YLE Radio 1

Helsinki on hyvä ja persoonallinen kaupunki, jonka omailmeisyydestä ja hengestä on vielä paljon jäljellä. Valitettavasti olennaisia osia siitä omailmeisyydestä on myös tuhottu, kuten Helsingin Sanomien ansiokas Puretut talot -artikkelisarja voi todentaa:

http://www2.helsinginsanomat.fi/extrat/ ... ttalot.asp

Voiko olettaa minkään olevan pysyvää? Voiko kaupunkikuva pysyä samana vuosikymmenestä ja -sadasta toiseen? Keski-Euroopassa on kaupunkeja, jotka voivat todistaa sen puolesta. Mm. Erfurtin kaupungissa Saksassa on vuosisatoja vanhoja rakennuksia ja sen keskusta on todellinen elämys turistille ja ylpeys asukkaille.

Voiko olettaa minkään olevan pysyvää? Ainakin osalle Helsingin arvorakennuksista vastaus on selvä. Jos jopa rakennus, jossa eduskunta julisti Suomen itsenäiseksi voidaan kevyin perustein purkaa, niin ei kai minkään voi olettaa olevan pysyvää.

Ei minkään? Eikö edes tilalle rakennettujen persoonattomien ja hengettömien pelti-, tiili- ja betoniluomusten? Niin, tämäpä mielenkiintoinen ajatus. Olisiko todellakin aika alkaa korjaamaan 50-luvulta aina 80-luvun alkuun kestäneen purkamisvimman jälkiä ja palauttamaan Helsingin kasvoja sellaisiksi kuin ne parhaimmillaan ovat olleet?

Vanhoja rakennuksia ei enää takaisin saa, mutta julkisivutöillä voidaan vaikuttaa kaupunkikuvaan positiivisella tavalla. Olenkin sitä mieltä, että Helsingin viranomaisten tulisi asukkaiden ja kaupungissa toimivien yrittäjien sekä rakennusten omistajien kanssa yhteistyössä ottaa seuraavat asiat tarkan tutkimuksen kohteeksi:

1) Asukkaiden ja muiden viiteryhmien mielipiteen kartoittaminen.
Koska kaupunki on asukkaiden koti ja monien muiden työympäristö, tulisi kaupunkilaisilla olla enemmän sanavaltaa elinympäristöään koskevissa asioissa. Tähän mennessä nykyisten rakennusten tilannetta ovat kommentoineet vain viranomaistahot, jotka ovat olleet sen kannalla, että niitä tulisi jopa suojella.

2) Muutostöiden teknisen toteutuksen hinnan selvittäminen.
Kaupungissa on lukuisia erilaisia kohteita. On rakennuksia, joiden mittasuhteet ovat lähes tarkalleen samat kuin vanhan rakennuksen, kuten elokuvateatteri Maximin tapauksessa. Toisaalta on rakennuksia, joiden mittasuhteen poikkeavat jossain määrin vanhasta, kuten ns. Säästöpankin talo Mannerheimintie 14:ssä. Sitten on rakennuksia, joiden mittasuhteet ovat aivan toista luokkaa kuin alkuperäisen rakennuksen, kuten City-Center. Lisäksi on kohteita, joista julkisivu ei ole vain yksi seinä kuten Stora-Enson pääkonttori. Joissain tapauksissa voitaisiin siis käyttää alkuperäisiä piirustuksia, kun taas joissain joutuisi suunnittelutyön tekemään kokonaan alusta käyttäen alkuperäisiä piirustuksia viitteenä. On myös kohteita, joita ei ole realistista ottaa tutkimuskohteeksi alkuperäisen ja nykyisen rakennuksen massiivisen kokoeron vuoksi – kuten mm. Palace Etelärannassa.

3) Muutostöillä saatavan lopputuloksen selvittäminen.
Kuten edellä on mainittu, ei kaikkia julkisivuja voi palauttaa tarkalleen alkuperäiseen asuunsa johtuen nykyisen rakennuksen erilaisista mittasuhteista. Silti näidenkin kohteiden osalta tulisi tehdä erittäin hienovaraisella pieteetillä alkuperäisen rakennuksen ulkonäköä ja rakennustyylin periaatteita kunnioittava suunnitelma havainnekuvineen yms, jotta kaikkien asiasta kiinnostuneiden ja päättävien olisi omin silmin mahdollista arvioida olisiko muutos parempaan vai huonompaan suuntaan sekä rakennuksen itsensä että ympäröivän kokonaisuuden näkökulmasta.

4) Rakennusten omistajien tahtotilan selvittäminen ja rahoitus.
Kaupungin viranomaisten tulisi rohkaista rakennusten nykyisiä omistajia ennallistamistöihin sekä näyttää esimerkkiä ennallistamalla kaupungin omistuksessa olevia rakennuksia. Uskon asialle löytyvän rahallisia tukijoita, koska muutostöistä aiheutuisi erittäin positiivista julkisuutta (kuten Nordealle Kämpin entistämisen yhteydessä), sekä rakennuksissa toimiville yrittäjille hyötyä muutostöiden aiheuttamasta kuriositeettilisästä.

60-luvun purkamisvimman sanotaan olevan osa Helsingin historiaa ja kaupungin luonnollista kehitystä. Mutta kuka ja mikä tekee kaupungin historiaa ja kehitystä elleivät kaupungin päättävät elimet. Jos siis asialle löytyy laajaa kannatusta ja siitä tehdään puoltava päätös, niin myös julkisivujen jälleenrakentamisesta voi tulla osa Helsingin historiaa.

