Kuuntelen tässä tuota k-meleonin antamaa musiikkinäytettä samalla kun vieläkin tunnen olevani hieman "hakattu" eilisestä. Kone (tai minä itse) heitti minut ulos kirjoituksesta ja kaikki oli aloitettava uudestaan ja sitten jo aloin viipyä niin kauan, että paljon hakemiani nimiä ja vuosilukuja vain hävisi. En oikein vieläkään tajua mitä tapahtui. Piti ottaa niin rennosti, mutta en pystynytkään.
George Gershwin jäi kokonaan pois säveltäjistä ja juuri "Amerikkalainen Pariisissa" on niin upea. Sellaista rakkauskohtausta kuin mitä suihkulähtellä tanssitaan ja millaisen musiikin tahtiin harvoin näkee. Eikö siellä trumpetti soi (?) taustalla. Kaunis rakkauskohtaus on myös Gingerin ja Fredin leffassa "Hupaisa avioero", musiikki on varmaankin Night and Day. Niihinhän mahtuu hyvää musiikkia vaikka kuinka paljon. Lapsesta lähtien olen pitänyt tuosta parista. Fellini irvaili hieman heidän tai italialaisten Fred ja Ginger -kuumeen kustannuksella elokuvassaan "Ginger and Fred", jossa Mastroianni ja kunnon Giulietta Masina esittävät jo vanhoja tanssijoita, jotka eivät esityksessä oikein enää pärjää. Kovin inhimillinen juttu.
Reiskan mainitsemasta "Kiss Me Kate" -musikaalista olen nähnyt dokumenteissa näytteitä ja nimihän on varsin tuttu. Mitä saikaan televisio aikaan. Ennen sitä ihmiset kävivät elokuvissa suurin joukoin mutta telkan myötä kaikki alkoi hiipua. Olisi hauskaa, jos Yle erityisesti ottaisi ohjelmistonsa tavoitteeksi näyttää esim. viisi kunnon musikaalia per vuosi. Tätä Ginger & Fred -sarjaa olen seurannut koko ajan.
Eleanor Powell on ollut unohduksissa niin kauan, että hänen soisi tulevan yleisemmin tietoisuuteen. Aito Mäkisen vetäessä Dianaa täällä Hesassa siellä menivät sellaiset vanhat elokuvat kuin Casablanca, Gilda ja Broadway Melody 1940 (?), jotka kävin katsomassa. Fred Astairen ja Eleanor Powellin steppinumeroita oli ilo katsoa. Casablancasta unohdin vallan tuon iki-ihanan Samin laulun "As Times Go By". Melvin Van Peebles selittää dokumenttissa "Classified X", miten mustan väestön esittäessä Hollywood-filmeissä pellejä, palvelijoita ja raiskaajia, taustahenkilöitä joka tapauksessa, Sam Casablancassa oli heille riemun lähde. Hänhän ei ole vain mies, joka soittaa sivussa vaan kokonainen persoona.
Gildasta löysin pari videota netistä, joissa Rita Hayworth esittää tanssit ja laulut (?) Amado mio sekä Put the Blame on Mame, Boys, mutta en tiedä, voiko niihin laittaa linkkiä tänne. Minulta jotkut kuvalinkitkin menevät tyhjiksi parissa päivässä ja jotkut jäävät. Kumma muuten, Hayworthan oli tanssija mutta lauloi myös. Minulla on levyllä nuo laulut ja siinä laulut esittää toinen, äänenväri on kyllä niin samanlainen kuin Hayworthin. Miten lie filmissä. Ainhan näitä ei ilmoiteta.
Mietin "Flashdance"-musikaalia pitkään. Tanssien kuvausta. Fred Astaire muutatti kuvaustapaa Busby Berkeleyn ihanista kuvakollaaseista ja kaledoskoopeista (Kultakalat 1935, "Lullaby of Broadway") aina kokovartalon näyttäviksi kuviksi. Jennifer Beals esittää tätä hitsaajatyttöä, joka haluaa balettitanssijaksi ja tanssii fantastisia tansseja, mutta monet kohdat on katkottu, siten että voi kuvitella tuolla ilmeellä ja tuolla olemuksella jonkun pystyvän vain osaan tavoitellusta. Niinpä pengoin ja löysin tanssijan (uncredited) nimeltä
Marine Jahan, joka nuo tanssit varsinaisesti esittää. Hänen voimallaan ja vimmallaan se syntyy. Mutta miksi heidät piilotetaan. Ei vie mitään Jennifer Bealsin söpöydestä, että tietää hänenkin osaavan tanssia mutta ei nyt niin hyvin kuin leikatut torsokuvat osoittavat.
