--------------------------------------------------------------------------------
Aloitus: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Kärpänen | 01.02.2003 - 13:35 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Kauppalehden eläkkeelle siirtyvä vastaava päätoimittaja Lauri Helve kirjoitti jäähyväiskolumnissaan 30.1. mm. näin:
"Lehtiuudistuksia on tehty (hänen kaudellaan 1989-2003) runsaat puolen tusinaa laskutavasta riippuen. Ne on kaikki onnistuttu tekemään niin, että lukijat ovat niitä tuskin huomanneet. Niin pitää mediauudistukset tehdäkin."
Ylen radiouudistuksessa ei tätä periaatetta ole noudatettu vaan on myllätty kaikki mahdollinen: heitetty arvokkaat "brändit" roskakoriin, hajotettu toimitukset, sotkettu kanavien ohjelmistot sisäisesti ja keskenään jne... Eipä ihme, että esimerkiksi tämän kanavan kuuntelijapalaute on 99-prosenttisesti murskaavaa.
Jos olisin taipuvainen konspiraatioteorioihin, ajattelisin, että tämä uudistus onkin Ylen sabotointia ja yleisön karkottamista kilpailijoiden asiakkaiksi. Seuraava vaihe olisi Ylen yksityistäminen.
Taitaa kuitenkin olla niin, että kyse on "vain" tunaroinnista. Pelkäänpä, että koko ruljanssin perimmäisenä tavoitteena olevat rationalisointisäästötkin jäävät saamatta.
Ja kaikki tämä on tapahtunut "parlamentaarisessa valvonnassa" eli kansanedustajista muodostuvan hallintoneuvoston siunauksella.
Koska on johtopäätösten aika?
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Minä | 04.02.2003 - 10:19 | 1 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Helve on kovasti oikeassa. Mutta eihän siitä Ylen poliitikkojohtajat mitään tajua, kun poliitikot ovat aina pihalla kaikesta!
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Sakke N. | 06.02.2003 - 09:01 | 2 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Helve näyttää tosiaan kirjoittavan terävästi. Siinä näkee ero business-maailman ja virkamiesten uudistusten välillä - virkamiesten ei tarvitse välittää asiakkaistaan eli Ylen kohdalla yleisöstä.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: odotettu vieras | 27.02.2003 - 12:32 | 3 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Iltalehti julkaisee vaihteeksi asiallisen ja älykkään jutun Ylen radiouudistukseen liittyen. Vexi Salmi kirjoittaa aiheesta sanakääntein, joka ei Ylen radiojohtoa liiemmin mairittele. Yhdyn täysin mm. seuraavaan Vexi Salmen toteamukseen: "Toivottavasti radioon löytyy sellainen johtajisto, joka ymmärtää sen tehtävän."
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: ajatusten noro | 27.02.2003 - 16:20 | 4 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Onko valtiollisen radion tehtävä siis kilpailla kuuntelijaosuksista kaupallisten kanavien kanssa, kaupallisten kanavien keinoja käyttäen? Mitä hyötyä on YLEn uuden organisaation mukaisista osaamiskeskuksista, jos osaaminen ei näy eri kanavien ohjelmien tasossa? Kanavauudistuksen tulokset tuntuvat pikemminkin olevan tumpelointikeskusten aikaansaannoksia.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Jousimies ® | 27.02.2003 - 21:25 | 5 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Erinomainen huomio, ei pelkkä ajatusten noro, vaan oikea väläys.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Nimetön | 27.02.2003 - 21:46 | 6 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Osaamiskeskuksista? Ootsä noro ylessä duunissa kun organisatiokin on selvillä?
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: odotettu vieras | 27.02.2003 - 22:08 | 7 | |
--------------------------------------------------------------------------------
No, mutta hyvä Nimetön, noista Ylen osaamiskeskuksistahan on ollut tietoa julkisuudessa jo kuukausien ajan. Asiasta tietääkseen ei todellakaan tarvitse olla "sisäpiiriläinen".
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: ajatusten noro | 28.02.2003 - 08:57 | 8 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Kommentti nimettömän kommenttiin: en ole yleläinen, olen vain innokas viestimien seuraaja ja olen alaa joskus jonkin verran opiskellutkin. Tiedotusvälineissä kyllä kerrottiin jo viime vuoden puolella YLEn organisaatiomuutoksista ja tästä nousseesta kritiikistä.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Kallion Reiska | 22.05.2003 - 10:05 | 9 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Kyllä kansa tietää!Purnausta on ollut Ylen kanava-uudistuksesta ja on mollattu maanrakoon.Nyt se on todistettu,että jotain on mennyt pieleen,sillä Ylen pitkäaikainen toimittaja Pekka Holopainen tuo mielipiteensä Hesarin (22.05) mielipidesivulla ja ei voi kuin yhtyä kirjoitukseen.Vastuuhenklöt tulkoon ulos,ja perustelkoon ohjelmapolitiikkansa.Onko takana vain rahan säästö.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: z | 22.05.2003 - 11:34 | 10 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Ehkä kukin voisi kääntyä kansanedustajansa puoleen. Nämä voisivat sitten painostaa yleisradiota (hallintoneuvosto?) ja muita asiasta vastaavia.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: ylen ykkösen kaipaaja | 22.05.2003 - 12:55 | 11 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Olen samaa mieltä kuin Reiska , vastuuhenkilöt ulos perusteluineen!
Ylelle määritelty sivistys- ja kulttuuritehtävä olisi heti
tuotava esille ja palattava entisen kanavajaon mukaiseen ohjel-
mistoon. Nyt on vain aamua korjailtu ja Taanila palautettu, mitkä
teot eivät korvaa mitään pahasti tyrittyä kanavasekoitusta !
En kyllä ymmärrä miten tällaista voidaan tehdä kuuntelijoiden
kustannuksella. Kansanhan pitäisi päättää eräiden poliitikkojen
mielestä Suomen puolustuksellisista asioistakin! Miksi ei kuunnella
yhtään kansan mielipidettä tässä radioasiassa, tästä olisi paikallaan panna pystyyn kansanäänestys !!!!!
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Vastarannan kiiski ® | 22.05.2003 - 14:11 | 12 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Ei Yle kyllä onnistu kilpailemaan kaupallisten kanavien kanssa niin, että se muuttuu täysin samanlaiseksi kuin ne. Pitää olla tarjolla jotakin erilaista ja parempaa. Radio 1 on onneksi vielä suurimmaksi osaksi sellaista, vaikka onkin huononnus entiseen Ylen ykköseen verrattuna.
Nykyisen ajattelutavan mukaan kaikki taiteen lajit ovat tasa-arvoisia, niin klassinen kuin populääri musiikkikin. Valitettavasti tämä näyttää johtaneen niin pitkälle, että myös huonoa ja hyvää taidetta helposti pidetään samanarvoisina. Laatua ja ammattitaitoa ei pidetä arvossa.
Ammattitaitoisen ja laadukkaan ohjelman tekemisellä on valitettavasti taipumus viedä enemmän rahaa kuin huonon ja heikosti suunnitellun. Tässäkö on selitys radiouudistuksen linjaan?
