YLE Radio 1

Tosiaankin, Marja, kannatti katsoa! (Ehrlichin ja Goldsmithin dokumentti USA:n vaarallisin mies.)

Daniel Ellsbergin kasvot tuntuivat tutuilta, mutten voi valehdella, että olisin muistanut ne hyvin. Ilmaus "Pentagonin paperit" on kyllä keskeinen osa nykyhistoriaa. Kissingeriä en ole osannut ajatella pääkonnaksi, etenkään yhteyksissä, joissa eräs herra Nixon esiintyy. Tässäkin dokumentissa Nixonin läpikotainen valheellisuus ja jatkuva kieroilu löi läpi, vaikkei hän millään muotoa ollut "pääosassa".

Jäin elokuvan miettimään mainitsemaasi toivo-kysymystä minäkin: mitä olisi tapahtunut, jos Suomessa olisi tapahtunut jotain vastaavankaltaista? Virkamies olisi yleisen edun ja totuuden nimissä paljastanut virkasalaisuuksia. Muutamaa vuotta aiemmin hänet olisi pantu jonkin vakoilulain perusteella vankilaan, mutta 1960- ja '70-lukujen vaihteessa? En tiedä. Ehkä Kekkonen olisi armahtanut hänet vaikkapa tutkintavankeuden pituuteen vedoten? Yhdysvaltain Korkeimman oikeuden päätös asian tiimoilta on ollut sananvapaus-kysymyksen suhteen tärkeä. Kuten elokuvan lopulla sanottiin: ei mene päivääkään, etteikö oikeusistuimessa lakimies vetoa ko. päätökseen.

Yleisemmin ottaen pahoin pelkään, ettei episodilla ollut paljoakaan antia poliitikkojen moraalin kehitykselle: he valehtelevat edelleen, käskyttävät salaisia operaatioita, jotka eivät päivänvaloa kestä.

Voi olla, Arvo, että Kekkosen aikaan Suomessa tällainen tapaus olisi tulkittu kuten kerrot. Kekkosen aikaan myös tapaus Hannu Salama meni menojaan. Vaikka tuota aikaa niin paljon kritisoidaan, niin olihan siellä myös maalaisjärkeä. Kaikkea typeryyttä ei sentään otettu ihan niin pilkun tarkasti.

Minulle Kissinger on noussut jotenkin suuriin mittasuhteisiin ehkä siksikin, että hän niin selvästi on kovin taitava. Nixonia on ollut aina helppo pitää nollana. Kovaa tekstiä hänen puheensa nauhoilla oli. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Olen pitänyt häntä noin yleensä vain typeränä mutta se on tietenkin vaarallinen suhtautuminen. Typeryys johtaa suuriin vaaroihin. Sehän on nähty tässä hiljan. Bush nosti maailman pelkotilaa ja eri intressipiirien mahdollisuuksia sen pelkotilan toteuttamiseen valtavalla retoriikalla eikä kunnon tiedoilla lainkaan.

Raskas dokumenttisunnuntai, olisi ehkä helpompaa liittyä kirkkoon ja käydä säännöllisesti sunnuntaikirkossa?

Ensin Teemalta Tiededokumentti: Matematiikan historia 2/4: "Idän viisaat." (Ei ironiaa.)

Euroopan keskiaika oli pimeä, mutta onneksi kulttuureja ja sivilisaatioita on muuallakin. Niinpä mm. matematiikka edistyi Euroopasta huolimatta. Kiinnostavaa, miten mieluusti lännessä on vääristelty matematiikankin historiaa, omittu kunniaa aivan olennaisista toisten tekemistä oivalluksista ja keksinnöistä.

Sitten TV1:ltä Historiaa: Kapina laivalla: Moneen kertaan elokuvaksi väännelty "merihistorian kohutuin kapina" Bounty-laivalla (v. 1789: soittaako kelloja?).

Hollywood opettaa: Bountyn kapteeni Bligh oli epärehellinen, julma ihmisvihaaja, joka sai ansionsa mukaan, kun jalot merityöläiset jättivät hänet keskelle Tyyntä valtamerta ja seilasivat laivallaan pois. Historiantutkimus opettaa: Bligh oli aikaansa ajatellen edistyksellinen ja humaani kapteeni, jonka maineen mustasivat juonittelut. Kapinallisia uhkasi hirsiköysi, joten he ja sukulaisensa (jopa tuomareiden joukossa) keskittyivät mustaamaan työmatkalla Tyynellä merellä seilaavaa Blighiä, jolla ei ollut mahdollisuutta puolustautua. Historian vääristely on helppoa.