Asia täytyisi vain kanavoida kaupungin päättäviin elimiin ja sitä tarkoitusta varten allekirjoittaneella on tarkoituksena perustaa yhdistys viemään asiaa eteenpäin. Aiheesta kiinnostuneita pyytäisin ottamaan yhteyttä osoitteeseen helsinginkasvot@hotmail.com. Haluaisin kommentteja ja mielipiteitä myös niiltä, jotka eivät ole halukkaita viemään asiaa eteenpäin tai jotka ovat täysin ideaa vastaan.

”Theodor Höijer”

Jotakin purettavaa toki löytyy vieläkin. Ainakin se inhottava valkoinen lasi- ja kaakelilaatikko uuden Oopperatalon ja vanhan sokeritehtaan välissä, talo joka jossain rakennusmestarien lehdessä vuosia sitten äänestettiin ylivoimaisesti Helsingin rumimmaksi taloksi. Jäiskö joku sitä kaipaamaan jos se yhtenä kauniina aamuna olisi hävinnyt?

En myöskään anna mitään arvoa niille vanhoille makasiineille Eduskuntatalon edessä. Tosin kauhistuttaa ajatella mitä hirveyksiä siihen saadaan tilalle.

Ja Enson pääkonttorin purkamista en myöskään surisi, olkoon vaan Aaltoa. Tilalle voisi rakentaa replikan spaikalla aikaisemmin seisseestä talosta.

Olen sitä mieltä, että eivät vain viranomaistahot vaan myös kansalaiset yleensä ovat kyllä ilmaisseet mielipiteitään asioista. On eri asia sitten, onko kansalaisten (=tavallisten pulliaisten) mielipiteitä huomioon otettu.
Potemkinin kulisseja en kanata sinällään. Mutta erinäisiä siistimistoimia voisi kyllä pahimpiin paikkoihin tehdä.
Asiahan on niin, että jos jotain rumilusta vuosikymmeniä katsoo tai vaikka ei katsoisikaan, kulkee vain sen ohi parikin kertaa viikossa, niin siitä tulee eittämättä osa elävää ympäristöä. Näinhän on todettu Makkaratalon makkaran yhteydessä käyneen.
Mutta mitä kannatan ja olen pitkään kannattanut, niin olisi syytä ottaa huomioon, että kaupunkiahan suunniteltiin kauan edeten kaupunginosissa eri tyylisuuntien mukaan. Oli luontevaa, että Katajanokalle rakennettiin jugendia, Bulevardille kerrannaistyyliä (rahan piti näkyä) ja Mannerheimintielle sitten alkoi jo nousta funkkistakin. Kerroksellisuus ei sinänsä ole mielestäni pahaksi, jollei tehdä pahoja tyylirikkoja ja jos ei unohdeta täysin mikä historian säilyttämisessä olisi asian ydin.
Suomihan on varmaan eräs purkamisen mallimaista. Ja kuinka hyvin vanhoihin rakennuksiin muualla maailmassa onkaan kaikenlaista osattu sovittaa uutta. Onhan täälläkin ja eivätkö ihmiset niistä asuinpaikoista melkein tappele.
En käsitä, miksi täytyy olla näitä pro-se ja -se -liikkeitä ja koko ajan ihmisten oltava kuin varuillaan sen suhteen, että mitä taas seuraavaksi on menossa kasaan. Päättäjiä on vaadittava vastuuseen teoistaan. Kyllä kaupunginjohtajien on tajuttava, että ympäristö merkitsee jo mielenterveydenkin kannalta paljon.
Kuka onkaan näyttämässä Senaatintoria vieraille. Varmaan mielellään esim. virkamies joka ei ole saanut sitä toria muuhun käyttöön ottaa.
Mikä Merikadettien koulu tms. tässä hiljan olikaan jota purettavaksi esitettiin, koska tontti oli kaavoitettu paljon suurempaan käyttöön. Kansalaiset kuitenkin kimpaantuivat nopeasti. Muistan hyvin kun lähetin Hesariin viestin, että minä en ainakaan hyväksy kyseistä asiaa. No asia meni nurin tai ainakin siirtyi sillä kertaa, koska vastustajia oli niin paljon.
Kannatan täällä esitettyä aatetta. Aallon Enso-talo ei ole kummempi. Se on vaan väärässä paikassa. Luulen kyllä melkein, että jos se paikaltaan purettaisiin niin siihen tulisi kaupunkilaisille aukko silmään. Onhan rakennus siinä ehtinyt jo olla kauan.
Etukäteistoimet ovat tärkeimmät. Ja tietenkin myös kauheimpien virheiden joninlainen siistimis/korjaussysteemi mikä siinä sitten parhaaksi katsottaisiinkaan.
Pro-liikkkeistä sen verran. En käsitä, miten Lapinlahti sairaalana lopetetaan mutta koska rakennusta ei voi purkaa (Engel, siunattu ihminen) niin nyt omaisten yhdistys ja esim. pro-liike kelpaa rakennukseen. Eivätkö potilaat ole ensisijaisia. Tällainen asiain hoito ei minua miellytä lainkaan. On aivan yksi lysti, onko siellä Nokia tai jokin yhdistys, joka voisi toimia muuallakin päin kaupunkia.
Tämä koskee Helsinkiä, mutta entiset kirkonkylät ovat ehkä pahiten tästä samasta kehityksestä kärsineet.

Kiitos Vehy ja Marja kommenteistanne.

