Löytyykö täältä mozart-asiantuntijoita jotka pystyisivät vastaamaan kysymykseen, miksi mozart ei säveltänyt omaa musiikkiaan don juanin illalliskohtaukseen jossa pieni puhallinorkesteri esittää ajan muodikkaita oopperasävelmiä, vaan tyytyi vain sovittamaan martin y solerin sievän mutta mozartista riippuvaisen ja mitättömän una cosa raran ja lichigantin numeroita lorenzo da ponten tekstiin?
tyhmempi ajattelisi että siksi kun libretiossa niin lukee ja se muodostaa viime kädessä teoksen rungon. mutta tekiohän mozart monesti ennenkin muutoksia librettoon ja taiteiljat tomivat usein yhteistyössä keskenään sopien yhdessä tällaisista kysymyksistä sulassa sovussa vaikkakaan ei aina, varescon kanssa mozartilla oli vaikeuksia saada miehestä irti enempää kuin hänestä lähti,
itse ajattelin että mozart hakusi alitajuisesti huvitella don juaniksi samastuneena vähäpätöisemmän yleisön suosikin kustannuksella, osoittaakseen oman ylivertaisuutensa häneen nähden ja peilaamalla ironiseen sävyyn wieniläisten turmeltunutta ja kevytmielistä musiikki ja oopperamakua pöytäköhtauksessa jossa muuten sankari ja palvelija esittävät duettona figaron lohdutusaariaa cherubinolle häistä vaatien tätä puhumaan selvästi kun leporellolla on suu tä'ynnä pöydästä pihistämäänsä ruokaa. aristokraattinen ja palveluskunnan musiikillisilla makutottumuksilla siis mässäillään ja niissä lienee selvä ero palvelijan eduksi mistä wienin aateliset eivät tietysti pitäneet ja kävi jatkuvasti heidän hermoilleen joka osittain koitui mozartin kohtaloksi. bravi cosa rara.
rikkoohan se kohtauksen magian, ja illuusion jonka vain mozart kykeni luomaan semminkään kun tuskin mikään aiheiden välinen sisäinen yhteys on voinut logiikkaa musiikkiin tuoda mutta sellainen oli ajan käytäntö lainailla muiden materiaaliaomiin teoksiin vapaasti kun tekijänoikeutta ei nykymuodossa vielä tunnettu ja kirjoittaa instrumentaaliselle äänelle fanfaarimaisen koomisisesti töräytteleviä koloratuureja ehyihinja tasapainoisiin aarioihin jotta laulajien taidot pääsisiovät esille parhaassa valossa kuten lucio sillassa ja donna annan 2. aariassa jota berlioz paheksui tämän surressa isän kohtaloa antautuen aistillisille huvituksille samalla