Mielenkiintoista että on samoja esityksiä myös löytynyt. Ukonhatullakin on Nino Rota säveltäjänä. Hän oli kyllä aikamoinen muokkaamaan elokuvan yleisilmettä. Kun vertaa vaikka Vittorio de Sican "Polkupyörävarkaan" ja Fellinin "Ihanan elämän" äänimaaimaa keskenään, niin tajuaa heti, että sota on jäänyt taakse ja vielä enemmän taakse Fellinillä. Mutta jotain uskomatonta on kyllä Antonionin pariskunnan istumisessa ravintolassa katsomassa upeaa esitystä, joka nyt ei ole varsinaista stripteasea vaan siinä tanssitaan vähäpukeisena (pari) alusta loppuun. Mutta miten ulkopuolisina Moreau (Yön nainen) ja Mastroianni (aviomies) ovatkaan tuossa tilanteessa. Kyllä Antonioni osasi. Siihen verrattuna amerikkalaiselle filmitähdelle pidetyissä bileissä Fellinin "Ihanassa elämässä" noin vain spontaanisti esitetty rokki on tosi herättävää.
Puuhaajan kanssa olen samaa mieltä Travoltasta. Kun tuo jengi saapuu discoon, niin siinä kyllä tulee valtavasti miesenergiaa ja testosteronia saliin samalla kertaa. Itse olen pitänyt Elviksen jutuista. Niitä olen nähnyt muutaman ja Michael Curtizin elokuvassa "King Creole - kitara kainalossa", 1958, Elvis on rautaa noustessaan nolattuna apupoikana yökerhossa laulamaan esiintyjäkorokkeelle "If You Looking for Trouble" (jotenkin näin). Ehkä siinä on hänen "Nuori kapinallisensa", jota hän ihaili niin suuresti.
Mikä musikaali teki nuorena kovin suuren vaikutuksen omaan sukupolveeni ja minuun myös henkilökohtaisesti niin "West Side Story", tarina Romeon ja Julian kulisseissa, jotka olivat nyt takapihoilla. Ei armoa! Elokuvassa on vieläkin hohtoa ja juuri nuo kaksi jengiä saavat sen huokumaan nuoruutta melkein yli laidan. Pään hakkaamista seinään, paikan hakemista elämässä, toivottomuuden ja toivon välistä kamppailua. Rakkauskin tietenkin merkitsi mutta enemmän tämä kapina. Koulussa sormien näpsyttely oli silloin niin yleistä, että opettajien piti kieltää siitä tunneilla. Jotkut kävivät katsomassa filmin useampaan kertaan ja se oli taas joku maailmanihme minun kulmastani katsottuna.
Kovin upeaa on musiikin käyttö "Avaruusseikkailussa". Siinä aivan keinuu mukana Tonavan aalloilla kuten tuo sikiö avaruudessa. Järkyttävintä ovat tietokoneen viimeiset sanat Daisy .Dai ..lazy.. Kylläpä saavat tekijät paljon aikaan kytkentöjä ihmisen muistiin.
Kyllä kotimaisista löytyy. Ajattelepa VeHy vaikka Vaimoke-elokuvaa ja sen Bula, bula - sekä Vaimoke-laulua, johon liittyy myös Ansa Ikosen tanssi.
Ja vanhoista mykkäleffoista löytyy myös. Eräs hauskimpia ja tukahduttavimpia kohtia on mielestäni, kun miljonääri vie kulkurin Kaupungin valoissa ravintolaan ja estradille astelee pariskunta tanssimaan apassia (vai onko apaassi). Silloin olen pudota tuolilta.
LISÄÄN TÄNNE ne Amada mio ja Put the Blame on Mame Boys -linkit, jos nettitoimitus sen suo. Kunpa vastaisivat.
Ainakin pari kuvaa loppuun:
Ginger and Fred ja
Rita Hayworth.