Ongelma kulminoituukin hyvin paljon tavallisten pulliaisten mielipiteen huomioimiseen. Tällä hetkellä ainoat asioihin todella vaikuttavat mielipiteet tulevat erilaisilta virastoilta. Esimerkiksi rakennusvalvontavirasto kysyi kaupunginmuseon kantaa Makkaratalon muutossuunnitelmiin ja kaupunginmuseo ei niitä puoltanut. Mutta rakennusvalvontavirasto ei ole kysynyt asiaa kaupunkilaisilta. Vaikka yksittäiset kaupunkilaiset esittäisivät mielipiteitään lehtien mielipidepalstoilla tai lähettäisivät palautetta suoraan rakennusvalvontavirastoon, tulee lopullisessa lausunnossa olemaan vain virallisia teitä pyydetyt lausunnot.

On myös totta, että suurin osa kaupunkilaisista on enemmän tai vähemmän tottuneita nykyisiin rakennuksiin. Mutta ihminen on sopeutuvainen ja tottuu lähes mihin vain. Uskaltaisin väittää, että jos 60-luvulla suunniteltu moottoritie Ruoholahdesta Punavuoren kautta Pohjoisrantaan olisi rakennettu järkyttävän laajoine ramppikomplekseineen (alta olisi purettu mm. Saksalainen kirkko ja rahapaja, jotka ovat Kaartinkaupungin upeimpia rakennuksia sekä kolme asuinkorttelia Punavuoresta), olisivat kaupunkilaiset tottuneet tässä ajassa siihenkin. Se, että ihminen tottuu johonkin ei välttämättä kuitenkaan tarkoita, että nykytilanne on oikea ja hyvä. Uskonkin vahvasti, että keskustan viihtyvyyttä ja houkuttelevuutta voitaisiin lisätä tuomalla vanhoja, upeita julkisivuja takaisin katukuvaan. Lopputulos ei voisi olla ainakaan nykyistä huonompi?

Hyvä, että mainitsit Senaatintorin. Jos Suomi olisi ollut rikkaampi maa ja Helsinki rikkaampi kaupunki, olisi kaikki rakennukset siltä alueelta purettu - ehkä Suurkirkkoa lukuunottamatta. Suunnitelmat olivat jo olemassa, mutta ei rahaa. Mitä tulee Enson taloon, olen hyvin pitkälti samaa mieltä teidän kanssanne. Mielestäni se ei sovi nykyiseen sijoituspaikkaansa Uspenskin katedraalin ja Esplanadin rakennusten välimaastoon. Ei, vaikka Alvar Aalto -seura sanoisi mitä.

Mielenkiintoista muuten on, että kun vuonna 2001 eräs helsinkiläinen teki kaupunginhallitukselle aloitteen Enson rakennuksen purkamisesta ja Theodor Höijern suunnitteleman Norrménin talon uudelleenrakentamisesta, oli kaupunginmuseon arguenttien joukossa seuraava: "Enson hallintorakennus on mukana Alvar Aallon suunnittelemien rakennusten suojeluesityksessä. Se on asetettu rakennuskieltoon ja sille tullaan laatimaan suojelukaava." Ymmärrän sen, että rakennuksia suojellaan, jos niillä on rakennustaiteellista arvoa tai suurta arvostusta kaupunkilaisten keskuudessa, mutta en ymmärrä miksi niitä suojellaan vain siksi, että joku tietty henkilö on rakennuksen suunnitellut. Eihän kaupunki ole arkkitehtien näyttelygalleria, vaan kaupunkilaisten koti!

Rakennusvalvontavirasto argumentoi mm. seuraavaa: "Enson pääkonttorirakennuksen purkaminen ja 1880-luvun uuskopion rakentaminen Suomen kaikkien aikojen kuuluisimman arkkitehdin suunnitteleman rakennuksen tilalle olisi ratkaisu, joko tulisi herättämään maailmanlaajuista kielteistä huomiota." Eli maailmanlaajuisesta huomiosta oltiin huolissaan, mutta kaupunkilaisten mielipidettä ei yksikään virasto maininnut sanallakaan..

Kiitos kannanotoistanne. Pyytäisin seuraavaksi näitä viestejä lukevia haastamaan kirjoitukseni ja argumentoimaan miksi vanhojen julkisivujen palauttaminen kaupunkikuvaan [u]ei[/u] olisi toteuttamiskelpoinen idea.

"Theodor Höijer"

Nyt siis miksi ei vanhojen julkisivujen palauttamista kaupunkikuvaan!

Hyvä interlorn!
Tuo mainitsemasi moottoritiejuttu on aika kauhea. Eivät ihmiset nyt aivan kaikkeen sentään totu. Tiedän ihmisiä, joilla Enson talo on kuin tikku silmässä vuodesta toiseen. He eivät totu näkymään.
Mutta olisin aika pidättyväinen.
Hesarissa oli sunnuntaina Laura Häklin mainio kirjoitus Mikä on kaunein talo? (D1-2). Siinä ovat esillä ns. arkkitehtien ylijohto, arkkitehdit joiden työstä on kyse kuin myös hieman maallikkomaisempaa mielipidettä. Ja ennen kaikkea kansalaisten tiettyjen talojen arvojärjestykseen laittaminen.
Arkkitehtien mielipiteistä poiketen sanon, ettei siinä paljon kivi vanhana kunnon materiaalina auta, jollei suunnittelija, vuosisadan alussa monesti rakennusmestari, osannut kiveä käyttää. Ei auta ympäristökään kuin hieman.
Eniten artikkelissa minua kiinnosti kyse Patrik Erikssonin suunnittelemasta rakennuksesta eli tapaus Kartanonkoski (no e, arviointi 5. sija yleisön ja ilmeisesti asukkaiden mielestä). Arkkitehdit eivät ole ottaneet asiaan julkisesti kantaa. Kyseessä näkemisen ja todellisen rakennelman välillä oleva ero. Väärennös. Mielenkiintoista. Ja asukkaat pitävät.
Ihmiset käsitääkseni haluavat asua talossa, joka on mukava, kuuluu hauskasti ympäristöön ja vielä HUOM! erottuu ympäristöstään siten että ilman muuta tietää missä kotitalo on. Tämä asia on monella alueella unohdettu.
Alas rankatuista taloista hämmästelin kyllä Tapiolan Suvikumpua. En tosin asu siellä mutta ulkoisesti rakennus vaikuttaa asuttavalta.

Vastaus alun kysymykseen miksi ei saa minut miettimään patsaita. Näitä ikuisia näköispatsasriitoja. Senaatintorin, Espan ja Kolmen Sepän aukion veistokset ovat saaneet sijansa ihmisten mielissä ja kuuluvat kaupunkikuvaan. Mannerheimintie on suuri poikkeus. Sinne on noussut tämä presidenttien kavalkaadi. Miksi ihmeessä ajatellaan, että jokaiselle presidentille pitäisi patsas tehdä. Joku henkilö ei mielestäni ole veistoksellinen eikä mitenkään sovi tuon taiteenlajin piiriin kuvattavaksi. Eivät varmaan kuvattavat kohteetkaan haluaisi heidän "kuvilleen" irvisteltävän.
Mutta suuri mutta on juuri siinä, että nopeassa päätöksessä voidaan mennä pieleen. Olen pahoillani etten rakennuksista osaa rakennuksina vaan veistoksina puhua. Wäinö Aaltosen veistoksia inhosin Eduskunnan edessä aikani kunnes niihin totuin ja jos joku ne muualle kiikuttaisi, liittyisin kansalaisliikkeeseen niiden takaisin tuomiseksi. Paasikivi on hieno. Rytiä vastustin kovin kun näin pienoismallin. En nyt kaduilla mekkaloinut sentään. Kun näin valmiin veistoksen paikallaan, kiinnyin siihen jollain tapaa heti kohta.
Niinpä, ihmiset eivät totu kaikkeen, se on varmaa. Mitään nopeita päätöksiä ei kuitenkaan voi tehdä koska silloin voidaan tehdä sama virhe kuin jos aikanaan olisi rakennettu se mainitsemasi moottoritie sinne minne se ei todellaakaan kuulunut.
Voisi kyllä hieman kyseenlaista kulttuurista muistia tai arviointia mitä jälkiin tulee. Ei voi pitää jotain henkilöä jumalana. Alvar Aallon kohdallahan mietittiin ja mietittiin Finlandia-talon julkisivua. Toivottavasti ei uusi kierros ole kovin nopeasti tarpeen. Ekelund on saanut hiljaa olla omissa oloissaan. Hänen töittensa arvo kuitenkin koko ajan käyttäjien (asujien, kävijöiden esim. Taidehalli) mielessä vain nousee. Finlandia-talossa olisi melkein tärkeintä ollut käytön suhteen akustiikka!!! Ulkoinen antiikkimaisuus tulee mielestäni vasta toisella sijalla.
Mutta voitettaisiko mitään jos Enso purettaisiin ja Höijerin kopio tulisi tilalle.
Vastaukseni on täynnä arveluita. Yhden laitan lopuksi. Arvostan suuresti puolalaisia. Heille Warsova oli jotain niin suurta historiallisessa muistissa, että he katsoivat rahan ja vaivan arvoiseksi rakentaa vanhan Warsovan uudestaan. Ja tuleeko nyt niin kovin paljoa ajatelleeksi onko se vanha vai uusi. Asia oli kuitenkin niin, että kopio rakennettiin raunioiden päälle. Mitään juuri ei kai ollut enää revittävissä.
Totean että en osaa vastata kysymykseesi suoraan mitään.

Raumalla oli vanhan torin kirkon puoleisella reunalla kammottava vaatetusliikkeen liiketalo, tyypillistä suomalaista vaaleaa levypintaista laatikkotyyliä, jossa kaikki happosateiden tuoma likakin näkyy todella hyvin. Siinä se kökötti kuin kammottava reikä maisemassa. Sittemmin sen ulkokuori muutettiin yhtenäiseksi naapuritalon kanssa ja nyt se istuu torin reunaan todella hyvin. Tai istui ainakin silloin kun viimeksi kävin Raumalla, siitä tosin on jo vuosia.

Kiitos Marja esiintuomistasi, mielenkiintoisista seikoista ja kommenteista. Olet oikeassa, että meistä löytyy myös niitä, jotka pitävät jatkuvasti jotain rakennusta tms. tikkuna silmässä, mutta uskallan silti edelleen väittää, että suuri valtaosa ihmisistä tottuu vallitsevaan tilanteeseen hyvin nopeasti ja väitän edelleen, että yli 90% helsinkiläisistä jakaisi tänä päivänä mukisematta kaupunkinsa moottoritien kanssa, jos sellainen olisi rakennettu. Meistä tämä ehkä tuntuu utopistiselta ajatukselta, mutta se johtuu vain siitä, että me näemme mitä moottoritie [i]ei[/i] jyrännyt altaan. Jos me emme olisi ikinä sitä nähneet ja jo lapsuudesta asti tottuneet näkemään Kaartinkaupungin moottoritietä ajavan auton ikkunasta, niin tuskin se olisi tänä päivänä meille mikään ihme ja kumma.

