YLE Radio 1

Suomi on kahvinjuojien maa, sanotaan. Foorumilla ei silti ole omaa kahvi-ketjua, vaikka puhetta on ollut viinistä ja oluista ja ties mistä myrkyistä.

Onko tullut vastaan kunnollista kahvi-kirjallisuutta? Haettu on, jotain on bongattu, mutta ainakin minä haeskelen edelleen kunnon infopakettia.

Pohjustetaanpa hieman...

Viinijengi snobbailee bukeilla ja semmoisilla. Kahvi-ihmiselle riittänee yksi makuihin liittyvä lieto: kieli aistii happamuuden, katkeruuden (karvaisuuden), makeuden ja suolaisuuden. Nämä aistitaan kielen eri osilla: happamuus kielen takareunoilla, katkeruus kielen takaosalla, makeus kielen kärjellä, suolaisuus kielen etureunoilla. Kun kirjallisuudessa näistä kirjoitetaan, niin omissa kokeiluissa on silloin hyvä kohdistaa huomiota sen mukaisesti kielen eri osiin. Tiedon bongasin Jancis Robinsonin Pienestä viinikirjasta (suom. Hannu Karhu, Karisto 1996). Muuta viinikirjaa en tunne enkä ole kaivannut. Eri asia kahvikirjojen kanssa.

Kun Oikeisto-kuppila on suljettu, niin en enää pääse tsekkaamaan, mitä kahvikirjoja siellä tuli mainittua. Joka tapauksessa, eilen piti hakea erästä tietoa ja huomasin, että pari uudehkoa kahvikirjaa voisi mainita:

Rosemary Moon: Kahvi. Herkullisia ja virkistäviä jälkiruokia ja juomia. Suom. Anna Salo. Gummerus 2000/2005 (The Coffee Book, 1998), 80 s.

Rasmus Kjaer & Jens Henrik Thomsen: Kahvia. Elämyksiä nautiskelijoille. Suom. Annukka Kolehmainen. Karisto 2006 (Kaffe, 2004), 145 s.

Moon on toiminut kotitalousopettajana, herkkukauppiaana, hän on tehnyt radio-ohjelmia ja vetänyt erilaisia kokkauskursseja sekä kirjoittanut kasan kirjoja. Kjaer on kokki ja ravintoloitsija, Thomsen on toiminut kahvin maahantuojana, valmentanut baristoja ja toiminut baristakisojen tuomarina.

Kirjat ovat jotakuinkin samankokoisia (n. 23x23 cm), kovakantisia katselukirjoja: paljon nättejä, jopa herkullisia kuvia. Kirjat ovat selvästi erilaisia, monin osin toisiaan täydentäviä. Moonin kirja on monessa mielessä perusteos, jossa esitellään perusasioita kahvilaaduista, tuotantoalueista, valmistustavoista jne. Tanskalaiset olettavat monet perusasiat tunnetuiksi. Molemmat opukset tarjoilevat infoa, joka ei rajoitu kahvijuomaan - kahvileivät, kahvi ruoanlaitossa mausteena tms. Kumpikaan kirja ei ole Suomen oloihin muokattu, eikä oikeastaan sovellu perusteokseksi sellaiselle, joka haluaisi laajentaa kahvikokemuksiaan peruskahvinkeittokalustolla (vesikattila, pannu, ehkä suodatin) ja kahvikaupan paputarjonnalla, ilman investointeja espressokeittimiin tai vastaaviin. Harmillista.

Kahvia-kirjassa luvataan paljastaa kahvin syvin olemus, muttei selvitetä kahvin (historian, viljelyn, laatujen jne.) perusteita edes niin hyvin kuin Moon tuon Kahvissa tekee. Moon on selvästikin tehnyt kirjan kilpailluille englanninkielisille markkinoille. Siellä perusasioiden on oltava kunnossa, muuten kirja ei myy. Tanskalaiskirja ratsastaa Thomsenin sikäläisellä kahvijulkimon maineella ja hienoilla kuvilla. Varsinainen informaatio jää heikoille.

Suomi on kahvinjuojien maa, kun katsotaan kulutusta per nielu. On ihmeellistä, että maasta ei löydy ensimmäistäkään kunnollista perusteosta kahvista, jossa (a) esiteltäisiin kahvi kasvina, sen lajikkeet, niiden erityislaadut, edellyttämät kasvuolosuhteet; (b) esiteltäisiin esim. yhdessä luvussa (max. 20 sivua) kahvinvalmistuksen ja -juonnin historiaa, jotta lukijana ymmärtäisin mm. arabien, turkkilaisten, italiaanojen ja wieniläisten juomien kahvien eroja; (c) esiteltäisiin eri lajikkeiden sekoitusten pohjalta saatavat sekoitukset, niiden paahtamiseen liittyvät kysymykset ja valmiit, kaupasta ostettavissa olevat kahvituotteet ja niiden erot ja sopivuudet eri kahvijuoman valmistustavoille; (d) esiteltäisiin kahvinvalmistustavat ja niiden erityisyydet, tavallisesta pannukahvista suodatinkahviin, mokka- ja espressokeittimin tehdyt kahvit jne.

