Tarina

Harvoin tarjolla on 12 x 55 min draamasarja, joka kertoo keski-ikäisistä humanisteista Lyytinmäessä - idyllistä joka romahtaa.

Sarjan on käsikirjoittanut Johanna Hartikainen, jonka edellinen suuri työ "Tahdon asia" oli yksi Yleisradion kautta aikojen katsotuimpia kotimaisia sarjoja. Harvoin tarjolla on tyylilajiltaan sukua Tahdon asialle realistisuudessaan ja tavassa yhdistää draamaa ja komediaa viihdyttäväksi elämykseksi.

Lyytinmäki on maanpäällinen paratiisi, jollaisesta useimmat meistä haaveilevat: vanhojen puutalojen pihoilla omenapuut kukkivat, siilit tuhisevat ja lasten iloiset äänet sekoittuvat lintujen lauluun. Kaikki tämä kivenheiton päässä keskustasta!

Harvoin tarjolla kertoo kesästä, jonka aikana lyytinmäkeläisten elämä kriisiytyy. Alueen uusi asukas käynnistää tapahtumaketjun, jonka lopputuloksena kaupunki päättää olla uusimatta rakennusten vuokrasopimuksia.

Harvoin tarjolla-sarjan keskeiset henkilöt ovat kulturelleja humanisteja, joiden sisällä asuu tavallisen itsekäs, elämältä ja itseltäänkin ehkä enemmänkin odottanut sielu. Henkilöiden ammatteja ovat mm. toimittaja, dokumenttiohjaaja, ortopedi, putkiyrittäjä, kauneudenhoitoalan yrittäjä, klassinen laulaja, nuortenlehden päätoimittaja.

Syksyn tullen arvokkaiksi arvioidut talot osoittautuvat kasoiksi lautoja, ja asukkaat joutuvat sommittelemaan uusia elämänpolkuja uusine puolisoineen ja uusissa ammateissakin.

Harvoin tarjolla on draamasarja, jonka henkilöihin on helppo samastua. Kukapa meistä ei haaveilisi maanpäällisestä paratiisista – talosta, jossa remonttien jälkeen varsinainen elämä alkaa.

Osa 12/12, viimeisen jakson tapahtumat

Kaupunki ilmoittaa, että koska Lyytinmäen maaperästä on löytynyt raskasmetalleja, tonttien vuokrasopimuksia ei voida uusia. Osoittautuu, että vanhat Rannat ja humppavanhus Ali kuitenkin omistavat itse tonttinsa. Lyytinmäen alueesta suunnitellaan EU:n tuella savutonta allergikkoaluetta, kunhan maaperä saadaan puhdistettua. Kaikkien asukkaiden on poistuttava alueelta, ja kaupunki maksaa taloista nimellisen lunastushinnan. Vihreä kaupunginvaltuutettu Teemu Lihavainen ja Maailman kautta-liikettä lähellä oleva MK-Rakennus ovat junailleet hanketta kyseenalaisin keinoin.
Nikke Sunilan pihastudio palaa. Palon syttymissyy näyttää olevan Urpolan puolelta viskattu sammuttamaton savuke.

Mötöt lähtevät Kuopioon, ja Panu Möttö saa työtä Kuopion Kulttuurin kuuloluun toimittajana.

Hyyryläiset lähtevät vuodeksi Chileen.

Kari Urpola purjehtii avioliiton satamaan Tarja-Kaisa Hakkaraisen kanssa. Uusi asunto löytyy Rautapellon rivarista.

Anni ja Ismo päätyvät kerrostaloasuntoon ja saavat adoptiolapsen. Ismo ohjaa Ostoskeskusta, Anni kirjoittaa romanttista puutarhakomediaa.

Topeliuksen muuttavat Kruununhakaan.

Vanhat Rannat asettuvat tilapäisesti Rastilan leirintäalueelle asuntovaunuun odottelemaan paluuta Lyytimäkeen.

Myöhemmin kaikki kohtaavat Pentti Hyyryläisen "Viimeiset grillijuhlat"-valokuvateoksen julkistamiskokkareilla. Kaikki vakuuttavat kivasti menemistä. Kössillä on seuralaisenaan Mimman naapuri Vintta.

Hanna ottaa lasillisen kuohuviiniä. Pentti itse ei kuitenkaan ole päässyt paikalle. Hänet nähdään myöhemmin Jaakko Selinin ohjelmassa yhdessä chileläisen Teresitan kanssa. Pablo Nerudan runojen rakkaus on saanut heissä lihallistumansa. Marina valmistaa nepalilaista ruokaa tv-keittiössä.

Autioituneessa Lyytinmäessä Big George pakottaa kaverinsa toimittamaan Emilien Johannekselle lähettämän kirjeen perille Kuopioon. Johannes saa kirjeen.

Panu Möttö rykäisee valmiiksi novellikokoelmansa "Talo, vain kasa lautoja". Se siitä Lyytinmäestä sitten.

Lähetä linkki

Lähetystiedot

Sarja on päättynyt, lue viimeisen jakson tapahtumat

YLE Areena

YLE Areena

Tämä ohjelma ei näy Areenassa, katso YLEn muita ohjelmia.
› YLE Areenaan