Anna-Leena Härkönen ja Pekka Milonoff

VIERAANA kirjailija, näyttelijä Anna-Leena Härkönen Vuoroin vieraissa 12 osaa 1.6.–17.8.1998 maanantaisin klo 21.20 Anna-Leena Härkönen: s. 1965 Limingassa yo 1985 opiskellut Teatterikorkeakoulussa ja Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksella valmistui näyttelijäksi keväällä 1989 vapaa kirjailija ja näyttelijä, asuu Helsingissä Anna-Leena Härkösen esikoisteos Häräntappoase palkittiin J.H. Erkon rahaston palkinnolla vuoden 1984 parhaana esikoisteoksena. Sittemmin ovat ilmestyneet romaanit Sotilaan tarina (1986) ja Akvaariorakkautta (1990) sekä Jos joku kysyis multa (laulutekstejä, 1991), Karusellimatka (novelleja, 1993); Tässä taivas, tässä maa (rakkauslauluja, toim. A-L Härkönen, 1987). Anna-Leena Härkönen on kirjoittanut myös näytelmiä ja tv-käsikirjoituksia (tv-elokuva Pullahiiri TV 2:lle 1989, tv-sarja Vuoroin vieraissa TV1:lle 1997 yhdessä Pekka Milonoffin kanssa). Hänen teoksiaan on käännetty mm. ruotsin, tanskan, saksan, hollannin ja tsekin kielille, ja niistä on tehty useita sovituksia näyttämölle, elokuvaan ja televisiolle. Kirjailija on palkittu myös Kiitos Kirjasta mitalilla ja Oulun läänin taidepalkinnolla 1985 sekä SSKK:n tunnustuspalkinnoilla 1991 ja 1994. Kirjailija Anna-Leena Härkönen yhteistyöstään ohjaaja Pekka Milonoffin kanssa: VUOROIN LATTIALLA, VUOROIN DIVAANILLA "Kom-teatterin johtaja ja ohjaaja Pekka Milonoff ehdotti kirjailijalle näytelmän kirjoittamista. Kirjailija suostui sillä ehdolla että 'autat sitte koko ajan mua juonen kehittelyssä koska sitä mä en osaa', ja siitä lähti liikkeelle monivuotinen prosessi, jonka tuloksena syntyi Kotikatsomon 12-osainen tv-sarja 'Vuoroin vieraissa'. Miten tähän on tultu? Kirjailija yritti ensin vuoden verran kirjoittaa näytelmää ohjaajan avustuksella. Alusta asti oli selvää, että pääaiheena olisi hienosti ilmaistuna 'vapauden rajat', arkisemmin ilmaistuna 'saako pettää vai ei?'. (Vastausta ei neljän vuoden aikana siihenkään kysymykseen saatu; pää meni entistä enemmän sekaisin!) Seuraavaksi täytyi keksiä henkilöt, jotka kyseisen aiheen parissa koheltavat, henkilöille luonteet, taustat ja kaaret. Nämä henkilöt sotkeutuvat toistensa elämiin hyvinkin kyseenalaisilla tavoilla; lopputuloksen nimenä voisi olla myös 'Erittäin vaarallisia suhteita'. Palaverit käytiin kahdessa paikassa: joko kirjailijan työhuoneessa tai Kom-teatterissa ohjaajan pienessä kopissa. Työhuonepalaverit kulkivat seuraavasti: kirjailija istuu tietokoneensa ääressä ja kirjoittaa muistiin omia, yhteisiä ja ohjaajan ideoita. Ohjaaja joko ravaa bootsit jalassa kehää lattialla ja miettii, tai makaa psykoanalyytikon hoitosohvaa muistuttavalla divaanilla ja miettii. (Sama divaani on kulkenut kirjailijan mukana neljässä eri asunnossa, ja jokaisessa asunnossa sen päällä on lojunut kuolemanväsynyt ohjaaja ja miettinyt. Nyttemmin kirjailija on verhoillut divaanin uudella kankaalla.) Kom-teatterissa ohjaaja ei mahdu kulkemaan ympyrää, joten hänen täytyy tyytyä istumaan nojatuolissa, eikä kirjailijalla ole muuta kuin kynä ja paperia. Tätä samaa miettimistä jatkuu koko kirjoitusprosessin ajan. Kun vuosi on kulunut, ohjaaja huomaa, ettei kirjailijan ilmaisutyyli sovikaan näyttämölle: tämä kirjoittaa liian naturalistista dialogia. Ohjaaja ehdottaa näytelmän siirtämistä televisioon ja pilkkomista kahteentoista osaan. Kirjailija on kauhuissaan. Tv-sarja valmistuí kahden vuoden päästä. Ensimmäinen jakso lähetettiin keväällä 1997. Ehkä joku keksii vastauksen kirjailijan ja ohjaajan kysymyksiin. Uskoako uskottomuuteen vai ei?"