Hyvä, että mainitsit Varsovan uudelleenrakentamisen. Vastaavanlainen toiminta ei nykypäivänäkään ole mitenkään tavatonta. Esimerkiksi Saksassa on tehty periaatepäätös siitä, että Berliinissä sijaitseva DDR:n parlamenttirakennus tullaan purkamaan ja tilalle jälleenrakennetaan paikalla aiemmin sijainnut kuninkaanlinna täydellisenä kopiona niin ulkoisesti kuin sisältäkin. Toisekseen Moskovassa rakennettiin Stalinin 30-luvulla purkama, valtava Kristus vapahtajan kirkko 90-luvulla pian Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Työ kesti 4 vuotta (1800-luvulla se kesti 40 vuotta) johtuen resurssien vähyydestä, mutta kalleudesta huolimatta ei jälleenrakentamista juurikaan vastustettu.

Kyseessä on toki koko kansakunnan sydäntä ja sielua lähellä olevia kohteita, mutta pohjimmiltaan kyse on vain siitä, että joskus menneen ideologian aikana on tehty virheitä ja nyt kun nähdään ideologian vääryys, niitä virheitä korjataan. Suomessa ei puhuta valtakunnallisesta ideologiasta, vaan ennemminkin kaupunkisuunnittelun ideologiasta - ja kipakoita kommentteja sen ajan ylimielisyydestä vanhoja rakennuksia kohtaan on esitetty aina 60-luvulta lähtien välillä voimakkaammin välillä vähemmän voimakkaasti. Miksi sen ajan virheitä ei siis korjattaisi? Pidetään kaikin mokomin Merihaka Merihakana ja Itä-Pasila Itä-Pasilana (ei tulisi mieleenikään ehdottaa jugend-rakennuksen rakentamista kyseisille alueille), mutta annettakoon myös keskustalle mahdollisuus siihen tyylilliseen yhdenmukaisuuteen, mikä sillä joskus on ollut.

Marja, on hienoa, että olet pohtinut asiaa niinkin paljon, että olet valmis toteamaan, että tähän kysymykseen on vaikea vastata suoraan mitään. Hyvin harva ajattelee asiaa noin pitkälle. Tämä ajatus tuntuu olevan kaikille niin uusi ja "ihmeellinen", että ensimmäinen reaktio on lähes väistämättä "ei tuollaisessa ole mitään järkeä" tai "eihän tuollaista voi tehdä". Kun näihin kommentteihin pyytää perusteluja, ei niitä yleensä saa. Ajatus vain tuntuu niin uutuuden utopistiselta, että "ei siinä VOI olla järkeä".

Jos joku olisi reilut 10 vuotta sitten tullut sanomaan näille henkilöille, että lähivuosien aikana he alkavat lähettelemään tekstiä mukana kannettavasta puhelimesta toiseen, he olisivat varmaan olleet sitä mieltä, että "eihän tuollaisessa ole mitään järkeä".....
No, en voi heitä siitä syyttää, koska oma reaktioni olisi ollut ihan sama.

"Theodor Höijer"

Hyvä interlorn! En oikein saa selvää viime viestistäsi, oletko ollut tosissasi. Ehkä olet ja toisekseen en oikeastaan välitä siitä, sillä asia kiinnostaa minua joka tapauksessa. Vehyn repliikki Raumalta oli mielestäni hyvä. Liittyi vallan asiaan.
Sehän siinä on että kaupungit ja maaseutu (Suomessa ja esim. USA:ssa aivan vain filmien perusteella, en ole maassa käynyt) ovat menneet niin tasapäisiksi. Kohta ei tiedä missä kunnassa kulloinkin sattuu istuskelemaan. Kaikki on niin samanlaista. Puistoja on vähän. Kaupat, urheiluhallit jne. ovat samat kaikkialla. Toivoisin että myös omakotiasutusalueet otettaisiin huomioon. Nehän eivät kuulu keskustaan, mutta virittävät aivan oman atmosfäärinsä alueelle. Nuo sodanjälkeiset tyyppitalot esimerkiksi.
Ei ole ihme, että graffiteja maalataan kamalien rakennusten seiniin. Kun asun Kalliossa, niin täällä on se etu, että jotain vanhaa on vielä jäljellä. Aika paljonkin muuhun kaupunkiin verrattuna. Olen kuullut ohikulkevien nuorten sanovan vanhan talon kohdalla että ajatella, tuollaisiakin vielä on. Äänestä kuului ihailu ja kuin halu asua kyseisessä rakennuksessa.

Marja, toki olen tosissani. Ehkä välillä kirjoitan hieman kärjekkäästi, jopa sarkastisestikin, mutta kirjoitan joka tapauksessa asiallista asiaa ja tarkoitan mitä kirjoitan.

Olen samaa mieltä kanssasi Vehyn kirjoituksesta, en vain ehtinyt sitä kommentoimaan, koska oma, aiempi kirjoituksesi vei kaiken huomioni. On hyvä, että tämänlaisia esimerkkejä on jo olemassa ja esitän itse seuraavassa pari saman suuntaista, mutta sitä ennen pyytäisin Vehyä - jos vielä seuraat tätä keskustelua - kertomaan lisää esimerkistäsi. Kuinka muutos saatiin aikaiseksi: oliko kyseessä vahva kansalaispainostus vai heräsivätkö kaupungin päättäjät omatoimisesti vai lähtikö asia etenemään rakennuksen omistajan aloitteesta?

