YLE Radio 1

Minulkle henkilökohtaisesti filosofointi itsessään on tarkoitus sinänsä palvelematta muita tarkoitusperiä. Itsetarkoitus, joka älyn toimiessa hetken aikaa yksin oman jousytavuutensa varassa, palkitsee, kutemn nerous ja musikaalisuus ja musiikki, itse itsensä älyn vapautumisena tahdon orjuudesta johon se alunperin on syntynyt tiedoitsemaan olioiden välisiä suhteita ollen myös siihen tiukasti sidottuna välttämätön ja hyödyllinen apukeino reaalitieteissä jonkin yksittäisen tieteenalan edeistämäisessä. Uskonon tarkoitus sisältyy sen lupaamaan tahton tarkoitusperiä ja tarpeita tyydyttävään pelastukseen oman hyvän tai pahan olon tiedoitsemisen pohjalta, mikä kuvastaa aina tiukasti välittömiin suhteisiin pysähtyvän älyn rajallisuutta.

Filosofointi on epätoivoinen pyrkimys ymmärtää ympärillä olevaa kaaosta ja antaa tuntemattomille asioille nimet ja määritteet, jotta ne eivät tuntuisi niin uhkaavilta.

Yksi keino muiden joukossa yrittää hallita ympäristöään.

Minukle taas filosofoitseminen syventää puhtqan tiedoitsemisen laventamista kohdfitsuessaan itseään älylisemän järjestä iroitsautumisen kaavoista kohti kokreampaa ymärrytsä, jolle leimaa atnavnita on esimerkiki Schubetin ooppera- ja jazzsävelytsen tiedoitseminen mailmalisesa avaruudessa mikä taas ei voi jääsdä huomaitsematta myöskän Deliuken puthaasta järjestä iroitsevassa syvyydessä ja näkemöitsemisessä saadessan filosofoinin nerouden ulkiopuolisen älyn hetkelisyyttä laajemmat mittasuyhjteet.

Ihan vakavasti ottaen, Mikki, filosofia kysyy ja kyseenalaistaa. Niin tekee runouskin: näyttää näkymättömän, kääntää ylösalaisin, nyrjäyttää sijoiltaan. Kaikkina aikoina on ollut tarpeellista kysyä, on tullut uusia kysymyksiä, on ollut otettava aina uudestaan kantaa niihin vanhoihinkin, ja juuri niihin. Ei ole enää sitä ihmistä jonka Descartes ajatteli olevan; siksi on asetettava itsensä alttiiksi jatkuvalle epäilylle. Minkään hallitsemisesta ei filosofiasssa liene lopulta kyse, sillä yksi vastaus tuottaa lukuisan joukon uusia kysymyksiä. Arkinen filosofeeraus toki pyrkii jonkinlaiseen kaaoksen hallitsemiseen, kenties. Eikä se minusta mitenkään epätoivoistakaan ole, miksi olisi.

laulu.lintu kirjoitti:- - filosofia kysyy ja kyseenalaistaa. Niin tekee runouskin: näyttää näkymättömän, kääntää ylösalaisin, nyrjäyttää sijoiltaan.

Päinvastoin, filosofia vastaa ja yksinkertaistaa, näyttää taustan, asettaa paikalleen, oikaisee nyrjähtäneen!

Täysin oikeassa olet sinäkin - eikö olekin hienoa!

Ns. puhdasta absoluuttista objektiivista tieteellistä faktaa, jollaista on mielteestämme riippumatta mahdoton kuvitellakaan, ei voi näin ollen myöskään aivoistamme riiippumattomana yksin tietokyvyn itsensä luodessa niiden järjestyksen, saati tahdon alimmista esineellistymisasteista riippumattomana abstraktona, teoreettisina saavutuksina tai älyn kontemplation esineinä siten kuin nerouden älyn ylivoimaisuudesta kumpuavat musiikilliset ja artefaktuaaliset ideat, joiden käsittäminen edellyttää ikään kuin yliluonnollista, älyn normaalin olioiden suhteita tiedoitsevan kontekstin vastaisena, että tiedoitseva on tiedoitsemisen puhdas subjekti eli että tahtominen suhteiden tiedoitsemisineen katoaa älyn energian ylimäärän voimalla kokonaan tajunnasta nauttiessamme näiden suurten henkien objektiivisuudesta. Schubert oli yksi heistä.

Kuka on väittänyt, että olisi "faktoja" tietoisuudesta huolimatta tai sen ulkopuolella?

