Punk - tauti joka ei tapa
Ohjaus ja käsikirjoitus: Jouko Aaltonen
Tuotanto: Pertti Veijalainen / Illume Oy
Valmistumisvuosi: 2008
> Ohjaajan sana
> Elokuvan kotisivut
> Illume.fi
Punk - tauti joka ei tapa on pitkä musiikkidokumentti, joka tarkastelee punkkia sekä musiikillisena että yhteiskunnallisena liikkeenä. Vaikka elokuva kertoo suomalaisen punkin tarinan, se ei ole vain nostalginen. Menneisyyden vastapainoksi elokuva piirtää kuvan tämän päivän punkista ja siitä, miten punk on muuttunut. Elokuvan yleissävy on energinen kuin punk itse.
Elokuva kertoo nuoruudesta, tarkemmin sanottuna kahdesta nuoruudesta, 1970-80-lukujen ja nykyhetken punksukupolvista. Seuraamme neljän Tampereen seudulta kotoisin olevan nuoren perustamaa bändiä ja sen vaiheita keikkailuineen, onnistumisineen ja vastoinkäymisineen. Akupunktion rumpali Seve on bändin säveltäjä ja sanoittaja. Kitaraa soittava Joonas on Seven vanha koulukaveri. Toista kitaraa soittaa Tomi ja bassossa on Samppa. Akupunktion musiikki on kovaa HC-peruspunkkia, energistä soittoa ja karheita sanoituksia yhteiskunnasta ja maailmasta. Akupunktiolle tapahtuu paljon. He harjoittelevat, tekevät biisejä, ovat kaikin tavoin aktiivisia ja viettävät nuorten miesten normaalia elämää. Levy on tekeillä ja muitakin suunnitelmia tulevaisuuden suhteen on olemassa. Pojat ovat mukana yleisönä myös Lempäälässä järjestettävässä Puntala-Rockissa, joka on Suomen tärkein punk-tapahtuma.
Akupunktion lisäksi muita uuden polven bändejä ovat mm. tyttöbändi Creepy Crawlie. Seuraamme myös anarkopunkkareita, jotka muodostavat Suomen anarkistisen liikkeen aktiivin ytimen. Yhä uudelleen anarkistit pystyttävät myyntikojunsa erilaisiin punk-tapahtumiin. Monet heistä soittavat myös punk-bändeissä. Punk liittyy myös kansalaistottelemattomuuteen ja ylipäätään auktoriteettien vastustamiseen. Kun anarkistit valtaavat talon, ei kestä kauankaan, kun ensimmäinen punk-konsertti järjestetään paikalla.
Kun Andy McCoy aloitteli uraansa punkin parissa yhdessä Pete Malmin kanssa, hän oli jopa nuorempi kuin Akupunktion pojat nyt. Eikä paljoa ikää ollut Eppu Normaalin, Pelle Miljoonan eri kokoonpanojen tai Problemsin pojillakaan. Heidänkään uransa ei ole aina ollut helppoa. Pelle miljoonan tarina kulkee läpi elokuvan, suosion hetkineen ja kiertuelämän varjopuolineen.
Niin Pellelle kuin Sevellekin tärkeintä oli henki ja into, ei välttämättä soittotaito. Punk otettiin haltuun ja elämä omiin käsiin. Molemmat halusivat muuttua passiivisista musiikin kuluttajista, tekijöiksi. Haluttiin tehdä itse. Tämä Tee-Se-Itse -ideologia toimi silloin ja se toimii edelleen.
Elokuva seuraa mm. legendaarisen Pelle Miljoonan ja 1980 -yhtyeen kiertuetta keväällä 2007, näemme myös Eput Areenalla. Minkälaisen matkan nämä megatähdet ovat kulkeneet punkin lähtökohdasta ja ideologiasta? Vai elääkö punk heidänkin musiikissaan? Entä mitten suhtautua kaupallisuuteen? Onko punk myytävänä? Ennen kaikkea elokuva kysyy, mikä on näiden kahden sukupolven suhde punkkiin.
Elokuvassa kahden sukupolven nuoruudet kohtaavat toisensa, välillä kipeästi, välillä hauskasti ja humoristisesti. Elokuvassa kuullaan sekä vanhaa että uutta punkkia. Mukana on myös kiinnostavaa arkistomateriaalia punkveteraanien alkutaipaleilta.
Punk – tauti joka ei tapa on puhutteleva ja kiinnostava dokumenttielokuva suomalaisesta punkista, viihdyttäväkin, muttei hampaaton tai särmätön.
