YLE Radio 1

Museomusiikki on kuin katsoisi lastenelokuvaa. Museomusiikki on silti erinomaista viihdemusiikkia.

lgrohn kirjoitti:Museomusiikki on kuin katsoisi lastenelokuvaa. Museomusiikki on silti erinomaista viihdemusiikkia.

ei kaikki vain sibelius, listz, mielck, brahms, schumann, stravinsky, prokofjev ym jotka eivät saa haukkomaan hengästyneenä pakahduttavista sydäntä riipasevista kohottavista tunteista, mutta yleisöä on helppoa höpläyttää sellaisella jonka ne osaa ulkoakin eikä tiedä muiden säveltäjien olemassaolosta jotka ovat luoneet hienostuneempaa sävelkieltä eikä sellaista sentimentaalista yleisromantiikkaa tai tyhjää modernismia.

Eikös tästä ole jo aikaisemmin avattu samansisältöinen ketju, otsikkokin melkein sama? Turhempaa avausta ei voi enää olla.

VeHy kirjoitti:Eikös tästä ole jo aikaisemmin avattu samansisältöinen ketju, otsikkokin melkein sama? Turhempaa avausta ei voi enää olla.

turhuuksien turhuus, kaiokki maailmassa on turhuutta. sinusta voisi tulla hyvä saarnaaja pyhäkouluun. osoitatko itse koskaan minkäänlata musiikitieteellistä suuntautumista ja perehtyneisyyttä vaikka musiikikihistorian saralla niin että kannanoottosi olisivat mielekkäitä ja kiinnostavia. tuntuu että asiantunte,ukssi rajoittuu toivo kärjen tuotantoon. mutta klassisromanttisesta suomalaisesta musikkitraditiosta sinulla ei taida olla parempaa käsitystä modernismista puhumattakaan. mutyta sama vaivaa musiikkalan toimioita. samanusältäisuiä konsertteja ja äänilevyohjelmia yhtä kaikki. sibeliusta, brahmsia, mahleria, ym. epäkiinnostavaa populaarikamaa joka ei synnytä suurempia intohimoja tiedonhaluisessa nautiskelevassa tuntijassa. muodollista virkamiesmusiikkia seurapiireille. suomalaisita sinfonioita mailmasta erkaantuneilta säveltäjiltä viimeksi kuuntelisin nykyään sibeliusta. nukuttavampaa ja kyllästyttävämpää urkuhymniä ja staattisuutta saa hakea lman melodisen vuolauden tajua.

humalainen kirjoitti:osoitatko itse koskaan minkäänlata musiikitieteellistä suuntautumista ja perehtyneisyyttä vaikka musiikikihistorian saralla niin että kannanoottosi olisivat mielekkäitä ja kiinnostavia. tuntuu että asiantunte,ukssi rajoittuu toivo kärjen tuotantoon.

Eihän toki, hämmästyisit jos näkisit vaikka vinyylikokelmani. Musiikkitieteestä en tiedä mutta musiikin historiasta tiedän yhtä sun toista, ainakin sen verran, että en luokittele musiikkia sen mukaan hyvään ja huonoon, että sattuuko säveltäjä olemaan vainaa vai vielä hengissä.

Vuosi sitten syksyllä satuin asumaan Rakveressa hotellissa huonenaapurinani kaupungin oma suuri poika, Arvo Pärt. Tapasin hänet käytävällä juuri hänen syntymäpäivänään. Kättelin häntä ja onnittelin sydämellisesti ja juttelimme hetken. Hänen musiikistaan pidän.

Huilua opettelin soittelemaan nuorempana mutta sitten se jäi vähemmälle kunnes hukkasin huiluni johonkin, luulin poikani kavereiden pihistäneen sen. Huilu kuitenkin löytyi kirjahyllystä kirjojen takaa ja olen ajatellut syksyn iltoina mökillä takkatulen loisteessa elvyttää soittoharrastusta. Siis luritella skaaloja ylös-alas, ylös-alas.

Sen haluaisin kysyä, että miksi piti avata uusi ketju, kun kerran ihan samansisältöinen on jo olemassa?

http://chat.yle.fi/yleradio1/viewtopic.php?f=3&t=3594&p=67203&hilit=museomusiikki

Mistähän tuo "huono" tuli? Ei taidemuseoissaan ole kyse huonosta, vaan vanhasta. Musiikin osalta myös toisteisesta ja kuluneesta, mutta ei huonosta. Ja kuten sanoin, museomusiikki on erinomaista viihdettä.