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Marja Salonen | 22.05.2003 - 14:30 | 13 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Kyllä ne poliitikkojohtajat tajuavat mitä tekevät. Siellähän se Sasi istuu hallintoneuvostossa. Eikö hän avoimesti puhunut YLE:n yksityistämisestä. Hän on laitimmainen ihminen sitä lajia. Kyllä minä olen sitä mieltä, että tämä on harkiten tehty koko juttu. On vaan luultu, että kuuntelijat eivät tajua. Saavat iloita kuuntelijat, kun heitä ajatellaan. Muka.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Kallion Reiska ® | 12.06.2003 - 22:35 | 14 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Nyt se on todistettu ,että uudistus joka tehtiin tammikuun 13 päivänä(surun päivä)Ylen radiokanavilla on surkeasti epäonnistunut.Tekstiteeveen sivulla tänään sivulla 103/1 uutisoidaan kaupallisten radio-asemien ensimmäisen kerran ohittaneen Ylen lähetysajan(51%)..siitä se alkaa Ylen alamäki jollei pian ala luudat heilumaan Ylessä. Kauhistuttaa jos kaupalliset asemat saa ylivallan,sillä ei voi olla tyhjänpäiväisempää,kuin mitä niiltä kanavilta kuuluu.Valitettavasti Radio Suomi on jo lipsunut samalle linjalle kuin kaupalliset.Joskus kun kuuntelen rSuomea ,ihmettelen,että missä ne mainokset on!Herää tässä illalla mieleen,oliko uudistuksella tarkoitus uudistajien kääntääkin tilanne Ylelle epäedulliseksi. Sehän on vanha konsti,että "sisäpiiri" pystyy hyvin hajoittamaan,eli onko Yleen soluttautunut porukkaa,jonka tarkoitus on raunioittaa kohta 80-vuotias monipuolinen ja luotettava koko kansan RADIO.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Jesper ® | 13.06.2003 - 09:40 | 15 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Reiskan kanssa samaa mieltä. Tänäänkin ajalla klo 8-17 (540 min.) on
* Ajankohtaista 107 min:
8.10-9.00 Ykkösaamu
14.03-15.00 Tänään iltapäivällä
* musiikkia 160 min:
9.00-9.55 Uuden maailman orkestereita
13.05-14.00 Kahvikonsertti
16.10-17.00 Svengaava iltapäivä: jazzklassikkona
* politiikkaa 30 min:
10.30-11.00 Maailmanpolitiikan arkipäivää
* Sekavaa hölynpölyä 82 min:
10.03-10.30 Mökkiradio
11.55-12.00 Päivän mietelause
12.15-13.00 Suuret ja mahtavat!
13.00-13.05 Radioteatteri esittää: Tarinoita Uhanasta
* taideasiaa 45 min:
15.10-15.55 Kultakuume Sodankylän elokuvajuhlilla
* tiedeasiaa 55 min:
11.00-11.10 Tieteen viikko
11.10-11.55 Tiedekahvila
* Uutisia 61 min:
8.00-8.10 Aamun peili ja sää
9.55-10.00 Nuntii Latini - latinankielinen viikkokatsaus
10.00-10.03 Uutiset
12.00-12.15 Turun tuomiokirkon kello & Keskipäivän peili
14.00-14.03 Uutiset
15.00-15.10 Kulttuuriuutiset
15.55-16.00 Musiikkiuutiset
16.00-16.10 Uutiset ja sää
Eli jokaiselle jotakin?
Jokainen YLEn radiotoimintaan kyllästynyt kuulija voidaan tulkita potentiaaliseksi kaupallisen radiotoiminnan uudeksi kuluttajaksi. En kuitenkaan jaksa uskoa sisäpiiriläiseen salaliittoon, joka tarkoituksella nakertaa YLEn radiotoimintaa (ja siten vapauttaa väestöä kaupalliselle radiolle). Radiojohtajat ovat kuunnelleet liikaa kunnian- tai vallanhimoisia toimittajia. Ehkä ovat itsekin uneksineet, että tekevät vuosituhannen radiouudistuksen, johon kansa rakastuu ja muistaa heitä ikuisella kiitollisuudella?
Radio Ykkösen ehdoton pohjanoteeraus: Mökkiradio. Täysin käsittämätöntä tunkea moista Ykköseen. Emmehän me ykkösläiset edes ole siinä määrin mökki-ihmisiä kuin radiosuomilaiset. Toinen asia on, että R.Suomi kuuluu R1:tä paremmin suurten taajamien ulkopuolella. Eihän R1 edes kuuluu kaikilla maanteilläkään saati joissain pöheiköissä. Mökkiläisohjelmaa siis lähetetään kanavalla, joka ei joka mökillä kuulu... Onko tässä mitään järkeä?
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Nimetön | 13.06.2003 - 10:48 | 16 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Eikös se käynyt näin: RadioMafia, jossa oli yritystä ja välillä älyäkin, yritettiin vääntää nuorisoradioitten (Energy, Kiss, jne) kilpailijaksi ja sieltä piti siivota ohjelmaa rSuomen puolelle, ennenkaikkea myöhäisillan räminäohjelmat, holopaiset. Ja se taas aiheutti sen, että rSuomesta siirrettiin kaikenlaista tauhkaa ykköselle.
Lopputulos: entistä mafiaa, mikä se nyt onkaan ei kuunnella senkään vertaa kuin aikaisemmin, energyn kuuntelijat pysyvät energyllä, mutta muutamat mafialaiset lopettivat kuuntelun. Ykkösen ystävät polttivat kääminsä ja siirtyivät ClassicFm:lle tai levyjen soitteluun. rSuomi on jotain, josta ainakaan minä en löydä oikeastaan muuta mielenkiintoista kuin jääkiekkoselostukset talvi-iltoina. Sekin vanha ohjelmakanta, jonka suuri luuta säästi, on piiltettuna johonkin maakuntardioiden tilkkeeksi.
Onneksi Vega on vielä ennallaan, toistaiseksi.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Ikis ® | 13.06.2003 - 12:44 | 17 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Surkeaa on, surkeaa. Mökkiradio ykkösellä! Ja päälle Kylävaaraa ja tippi. Voi herran pieksut.
ClassicFM onneksi tuntuu parantelevan - Tshaikovskin kuudes on ihan kelvollista...
Herätys, Pasila, HERÄTYS!
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: pekka k ® | 13.06.2003 - 14:17 | 18 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Jesper kommentoi R1:n huonoa maantiekuuluvuutta. Se on ihan totta, sivuteillä useimmiten kuuluvat parhaiten exMafia ja Nova. Kyllä nykytekniikalla luulisi radiolähetykset saatavan kuuluville kun jopa telkkari toimii mökilläkin.
Mitä ohjelmiin tulee, niin jos ei y-aamua ja tippiä voi kokonaan poistaa, niin lyhennettäisiin ne edes varttiin, niin kaiken oleellisen ehtisi sanoa. Nykyistä tunnin jaarittelua ei todellakaan jaksa kuunnella.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Johannes ® | 13.06.2003 - 14:49 | 19 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Ykkösaamu ja tippi ovat pauhanneet jo viisi kuukautta ykkösellä. Tämän ajan luulisi riittävän kovakalloisimmallekin radiojohtajalle sen tajuamiseksi, että näiden ohjelmien paikka on ohjelmasisällöltään kovin köykäiseksi käyneessä radio Suomessa.
Olen täysin samaa mieltä Kallion Reiskan, Jesperin, Nimettömän (16), Ikiksen ja Pekka K:n kanssa Ylen radiokanavien tärvelemisestä.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Nimetön | 13.06.2003 - 15:22 | 20 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Ja mitä varten joka ilta kymmeneltä on kokonainen tunti vanhojen uutisten kertausta?