Ja sitten niihin esimerkkeihin. En usko, että Helsingissä on vastaavaa ikinä tehty, eli että valmiiksi rakennettu julkisivu olisi muutettu vastaamaan ympäristöä. Jos kukaan tätä keskustelua seuraava tietää paremmin, niin pyydän kommentoimaan! Sen sijaan Helsingissä on toteutettu oikeastaan kaikki muut mahdolliset variaatiot, joiden avulla on vanhoja julkisivuja pidetty katukuvassa.

1) Kämp. Yksi Helsingin upeimmista rakennuksista purettiin 60-luvulla, mutta uudisrakennus suunniteltiin osittain siten, että osa julkisivusta (Esplanadin puoleinen) voitiin rakentaa uudestaan täsmälleen vanhojen piirustusten mukaisesti. Kämpin suunnitteli aikoinaan arkkitehti Theodor Höijer, jonka kynästä on lähtenyt mm. Ateneum.
2) Katajanokan Merikasarmin toinen osa. C.L.Engel piirsi rakennuksen aikoinaan, mutta se jäi silloin toteutumatta. Rakennus rakennettiin Engelin alkuperäisten piirustusten mukaan vuonna 1987, jolloin Merikasarmia peruskorjattiin ulkoministeriön tiloiksi.
3) Argoksen talo, eli Stockmannin Wulffin kulma. Kyseinen rakennus oli purettavien listalla vielä 80-luvulle tultaessa ja rakennuksen omistajalla Stockmannilla oli purkamiseen myös lupa. Laaja kansalaisvastustus aiheutti kuitenkin sen, että Stockmannin laajennuksen yhteydessä "vain" rakennuksen sisäosat purettiin ja arkkitehti John Settergrenin piirtämä julkisivu jätettiin pystyyn.
4) Niin, neljättä variaatiota ei ollakaan vielä käytetty. Se neljäs olisi Vehyn esimerkin mukaisesti uuden julkisivun muuttaminen vanhaksi tai muulla tavalla muuhun ympäristöön sopivaksi. Tekisi mieleni kysyä Helsingin päättäjiltä miksi tätä vaihtoehtoa ei olla edes kokeiltu. Eihän ensimmäiseksi tarvitse ottaa työn alle Makkarataloa, vaan aloitetaan jostan pienemmästä rakennuksesta, tutkitaan miten asia mahdollistuisi ja mitä mieltä rakennuksen käyttäjät sekä sen alueella liikkuvat olisivat muutoksesta. Helsingin kaupunki voisi näyttää esimerkkiä vaikkapa entisöimällä Kaartinkaupungissa sijaitsevan rakennusviraston talon:

http://www2.helsinginsanomat.fi/extrat/ ... t/0407.asp

"Theodor Höijer"

Laitan tähän erään asian esille. Nämä talonvaltaajat. Sörkässä, eiköhän se Sörkkään kuulu, tuo Kookostalo. Sehän nuorten toimesta vallattiin. Mustanko väärin että talon kohtalo oli vaakalaudalla sitä ennen. Sitten sen arvo kuin nuorten kautta havaittiin ja nythän se on palkittu rakennus teatteri-ihmisten valmistua ammattiinsa. Olen siellä kirjaston puolella käynyt ja paikka vaikuttaa mukavalta. Kuinka paljon sitä on entisestä muutettu, en tiedä. Arvon antaisin kuitenkin näille muutamille valtauksille, joiden kautta rakennuksille on löydetty äkisti muutakin käyttöä kuin sora/tiilikasaksi laittaminen.

Odotellessani Vehyn kommentteja voisin lisätä, että Oranssi Ry mahtaa olla tuon valtauksen takana. En tiedä varmasti, koska en ole hirveästi tutustunut Oranssin toimintaan. Joka tapauksessa Oranssi on onnistunut toiminnallaan myötävaikuttamaan monen vanhan rakennuksen säilyttämiseen. Lisäksi he ovat itse peruskorjanneet ja kunnostaneet rakennuksia kohtuuhintaisiksi nuorisoasunnoiksi:

http://www.oranssi.net/talot.phtml

Kunnioitettavaa toimintaa!

Palaisin vielä Hesarin artikkeliin, jonka Marja mainitsit aiemmin. Ehdin tutustua siihen itse vasta viime viikonloppuna ja olin kieltämättä hieman järkyttynyt. Lähinnä arkkitehtien kommenteista. Arkkitehdit ammattikuntana ja ammattimiehinä saavat kaiken kunnioitukseni teknisestä näkökulmasta, mutta vaikuttaa siltä, että asennetasolla voisi olla kehittymisen varaa. Eli referaattina todettakoon, että Hesarin järjestämässä kyselyssä oli pyydetty tavallista kaupunkilaista antamaan mielipiteensä 16:sta eri rakennuksesta, jotka oli rakennettu välillä 1810 - 2000-luvun alku. Lähinnä kysymys kuului minkälaisessa rakennuksessa vastaaja mieluiten asuisi - ei siis suoranaisesti kysytty rakennuksen kauneutta. Parhaat arvosanat keräsivät ennen 1950-lukua valmistuneet rakennukset. Poikkeuksena olivat Arabianrannan 2000-luvulla rakennetut rakennukset sekä Vantaan Kartanonkosken 50-luvun tyyliin rakennetut rakennukset.