VeHy kirjoitti:Sen haluaisin kysyä, että miksi piti avata uusi ketju, kun kerran ihan samansisältöinen on jo olemassa?

Tähän kun saan vielä vastauksen, niin voimme lopettaa tämän täysin hedelmättömän juupa-eipäs-vänkäämisen.

Anteeksi, mutta mistähän on vängätty?

lgrohn kirjoitti:Anteeksi, mutta mistähän on vängätty?

Älä sitä mieti vaan vastaa kysymykseen!

Minua alkoi kiinnostaa, että mitä tämä tällainen museomusiikki oikein mahtaa olla. Wikipediassa ei mitään tietoa, ei myöskään paperille painetussa tietosanakirjassa. Google löytää muutaman linkin mutta niiden takana näyttää olevan keskustelun avaajan eri foorumeille kopioimia postauksia. Joitakin en päässyt lukemaan lainkaan, sillä niihin vaadittiin käyttäjätunnus ja salasana.

Siis, mitä on museomusiikki?

Kaksi aloitusta:

§1 Museomusiikki on hyvää viihdemusiikkia

"Kuolleiden säveltäjien klassinen musiikki on aika usein hyvää viihdemusiikkia."

§2 Museomusiikki

"Museomusiikki on kuin katsoisi lastenelokuvaa. Museomusiikki on silti erinomaista viihdemusiikkia."


Pelkästä otsikosta ei voi tehdä pitkälle meneviä päätelmiä. Etenkään jos otsikko on yhden sanan mittainen. §1:n otsikko esittää faktisesti teesin, joka tekee rajauksen: osallistujain on otettava kantaa teesiin, puolesta ja vastaan. §2 on otsikkona yleisyydessään niin avoin, että mahdollistaa minkä vain "museomusiikkia" koskevan keskustelun. Kunhan vain hyväksyy museomusik-ilmaisun perusoletuksen? voidaan kysyä.

Siirrymme avauslauseiden tarkasteluun.

§1:n avauslause määrittelee 'museomusikin' (a) kuolleiden säveltäjien (b) klassiseksi musiikiksi. Lopuksi se esittää esteettisen (arvo-) arvostelman 'museomusiikista'. Huomionarvoista on, ettei (a) avaus määrittele viihdemusiikkia, eikä (b) rinnasta sitä mihinkään muuhun musiikinlajiin (mainos-, rituaali-, taidemus. ym.). Jää lukijan vastuulle tulkita avaukseen mahdollisia vertailuja.

§2:n avauslauseista 1. esittää vertauksen lastenelokuvaan, 2. uusintaa §1:n arvostelman - itse asiassa vahvempana kuin §1:ssä: "hyvää" -> "erinomaista". Huomionarvoista on 2. lauseen "silti": lastenelokuva-vertauksella museomusiikki asetetaan emotionaalisesti, henkisesti tai älyllisesti alamittaiseksi musiikiksi, mutta todetaan sitten sen "silti" ruumiillistavan erinomaisesti viihdearvoja.

Huomaamme aloitusten avoimuuden jättävän lukijalle huomattavasti tulkinnanvaraa. Keskustelunavauksina ne mahdollistavat tajunnanvirtakeskustelun. Algoritmit ovat kohdallaan inputin määrätä lopputuloksen.

lgrohn kirjoitti:Mistähän tuo "huono" tuli? Ei taidemuseoissaan ole kyse huonosta, vaan vanhasta. Musiikin osalta myös toisteisesta ja kuluneesta, mutta ei huonosta. Ja kuten sanoin, museomusiikki on erinomaista viihdettä.

ikähän ei sinällään tee musiikista koskaan vanhempaa parempaa kun suuri taide on monesti luotu jo takanapäin vaan sen musikillinen substanssi ellei musiikillisen kielen uudenaikaisuus satu viehättämään kompleksisuudellaan ja uudenlaisilla ratkaisullaan johon ei ole totuttu. mutta totta on että myöhäisromanttinen musiikillinen kieli saavuttaa kulminaatiopisteen musiikilisen tekniikkansa osalta yksnkertaiseen tonaaliseen systeemiin verrattuna ja siitä eteenpäin että simppeliä kolmisointuharmok´niikaa ja kolmisointuina etenevää harmoniaa yksinkertaisin toobnika-ja dominanttisoinnuin kuunteleminen kuten beethovenin 6. f-duuri sinfoniassa avoimine kvinttreineen kansanlaulumukaelmineen on niin latteaa ja kulunutta ettei sellaisesta nauti erkkikään. suomessa jumalaiset sä'veltäjät ovat luoneet upeaa sinfoniamusiikkia fougstedt, meriläinen, fordel, madetoja, merikanto, aaltonen, linko, haapalainen jr, härkönen, hongisto, pesola ja kuimpp edellisiin lisäten että niiden panttaamine on suuri typeryys ja sikamaisuus.