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Kallion Reiska ® | 13.06.2003 - 18:07 | 21 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Kiitos "toverit"samanmielisistä kommenteista. Takerrun vielä yhteen asiaan joka minua pännii:uutiset.Mitä helskuttia niitä täytyy tulla tällä Ylen viimesellä? lippulaivalla kahdeksan(8)kertaa.Samoja uutisia lässytetään useamman kerran.Joka eilen kuunteli kaikki uutiset,kuuli varmaan sanahirviön(Jäätteenmäki)50 kertaa!Nimetön tuo asian yhdellä lauseella esille saman stoorin.Ylen päättäjät, ottakaa esille viime vuoden lehti jossa on Yle ykkösen päivänohjelma ja lukekaa se tarkkaan.Näette minkä puolesta haluamme ennen uudistusta olevan ohjelman takaisin.Olen jo kerran pyytänyt,että ohjelman uudistuksen vastuuhenkilö tulisi palstalle ja selittäisi miksi tehtiin näin.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: voi teitä | 13.06.2003 - 20:23 | 22 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Vieläkö nää reiskat ja nimettömät jaksaa pauhata tipistä ja ykkösaamusta. Totuus on, että kanavan kuuntelijat ovat tyytyväisiä kyseisiin ohjelmiin. Ykkösaamu ja aamuhartaus ovat kuunnelluimpia ja tippikin kerää iltapäivällä joka päivä yli satatuhatta kuuntelijaa, kun muutoin siellä olisi, entiseen aikaan pari bussilastillista. Kysykää vaikka ykkösen tiedotuksesta.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Ikis ® | 16.06.2003 - 08:59 | 23 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Ja Ikiskin jaksaa pauhata, arvoisa Voi teitä. Ei noita rakastamiasi ohjelmia sinulta kukaan ole viemässä, ne vain ovat väärällä kanavalla! Et ole tajunnut asian ydintä lainkaan. Vähättelevä asenteesi on yököttävä.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: VeHy | 16.06.2003 - 10:46 | 24 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Ja rSuomi lähettää puolet ajastaan jotain puhelintoivekonsertteja!
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Matti | 16.06.2003 - 22:59 | 25 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Minä kai sitten olen tajunnut asian ytimen: TIP ja Ykkösaamu ovat nyt juuri oikeassa paikassa.
Tästä on Ikiksen kanssa intetty muualla, mutta sanonpa täälläkin, ettei kukaan luule ettei niillä olisi ystäviä. Ajankohtaisohjelmien tulo Ykköselle oli yksi uudistuksen kiistattomia onnistumisia.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Ulalla | 16.06.2003 - 23:35 | 26 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Ei se voi olla kiistaton onnistuminen, kun siitä kerran koko ajan kiistellään näillä sivuilla. Muutos on siis joko kiistelty onnistuminen tai kiistelty epäonnistuminen...
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Nimetön | 17.06.2003 - 00:04 | 27 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Onko toi Ikis ihan pelle kun vielä _haluaa_ inttää koko ajan samaa?
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Johannes ® | 17.06.2003 - 14:18 | 28 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Nimettömät ne näiden palstojen inttäviksi pelleiksi ovat osoittautuneet toisin kuin nimimerkillä kirjoittavat. Mutta asiaan: en millään jaksa ymmärtää miksi ei voisi olla kahta laadukasta radiokanavaa - ylen yhtä ja radio Suomea, joilta tulisi laadukkaita toimitettuja puhe- ja musiikkiohjelmia. Niille kyllä sopisivat niin ykkösaamut, tipit ym. ym. Voisivat kuuntelijaluvutkin nousta, kun radio Suomi ei enää matkisi novaa eikä ykkönen entistä radio Suomea. Viimeisimmän kuuntelijatutkimuksen mukaanhan enemmistö kuuntelee kaupallisia kanavia.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Ikis ® | 17.06.2003 - 15:00 | 29 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Tervetuloa Johannes tänne pelleklubiin.
Toivottavasti nimettömälle jäi heitostaan hyvä mieli. Minulle ei jäänyt.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: VeHy | 17.06.2003 - 16:41 | 30 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Minusta nuo jatkuvat puhelintoivekonsertit eivät ole laadukasta ohjelmaa.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Kallion Reiska ® | 17.06.2003 - 18:43 | 31 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Samaa mieltä VeHyn kanssa.Puhelintoiveohjelmat paljastaa myös sen kuinka huono musiikkimaku meillä suomalaisilla on.Ylen ykkönen oli ennen uudistusta todella ainoa tasokas kanava ja rahkeet eivät kestä laatia kahta rinnaikkaista kanavaa tasokkaaksi.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: VeHy | 18.06.2003 - 08:48 | 32 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Itse kuuntelin RadioMafiaa vain satunnaisesti mutta nuoriso (laajemminkin ajateltuna) siitä tuntui pitävän. Oman näkemykseni mukaan koko kanavien mylläys alkoi siitä, että Mafia haluttiin nuorentaa teini-ikäisten makua vastaamaan. Lopputulos on ikävä kyllä se, että entiset kuuntelijat häipyivät eikä uusia tullut vastaavasti tilalle. Kun on löytänyt Energyn tai Kissin, niin YleX ei nouse vaihtoehdoksi. "Ei siäl heitetä enää läppää sillai ku enne" sanoo minunkin poikani.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: arvieno ® | 14.07.2003 - 09:20 | 33 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Niin, ylen radiokanavien kuuntelun osuus kaikesta radiokuuntelusta on laskenut alle 50 prosentin. Pääsyynä kuuntelijakato vanhalta valtakanavalta Radio Suomesta. Ykkösen ja Radio Suomen välinen roolijako koetaan sellaiseksi ongelmaksi johon on palattava, tavoitteena RSuomen profiilin nosto. Näin ymmärsin Ykkösaamun lehtikatsauksessa referoidun (kansanedustaja) Alatalon puheenvuoron. Hyvä näin.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: R Katajikko | 14.07.2003 - 09:42 | 34 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Oletteko koskaan itse kuunneellet edes yhden päivän radio Suomea?
Tärkeintä on, paljonko kello on (vaikka uutisia tulee puolen tunnin välein)ja paljonko on paikallinen lämpötila.Muuta asiaa ei sitten tulekaan. Jos tämä on paikallisradio ja paikallisuutiset, niin heikkoa on. Hömppämusiikki alkaa ennenkuin kuuluttaja lopettaa. Tervetuloa tunnelmaan:tervetuloa hysteriaan. Esimerkki Irakin sodan ajoilta: kohta tulee uutisia Irakin ruumiista, mutta ensin tämä tärkeämpi:hömppämusa.Ja sama joka uutisten tai kolmen minuutin asian edellä. Paikallisuutisia ei kanavalla ole lainkaan.
Sello avattiin Leppävaarassa helmikuussa. Aamulla ennen yhdeksää oli kolmen minuutin maininta asiasta, muuta ei koko päivänä kerrottu, ei edes ruuhkista. Ainoa paikallinen asia on ilmeisesti siis tämä hömppä. Liikennetiedotukset olisi syytä siirtää Ykköselle. Sieltä tulee edes joskus jotain ohjelmaakin.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Pirjo Pirnes | 14.07.2003 - 12:32 | 35 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Olen Matin kanssa samaa mieltä, aamu- ja iltapäiväajankohtaisohjelmat ovat oikeassa paikassa ja hyvät olemassa. Muutenkin olen kuunnellut uudistuksen jälkeen miltei pelkkää ykköstä, ennen sai vaihtaa kanavaa yhtenään jos halusi kuunnella ajankohtaisohjelmia ja musikkimaku oli rauhallisempi kuin kolmosen... Siis valtavirrasta poiketen annan kiitokset uudistukselle tällaisenaan.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Liisa | 14.07.2003 - 12:58 | 36 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Ajankohtaisohjelmien tulo r-ykköselle paikallaan ????.
No niin jos ja kun haluttiin tuhota tämä hieno kulttuuri- ja
musiikkikanava radio ylen ykkönen. Niinkuin nyt on tehty !
Radiouudistus on TÄYSIN EPÄONNISTUNUT , jos verrataan entisiin
yleisradion radiokanaviin.
No, eipä se minua enempää häiritsen koska olen lopettanut
ylen radiokanavien kuuntelun lähes 90 %:sesti. Kuuntelen enää
hyvin satunnaisesti.
Että pitäkää kanavanne ne jotka olette niihin tyytyväisiä !
