yle.fi

Linkkejä muualle

Kultturikunto

Boktid, FST5

Kirjakerho, YLE Radio 1

Lukupiiri, YLE Radio 1

Strada, YLE TV1

 

 

Kuva: YLE KulttuuriKirjamaamerkkejä Annan blogissa
Anna Tulusto raportoi elämästä ohjelman keikkabussissa. Mitä tapahtuu, kun bussistudio parkkeerataan uuteen paikkaan? Luvassa vahvoja lukuelämyksiä ja mietoja kulttuurishokkeja.


Juontajat

Toimittaja Anna Tulusto

 Jyrki Valkama / YLE KuvapalveluAnna Tulusto on YLE Kulttuurin toimittaja ja Metro-lehden kolumnisti. Ennen toimittajan työtä vuonna 1973 syntynyt Tulusto oli yksi Ultra Bra -yhtyeen laulajista, bändissä hän oli mukana vuodesta 1994 vuoteen 1998 saakka. Hän on valmistunut maisteriksi Helsingin yliopistosta pääaineenaan venäjän kieli ja kirjallisuus.

Tuluston ääni on tuttu mm. YLEn radio-ohjelmista kuten YLE Radio 1:n Miten minusta tuli minä -ohjelmasta ja Kultakuumeesta. Hän on tehnyt ohjelmia myös YLEX:lle ja taannoiselle YLEQ-kanavalle. Anna Tulusto on työskennellyt myös tv-uutisten toimittajana.

Kirjailija ja näyttelijä Reidar Palmgren

Tampereella asuva Reidar Palmgren on julkaissut kolme romaania. Esikoisromaani Jalat edellä ilmestyi vuonna 2001, ja se voitti Helsingin Sanomain esikoiskirjapalkinnon.

Näyttelijänä Palmgren on työskennellyt esimerkiksi Helsingin, Hämeenlinnan ja Jyväskylän kaupunginteattereissa. Viimeisimmäksi Palmgren on näyttellyt Tampereen työväenteatterin Vihan jumalassa.

Lähetä linkki