Ja lopulta taas Teemalta Historia: Oppenheimer - tuhottu sankari, jälkimmäinen osa. Miksi ja miten palvotun "atomipommi-fyysikon" maine mustattiin?

Miksipä muutenkaan kuin kilpailijoiden, kadehtijoiden ja ihmisten yksilöllisten turhamaisuuksien ja silkan pahuuden vuoksi? Manhattan-projektin johtaja Robert Oppenheimer oli hetken aikaa 1930-luvulla ollut kiinnostunut "yhteiskunnasta" puhtaan teoreettisen fysiikan lisäksi. Tuolla vuosikymmenellä se merkitsi myös kommunisteista kiinnostumista - Oppenheimerkin lankesi aktivistinaiseen Kittyyn, jonka myös nai. Myöhemmässä paranoian ilmapiirissä Oppenheimer loattiin "epäamerikkalaisuudesta" epäiltynä. Se siirsi hänet syrjään puolustusteknologisen kehitystyön eturintamasta ja käytännössä mursi hänet henkisesti.

Rangaistukseksi Hollywoodin syntejä kohtaan kieltäydyn katsomasta tuttavan kehumaa elokuvaa On the Town/Ilo irti vuodelta 1949. En ole "masokisti": otan sen kiintolevylle.

Arvo, idän viisaista voi tosiaan puhua ja kirjoittaa vaikka ilman lainausmerkkejäkin. Olen lukenut heistä (mm. Armas Salosen Kaksoisvirranmaa) ja katsonut erään sarjan, jossa prof. Jaakko Hämeen-Anttila esitteli idän maita ja kulttuureja. Esim. maurien kulttuuri oli sellainen, ettei sille ollut mitään vastapuolta kristittyjen keskuudessa. Ei mitään mistä joku sieltä olisi voinut keskustella toisen puolen kanssa. En katsonut tätä mainitsemaasi ohjelmaa.

Kapina laivalla -dokumentin katsoin ja olen siitä jotain aiemminkin kuullut. Brando-leffassahan kapteenin vastapuolena on yläluokkainen dandy. Se antaa muuten tylsälle, liian pitkälle elokuvalle kummaa sykettä ja monimielisyyttä. Bligh'n tehtävä oli liian vaatimaton ja liian suuri, jotta siitä olisi voitu selvitä kunnialla loppuun saakka. Kapinallisten puolella on helppo olla. Morrisonin päiväkirjasta (jälkikäteen kirjoitetut) ei olla vieläkään varmoja. Se, joka tarttuu yksityiskohtiin, tietää jo paljon. Lukijan ja ajan oman yhteisön pitäisi silti tietää vallinneet käytännöt ja pysyä niissä kiinni eikä alkaa hurskastella.

Elokuvana Mutiny on the Bounty on minun mielestäni kyllä ihan kelpoinen. Jollain tavoin kovin feminiininen mitä Tahiti-jaksoon tulee. Tässä kohden taisi olla niin, että Brando-versiossa hänetkin lopulta pettivät omat miehet eikä hän päässyt palaamaan puhdistaakseen nimensä ja kunniansa.

Oppenheimerin olin kyllä ajastanut mutta en sitten mitenkään jaksanut. Minulla on kevätväsymys. Olen kyllä nähnyt hänestä jonkun dokumentin ja kuullut aikanaan kuunnelmankin oikeudenkäynnistä. Kun ihminen on kehittämässä ydinpommia (ja vaikkei sitä haluaisi käyttääkään), niin ilman muuta on selvää, että sellainen ihminen on tarkkailun alainen. Heti sodan jälkeen liittoutuneet jakautuivat ja Neuvostoliitto koettiin vihollisena eikä entisenä aseveljenä. Rakastettu, joka on kommunisti, on kuin naula arkkuun.

Ihmettelen, että niin suutuit Hollywoodille. Sehän vain noudatti kirjoitettuja tekstejä ja ehkä vielä hieman kärjisti niitä. Mutta Stanley Donenin ja Gene Kellyn elokuva Ilo irti (On the Town, 1949) oli ilo katsoa varsinkin kun sitä edelsivät sitä enteilevät mutta paljon kehnommat George Sidneyn Anchors Aweigh (1945) ja Vincente Minellin Pirate (1948)

Lainausmerkeillä tarkoitin vain, että otsikko oli suora lainaus ohjelmatiedoista. En epäile Orientin ihmisten viisautta.

Marja Salonen kirjoitti:Arvo, idän viisaista voi tosiaan puhua ja kirjoittaa vaikka ilman lainausmerkkejäkin.