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Lukija | 15.07.2003 - 11:05 | 37 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Jokohan saadaan parannus? Toivon että näiden muutamien järkevien hallintoneuvoston jäsenien kanta auttaa päättäjiä ottamaan ns. lusikan kauniiseen käteen ja antamaan meille takaisin entisenkaltaisen hyvän radiokanavan. Olkoon kanavan nimi Ylen Ykkönen tai Radio Ylen Yksi, ihan sama kunhan ohjelmat paranevat ja hömppä menee takaisin Radio Suomeen.
Kiitos etukäteen!
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Koaleppi | 24.07.2003 - 00:47 | 38 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Sen nimen vatkoamisen kanssa nyt on yks lysti olkoot vaikka
Yle Yksi Radio Ykkönen Ylen Radio.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Kasperi ® | 24.07.2003 - 09:48 | 39 | |
--------------------------------------------------------------------------------
On se silti ihan pyllystä tämä nykynimi: Yle Radio Yksi. Että onko se "Yle Radio" väärin kirjotettu yhdyssana vai väärin muotoiltu sanaliitto? Jos se olis edes "Ylen Radio Yksi" tai "Radio Ylen Yksi", mutta kun ei! Se on vaan tämmönen englantilaismallinen sekasikiö. Yle Radio Yksi! Voisko joku neropatti puolustaa keksintöään, varmaan joku konsulttifirman teelmä koko Yle Radio Yksi.
Tietysti tärvätylle kanavalle sopii kyllä muotopuoli nimikin paremmin. Että jotain logiikkaakin tässä uudistuksessa oli.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Entinen ylen ykkösen vakiokuuntelija | 24.07.2003 - 15:24 | 40 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Please, tehkää peruutus tälle typerälle uudistukselle.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: rillu ® | 24.07.2003 - 20:49 | 41 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Radiouudistuksessa harmittaa eniten, että Cafe Tropical -ohjelma
siirrettiin YleQ-kanavalle, joka ei kuulu täällä periferiassa!
Takaisin Radio Suomeen, ainut ohjelma jota siltä kanavalta oikein
hakeutui kuuntelemaan, muu yleensä tuli taustana.
Radio 1:tä kuuntelen paljon, mutta ykkösen kuuntelijat tuntuvat
olevan niin vaateliasta väkeä, että sinne ei Cafe T:tä kannata
siirtää.
Yleen terveisiä, että myös periferiassa ja myös horiskot haluavat
kuunnella latinomusiikkia!
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Ärsyyntynyt | 25.07.2003 - 10:52 | 42 | |
--------------------------------------------------------------------------------
KÄSITTÄMÄTÖNTÄ JA USKOMATONTA!!!
Seuraan satunnaisesti tätä Ylen keskustelupalstaa ja en voi kuin ihmetellä: kuukaudesta toiseen kritisoidaan radiouudistusta ja sen seurauksia, mutta julkisuudessa Ylen johto toteaa, että mitään ei ole tarve tarkistaa tai perua. Tällä palstallakin Ylen kommentit esim. suuresti pyydetyn lauantain toivottujen palauttamiseksi vanhalle paikalle on tyrmätty ja vain ilmoitettu, että syksyn ohjelmakaaviossa kaikki jatkuu uudistuksessa päätetyllä paikallaan.
Johdon ongelma tuntuu vain olevan, että kolmen suomenkielisen ja kahden ruotsinkielisen ulakanavan lisäksi tarvittaisiin neljäs valtakunnallinen (Radio Q). Ei se kovin kaksiselta kanavalta ainakaan päiväsaikaan kuullosta.
Kaupalliset radiot tarjoavat jo riittämiin nuorekkaille ja hömpästä pitäville populaarikulttuuria ja -musiikkia. Eikö Yle voisi tarjota julkisena, suurena ja kalliina (pian entisenä)kulttuurilaitoksena sitä vähän vähemmän ja tarjota nimenomaan ohjelmaa meille, jotka kaipaamme radiostamme muutakin kuin uusimpia ulkomaisia rock- ja hittijuttuja ja toisaalta hieman vierastamme Ylen Ykkösen pitkiä puheohjelmia.
Ylen Radio Suomea ennen paljon kuunnelleena on todettava, että nykymalli on aika yksitoikkoinen. Vaikka herrat Helsingissä ja maakuntatoimiuksissa mitä väittävät, ei maakuntaradioiden paikallisuus kovin paljon näy, jos kerran tunnissa kuulee toistettavan samat kolmen minuutin paikallisuutiset ja lisäksi tulee yksi 3-5 minuutin haastattelu, sekin tuntuu välillä olevan kaikkea muuta kuin paikallista. Ja loppu on sitten sitä parjattua soittolistalta tulevaa musiikkia, jota suurin kuuntelijaryhmä, varmaan 50+, joutuu kuuntelemaan. (Luulen, että ilmoitetun kohderyhmän alarajoilla olevia noin 30-vuotiaita kuulijoita (johon ryhmään itsekin kuulun) on aika vähän. Ja ne ikäiseni jotka Suomea ja Ykköstä kuuntelevat, kuuntelevat sitä juuri siksi, etteivät halua kuulla hömppää, mainoksia, kellonaikaa, lyhyitä monovinkkikatsauksia ja kanavatunnuksia tunnista toiseen.
Kuuntelen edelleen Ylen kanavia, sekä Ykköstä että Suomea, mutta aiempaa vähemmän. Hyvien uutis- ja ajankohtaisohjelmien vuoksi, mutta en todellakaan enää musiikin takia. Iltakuunteluni on suorastaan romahtanut, sillä Radio Suomen aiemmat laadukkaat musiikkiohjelmat ovat enää muisto vain.
Haluan kuulla radiostani monipuolista musiikkia laidasta laitaan. Pidän kevyestä klassisesta, iskelmistä, maailmanmusiikista, jatsista, rockistakin. En myöskään vierasta humppaa tai valssia, päinvastoin, niitä tulee nuoresta iästäni huolimatta aivan liian harvoin miltään kanavalta.
Kaupalliset radiot reagoivat nopeasti kuulijoidensa toiveisiin. Ne kykenevät miellyttämään suuria joukkoja. Miksi Yle ei nyt pitäydy perinteisemmässä ohjelmistossa ja musiikissa ja siten palvele sen suurta kuulijakuntaa? Suurin kuuntelijaryhmä ovat varmaan eläkeläiset, joita miellyttävää ohjelmaa ja musiikkia ("vanhaa tanssimusiikkia") ei Yle enää tarjoa. Tämä ikäluokka kasvaa jatkuvasti, mutta Yle käy Ykköstä lukuunottamatta tavoittelemaan Q:n, X:n (typerät nimet!) ja Radio Suomen voimin alle 50-vuotiaita kuulijoita.
Kaikkia ei voi tietenkään miellyttää, eikä suurta laivaa jatkuvasti kääntää, mutta uudistuksessa katosi se, mitä monipuolisesta Radio Suomesta oli vielä viime vuonna jäljellä.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Entinen ylen ykkösen kuuntelija | 25.07.2003 - 13:30 | 43 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Kiitos nimimerkille ärsyyntynyt , olen täysin samaa mieltä !
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Marja-Liisa | 28.07.2003 - 12:29 | 44 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Kiitos Ärsyyntynyt. Sanot selkeästi ihan oikeat asiat.
Juuri tuo Radio Suomen musiikin yksipuolisuus on tympäännyttävää.