Mikki Hiiri kirjoitti:Ns. puhdasta absoluuttista objektiivista tieteellistä faktaa, jollaista on mielteestämme riippumatta mahdoton kuvitellakaan, ei voi näin ollen myöskään aivoistamme riiippumattomana yksin tietokyvyn itsensä luodessa niiden järjestyksen, saati tahdon alimmista esineellistymisasteista riippumattomana abstraktona, teoreettisina saavutuksina tai älyn kontemplation esineinä siten kuin nerouden älyn ylivoimaisuudesta kumpuavat musiikilliset ja artefaktuaaliset ideat, joiden käsittäminen edellyttää ikään kuin yliluonnollista, älyn normaalin olioiden suhteita tiedoitsevan kontekstin vastaisena, että tiedoitseva on tiedoitsemisen puhdas subjekti eli että tahtominen suhteiden tiedoitsemisineen katoaa älyn energian ylimäärän voimalla kokonaan tajunnasta nauttiessamme näiden suurten henkien objektiivisuudesta. Schubert oli yksi heistä.

No totta Mooses. Kas kun en arvannut...

Reaalitieteissäkin tutkimus voi oikeastaan kohdistua vain olioiden välisiin suhteisiin, joiden alueella nämä tahtomisen vilkkkaasti kiihottamat 6 tai 8 ällän uudet ylioppilaat voivat ainoastaan edistää jonkin tieteen eritityisalaa erityisolioineen kykenemättä milloinkaan neron älylle leimalliseen objektiivisuuteen, joka ei enää toimi pelkkänä vaikuttimien välittäjänä pysähtyneenä välittömiin, välillisiin tai mahdolisiinkaan suhteisiin, joille mikään ei ole olemassa jolla ei ole suhdetta normaaliälyisen tahtoon, ollen ominaispiirteenä, että tieto-eli miellekyky on kehittynyt paljon voimakkaammin mitä tahdon palveleminen vaatii ja on korkeimmissa asteissaan häiritsevä ja jopa vahingolliseksi koituva irtautuen tehtävästään johon se alunperin on syntynyt. Liian monimutkaista?

[quote="Mortimer"]Minukle taas filosofoitseminen syventää puhtqan tiedoitsemisen laventamista kohdfitsuessaan itseään älylisemän järjestä iroitsautumisen kaavoista kohti kokreampaa ymärrytsä, jolle leimaa atnavnita on esimerkiki Schubetin ooppera- ja jazzsävelytsen tiedoitseminen mailmalisesa avaruudessa mikä taas ei voi jääsdä huomaitsematta myöskän Deliuken puthaasta järjestä iroitsevassa syvyydessä ja näkemöitsemisessä saadessan filosofoinin nerouden ulkiopuolisen älyn hetkelisyyttä laajemmat mittasuyhjteet.[/quote

Tuliko otettua vähän liikaa, enemmän kuin nuppi kestää? Eihän tuosta mongerruksesta ota pirukaan selvää ainakaan selvin päin. Heikko plagointyritys, josta läpi paistaa epäjohdonmukaisuus, ja yritys näytää monimutkaiselta selkeyden kustannksella lukijoiden hämäämiseksi. Sekavaa tekstiä. mkä on pointti?

Mikki Hiiri kirjoitti: Liian monimutkaista?

Kyllä. Kysymykseen vastaaminen olisi riittänyt.

k-meleon kirjoitti:

Mikki Hiiri kirjoitti: Liian monimutkaista?

Kyllä. Kysymykseen vastaaminen olisi riittänyt.

Jo muinaiset kreikkalaiset, antiikin materialistit, Demokritos, Leukippos ja Epikuros oletti ja antoi aineelle mielteestämme riippumattoman olemassaolon, jolloin aineen tulee olla sellaisena kuin sen tiedoitsemme, myös riippumatta tästä tiedoitsemisesta, mikä on realismin kestämätön perusvakaumus. Uudempien filosofien joukossa vain Locke on puoltanut aineen reaalisuutta, tehden siitä kaikkien olioiden prinsiipin, olettamalla aineen olevan olio sinänsä mielteestämme riippumatta. Berkeleyn idealismin mukaan, kaikki paikallisesti ulottuvainen, siis objektiivinen ja aineellinen maailma ylimalkaan on olemassa vain mielteenämme ja että on väärin ja jopa mieletöntä omistaa tällainen kaiken mielteen ulkopuolella oleva ja tiedoitsevasta subjektista riippumaton olemassaolo, siis olettaa ilman muuta sinänsä olevan aineen.

Näyttää todella epätoivoiselta yrittää sanoa ei filosofisille ihmisille, miten ns. näkyvään maailmaan ei tulisi luottaa. Yksinkertaistettuna.