Teemalla tuli juuri uusintana Mietteitä armosta (Fragments sur la grâce, 2006), Vincent Dieutren 1,5-tuntinen ohjelma jansenismista ja siihen liittyvistä uskonriidoista 1600-luvun Ranskassa. Ohjelmatiedoissa väitetään ohjelman olevan "kiehtova ja syvällinen tutkimusmatka". Minusta ohjelma ei opettanut oikeastaan mitään: ranskalaiseen tyyliin symbolisen pääoman haltijat käyvät eleganttia diskurssiaan, jonka käsittäminen edellyttää säädyssä "sisällä" olemisen. Sellainen ei kiehdo minua, tympii pikemminkin.

Esimerkiksi: kiistan alkujuuren sanottiin olevan 400-luvulla, Aurelius Augustinuksen ja Pelagiuksen riidassa koskien ihmisen vapaata tahtoa ja jumalan kaikkivaltaa: Augustinus katsoi ihmisen periaatteellisen vapaan tahdon perisynnin korruptoimaksi ja vain jumalan armon pelastavan ihmisen helvetiltä (niin, teologien kanssa päädytään helvetin
pohdintaan). Pelagiuksen mukaan ihmisen vapaa tahto on kaiken eettisen pohdinnan edellytys. Taivasosuuden eteen on elettävä eettisesti hyväksyttävää elämää. Dokumentissa asetelma keikahti keskusteluksi "armosta". En käsitä. Vaan en kuulu kirkkoon, enkä käsitä edes luterilaisten kiistoja: "Luther-säätiö" tahtoisi olla evankeelis-luterilaisen kirkon sisällä, mutta tahtoo itselleen omat papit ja piispat, koska ei tahdo naispappeutta eikä hyväksy kirkon hyväksyvän homoliittoja.

Kiinnostavaa itse asiassa, että ko. säätiöläisten edustama aito taantumuksellisuus pyritään kätkemään kristinuskon puhdistajan Lutherin nimen taakse! Mietteitä armosta -dokumentissa tuli esiin, että Ranskan syrjäkylillä ei oltu vielä kristittyjä edes 1600-luvulla, vaan harjoitettiin animismia ja sukurutsaa. Pitkäjänteisesti, kuin hiljaisella tulella kypsentäen, kirkko on sivilisoinut väkeä. Mielestäni osa tätä sivilisoivaa toimintaa on tasa-arvon edistäminen (Suomessa kysymys naispappeudesta). "Luther-säätiö" on kuin sukurutsaisten animistien vastaisku.

Myönnän, että minulla menivät tuossa katolinen ja evankeelinen kirkko sekaisin. Pahoittelen.

Port-Royal-des-Champsin naisluostarin ympärillä tapahtunut kiehunta oli joka tapauksessa kiintoisa säie 1600-luvun historiaa, joten se ansaitsisi hyvän dokumentin. Ajatussotkut, joita varhaiset teologit tuottivat ja katolinen kirkko ylläpiti, konkretisoituivat hurmoshenkisten jansenistien ja kirkon rautakäden - jesuiittojen - välillä. Oli vain ajan kysymys, milloin jansenismi kiellettäisiin harhaoppina. Itse Port-Royal-des-Champsin luostarin purkaminen oli osoitus jansenismin tuolloisesta maineesta: ensimmäistäkään "muistomerkkiä" ei saanut jäädä pystyyn mahdollisten jansenistien jälkipolvien palvottavaksi (Wikipedia sanoo asian nätimmin).

Ovat jääneet nämä katsomatta. Olisi pitänyt katsoa, mutta valitsin intiaanit. Seurasin viisiosainen sarjan Kertomuksia intiaaneista, joka keskittyi Pohjois-Amerikan intiaanien historiaan ja historian muutosten syihin. Ensimmäinen osa, Mayflowerin jälkeen, oli yhtä ravisteleva kuin olisi samanlainen ohjelma jostain Afrikan aavikoilta. Ensimmäinen kiitospäivä vietettiin valkoisten saapujien ja rannikon intiaaniheimon rippeiden kanssa sovussa yhdessä ateriaa syöden. Intiaanit olivat sairastelleet paljon ja kuolleisuus oli korkea. Valkoiset olivat tuoneet uusia tauteja maahan, mutta valkoisia ei silti oltu nähty vielä montakaan. Mayflowerilla tulleita heimo seurasi piilosta ja kun väkeä alkoi kuolla, he menivät apuun. Sopu, joka solmittiin kirjallisena, kesti muutaman vuosikymmenen, kunnes valkoisia tuli yhä lisää ja seuraava sukupolvi ei pitänyt sopimuksia noudattamisen arvoisina. Syttyi sota ja silloin kiitosjuhlaa vietettiin intiaanipäällikön kallo laitettuna kepin nokkaan.