Maailma on täynnä musiikkia ja Ylellä on mittava levy- ja äänitearkisto, mutta päivästä toiseen soitetaan samoja levyjä: parin viimevuoden kotimaisia laulelmia. Ja niiden väliin joku puhuu löysästi jotakin.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Kasperi ® | 28.07.2003 - 13:28 | 45 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Tosi on, edelliset! Tarvitaanko tuollaiseen levyjen soittelemiseen lämpimikseen puhumiseen valtiollista yleisradioyhtiötä? Ainoa vakavasti otettava puoli taitaa ylessä ollakin enää uutistoimitus, josta on tullut kaiken muun peittävää teollista uutistehtailua.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Ohi kulkija | 28.07.2003 - 13:54 | 46 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Jos nimimerkki Ärsyyntynyt laskisi tarkkaan, kuinka monta näitä lukuisia uudistuksesta ärsyyntyneitä oikeasti on, niin hyvä jos kymmeneen pääsisi. Aika pieni porukka täällä pyörittää samaa nauhaa, monet meistä pitkäaikaisista kuuntelijoista olemme varsin tyytyväisiä nykyiseenkin ykköseen.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Nimetön | 28.07.2003 - 14:33 | 47 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Jos nimimerkki Ohi kulkija laskisi tarkkaan, kuinka monta näitä lukuisia uudistuksesta ärsyyntyneitä oikeasti on, niin siltä loppuisi sormet ja varpaatkin ja siihen se laskeminen sitten tyssäisikin.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: raikka | 28.07.2003 - 14:41 | 48 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Niin ja jos Ärsyyntynyt vielä katsoisi, mistä "vakavista" ongelmista näissä narinoissa on kyse, niin aiheita on noin kaksi: Lauantain toivottujen siirtäminen ja lyhentäminen sekä ajankohtaisten uutisohjelmien tuominen takaisin ykkösverkkoon (jossa niitä on ollut vuosikymmenet ennenkin). Näidenkö perusteella voi sanoa, että uudistus on epäonnistunut?
Ykkösen kuuntelijoilla ei ole hätäpäivää verrattuna siihen, miten Radio Suomi on raiskattu ja Ylen nuorisokanavat jätetty muotivirtauksien vietäviksi.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: ajatusten noro | 29.07.2003 - 10:05 | 49 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Hannu Taanila kommentoi viimeisimmässä Sävelradiossaan radiouudistusta. Ohjelma on kuultavissa uusintana YLE Radio 1:ltä tänään klo 17.30.
Koska tämän keskustelupalstan kirjoituksiin ei YLEn puolelta ole mitään vastineita tullut, voisi toivoa Hannun kritiikin herättävän YLEn johdon kesäunilta saapasnahkatornistaan.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Marja-Liisa | 05.08.2003 - 12:24 | 50 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Kyllä Yleltä vastauksia tulee.
Niissä vaan ladellaan kuuntelijalukuja tyyliin, josta tulee mieleen kuinka entisessä N-liitossa esiteltiin tehtaiden ja kolhoosien tuotantolukuja tai sitten kuinka esim Irakissa äänestysprosentit olivat komeat ja kaikki äänestivät Saddamia.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Liisa | 08.08.2003 - 08:11 | 51 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Eipä tarvi Suomen yleisradion kanavia kuunnella enää.
Iskelmäradiokin ajaa kirkkaasti näiden ohi, ja tietysti
myös classic fm. Tietää ainakin mitä näiltä kanavilta tulee,
rehellista mitä lupaavatkin. Ei mitään salasyöttöä ja sillisalaat-
tia.
Kiitos vaan Yleisradiolle menneistä vuosista, enää en kuulu kuuntelijoihinne !
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Sakke N. | 08.08.2003 - 08:37 | 52 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Marja-Liisan vertaus N-liittoon osui kohdalleen - näinhän veroluonteisesti rahansa saavalla firmalla helposti käy, asiakas unohtuu ja jämähdetään norsunluutornissa oman erinomaisuuuden ihailuun. Eduskunta pitää huolen lupamaksukorotuksissa leimasimena toimien, että milloinkaan ei tarvitse ottaa huomioon kuuntelijoiden ja katsojien näkemyksiä ja makua.
Kunpa vain tuo Classic FM leviäisi koko maahan, samoin Groove ja kun vielä saataisiin yksi kantria ja kantrityyppistä musiikkia (kantria nimittäin kuulee hyvin vähän Suomessa) esittävä valtakunnallinen kanava, niin sitten pärjäisikin tyystin ilman Yleä.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Johannes ® | 08.08.2003 - 10:22 | 53 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Sillisalaattia lähettävä yle radio 1 ja lähetysvirtahömppää suoltavat radio Suomi, X ja Q voidaan korvata seuraaviin asiakokonaisuuksiin keskittyvillä valtakunnalisilla analogisilla kanavilla:
yle 1: puheohjelmat ja urheilu
yle 2: klassinen musiikki, jazz, hartaat sävelet, lastenlaulut, kansanmusiikki j.n.e.
yle 3: nuoriso ja nuoret aikuiset (X:n ja Q:n parannettu versio)
yle 4: maakuntaradio, joka soittaa reilua humppaa, suomi-poppia ym. maakunnallisen lähetysvirran lomassa.
Nykyisen Q:n valtakunnallistaminen ei liene teknisesti ylivoimaista.
Ehkä muutaman vuoden kuluttua digitalisoinnin edetessä tammikuun kolmastoista 2003, jolloin ylen radiokanavatärvely toteutettiin, tuntuu enää pahalta unelta.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Jesper ® | 08.08.2003 - 22:55 | 54 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Keväällä viimeksi oli muistaakseni puhetta siitä, että koko maan alueelle ei riittäisi taajuuksia vielä yhdelle kanavalle. Se olisi tekninen este. Veikkaan Ylen johtoa vaivaavan ideologisenkin esteen.
Vielä vuosi sitten saatoin kuunnella BBC:n Promseja livenä. Kiitos laajakaistanettiyhteyden. Nyt viimeksi eilisiltana koetin saada konserttia kuuluvaksi, mutta eipä siitä tullut mitään. Virtaus eli "stream" pätki koko ajan. Kahden tunnin kokeilun jälkeen kyllästyin ja päätin luopua TV:n lisäksi laajakaistanettiyhteydestäkin.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Ohi kulkija | 09.08.2003 - 16:27 | 55 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Miksi ihmeessä ihmisistä pitäisi tehdä profiileja ja heille profiloituja kanavia, kuten Johannes (R) ehdottaa? Eikö sivistynyt ihminen ole kiinnostunut monenlaisista asioista?
Kaupalliset kanavat profiloivat ihmisiä myydäkseen parhaiten tuottavia mainoksia sopivimmille kuluttajaryhmille tuotettujen ohjelmien väliin. Ylen tehtävä ei ikimaailmassa ole lähteä tällaisten karsinoiden rakentamiseen.
Puhe, laulu ja soitto vuorotelkoot jatkossakin Ylen kanavilla, kiitos.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Matti | 11.08.2003 - 09:40 | 56 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Nimenomaan! Sivistynyt ihminen on kiinnostunut kaikenlaisesta, seuraa ja valikoi - ja karsii sellaisen mitä ei halua kuunnella.
Fakki-idiootit istuvat kaiket päivät radion äärellä ja marisevat kun ei ole ohjelmat heille mieliksi.
Ohi kulkija osui naulan kantaan profilointien ja YLEn suhteen!
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Nimetön | 11.08.2003 - 11:46 | 57 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Juuri niin Ohi kulkija, puhe, laulu ja soitto vuorotelkoot jatkossa Ylen ykkösellä. Nythän esim. meillä on kolmen tunnin puheputki (paraikaa). Sitten vajaa tunti musaa ja sitten taas kaksi tuntia puhetta. Sitten taas tulee tunti musiikkia ja puolitoista tuntia puhetta. Ja niin edelleen. Ratkaisuksi on ehdotettu, että TIPPI siirretään sinne minne se kuuluukin, ja rukkaillaan hieman ohjelmakaaviota. Esim. 11-12 voisi olla musiikkia ja Kultakuume voisi olla jo kahdelta ja sitten tunti musiikkia ja Ilonan ystävät tai mikä nyt yleensäkin tulee klo 11 voisi alkaa neljältä. Näin yksinkertaista se olisi ja saataisiin tasapainoinen ja tasapuolinen ohjelmakaavio. Miksi se ei mene teidän koviin kalloihinne? Hermothan teidän kanssanne menee. Te puuhevoiset!