Reaalitieteissäkin tutkimus voi oikeastaan kohdistua vain olioiden välisiin suhteisiin, joiden alueella nämä tahtomisen vilkkkaasti kiihottamat 6 tai 8 ällän uudet ylioppilaat voivat ainoastaan edistää jonkin tieteen eritityisalaa erityisolioineen kykenemättä milloinkaan neron älylle leimalliseen objektiivisuuteen, joka ei enää toimi pelkkänä vaikuttimien välittäjänä pysähtyneenä välittömiin, välillisiin tai mahdolisiinkaan suhteisiin, joille mikään ei ole olemassa jolla ei ole suhdetta normaaliälyisen tahtoon, ollen ominaispiirteenä, että tieto-eli miellekyky on kehittynyt paljon voimakkaammin mitä tahdon palveleminen vaatii ja on korkeimmissa asteissaan häiritsevä ja jopa vahingolliseksi koituva irtautuen tehtävästään johon se alunperin on syntynyt.

Tämä koulujärjestelmä on vinoutunut, se kasaa ns. tietoa (joka on subjektiivista), eikä opeta ajattelemaan itse saatikka tekemään uutta asiaa itse (objektiivisuuden puute).
Olet oikeassa. Mutta, olen eri mieltä tiedon määrän oikeellisuudesta, ei siinä minusta tule mitään ylikuormitusta, koska ei se tietokaan sitten ole paljon mitään kun se ei ole kokonaisuus vaan ainoastaan näitä materialismin ja asiamailmaan, tieteen tietoja, tai sitten sidonnaisia niin älyttömän vahvasti juuri vallitsevaan kulttuuriin. Minusta siinä tarvitaan filosofiaa, edes vähän, ajasta irrottautumista, tai edes sen yrittämistä. Tiedäthän, mitä vaaditaan edes siihen, että ihminen tajuaa, että tiede ei ole ainoa tosi, että ei pidä uskoa kaikkea mitä tieteen avulla "todistetaan".
Tuossa tulee esille se koko järjestelmän puuttellisuus - tieteessä. Kerran se tätä yhteiskuntaa nyt pyörittää, niin aukko on jumalattoman suuri.
Haluatko kumminkin pitää jotakin tieteestä kiinni vaiko et?
Mihin olet päätynyt?
Eikö fenomenologia sopisi "aukkoon" joka tieteessa on: tieteen etiikka, tieteen filosofia, koko "mieli ja henkisyys" joka on jätetty tutkimatta. Sekä itse olemassaolo ja todellisuus. Tietyt asiat on jätetty kokonaan välistä, ja nyt pitäisi uskoa tuota tietoa oikeaksi?
Vaikka uskoisikin edellisen, niin tiede on oman filosofiansa kanssa hakusessa, koska se ei mene aatteellisesti totuutta tavoitelleen, vaan ihmistä "palvellen" laittaen sen ennen pitkää tilanteeseen jossa ei tehdä mitään, kun kaikki on valmiina. Järkyttävää.

Mikki Hiiri kirjoitti: - - suhteisiin, joiden alueella nämä tahtomisen vilkkkaasti kiihottamat 6 tai 8 ällän uudet ylioppilaat voivat ainoastaan edistää jonkin tieteen eritityisalaa erityisolioineen kykenemättä milloinkaan neron älylle leimalliseen objektiivisuuteen - -

Onneksi Schubert ei ollut kuuden laudaturin ylioppilas, koska älyllinen kypsyys ja yleissivistys eivät kuulu neron ominaispiirteisiin. Suhteita Schubertilla tosin oli, ja siihen loppui säveltäminen.

Scorrevole kirjoitti:

Mikki Hiiri kirjoitti: - - suhteisiin, joiden alueella nämä tahtomisen vilkkkaasti kiihottamat 6 tai 8 ällän uudet ylioppilaat voivat ainoastaan edistää jonkin tieteen eritityisalaa erityisolioineen kykenemättä milloinkaan neron älylle leimalliseen objektiivisuuteen - -

Onneksi Schubert ei ollut kuuden laudaturin ylioppilas, koska älyllinen kypsyys ja yleissivistys eivät kuulu neron ominaispiirteisiin. Suhteita Schubertilla tosin oli, ja siihen loppui säveltäminen.

Tuskin pelkästään siihen, vaan lavantaudin ja kupan elimistön puolustuskykyä heikentävään yhteisvaikutukseen. Tosin mummollanikin oli odessan aikoinaan lavantauti ja hän selvisi siitä kylpemällä jääkylmässä vedessä kenenkään tietämättä. Älyllistä kypsyyttä'hän neroilla juuri on sillä se erottaa heidät normaali-älyisistä ihmisistä, joilla äly on juurtunut tahdon palvelukseen älyn ollessa alun alkaen vaikuttimien välittäjä käsittämättä olioissa muuta kluin niiden vcälittömät ja välilliset sekä mahdolliset suhteet tahtoon

Ehkä siksi, että koetamme päästä lähemmäs viisautta.

Neroista puhuminen viisauden yhteydessä on asiatonta. Filosofia perustuu arvostuksille, ei nokkeluudelle.

hiljaa hyvä tulee