Herätys, kustantajat!

Odotan siis suomalaiselle lukijalle tehtyä tai muokattua kirjaa, jonka luettuaan kansalainen tietää arki- ja juhlakäyttöä ajatellen kaiken tarvittavan kaupan kahvilaaduista ja niistä eri menetelmin tehtävistä kahvijuomista: aamukahvi, iltakahvi, lounaskahvi, päivälliskahvi, sunnuntaikahvi päivällisvieraille jne. Ensisijaista ei saisi olla kauniilla kuvilla ryyditetty, erityislaitteilla valmistetun, daideellisesti esillepannun erikoiskahvin esittely. Jos antaisin mainituille kirjoille tähtiä (skaala: 1-5) niiden avuliaisuus- ja informaatioarvon mukaan, niin Moonin Kahvi saisi *** ja tanskalaisten Kahvia **.

Tukholman Hötorginhallista olen löytänyt italialaista mainiota Visso barista-kahvia. Se on vahvaa ja hyvää. Hamstraaja pakastaa kahvin, silloin siinä säilyy maku ja aromi yms hyvänä. Äitienpäivää juhlistaessani laitoin jälkikasvuni vielä lämmittämään maitoakin, että sain maistuvaa maitokahvia. Liekö tuon kahvin syytä ja ansiota, että iso kuppi aamulla riittää koko päiväksi tyydyttämään kahvitarpeeni. Teemaailma onkin sitten osoittautunut mielenkiintoiseksi.

Nyt päästiin asiaan: kahvi on kaunein sana oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Enin nautinto tulee tuskin kirjoista, vaan kahvipaketista ja keittimestä. Siippa tietäisi nimenkin (Salton???), toi perkolaattorin noin v. 1988, kirpparilta olemme löytäneen samanlaisen ja molemmat toimii, ajattelen kauhulla elämää ilman semmoista. Jäljitelmiä on markkinoilla, mutta eivät ole samaa.

Aamukahvi on maailman parasta. Sen jälkeen voi vaikka olla ilman. Tosi on Yume, että kuumana lisätty maito on häkellyttävän eri kuin pelkästään purkista. Jotkut pilaa kahvin maun sokerilla. Pelkkä puhdas on parasta.

Georg August Wallin Bagdadista ystävälleen Geitlinille Suomeen 2.8.1848 (vasta paljon myöhemmin suomennetussa tekstissä) kirjoitti:... Siellä keitimme kaupungista tuodun lihan ja laitoimme sen liemestä arabien mieluisinta ruokalajia, therediä eli fattaa, so. lihaliemessä liotettua ja puuroksi pehmennettyä leipää. Juodessamme sen päälle kahvia, eivät kylläiset beduiinit lakanneet ylistämästä minua ja anteliaisuuttani, jonka ansiosta he olivat saaneet kyllikseen lihaa - sitä he eivät olleet kuukausiin maistaneet - sekä toivottamasta minulle onnea ja menestystä aikomallani matkalla. Itämaalainen ei milloinkaan kiitä niin kuin länsimaalainen. Me sanomme nimenomaan: "Kiitän sinua" tms., mutta arabi ei koskaan käytä tällaisia ilmauksia. Hänen kiitoksensa on rukous Allahille, että hän esim. veisi antajan onnellisesti perille määräpaikkaan tai että hän lisäisi tämän omaisuutta ja varoja ym. Olin iloinen saadessani taas olla aavikolla sen teeskentelemättömien lasten parissa.

Georg August Wallin. Tutkimusmatkoilla arabien parissa. Otteita matkapäiväkirjoista ja kirjeistä. Suomeksi toimittaneet Jussi Aro ja Armas Salonen. 1966.
Tulkoon uusintana tämä lainaus, jonka kerran kirjoitin Mikki Hiirelle ikään kuin anteeksipyyntönä. En tiedä, toimiko se koskaan. Tämä on ote nuotiopiirikuvauksesta ja näitä samoja tilanteitahan Wallin koki beduiinien keskuudessa aikanaan monia.

Kahvi pitää nauttia ohuesta posliilikupista, ehdottomasti. Ja paikallaan istuen. Pöyristyttää katsella nuoria ihmisiä juoksemassa aamulla junasta ratikkaan, kioskista ostettu pahvinen kahvimuki kourassa. Millaista sivistymättömyyttä!

Poikkeuksen tekee tietysti nokisesta pannusta nuotilla pakin kanteen kaadettu elämän eliksiiri. Silloin ei tarvitse olla edes vsoppia kyytipojaksi, kolmen tähden jallu maistuu aivan yhtä hyvälle.

Kuppikoko on kahvin nauttimisessa tärkeä, Jotta kahvista voisi nauttia riittävän kauan, on kupin oltava riittävän suurikokoinen.
Kuuma kahvi ei saa kupin läpi polttaa sormia. Lisäksi kahvin lämpötilan on säilyttävä sopivana alusta loppuun saakka.