Ps. Sunnuntait sitten vaatisivatkin jo vähän isomman remontin.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Johannes ® | 11.08.2003 - 12:13 | 58 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Asiakokonaisuuksien mukaan profiloidut kanavat tarjoavat monenlaisista asioista kiinnostuneille kuuntelijoille selkeitä vaihtoehtoja. Jos Yle palvelisi tämän periaatteen mukaisesti radiokuuntelijoita (kuten esimerkiksi Ruotsin täyden palvelun yleisradio neljällä kanavallaan), tulisi Ohi kulkijankin tarkoittamien sivistyneiden ihmisten vastaanottimista vielä enemmän heitä kiinnostavaa kuunneltavaa.
On hyvä, että hallintoneuvosto on vihdoinkin ryhtynyt ruotimaan Ylen johdon tekemisiä, toivottavasti tämä johtaa konkreettisiin toimenpiteisiin jo lähitulevaisuudessa.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Johannes ® | 12.08.2003 - 15:42 | 59 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Finnpanelin tänään 12.8 klo 12.00 julkaiseman uusimman valtakunnallisen tutkimustuloksen mukaan enemmistö (51 %) kuuntelee edelleen kaupallisia kanavia, yle 1:n osuus on 7 % (laskua edellisestä mittauksesta) ja radio Suomea vain kolmasosa (33 %). Muistaakseni radio Suomi ylsi ennen tammikuun kolmattatoista 40 % kuuntelijalukuihin. Tilastot kertovat omalta osaltaan mitä rSuomen novattaminen ja yle 1:n suomettaminen ovat saaneet aikaan.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Nimetön | 12.08.2003 - 18:27 | 60 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Jos radiossa on kolme tuntia puhetta peräkkäin, niin kuka perkele sitä käskee kolmea tuntia kuuntelemaan? Järjenkin käyttö voisi joskus helpottaa. Radion äärestä on ihan terveellistä lähteä joskus vessaa kauemmas.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Nimetön | 12.08.2003 - 18:37 | 61 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Järkeä on käytetty ts. kuuntelijaluvut pudonneet. Tajusitko (60)?
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: raikka | 13.08.2003 - 08:52 | 62 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Eivät ykkösen kuuntelijaluvut ole juuri mihinkään merkittävästi pudonneet, älkää levittäkö liioiteltua tietoa. 60 ja muut kriitikot ovat oikeassa, ei mitään radiokanavaa suunnitella niin, että sen pitäisi olla 24h vuorokaudessa sopiva juuri sinulle.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Kari Vuokare ® | 13.08.2003 - 08:54 | 63 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Toivottavasti koskaan saada aikaan radiokanavaa, jota minun pitäisi kuunnella jatkuvasti... Noutopöytä R1 on nyt mallillaan.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Nimetön | 13.08.2003 - 14:26 | 64 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Kaima hyvä (viestissä 60), ei tietenkään kyse ole siitä, että kukaan perkele käskisi istua kolmea tuntia kuuntelemassa puheohjelmia. Ongelma on siinä, että päinvastoin kuin aikaisemmin, jolloin mielenkiintoisia puheohjelmia oli ripoteltu pitkin päivää, ihminen (esim. Homo Adagius) saattoi tahdittaa työpäivänsä niin, että töidensäkin puolesta saattoi joskus puolella korvalla jonkin mieltään kiinnostavan ohjelman kuunnella. Nyt kun niitä ohjelmia on aamupäivällä kolme putkeen, niin etpäs vaan järjestelekään hommiasi siten, että kuulisit haluamiasi ohjelmia. Musiikki on ihan toista. Varsinkin soitinmusiikkia voi varsin mainiosti kuunnella töitä tehdessään, mutta tuleeko sitä työaikaan? Perkeles, ei tule! Tulee illalla, jolloin voisi mukavasti istua kotonaan nojatuolissa ja kuunnella puheohjelmia. Et se hyvä Ylen Ykkönen mentiin pilaamaan. Se on suuri vahinko.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Suppeat vaihtoehdot | 18.08.2003 - 15:51 | 65 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Ykkösen ohjelmaa kuuntelen nyt enemmän kuin ennen, mutta
Suomea vähemmän. Tylsä ja tasapaksu hömpötys ja lätinä
yhdistettynä omasta mielestäni mitäänsanomattomaan
musiikkiin ovat vähentäneet omaa Suomen kuunteluani ja
vastaavasti sopivasti muuttunut Ykkönen ovat lisänneet sen
kuunteluani. Kuitenkin Ylen kokonaiskuunteluni on vähentynyt,
sillä puutteellinen musiikkitarjonta (vaihtoehdot Ylen Ykkösen
"taidemusiikkipainotteisuus", Suomen soittolistan kulunut,
tylsä koti- ja ulkomainen pop-ja rock ja Ex-Mafian nuoriso rock)
jättävät suuria aukkoja. Hyvin vähälle tai käytännössä täysin
huomiotta ovat mm. ns. viihdemusiikki, kansanmusiikki,
vanha, perinteinen tanssimusiikki, elokuvamusiikki ja
kansainväliset rytmit ja niiden esittäjät. Tunti jollain kanavalla
kerran viikossa jotain edellisistä ei ole paljon, kun Mafia ja
Suomi syöttävät samoja rock- ja popjuttuja noin 22 h
vuorokaudessa. Surullista, mutta totta.
Ykkönen on ainoa kanava, jolla on edes jotain vaihtoehtoa
nykyiseen tylsään, tasapaksuun ja persoonattomaan
kanavaviidakkoon.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: kalkkaro | 18.08.2003 - 18:19 | 66 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Ykkösen uudistus oli tosi tyhmä, kuten muutkin ovat sanoneet. Mennäpä nyt muuttamaan Lauantain toivottujen lähetysaikaa! Jos Radio Suomessa olisi teräviä pomoja, ne nppaisivat koko ohjelman listoilleen ja lähettäisivät sen perinteiseen aikaan. Paitsi että ei: siitähän joutuisi pyhä urheilu kärsimään!
Yksi tympeys lisää: hartausohjelmat ja hengellinen musiikki ovat lisääntyneet ykkösellä moninkertaisesti. Miksi? Onko ykkösen musiikkivastaavana pappi vai lukkari? Millä oikeudella yksi aatesuunta saa yhteiskunnan varoilla suoltaa propagandaansa tuntitolkulla päivässä, vaikka maassa on muka uskonnonvapauslaki? Esim. Lauantain toivotut on korvattu Hartailla sävelillä: 40-50-60-lukujen piispain ja pappien toiveet ovat toteutuneet, eikä synnillinen Suutarin tytär enää tahri Ylen Ykkösen lauantai-iltaa.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Marja-Liisa | 19.08.2003 - 09:06 | 67 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Hyvä 'Suppeat vaihtoehdot', esiintuot selkeästi juuri samat asiat, jotka minunkin mielessäni ovat tästä 'uudistuksesta' risteilleet.
Suuri kysymys on tämä: 'missä musiikki'. Kuuntelin tyytyväisenä päivittäin Radio Vegalta 12.10 ohjelman Cafe Continental. Se oli virkeästi toimitettu musiikkiohjelma. Sekin on nyt viety! Harmikseni huomaan, että tilalle on laitettu joku helkkarin Dagens diskussion..