Museomusiikin sekä toisaalta masomodernismin välissä on vähän säveltäjiä kun muodissa on retromuseomusiikki. Koulutusputki tappaa luovuuden, jos sitä on alkujaankaan edes ollut.

musiikinhistoriallisessa testissä saavutettu status ei mitenkään takaa sitä että hierarkiassa tietyn yleispätevän aseman saavuttaneiden säveltäjien musiikki jaksaisi kiehtoa kaikkia kuulijoita myös kypsemmälläkin iällä jatkuvasti vuosikymmenten ajan muuttumattomien yleispätevien kriteereiden mukaan, josta voimme päätellä sen että historiakin voi olla väärässä sikäli kun objektiivista musiikinhistoria edes heijastelisi tällaisia subjektiivisiksi miellettyjä arvojärjestyksiä jotka kertovat vain niiden saamasta populariteetusta yleisön suosiosta jossakin kukltuurihistoriallisessa ja sosiaalisessa kontekstissa joka on edistänyt statuksen saavuttamista ja maineen muodostumista.
tajunnanvirtaa ei opittua.
sibeliuksesta on kaikki hohto karissut jo aikaa sitten eikä beethoven, saati brahms tai mahlerkaan sano oikein mitään kuulijallle. klisheitä ja kitschiä koko kanonisoitu säveltaide. toisaalta ei9 ole mielekästä mennä eteenpäinkään jatkuvasti ei vain siksi että säveltäjät romantisoivat sävelkieltään myös modernina aikakautena vaan koska arkistoista löytyy valtavasti musiikillista rikkautta jota yleisö ei tunne tai muista enää vuosikymmenten takaa joka edustaa upeasti klassis-romanttista traditiota suomessa säveltäjiltä jotka ovat saavuttaneet tutkijoiden keskuudessa tietyn klassikon aseman. ja säveltäneet tonaalista, vapaatonaalista, pandiatonista, konstruktiivista vapaan atonaalista musiikkia, avantgardistisista kamarimusikkiteoksista sulho ranta jälkiromantikkoihin ja tyyliltään polyfonisiin sinfonikkoihin asti leiviskä, pesonen,. joka muuten voitto lukuisia kuorosävellyskilpailuja pesolan ohella. hurjaa porukkaa. teistä suomi on ylpeä, teihin me tukeudumme teitä me kunnioitamme hyvät taiteiljatoverit.

hallasteet, liukot, tuukkaset haapalaiset, karjalaiset, kullervo ja ahti, launis, kauppi, marttinen, pesolat, pylkkäset, pesoset, ikoset, saikkolat ja sonniset, melartinit rinbomit, härköset, hongistot, sipilät, johanssonit lingot, fordellit,raitiot, rautiot, ym. olisivat erittäin tervetullut lisä orkestereiden niukkaan ohjelmistoon josta leiviskäkin on poistunut jo aikaa sitten rautioon verrattavine maskuliinisen monumentaalisine ja majestettisine pianokonserttoineen. kun kortekaankaaseen vertaa. niitä minä jumaloin palvon, idolisoin, ihailen for ever, te minun loistavat tähteni taivaalla.

Ylen Ykköseltä tulee parastaikaa Ravelin sonaatti viululle ja pianolle. Vihoviimeistä viulun vingutusta ja pianon kalinaa, ei anna minulle yhtään mitään. Esittäjillä sen sijaan voi olla ihan hauskaakin ja teoksessa on sen verran vikkeliä juoksutuksia, että he varmaan onnittelevat lopussa toisiaan jos kaikki menee nuotilleen oikein. Nyt sekin teos on sitten kuultu ja eikä tarvitse enää koskaan vaivautua kaivamaan vaikkua korvistaan tämän takia. Menee samaan unohduksen läjään Ruotsin euroviiun kanssa.