Artikkelin yhteydessä haastateltiin arkkitehtiliiton puheenjohtajaa, joka oli sitä mieltä, että ihmiset ovat niin taipuvaisia nostalgisuuteen, että tulokset eivät ole vertailukelpoisia ja hänen mielestään kyselyn todellinen voittaja on siis Arabianrannan rakennukset. Kartanonkosken rakennuksesta hänellä on selvä mielipide: "Talo on järkyttävä. Niin kaamea kuin olla ja voi, oikeasti huono!"..."Koko rakennus on täydellinen valhe, kulissi. Siinä ei ole mitään rehellistä, se ei kerro ajasta ei nykyisestä rakennustyylistä, ei muusta kuin jostain nostalgisesta kaipuusta menneisyyteen." Kartanonkoski voitti tänä vuonna Yhdyskuntasuunnitelun seuran palkinnon hyvästä asuntoaluesuunnittelusta ja persoonallisuudesta ja kuten Marja mainitsit, niin alueen kuin koko Vantaan asukkaat tuntuvat pitävän Kartanonkoskesta, koska se on noussut koko Vantaan halutuimmaksi asuinalueeksi.

Olen henkilökohtaisesti erittäin huolissani siitä, että elinympäristöäni muokataan asenteella, joka on noin ylimielinen mielipiteeni suhteen. Otetaan esimerkki vähän pienemmästä mittakaavasta. Sanotaan, että olen tyytyväinen kotini sisustukseen. Se on vanha, mutta kodikas. Eränä päivänä paikalle tupsahtaa sisustussuunnittelija, joka pistää sisustukseni uusiksi ja toteuttaa minulta kysymättä omaa villiä visiotaan. Valittaessani asiasta hän toteaa, että sisustuksen tulee henkiä aikaa ja paikkaa enkä kuitenkaan ymmärrä sisustuksen nykysuuntauksista ja -virroista mitään.

Tämä on hieman onnaheteleva esimerkki, koska toki itse omistan kalusteeni, kaupungikuva vaikuttaa tuhansiin ihmisiin jne, mutta toivottavasti vertauksen pohjimmainen idea avautuu.

TV1:stä tuli eilen erittäin mielenkiintoinen dokumentti Ranskasta. Montpellierin kaupunki Ranskassa on laajentunut suuresti viime vuosina. Kaupungin keskustaakin on rakennettu uudestaan siten, että "uusia" rakennuksia on purettu pois ja tilalle on rakennettu uusklassistisia rakennuksia (eli samaa tyyliä kuin Senaatintorilla). Rakennukset on pystytty rakentamaan niin halvalla, että ne ovat vuokrakasarmeja. Työn jäljen voi todentaa panoraamakierroksella:

http://www.ville-montpellier.fr/vmtv/fr ... noramiques

En sano, että Helsingin pitäisi näyttää samalta. Viittaan lähinnä siihen, että tämänlaisten ratkaisujen tekeminen on mahdollista halvemmallakin hinnalla. Ranskassa rakennukset oli tehty elementeistä (!!) mikä oli syynä niiden verattain halpaan hintaan. En tiedä oliko elementit muotoiltu uusklassistisiksi elementtitehtaalla vai olivatko koristeet lisätty paikan päällä käsityönä. Joka tapauksessa tämä on juuri sellaista innovatiivista ajattelutapaa mitä toivoisin niiltä, jotka tyrmäävät suoralta kädeltä ajatuksen keskustan julkisivujen muuttamisesta "mahdottomana". Makuasiat ovat toki eri asia ja jos joku on sitä mieltä, että 60-luvun rakennukset miellyttävät silmää enemmän, niin toki kunnioitan sellaista mielipidettä.

"Theodor Höijer"
helsinginkasvot@hotmail.com

Vahinko että en nähnyt tuota dokumenttia. Katsoin linkkiä ja siinä silmät menivät ristiin kun kuva eteni aika vinhasti välillä. Ei hullumpaa jälkeä näyttänyt olevan.
Siihen Hesarin kirjoitukseenhan tuli vastaus Mielipide-palstalla, arkkitehdin kirjoittama arkkitehtien vallasta joka kirjoittajan mukaan on nykyään varsin pieni. En muista päivämäärää. Lehti on jo roskissa. Myös yleisönosastossa 18.5. (A5) on juttua asiasta, kuvana näkymä Huvilakadulle ja otsikkona: Arkkitehdit saisivat kuunnella kansaa.
Jos Oranssi on esim. Kookostalon suojelun takana niin kiitos heille.

Eilinen Mirja Pyykkö oli pöyristyttävää katseltavaa. Siellä joku Kaupunginmuseon tai vastaavan edustaja väitti kivenkovaan, että kyllä kaupunkilaisten on totuttava myös rumiin rakennuksiin, kun ne edustavat 60-luvun ihanteita. Voi jessus, jos näiden tanttojen nuoruus on jäänyt sinne, niin ei siitä pitäisi koko kaupungin kärsiä!

Ja sitten kun kysyttiin, että miksi Alvar Aallon KOKO TUOTANTOA ollaan suojelemassa, niin vastaus tältä tantalta oli, että kun se on niin kiva, että jonkun arkkitehdin koko tuotanto suojellaan. Voi jessuksen p--kele! Eli rakennuksia, joilla ei ole mitään rakennustaiteellista arvoa ja/tai jotka eivät sovi ympäristöönsä suojellaan vain siksi, että ne ovat jonkun tietyn tyypin suunnittelemia! En sano, että kaikki Aallon työt olisivat huonoja - päin vastoin - mutta niitä pitäisi tarkastella tapaus tapaukselta. Luulisi, että tämän aaltopeltijalustalle nostetun tyypin juhlavuotta olisi voitu juhlistaa fiksumminkin!