Kysyn taas, onko Ylestä poistettu kaikki musiikkitoimittajat, jotka
osaisivat käyttää laajaa levy- ja äänitearkistoa. Muistaako joku esimerkiksi Göran Lindbladin, jonka laatimat äänilevykonsertit olivat nautittavan monipuolisia kokonaisuuksia kevyttä musiikkia.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Nimetön | 19.08.2003 - 10:52 | 68 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Uudistus on ihan onnistunut. Niille, jotka eivät ymmärrä pyhänseudun alkavan lauantai-iltana ilman sekunnilleen oikeaan aikaan tulevaa radio-ohjelmaa, suositellaan päivän katsomista aamun lehdestä. Se on siinä yläkulmassa.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Nimetön | 19.08.2003 - 11:08 | 69 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Uudistus on kaikkea muuta kuin onnistunut. Vaihtoehdot vietiin.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: entisen ylen ykkösen kuuntelija | 26.08.2003 - 15:32 | 70 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Vaihtoehdot on minunkin mielestäni viety tyystin tämä typerän
radiokanavauudistuksen myötä !
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Sipe | 26.08.2003 - 18:07 | 71 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Satunnaisena Helsingissä kävijänä kuuntelin eilen autossa
päivän mittaan tätä keskustelupalstaa ylläpitävää Q-asemaa.
Musiikki oli kohtalaisen kuunneltavaa tallaisen 3-kymppisen
makuun, mutta kaikki muu - ja sitä ei paljon ollut - oli
väkinäisen oloista: muotimessuilla väkisin tehdyltä
kuulostanut juttu alusasuista (ja myöhemmin päivällä
ilmeisesti samaa lisää), muistaakseni Kissiltä näköjään Ylelle
siirtyneen iltapäiväjuontajan jatkuvaa muistutusta kellonajasta
ja kuunneltavasta kanavasta ja lyhyet uutiset tasalta. Nekin
"novamaiseen" tyyliin puffattuna... Ja aamuohjelmassa samoin
kaupalliselta puolelta (ehkä haastavamman, älyllisemmän
työn toivossa) varmaan Novalta Ylelle loikanneen naisen ja
ennestään tuntemattoman miesäänen ihmettelyä ja päivittelyä
siitä, kukahan muodista päättää... EIKÖ SE JUURI OLE
"TOIMITTAJIEN" tehtävä kertoa meille, eikä höpistä omia
ihmetyksiään ja tietämättömyyttään!
Jos tämä Q on se "puuttuva palanen", jonka
valtakunnallistaminen olisi Ylen johdolle tärkeää, niin en
ymmärrä mitä uutta ja puuttuvaa se toisi!?!?!
Kanava oli kuin suora kopio kaupallisesta tyhjänjauhannasta
ja soittorasiasta. Illan musiikkiohjelmia en ole kuunnellut,
mutta ohjelmatietojen perusteella sekin vaikuttaa suppealta
valikoimalta verrattuna Radio Suomen vanhaan iltatarjontaan.
Sitäpaitsi, eikö radiossa voi lähettää tällaisia toivottuja
erikoisohjelmia myös silloin, kun kuuntelijoita on eniten eli
päiväsaikaan.
Jos lupamaksurahoin pyöritetään nykyisenkaltaista
radiotoimintaa, joka on pelkkää levotonta, lyhytjänteistä
sillisalaattia, loppuunkulunutta musiikkia ja yksinkertaisia
spiikkejä, alkaa olla viisaampaa supistaa Ylen kanavat
kahteen: kultturellimpi, älyllisempi ja klassisempi Ylen
Ykkönen ja toinen, kevyempi urheilun ja uutisoinnin ja
monipuolisten kevyemmän musiikin erikoisohjelmien Radio
Suomi. JÄTTÄKÄÄ TYHJÄN LÄTINÄ JA SOITTOLISTAT
kaupalliselta pohjalta yrittäville ja antakaa meille ohjelmaa,
jonka tekemisestä kuuluu, että toimittajat tekevät toimittajan
eikä lätisijän töitä!
Jos Ylen radio-organisaation kokoisella porukalla ei
tasokkaampaa ohjelmaa synny, niin kyllä tehokkuudessa on
kopioitavaa kaupalliselta puolelta.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Jallu | 26.08.2003 - 18:42 | 72 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Veit sanat suustani Sipe. Näkyy, että asiaa ei riitä ihan kahdellekaan kanavalle ja sitten joudutaan jauhamaan tyhjää. Eikö YLE:llä ole yhtään ammattiylpeyttä?
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Eeva | 27.08.2003 - 11:49 | 73 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Nuorisosta ja sen mausta en paljon tiedä, mutta meille vanhoille ja uskollisille radion kuuntelijoille ohjelmatarjonta on kummallista. Kuvitellaan, että yli 50-vuotiaat kaipaavat jumalansanaa ja kantoloita ja sävellahjoja. Varmaan joku kaipaakin, mutta tuliko paljonkin valituksia, kun em. ohjelmat viime vuonna olivat pääasiassa Radio Suomen puolella? Minä, eräs vanhus, kaipaan enemmän korkeakulttuuria niinku oopperaa ja Schubertia ja tärkeimmät uutiset osaan ja näen vielä lukea lehdestä.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Paremman luokan VIP-eliittihenkilö | 27.08.2003 - 11:58 | 74 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Uudistus saattaa olla epäonnistunut, mutta ykkösen tuhoamisesta puhuminen on typerää vääristelyä. Eihän ykkösellä muuttunut juuri mikään. Nytkin tulee sinfoniaa ja puhetta. Mitä muuta pitäisi olla?
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Eeva | 27.08.2003 - 12:05 | 75 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Se tässä huvittaa, että minuakin varmaan pidetään juuri tuollaisena vip-eliittinä. Yritän kyllä arkielämässä naamioitua ihan tavalliseksi. Kysyttäessä ilmoitan kuitenkin, että kantoloita tai muuta soopaa en kuuntele vaan toivotan niin pitkälle kuin pippuri kasvaa, ei aikuista ihmistä pidä näin aliarvioida. Ja kun kaupoissa tai muualla joutuu kuuntelemaan radio novaa, alkaa sauhu nousta päästä.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Matti | 27.08.2003 - 12:23 | 76 | |
--------------------------------------------------------------------------------
En minäkään kuuntele Kantoloita. Enkä kuuntele oopperoita. Mutta minä en kuuntelekaan, enkä edes pyri kuuntelemaan radiota kaiken aikaa. Kuuntelen ne mitä huvittaa ja loppu saa minun puolestani olla siellä missä on.
Minusta Ykkönen on nyt parempi kuin koskaan. Vieläkin (minun mielestäni) paremman siitä saisi, mutta se ei olisi sitten muille ehkä mieleen. Joten eiköhän olisi parempi hylätä haave juuri omaan makuun räätälöidystä radiokanavasta ja nauttia siitä mitä on?
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Nimetön | 27.08.2003 - 12:31 | 77 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Kyllä vaan, ollaan tyytyväisiä kaikkiin ideanmurusiin mitä herrain pöydiltä tippuu. Kyllä täällä on puhuttu laajemmista kokonaisuuksista kuin vain omasta mausta.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Matti | 27.08.2003 - 12:35 | 78 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Kovin tuntuvat olevan vain "oman maun" mukaisia ne "laajemmat kokonaisuudet". Lukemani perusteella en usko, että Ykkönen paranisi niiden ehdotusten perusteella - minun mielestäni.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Marja-Liisa | 27.08.2003 - 12:58 | 79 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Onhan se ihan nöyrä periaate tyytyä siihen mitä on. Mutta kun koko ajan mieltä kaivertaa suuri kysymys: MIKSI koko suuri radiouudistus tehtiin? Miksi mentiin mylläämään kelpo kanavat?
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Matti | 27.08.2003 - 13:32 | 80 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Se on jo järkevämpi pohdinnan aihe. Veikkaisin, että johtoportaan visionäärit halusivat hälventää epäilykset tarpeettomuudestaan ja ryhtyivät uudistuksen isiksi/äideiksi. Tokko siihen muuta syytä tarvittiin.