Kaikki se kauheus, mitä valkoiset kertoivat intiaaneista, heidän teoistaan ja tavoistaan, oli oli kuin peilin heijastumaa valkoisten omasta politiikasta. Kun jossain oli hiljaista ja tyhjää, niin alue koettiin heti vapaaksi ja otettavaksi. Intiaaneja alettiin järjestelmällisesti ajaa idästä länttä kohti pois metsästysmailtaan, sillä heidän koko elämäntapansa koettiin vääränä, pelkkää leikkiä ja laiskottelua tm. sopimatonta. Intiaanit olivat vähällä saada Missisipin yläjuoksulta lähelle suuria järviä ulottuvan intiaanivaltion, mutta maan presidentit olivat kovia torpedoimaan kaikki tällaiset suunnitelmat.

Intiaaneja pakkokäännytettiin, heitä ei nähty tai jos nähtiin, niin he olivat monesti avointa riistaa. 1973 Wounded Kneessä väki (intiaanit) nousi Yhdysvaltain hallintoa vastaan monesta syystä: he halusivat puhua omaa kieltää, elää omalla tavallaan, saada korruptoituneen hallinnon reservaatissa kaadettua, lasten kouluttamisen omalle heimolle jne.

Ei ollut hääppöinen kuva valkoisesta miehestä ja naisesta tämä ohjelma. Avoin ja hiljainen alue ei aina ole vapaa, ei monestikaan vapaa. Se on aivan toisten, maassa jo vuosisatoja asuneiden ihmisten, pyhää maata.

Minulla on hämärä muistikuva, että joku olisi esittänyt joukon kummitus-/kauhuelokuvia olevan viittailua intiaanien joukkomurhiin, ikäänkuin valkoisten syyllisyydentunto koputtelisi kauhutarinoissa. Joissakin filkoissa muistaakseni ihan suoraan jopa sanotaan, että 'tällä alueella oli intiaanien uhrilehto/hautuumaa', ellen ole aivan väärässä. Ja sitten huuruinen käsi nousi pölähti ylös maasta, aivan tuosta narsissin vierestä... sitten toinen, kolmas...

Olen yleensä tuuminut, että oletus on vähän turhan kaukaa haettu, mutta ehkä siinä kuitenkin on jotain. Ehkä kollektiivitietoisuus tehdyistä rikoksista muuntuu ja sekoittuu populaarikulttuurisiin mytologioihin (kummitusjutut). En tiedä.

k-meleon kirjoitti:Minulla on hämärä muistikuva, että joku olisi esittänyt joukon kummitus-/kauhuelokuvia olevan viittailua intiaanien joukkomurhiin, ikäänkuin valkoisten syyllisyydentunto koputtelisi kauhutarinoissa.

Peter von Bagh muistaakseni puhui filmisarjassaan radiossa kauhuelokuvista ainakin ensimmäisen maailmansodan yhteydessä. Tuota sotaa ei oltu kameroin kuvattu siten kuin seuraavaa, joten sodan kauhut siirtyivät elokuvaan kiertoteitse. Intiaanien kokemukset olivat sen verran kauheat, että en hämmästyisi, jos niistä olisi syntynyt jotain vastaavaa. John Fordin elokuvissa on monia arkkityyppejä, jotka ovat sitä peruskamaa, melkoista propagandaa, johon vaan on tottunut. Onhan sulkapäähineinen heimopäällikkö sotapolulla melko pelottava ja näyttävä hahmo, joten en toisaalta ihmettele Fordin intoa käyttää intiaaneja visuaalisina koristeina. Kauheuksia tehtiin puolin ja toisin, mutta syyllisyys tuntui kyllä sarjan mukaan kaatuvan ennen kaikkea valkoisen ihmisen harteille. Ei vaan näy laantuvan tämä käännytysinto. Jos joku ei ole kristitty, niin hän ei ole ihminenkään.

A-Studio seurasi reportaasissa "Onyx olkoon, Suomi!" entisen Vaasa-Uumaja -purkin C Expressin/Onyxin/Captain Borisin hämäriä jälkiä.

Muistattehan laivan? Käytöstä poistettu lähes läpiruostunut purtilo seisoi Vaasan satamassa, sikäläisten riesana. Ensin se ei saanut liikennöintilupaa. Sitten sen kylkiä hieman maalailtiin ja laiva todettiin "merikelpoiseksi". Kestikin vallan Englannin Kanaaliin asti, jossa meriolosuhteet alkoivat! Ranskalaiset - syystäkin - ärhentelivät, että suomalaiset lähettivät rojunsa heidän riesakseen. Lopulta laiva pääsi jonkin niksin avulla eteenpäin. Sitten se katosi, matkalla Turkkiin korjattavaksi.