Tämä ei mahdu kadunmiehen järkeen. Ei, ei, ei. Onneksi Pyykkö innostui pistämään tantalle vähän kovuutta, joskin olen sitä mieltä, että hänen täysin epäloogisiin ja kaukaa haettuihin perusteluihinsa olisi pitänyt puuttua tiukemmin! Toivottavasti herra Höijer saa koottua jonkun ryhmän ajamaan tätä hommaa. Itse aion olla ensimmäinen kannattajajäsen.

[
Lainaus:

quote="Klaude_Stadista"]Eilinen Mirja Pyykkö oli pöyristyttävää katseltavaa. Siellä joku Kaupunginmuseon tai vastaavan edustaja väitti kivenkovaan, että kyllä kaupunkilaisten on totuttava myös rumiin rakennuksiin, kun ne edustavat 60-luvun ihanteita. Voi jessus, jos näiden tanttojen nuoruus on jäänyt sinne, niin ei siitä pitäisi koko kaupungin kärsiä!

Tasan samaa mieltä Klauden kanssa.Jos,jos tämä löyhäpäinen nainen(Anne Mäkinen) olisi saannut ohjelman alussa puheenvuoron,niin olisin laittanut telkkarin kiinne!

En tiedä onko kaupunginmuseon viraston edustaja syntyperäinen helsinkiläinen,joka on nähnyt(minä) stadia neljäkymmentäluvulta,ja tuhottavan niin paljon,että pahaa tekee.

Ensimmäinen vakituinen työni oli Koneessa Haapaniemenkadulla,joka nykyään tunnetaan Kokos-rakennuksen nimellä.Menin duuniin vuonna 50 kesäkuussa ja talo tuli tutuksi minulle.Voin kertoa hauskan tarinan:Vuonna 50 metalliliitto oli kaksi kuukautta lakossa(muistaakseni syyskuun ja lokakuun)ja meillä nuorilla "tsuppareilla"muuta tehtävää kuin kuluttaa aikaa tyhjällä verstaalla,koska lakko ei koskennut kuukauspalkkaisia.
Vertaalla oli iso valopiha,joka on käytössä Teatterikorkeakoulun tiloissa.Toinen juoksupoika ehdotti minulle.että et jaksa roikkua käsillä isossa nostokoukussa,kun hän nostaisi minut ylös yli kymmenen metrin korkeuteen.Totta kai sisu ei antanut periksi ja lupasin,että meiltähän tämä käy.Ja niin otin koukusta kaksin käsin ja kaveri alkoi nostaa minua,mutta kun nosto oli ylätasolla,niin taljassa oleva rajakatkaisija ei toiminutkaan oikein vaan jäin ylös killumaan.Onneksi talja toimi sivuittain ja kaveri ohjasi sen taljan koukun jossa roikuin seinälle ja haki tikapuut. Kyllä siinä sydän läpätti vielä puolituntia jälkeenpäin kun valkeni,että jos olisi käynnyt pahasti,olisin voinnut tulla koukuineen päivineen yli kymmenen metrin korkeudesta alas ja 20 kiloinen? koukku sylissä.

Olen seurannut tarkkaan Kokos-rakennuksen entisöimistä ja ollut tyytyväinen,että Teatterkorkeakoulu sai niin hyvät tilat.Siis hyvä kun ei kaikki lyödä alas ja hajoiteta.

Mutta asiaan:vanhan Helsingin hävitystyö on tehty ja jätettäköön Makkaratalo muistoksi 60-luvun arkkitehtuurista.Onhan niitä muitakin sen enempää luettematta.Ja mitäs sitten kun tämä lasibuumi menee ohitse,sitten meillä on lisää "hirviöitö"

Ajatella Reiska että koska Sinä kerran haukuit Pyykön Jos-ohjelman, en ollut sitä ollut sitä ennen enkä sen jälkeen aikonutkaan katsoa. Luotan mielipiteisiisi. Mutta nyt olisi ehkä ollut syytä katsoa. (Minä melkein pidän Makkaratalosta. )
Olen ollut tuossa hallissa, jossa aikanaan roikuit. Kaikenlaista sitä mieleen juolahtaa järkevillä ihmisillä. Minäkin olen iloinnut Kookostalon säilymisestä.

Olisiko mitään mieltä olla ministeri M:n takana, kun hän näistä kuntaliitoksista tässä pääkaupunkiseudulla puhuu. Jotain sulaumaa täällä joka tapuksessa kaivataan. Liikennejärjestelyt eivät ainakaan suju, jos joka kunta vaan tuuppaa pienelle niemelle autoja. Metro on aivan käytännöllinen vaihtoehto ja joukkoliikenne muutenkin. Joukkoliikenteen turvallisuutta voidaan parantaa vuoroja ja henkilökuntaakin lisäämällä.

Liikenteen ohella tonttijutut tulisi saada hallittaviksi (en tarkoita omistusta). Ehkä silloin voisi olla jokin mahdollisuus järjen säilyä myös suunnittelussa mukana. Että ei aivan pellolle rakennettaisi jotain mahtavaa tasakattokylää. Ehkä se muoti on jo mennyt. Näin toivon.