YLE Radio 1

Tarastin ehdotus alkaa niinkuin maailmankuulun semiootikon voisi kuvitella aloittava:

"Esittäminen, englanniksi ”performance”, ranskaksi ”exécution” (ainakin koskien mu-siikkia) ja saksaksi ”Aufführung” tai ehkä vielä mieluummin ”Darstellen”, tarkoittaa tietenkin aina jonkin immanentin saattamista manifestiksi." (Tarasti, Synteesi 4/11)
http://www.datafilehost.com/download-edc8c033.html

Tarasti olisi ollut syytä astua ulos semiotiikan umpiosta todelliseen maailmaan ja lakata romuttamasta semioottisella kielipelillä suomalaista musiikkitiedettä. Hän olisi voinut laskeutua kirjastoon ja poimia sieltä kirjoja, joissa puhutaan laajasti musiikin esittämiseen liittyvästä tutkimuksesta ennen "teoriansa" esittämistä:

Nicholas Cook: Music, Performance, Meaning
Clarke &Cook: Empirical Musicology
Deutsch: Psychology of Music
jne.

Poimin vielä piruuttani yhden kohdan Tarasti tekstistä:

"2.Teoria
Onko olemassa jotain metodia tai teoriaa, jota opiskelemalla tullaan suureksi taiteilijaksi? ..."

Kritisoisoin todella sitä että taidemusiikin opetussisällössä on musiikioppilaitoksissa isoja puutteita tai teoria ja käytäntä eivät kohtaa tosiaan kun markkinamiehet ja akateemisesti korkeasti koulutetut ovat edustavat leiriä, josta todistaa jo se ettei edes suomessa tunneta läheskään kaikkia merkittävimpiä sinfonikkojamme ym. merkittäviä orkesteri ja pienimuotoisten teosten säveltäjiä saati että niiden esittämiseen jollakin tavoin kannustettaisiin ja paneuduttaisiin muutoin kuin salmenhaaran kirjoittaman kansallisromantiikan valtavirta kirjasarjan kautta.

sitä ajatellen esim. ylen ohjelmapolitiikkakin on todellista historiaa ja sen suuria linjoja paljolti vääristävä ja lyhyeen ajanjaksoon keskittynyt modernismia suosiessaan vaikka valtaosa säveltäjistämme, joista monien musiikkia ei kuulla lainkaan niiden keskeisyydestä huolimatta, olivat perinteistä tonaalisuutta tai pandiatonisuutta ja vapaatonaalisuutta suosivia ja hyvin harvoin niin moderneja kuin raitio ym. miksi siis kansallisesti arvokasta musiikki-ja kultuuriperintöä pitää kohdella näin kalseasti ettei vaivaiduta valistamaan ja jakamaan tietoa kansallisaarteistamme koko tyylillisen ja kronologisen aikaskaalan ja perspektiivin ulottuvuudelta vaan typistetään kaikki pieneen pisteeseen mielivaltaisesti valikoiden mutta kansallismuseon käsitytöläistaidekokelmaa kuppeineen, kippoineen ja kannuineen, ryijyineen ja röijyineen pitää ehdottomasti vaalia
pyhänä asiana joka kuuluu kaikkien yleissivistykseen ateneumin taidekokoelmasta puhumattakaan. mutta musiikin historian opetus ja valistus on retuperällä, josta siben yliarvostus puhuu karua kieltään.

onhan täydellistä idioottimaisuutta kun kourallinen musiikintutkijoita ja eläkkeellä oleva kapu tuntee kaikki tuukkasen, saikkolan fordellin, ikosen, ringbomin, törnen, karjalaisen, meriläisen, bashmaskovin rannan, marttisen ja muitten nerojen sinfoniat mutta suomen kansalle ne ovat kuin suljettu kirja ja salamyhkäisyyden peitossa täysin tuntemattomia mutta malaustailijoidn työt voi katsoa vaikka netistä tai kirjoista näyttelyiden ja museoiden lisäksi. pöljää touhua. musiikki muka kaikkia varten.


.
kannattaa tustustua monenlaiseen musiikkiin sillä läheskään kaikki suomalaiset yleis-,ja postromanttiset-tai modernistiset sinfonikotkaan säveltaiteemme varsin myöhäsyntyisestä kukoistuksesta johtuen, fordell, maalaileva tuukkanen, melartin. meriläinen, saikkola eivät myöskään ole suinkaan siben parasiitteja vaan onnistuivat pysymään useinkin huomattavan vapaana tämän kalkkeutuneen konservatiivin erinomaisen tylsää musiikkia säveltäneen "kansallisneron" stereotyyppisestä kansallisromantiikasta ja klassistisista pyrkimyksistä ja suuntautuivat tyylillisesti paljon enemmän kohti eurooppalaisia ja venäläisiä tyylivirtauksia ja omintakeisuudestaan huolimatta suhteessa siben tyyliin ovat jääneet ikään kuin lehdelle soittelemaan mahtumatta sodan jälkeisen modrenismin kiihkeiden vuosien ohjelmistoon rikastuttamaan musiikkitraditiotamme jatkuvassa uuden etsimisen pakkomielteisessä kehässä ja tulvassa vaikka sarjallisen musiikin valtakausi lyhyeksi sitten jäikin..sibeä pidä vähiten kiinnostavimpina suomalaisina säveltäjinä jonka populaarius kyllä kertoo hänen klisheisen kvasiromanttisuutensa todelliset taiteelliset ansiot jotka jättävät kylmäksi empiirisen sisältönsä niukkuudeasta johtuen.