Kiitävi aika

Ohjaus ja käsikirjoitus: Mikko Keinonen
Tuotanto: Toni Panula / Karlik Films
> karlikfilms.com

Parisataa vuotta sitten ihminen keksi avukseen joukon koneita, joiden
tarkoitus oli auttaa tuottamaan tavaroita ja samalla vapauttaa ihminen
mekaanisesta työnteosta. Teollistuminen synnytti uuden ilmiön eli vapaa-ajan, ja kehitys on 200 vuoden aikana vain kiihtynyt. Looginen seuraus olisi, että vapaa-aikaa olisi yhä enemmän, mutta kaikesta materiaalisesta hyvinvoinnista huolimatta juuri aika on se, jota ei nykyihmisellä tunnu olevan lainkaan tarpeeksi. Mihin ihmeeseen aika oikein häviää?

Kiitävi aika -dokumentti etsii vastausta tuohon kysymykseen haastattelujen ja esimerkkien avulla. Kiitävi aika kerää ihmisten kokemuksia ajasta ja sen puutteesta. Ajatuksiaan ja kokemuksiaan kertovat hyvin erilaiset ihmiset, asiantuntijat ja tavikset, nuoret ja vanhat, taiteilijat ja insinöörit. Kertomusten yhteinen nimittäjä on, että kaikki kertojat tai haastateltavat ovat tilanteissa, joissa ajankulu on, kuten kahvilla, nuotiolla, soutuveneessä, pilkillä tai kylvyssä tai toisaalta kiireessä, kuten ambulanssin ratissa, pikaruokapaikan tiskillä tai tehtaan liukuhihnalla.

Haastatteluiden välissä on pieniä provokatiivisia tietoiskuja, jotka
selittävät muun muassa ajan ja kulutuksen suhdetta. Esimerkiksi näin:
“Keskimääräinen uuden auton hinta vastaa keskimääräistä puolentoista vuoden nettopalkkaa. Jos uuden auton sijasta ostaa vanhan käytetyn ja korjauttaa sitä pari kertaa vuodessa, säästää summan, jonka turvin voisi hyvin olla vuoden tekemättä töitä.”

> Lähetä palautetta

Lähetä linkki


Muualla Yle.fi:ssä