Viranomaiset antoivat sen omistavalle huijarifirmalle, intialaiselle Attar Constructionille luvan lähteä, kun firma esitti paperin, jolla todisti laivan päätyvän Intian valtamerelle liikennöimään. Sitä ei saanut päästää Intiaan purettavaksi, koska EU-säännösten mukaan aasialaiset laivapurkamot ovat ihmis- ja ympäristöriskejä. Dubaissa Attar Construction järjesti kasan väärennettyjä papereita, joilla koetti häivyttää laivan "whereabouts". Sitten alus hilattiin Dubaista pakistanilaiseen purkaamoon.

Suomen viranomaiset koettivat sälyttää vastuun virheistään muille. Poliitikot ympäristöministeri Paula Lehtomäen suulla valehtelivat kirkkain silmin, että toki "merikelpoinen" laiva saa seilata minne haluaa.

Olisi asiaa, että EU räpsäisisi Suomelle hyvät sakot C Expressin/Onyxin Pakistaniin päästämisestä.

Taidan olla Paavo Väyrysen kanssa sikäli samaa mieltä, että rva Lehtomäki on kävelevä ympäristötuho...

Mitä mielestäsi tuolle romuläjälle olisi pitänyt tehdä?

Mikäli se olisi jäänyt tänne tai edes EU alueelle sille olisi saattanut käydä kuten eräälle täydessä öljylastissa olevalle tankkerille. Sehän on nyt Atlantin pohjassa öljylasteineen kiitos Ranskalaisten ja Espanjalaisten poliitikkojen.
Parempi purkaa nuo romut keskitetysti jossain, mutta toki, työntekijöiden olosuhteisiin on satsattava.

Aika vaikea yhtälö kun romumetallista ja muusta tavarasta saatava hinta ei riitä edes purkukustannuksiin. Jollekulle Musta Pekka kuitenkin jää kouraan ja nykymenolla se taitaisi olla yhteinen kassa. Ihan samalla tavalla kuin kadun varrelle hylätyt romuautotkin. En tällä tarkoita kuitenkaan sitä, että nyt asiat olisi oikealla mallilla.

VeHy kirjoitti:Mitä mielestäsi tuolle romuläjälle olisi pitänyt tehdä?

En tiedä. Ei kuitenkaan ole läheskään paras ratkaisu, että (a) jokin hämäräfirma viilaa linssiin meikäläisiä virkamiehiä ja poliitikkoja, josta johtuen (b) Suomi on rikkonut yhtä EU-normia.

En tarkoita, että EU-normeja pitäisi kunnioittaa kuin tasavallan perustuslakia - rikkovat noita EU:n perussopimuksia muutkin. Kuitenkin juuri tässä asiassa tapahtui ilkeä virhe, kun työturvallisuudesta raskaasti tinkivä firma pääsi tekemään huijauksen.

Jossainhan rojut on purettava, mutta kv. sopimuksia noudattaen.

Asiassa tapahtui tosiaan ilkeä virhe. Muttt kun laivan omistaja lyö viralliset tai ainakin niiltä vaikuttavat paperit pöytään ja ne osoittavat, että laiva on siirtokunnossa ja lähdössä johonkin liikenteeseen, niin pakkohan se on päästää liikkeelle. Muutoin on kysymyksessä virkavirhe. Ehkä paperit olisi pitänyt tutkia tarkemmin, mutta kuten A-studiossa nähtiin, niin se on loputon savotta. Ymmärrän kyllä, että houkutus päästää laiva lähtemään on suuri, kunhan leima paperissa vaan on oikein päin ja suorassa.

Muistutan myös siitä, että aikoinaan tuo laiva on jossain rakennettu ja asbestit sinne seinille ruiskutettu. Minä henkilökohtaissti olen yksi niistä telakkatyöläisistä, jotka ovat aikoinaan asbestia keuhkoihinsa saaneet. Eikä se sieltä koskaan lähde pois, sitä voidaan vaan seurata ja toivoa, ettei se villiinny pahoiksi sairauksiksi. Ammattitaudiksi en ole sitä vieläkään saanut luokiteltua.

Fennia/Onyxin tapauksessa sattui paljon sellaista, mikä olisi pitänyt hoitaa tyylikkäästi. Ja mikä olisi niin myös voitu hoitaa.
Aiheesta on keskusteltu täällä: viewtopic.php?f=6&t=3115&start=60