita?) vaikuttivat varsin lupaavilta. Muistan lapsena sitä katselleeni ja ihan oikeasti kuvittelin Siimeksen ja Valkaman olevan aviopari.
Jos nostalgiankaipuu iskee päälle tosissaan, pitää tehdä matka vanhempien luo. Varastokopissa taitaa vielä olla se vanha musta-valko-Telefunken, josta meillä ohjelmat tuolloin katseltiin. Sitä kun käyttäisi näyttölaitteena, saisi oikean tunnelman kuvaan.
Mikä siunaus (ja kirous) dvd oikeastaan vanhoille sarjoille onkaan. Vuosikymmeniä myöhemmin voi, jos ohjelmat on säästetty ja dvd-julkaisu tehty, katsella vanhat sarjat uudelleen ja arvioida, olivatko jutut oikeasti hyviä. Harmi vain, jos vitsit tuntuvat vanhoilta, muistikuva on lopullisesti pilalla.

Ernesti kirjoitti:Mikä siunaus (ja kirous) dvd oikeastaan vanhoille sarjoille onkaan. Vuosikymmeniä myöhemmin voi, jos ohjelmat on säästetty ja dvd-julkaisu tehty, katsella vanhat sarjat uudelleen ja arvioida, olivatko jutut oikeasti hyviä. Harmi vain, jos vitsit tuntuvat vanhoilta, muistikuva on lopullisesti pilalla.

Hyvä vaan, jos tällä tavoin saadaan jotain katsomisen arvoistakin taas esiin...
Vanhoista suosikeista on kuulemma jollain kaupallisella kanavalla parhaillaan uusintakierroksessa Ryhmäteatterin klassikko Tabu. Siitä on jäänyt yhtä ja toista mieleen, ei tosin mitään selkeästi hahmotettavaa, joten sarja olisi mukava nähdä taas. Mutta pelkästään sen takia en telkkaria -satti digiä- rupea hommaamaan...

Parempi myöhään-sarjan parhaat palat ovat aikanaan ilmestyneet kirjanakin. Itse diggasin sarjassa erityisesti Jussi Jurkan iltasatuja; varsinkin sitä, jossa hän luki ensimmäisen konekirjoitusliuskansa ääneen -lytönivhreineen...

Ostin jouluksi Speden show-ohjelmien koosteet alkuvuosilta,siis kuuskytluvun lopulta. En ollut muistanutkaan miten luova maestro Spede silloin oli ja miten ketterä koomikko Loiri ilman nykyisiä maneereitaan. Huimia roolisuorituksia.

Jokin aika sitten olin luennolla, jota piti aivan ilmiselvä elastiikan dosentti Konsta Kuttaperkka. Ei meinannut tulla muistiinpanoista mitään kun koko opiskeluenergia meni naurun pidättämiseen.

Twin Peaks jollain tavoin kiinnostaa, mutta en voi väittää rakastavani surrealismia. Että matosta muotoutuu ihmisen irvokkaat kasvot! Kiinnostava juttu on kyseessä mutta eikö sitä osata lopettaa. Miten ihmeen pitkä tämä sarja onkaan. Kävin eilen googlessa katsomassa ja Wikipedian sivuilta löytyi tietoa kahden vuoden tuotannosta ja erillisestä filmistä. Siihen ei taida voimat riittää. En yksinkertaisesti jaksa roikkua jossain asiassa niin kauan. Onkohan Wikipedian antama tieto vain Yhdysvaltain markkinoita koskeva. Muistaako joku Twin Peaksin katsonut, miten kauan se oikein kesti. Loputtomiinko? Nyt on juuri löytynyt Laura Palmerin päiväkirja.

Muistelen, että Twin Peaks ei aluksi ollut kovin pitkä. 10-12 osaa? Se osoittauitui suosituksi, joten sarjaa jatkettiin. Lynch ei edes ohjannut jokaista osaa. Ja kaupanpäällisiksi tehtiin Fire, Walk with Me.

Katsoin "originaalin" Twin Speakin. Ehkä yksi osa jäi katsomatta. Pian jatko-osien alkamisen jälkeen se alkoi tuntua pakkopullalta,,, (oho, tuli kissanviikisä, olkoot)

Twin Peaks oli rankkaa katsottavaa, kun se tuli ensimmäisen kerran nähtyä sangen varhaisella iällä (taisi olla vuonna 1991). Sarja oli sellainen omituinen sekoitus kauhua, komediaa ja kaikkea muuta siltä väliltä, että välillä kauhistutti, mutta jotenkin kiehtoi aina katsoa eteenpäin. Sarjan nähtyä piti tietenkin tutustua David Lynchin muihin tuotoksiin.

Itse asiaankin... Ei Twin Peaks mikään Kauniit ja rohkeat ollut, vaan sitä tehtiin noin 30 episodia eli kaksi tuotantokautta ja se elokuva päälle. K-meleon on oikeassa siinä, ettei Lynch ohjannut kaikkia jaksoja. Twin Peaks FAQ:n mukaan niitä oli itse asiassa vain kuusi. FAQ:sta löytyy muutakin mahdollisesti kiinnostavaa asiaa.

http://www.twinpeaks.org/faqtop.htm

Pöllöt eivät ole sitä, miltä näyttävät.