Vaikea sanoa uudistuksen ansioista. Ykkösestä tuli mielestäni entistä parempi, mutta Radio Suomi surettaa. Nuorten kanavasta en tiedä, kun en ole kuunnellut.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Nimetön | 27.08.2003 - 13:44 | 81 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Niitä oman maun mukaisia laajempia kokonaisuuksia ovatkin olleet sekä Ykkösen että Suomen laadukkuus ja omaleimaisuus. Hyvät brändit hävitettiin ilman mitään järjellistä syytä.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: edesmennyttä ylen ykköstä kaipaava | 27.08.2003 - 14:44 | 82 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Ennen kuuntelin ylen ykköstä lähes koko ajan (paitsi nukkuessani).
Nyt ei voi kuunnella juurikaan mitään ylen kanavaa.
Yle r1:ltä tulee sitä politiikkaa ja propagandaohjelmaa, radio Suomi syytää pelkkää paikallislähetystä joissa toimittajaraukat
ovat milloin minkäkin puun juurella tai talon katolla. Ja sitten
soitellaan kuuuntelijoille ja kysellään joutavanpäiväisiä. Perjantaina tulee iskelmätoivekonserttia monta tuntia . Ja
uutisia, uutisia, uutisia, vähän väliä !
Mitä järkeä tällaisessa tarjonnassa on ?
Sipe kirjoitti tuossa aiemmin lisää hyviä asioita joten minun
ei tarvitse enää .
ps. Kerran laitoin radion "vahingossa" klo 24.00, ja ihmeekseni silloinkin tuli vielä uutisia. Taas oli tapettu ihmisiä jossain
päin.Oli hyvä tietää vielä ennenkuin asettui levolle. Kaiholla muistelin kun vanhaan hyvään aikaan tuli maamme-laulu lähetysten päätteeksi ja kuuluttaja toivotti Hyvää Yötä. (No nythän lähetykset kyllä jatkuvat koko yön.)
No, eihän se passaa Ylelle, että ollaan isänmaallisia !
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Matti | 27.08.2003 - 14:52 | 83 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Ette te tuolla naukumisella kyllä muuta saa aikaan kuin virtuaalimonumentin omalle henkiselle hidasliikkeisyydellenne! Jälkipolvet vielä näitä juttuja ihmettelevät, että onpa ollut kalkkeutunutta sakkia.
Herramunjee, tulee nyt mikä tahansa muutos ikiaikaisiin päivä-, viikko-, vuodenaika- ja ties mihin rutiineihin, niin noin menee elämä sekaisin...
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Nimetön | 27.08.2003 - 15:07 | 84 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Ei ole naukumista sanoa, että hyvät brändit hävitettiin ilman mitään järjellistä syytä. 82 vähän ampuu yli. Niin ampuu Mattikin, taas kerran.
Varo Matti etteivät jälkipolvet katoa sellaiseen mössösuohon, mihin ei päivä pilkota. Sieltä ei kritiikki kuulu, eikä kyllä ole aihetta tai kykyäkään...
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Nimetön | 27.08.2003 - 15:26 | 85 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Ai että b r a n d i t .
Hyvin ovat muutoksenvastustajiinkin tarranneet muotisanat.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Eeva | 27.08.2003 - 15:27 | 86 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Matti on nöyrä alamainen. Päättäjät ovat aina oikeassa eikös juu? Päättäjät rakastavat juuri tällaisia kansalaisia jos ei sitten Matti kuulu päättäjien joukkoon.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Nettitoimitus ® | 27.08.2003 - 15:39 | 87 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Hei
Nimimerkki "edesmennyttä ylen ykköstä kaipaava" nosti esiin klo 24:n uutiset. Tietääkö teistä joku, kuinka monta vuotta klo 24:n uutisia on lähetetty YLE Radio 1:n taajuudella?
Entä muistaako kukaan milloin Yöklassinen alkoi?
Kyselee Nettitoimitus
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: ajatusten noro | 27.08.2003 - 15:55 | 88 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Teidänhän se pitäisi tietää. Vai onko yllätyspalkintoja luvassa oikein vastanneille?
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: kalkkaro | 27.08.2003 - 16:37 | 89 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Näin Ari Korvola pakinassaan:
" Median sisällöstä enää viidennes on journalismia, ammattieettisin periaattein toteutettua tiedonvälitystä. Ja tuokin osuus pienenee koko ajan. Eli kuten amerikkalainen uutismies Walter Cronkite jo vuosia sitten totesi: Varsinkin TV:ssä journalismi on tungettu yhä pienempään ja pienempään sivuhuoneeseen välineen koko laajan tarjonnan palatsissa.
Sitä paitsi myös jäljelle jääneen journalismin sävy viihteellistyy.. " Eritoten tämän huomaa uutisia katsoessaan. Tähän Ylen radiouudistuskin liittyy. Radiossa kuten tv:ssäkin tarkoitus on myydä katsojia/kuuntelijoita mainostajille, mutta miksi? Mainostajiahan ei ole, miksi siis tuijottaa silmansä sokeaksi kuuntelija- ja katsojalukuihin? Vanha propagandistin sääntö: että tiedonvälittäjä sanoo harvoille paljon asioita(laatujournalistiikka), kun taas agitaattori-yksinkertaistaja sanoo suurelle joukolle mutta vähän (99% ohjelma-annista).
Ohjelmien vetäjät valitaan ulkonäön ja julkkisarvon persteella, ja niinpä radio- ja tv-kanavia hallitsevat moottoriturvat, joilla ei ole edes mielipiteitä, tiedosta puhumattakaan. On ymmärrettävää, että kliffaa, hei! -tyyppisen annin ohessa Taanilan jutut eivät maistu: niissä on aikayksikköä kohti niin paljon asiaa, että sitä on kuunneltava keskittyneesti. Joka potee Spiro Agnew'n syndroomaa (ei kyennyt samanaikaisesti kävelemään ja syömään purkkaa), hänelle Taanila ymv. on liikaa.
Tietysti on niinkin, että Taanila ei maistu monille, koska ei yritäkään miellyttää kaikkia vaan on reilusti sitä mieltä kuin on. Kun Yle lemppasi töistä reilusti väriä tunnistaneen ammattilaisen, se paljasti uudistuksensa luonteen. Uudistuksen takana kaikuu "his masters voice", isännän (markkinavoimien=pääoman) ääni. Vielä 80-luvulla "porvariston rakkikoiraa" (HT:n oma määritelmä) siedettiin, nyt ei edes yritetä esiintyä pluralisteina.
Ja vielä uudistus liittyy tasapäistämiseen: huumorin ystäville puhdasta valmiiksinaurettua, rokkareille pelkkää rokkia ja viihdemusiikin ystäville urheilua ja Chrisse Johanssonia. Ja Ylen ykkösen kuuntelijoille hartaita säveliä 2-3h/pv. Ettei vaan sais vääriä vaikutteita kukaan.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Nimetön | 27.08.2003 - 16:41 | 90 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Mutta Taanilanhan me olemme, onneksi, saaneet takaisin!
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: VeHy | 27.08.2003 - 17:01 | 91 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Ylen etusivulle ilmestyi juuri äsken uutinen, jonka mukaan suraavaksi pannaan ruotsinkieliset radiokanavat uuteen järjestykseen. Ilmeisesti Vega kokee saman kohtalon kuin rYkkönen.
RE: Epäonnistunut uudistus
--------------------------------------------------------------------------------
Lähettäjä: Nettitoimitus ® | 27.08.2003 - 17:31 | 92 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Vastaus omaan kysymykseemme (87):
Ensimmäisen kerran klo 24.00 uutiset kuultiin 31.5.1987. Maamme soi uutisten