Ostin joskus Helsingin rautatieasemalla, odotushallin varrella olevasta kahvilasta, ison kahvin. Pyysin maitovaralla. Siitä sain idean tapaan juoda kahvia kotonakin, kun laitan kavin vain itselleni. Kuppiin voi kaataa koko minimikeittimelisen. Kahvia ei mene hukkaan, ja sitä on kerta-annokseksi riittävästi.
Kuva kahvikupistani on tämän päivän (14.toukokuuta) "päivänkuvanani", kuvablogissani osoitteessa:
http://www.kivipakari.net/blogi

Hulppeat on kupit Jorella. Meikäläinen se menisi täysin sekaisin jos puoli litraa kumoaisi kahvetta.

Kyllä vehyn kanssa ollaan samoilla linjoilla kuppipolitiikasta. Valkosesta porsliinikupista nautitaan meikäläisen keittiönpöydällä perkolaattorikahvi, alla on samanvärinen asetti ja ensimmäiset hörpyt kaadetaan sille jähtymään. Kermaa pitää mieluusti olla aina tarjolla.

Kukin tavallaan vaan yhteistä on se että hyvä kahvi päivän tekee, missä milloin on kahvihetki paikallaan.

VeHy kirjoitti:Kahvi pitää nauttia ohuesta posliilikupista, ehdottomasti. Ja paikallaan istuen. Pöyristyttää katsella nuoria ihmisiä juoksemassa aamulla junasta ratikkaan, kioskista ostettu pahvinen kahvimuki kourassa. Millaista sivistymättömyyttä!

Poikkeuksen tekee tietysti nokisesta pannusta nuotilla pakin kanteen kaadettu elämän eliksiiri. Silloin ei tarvitse olla edes vsoppia kyytipojaksi, kolmen tähden jallu maistuu aivan yhtä hyvälle.

Kuppikoko kahvissakin kunniaan

Harvemmin näen, että kioskista ostettua kahvia myydään posliini kupista Vaikkei olisikaan kiire

Hyvän kahvin arvolle se ei sovi lainkaan juoksujalkaa nauttiminen. Korvien välissä on vika jos ei viittä minuuttia löydy kalenterista asettuakseen rauhassa nauttimaan kahvinsa, vaan pahvimukit pitää olla ja kännykkäkin kai samaan aikaan korvalla. Kuka se ensimmäisenä keksi tuommosen hötkyilevän elämäntavan jota kenenkään ei ole pakko noudattaa sano Juha Siltalat mitä lystää.

Toinen inhokkini on löllöt muoviset olutmukit, mutta se kuuluukin ihan toiseen ketjuun.

Puliukko kirjoitti:Hyvän kahvin arvolle se ei sovi lainkaan juoksujalkaa nauttiminen. Korvien välissä on vika jos ei viittä minuuttia löydy kalenterista asettuakseen rauhassa nauttimaan kahvinsa, vaan pahvimukit pitää olla ja kännykkäkin kai samaan aikaan korvalla. Kuka se ensimmäisenä keksi tuommosen hötkyilevän elämäntavan jota kenenkään ei ole pakko noudattaa sano Juha Siltalat mitä lystää.

Tuosta aamu kiireestä muuten sen verran. Että olen pannu merkille, että naisilla tuo aamu kiire tuntuu olevan sääntö kuin poikkeus metroon/junaan/bussiin. Eikö sitä voi herätä 15 min. aikaisemmin ja nauttia aamusta

Meittiä on moneksi, kaikkia yhdistää kahvi. Harvoin muuta kuin kotiperkolaattoria, me juodaan kauneista mukeista. Yleensä siippa istuu lähempänä keitintä, joka äänneltyään ilmoittaa valmista. Minulle hän kaataa vesivaralla (mun suu kun ei kestä kuumaa kuin muut ja pitää saada siemaista sopivaan tahtiin). Kahvijuomalaulukin on - kaanon - pitääpä ottaa esille vaikka kääntäjien kokouksessa. Sulasolin sekakuorokakkosessa s. 62, suomalaiset sanat ovat ihan lällyt mutta saksaksi:

C a f f e e, trink nicht so viel Caffee,
nicht für Kinder ist der Türkentrank,
schwächt nie Nerven, macht dich blass und krank.
sei doch kein Muselmann, der ihn nicht lassen kann.
(Hui joudunko rotuherjauksesta kiinni, älkää kertoko kellekään!)

Hah!

(Minä suljen nyt koneen ja lähden kotiin, iltakahville)

Aikanaan oli julkaistu jossain yhteydessä lehtiotsikko, jonka innolla kahvia minuakin enemmän kitannut opiskelutoverini kiinnitti taukotilamme kahvinkeittimen yläpuolelle:
KAHVINJUOJAT SEKSIHIRMUJA!

Kahvi on huume ihan siinä, missä vahvemmatkin aineet, koska kofeiini aiheuttaa riippuvuuden (joskaan ei likikään yhtä pahan, kuin monet muut riippuvuuden aiheuttavat tuotteet), mutta kahvi on sosiaalisesti hyväksytty nautintoaine. Itselläni sitä kuluu ehkä puolisen litraa päivässä, joskus enemmänkin. Raakana.