Twin Peaks -hypetys oli v. 1990 niin rankkaa, että loppukesästä mm. Uusi Suomi julkaisi sunnuntainumerossa aukeaman laajuisen TP-spesiaalin. Jos webbi olisi ollut, niin fanisaitteja olisi pystytetty kauan ennen kuin sarjaa nähtiin.. Vaan kyllä ensimmäisen jaksot myös olivat mainioita, niiden tunnelma oli omalaatuinen (lynchmäinen) muuhun tv-tarjontaan verrattuna.

Luulen, että muistikuvani "alkuperäisestä Twin Peaksistä" ja myöhemmistä jatko-osista perustuu "tuotantokausi-ilmiöön". Varhaisessa vaiheessa selvisi - kai tän nyt voi sanoa, kun asia oli selvä jo muutaman jakson jälkeen -, että Lauran tappoi Leland Palmer, joten muu oli sarjan venyttämistä. (Ei nyt aleta "Bobista"...) Ko. aikaan tuotantokausi-käsitettä ei Suomessa viljelty, joten tod.näk. me tuumimme jatkon olevan päälleliimattua. Sarjassahan oli kyse murhatutkimuksesta! Mikä ei aivan pitänyt paikkaansa. Joku tuttu oli valmis sylkemään Lynchin päälle: venyttää sarjaa rahan kiilto silmissä! Mikä ei pitänyt paikkaansa.

Filmihullun Twin Speak -juttu ei ollu mulle ennestään tuttu.

Ei ole Filmihullun juttu tuttu minullekaan. Luin sen ja vaikutti siltä kuin pitäisi jatkaa. Ehkä on syytä nauhoittaa sarjaa ja katsoa ajoittain, koska en osaa enää mietiskellä asioita pois. Vain irvisteleväksi kauhumieheksi muuttuva matto on tähän mennessä ollut minulle liikaa, mutta omituisesti olen herätessäni saattanut olla siellä maisemissa. Vangitsevaa on musiikki, joka tehoaa voimakkaimmin (ainakin minuun) alussa veden laskeuduttua putouksista virtaan. Punavihreän väreilevän vedenkalvon ohittaessa pensasryteikköjä on musiikissa jotain kovin suggeroivaa.

Magritte ei ole ihailemani taiteilija vaikka pidänkin häntä loistavana. Lynchillä on jotain samaa vikaa. Olen nähnyt hänen jutuistaan joitakin ja osasta otteita ilmeisesti jossain dokumentissa. Kiitetty Eraserhead (1977) on minulle outo ja kuulemastani olen päätellyt aikanaan välttää sitä.

Marja Salonen kirjoitti:Kiitetty Eraserhead (1977) on minulle outo ja kuulemastani olen päätellyt aikanaan välttää sitä.

Eraserhead on outo. Katsomisen kannattaminen riippuu vähän, millä tuulella on.

Eesti TV:ssä, joka näkyy (maksusta) Welhon verkossa, alkoi tänään vahva suosikkisarjani Relvavennad/Band of Brothers/Taistelutoverit. Sitä seuratessa saa samalla treeniä niin amerikan kuin vironkin kielessä.

Eilen päättyi "Epäilyksen polttopiste" (Prime Suspect). Viimeinen osa oli tehty vuonna 2006. Sarjasta muodostui oudon kokonainen, vaikka käsikirjoittajat ja ohjaajat vaihtuivat. Niin loistoisa oli näyttelijäkaarti, ettei sillä kyennyt epäonnistumaan kuin yhden kerran (minun mielestäni). Sarjaa näytettiin uusintoina useampaankin kertaan. Rikoskirjo oli raaka ja kova. Poliisin työ ei tuntunut kutsuvalta. Kovin uskottavia henkilöitä tuli vuosien varrella esiin eri tilanteissa. Täydellinen kymppi oli Jane Tennison (Detective Superintendent), jonka elämänkaari avautui katsojan eteen tutkailtavaksi. Kaunistelematon oli kuva työlleen omistautuneen naisen rankasta elämästä ja sen vähäisistä vaihtoehdoista. Upeasti Helen Mirren hoiti homman liittyi osaan sitten omanarvontunto, syyllisyys tai alkoholismi. Viimeinen osa jätti minut melkein haukkomaan henkeäni, niin upeasti tämä eläkkeelle lopussa jäänyt poliisi asteli poliisilaitokselta ulos itseään ja muita pettämättä.

Oli hyvä sarja. Englannissa osataan rikos/poliisitarinat. Vieläkin jaksan ihaillen muistaa 70-80-luvulla tullutta nuhjuista Etsivätoimisto Markeria, jossa verkkainen elämänmeno kietoutui satunnaisiin onnistumisiin ja vastoinkäymisiin.