yle.fi

Emma

 

Emma on parivuotias Karjalan karhukoira Raisiosta. Emma on nokkela ja vilkas koira, joka oppii helposti uusia asioita. Välitön ja sopeutuvainen Emma rakastaa metsässä juoksemista ja pitkiä lenkkejä.

Tällä hetkellä Emma asuu Helin ja tämän kahden lapsen kanssa rivitalossa. Emma tuli perheeseen, kun se oli pentu: sillä ei ollut kotia ja näytti uhkaavasti siltä, että se joudutaan lopettamaan. Heli perheineen päätti ottaa koiran kotiinsa siksi aikaa, että sille löytyy uusi koti. Emma on käynyt koeasumassa eräässä perheessä, mutta palasi kotiin, koska yhteiselo ei sujunutkaan. Helin perheellä ei ole tällä hetkellä aikaa koiralle, joten aloimme etsiä Emmalle kotia, jossa olisi tilaa temmeltää ja toteuttaa karhukoiran luontoaan.

Ensimmäisenä Emma lähti Renkoon Mirjan luokse. Mirja asuu vanhaa kyläkauppaa, jossa on suuri piha ja peltoa ympärillä; tilaa siis löytyy. Mirjalla on aina ollut koiria, ja edellisen menehdyttyä on koiralle paikka avoinna. Kissan paikkaa täyttää Tirri-kissa. Emma olikin todella kiinnostunut Tirristä ja haukkumista, nuuhkimista ja jahtaamista riitti niin, että lopulta kissa sai lähteä ulos rauhoittumaan, kun Emma jäi Mirjan kanssa tutustumaan taloon. Mirjalla ja Emmalla synkkasi hyvin. He tekivät pitkiä kävelylenkkejä ja viihtyivät toistensa seurassa. Mirja arveli, että heistä tulisi varmasti hyvät ystävät, jos Emma tulisi heille asumaan.

Toiseen ehdokasperheeseen kuuluivat Roope ja Nora, sekä heidän koiransa Jeri. Sisätössä sijaitsevalta maatilalta löytyi myös hevonen, poneja, kissoja sekä kani. Emma suhtautui epäilevästi hevoseen ja kiinnostuneena poneihin. Sisällä kissat päättivät pian mennä piiloon, sillä Emma olisi halunnut leikkiä ja jahdata kissoja. Onneksi Jeri oli kuitenkin innokas leikkikaveri ja koirilla riittikin menoa ja meininkiä - läpi yön. Nora oli aamulla aika väsynyt ja toivoi, että koirat rauhoittuisivat ajan kanssa. Emman mielenkiinnon kohteeksi päätyi myös pihalla asuva kani, jonka häkkiä Emma jaksoi vartioida ja haukkua loputtoman pitkään. Nora pelkäsi, että kani tulisi Emman taholta syödyksi, kun se talven tullen siirrettäisiin sisälle asumaan. Jeri-koira, joka kaipasi itselleen leikkikaveria, ottaisi Emman varmasti ilolla asuintoveriksi.

Tommyn testissä Roope ja Mirja saivat Emman tottelemaan ihan mukavasti. Mirja sai kuitenkin paremman kontaktin koiraan ja Emma totteli Mirjaa paremmin.

Elo sujuu Rengossa mukavasti ja Mirja kertoo, että hiljalleen Emma ja Tirrikin alkavat tottua toisiinsa!

Mitä kuuluu nyt?

Emmalle kuuluu hyvää. Mirja kertoo, että Emma on sopeutunut ja rauhoittunutkin aika lailla. Iltaiset härväämiset ovat vähentyneet, kun Emma sai ulos oman tarhan ja saa sieltä päivisin tarkkailla ympäristön touhuja.
Energiaansa Emma on saanut purettua myös potkukelkkalenkkeihin. Emma rakastaa juoksemista ja juokseekin kaikki koirakaverinsa läkähdyksiin. Yksi parhaista ystävistä on Mirjan tyttären koira Chili. Tirrin kanssa Emma vielä opettelee sujuvaa yhteiseloa: Emma haluaisi juosta ja leikkiä ja Tirri taas ei. Mirja kertoo, että Emma on hieman liian hätäinen ja vikkelä Tirrin rauhalliseen elämään, mutta katastrofeilta on vältytty ja Mirja uskookin, että hiljaa hyvä tulee.

Lähetä linkki

Esitysaika

Ohjelma esitettiin kevät-kesä 2009

Hienosti hihnassa Areenassa

YLE Areena

Hienosti hihnassa jaksot ovat nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan