Anna-Leena Härkönen ja Pekka Milonoff
VIERAANA ohjaaja Pekka Milonoff Vuoroin vieraissa
12 osaa 1.6.–17.8.1998 maanantaisin klo 21.20
Minkälaisia ajatuksia yleisöpalaute herätti ensiesityksen jälkeen?
Sarjan suosio hieman yllätti minut, ja myös se miten eri ikäisiltä ihmisiltä ja kuinka paljon palautetta saatiin. Kun käsikirjoitusta tehtiin, Elina oli selvästi päähenkilö, mutta haluttiin kertoa myös muista ikäryhmistä. Toivoimme että samastumisen kohteita olisi monta ja se ilmeisesti toteutuikin. Esimerkiksi perheen äidin, Annelin henkilöhahmosta, jota Marja Packalén esittää, saatiin sarjan edetessä yhä enemmän yleisöpalautetta. Hänen hahmoonsa kohdistuivat yllättäen kaikkein voimakkaimmat tunnereaktiot, mikä liittyi nimenomaan roolihenkilön kehittymiseen tässä tarinassa.
Olin itse nimenomaan toivonut, että meidän toteutus- ja näyttelemistapamme vastaisi kuvaa nykyihmisestä. Palautteen perusteella vaikuttaa siltä, että ajatuksemme meni perille — niin sarja otettiin vastaan. On kuitenkin muistettava, että ne joilla on ollut jotain kriittistä huomautettavaa, eivät välttämättä ole tulleet sitä minulle sanomaan. Ehkä kokonaiskuva ei kuitenkaan ole näin yksipuolisen myönteinen.
Elinan henkilöhahmo jakoi aika lailla ihmisiä, se on mielestäni kiinnostavaa, ja se kertoo että henkilöhahmo koettiin juuri niin ristiriitaisena kuin olimme sitä ajatelleetkin. Elina oli välillä tuittuileva ja tempoileva. Sen hyväksyy koska Elinan elämäntilanne oli ahdistava. Katsojat kokivat pystyvänsä samastumaan Elinan ristiriitaisiin haluamisiin. Tuittuilua ei nähty vain luonnevikana, vaan ymmärrettiin miten isoa ongelmaa Elina yritti siinä elämäntilanteessaan ratkaista: menettääkö itsensä ja oman vapautensa, alistuuko olemaan suhteen passiivinen osapuoli vai yrittääkö säilyttää itsensä ja silti pitää suhteen kasassa. Sehän on kauhean ristiriitainen tilanne. Pyrimme siihen että yksikään henkilö ei olisi yksiselitteinen, ja siinä ilmeisesti onnistuttiin.
Vaikeiden asioiden käsittelyssä ilmeisesti auttoi se että kaikelle pystyi myös nauramaan. Katsojat osasivat poimia sarjasta yllättävänkin paljon humoristista näkökulmaa esiin. Palautteen perusteella loppuratkaisusta — oli muuten vaikea päättää miten juttu oikein loppuu — jäi jollain tavalla lohduttava, ei ahdistava olo. Jotenkin siihen tapaan että eri ikäiset ihmiset ratkaisevat ongelmiaan eri tavalla, mutta ne yleensä ovat kuitenkin ratkaistavissa. Vanhemman ja nuoremman pariskunnan elämäntilanne rinnastetaan. Nuoripari tekee aika äkkipikaisia ratkaisuja, vaatii antamaan periksi ja on valmis eroamaan melko pientenkin asioiden takia. Vanhempi pari, ehkä kypsemmässä tilanteessa, antaa helpommin anteeksi, jos tästä rinnastuksesta nyt sitten voi saada jotain lohtua… Elämä ei koskaan voi olla täydellistä, se on aina risaista mutta sen risaisuuden kanssa voi elää. Yhteiselämä on erilaisten jatkuvien kompromissien tekemistä, ja rakkaus on ehkä sitten sitä että on valmis tekemään niitä kompromisseja (hieman ironista naurua).
Ohjasit paljolti samoja näyttelijöitä kuin KOM-teatterissasi. Mikä vaikutus sillä oli työhönne?
Muutakin porukkaa oli sen verran paljon että se oli riittävän erilaista, mutta tuttuus nopeuttaa ja helpottaa kommunikointia. Kieli oli yhteinen — ei tarvitse miettiä mitäköhän tuo tuolla oikein tarkoittaa. Yhteinen työtyyli löytyi nopeammin, ja sama näyttelemistapa heijastui heti myös niihin jotka työskentelevät muuten muualla kuin Kom-teatterissa.
Toteutuksen ja kuvallisen ilmaisun suhteen on ollut ilahduttavaa, miten paljon elokuva-alan ammattilaisilta on tullut myönteistä palautetta. Nimenomaan siitä soljuvuudesta, rytmistä ja visuaalisesta ilmeestä mikä yhdessä kuvaaja Tinde (Timo) Heinäsen kanssa löydettiin. Elokuvan ammattilaiset ovat korostaneet varsinkin sitä yksityiskohtaa, että jälki on ollut niin elokuvamaista, kun sarja kuitenkin on toteutettu videolla. Valaisulla, monilla pienillä teknisillä ratkaisuilla ja kikoilla kokonaisuus saatiin näyttämään elokuvamaisen vivahteikkaalta. Työtä helpotti sekin, että lavastaja Lea Sipilän kanssa löytyi nopeasti yhteinen visuaalinen maailma samoin kuin leikkaaja Jorma Hörin kanssa, joka teki lopullisen visuaalisen viimeistelyn.
Miten sujui pitkä yhteistyösi kirjailija Anna-Leena Härkösen kanssa?
Käsikirjoitusta tehtiin poikkeuksellisen pitkään, kaksi ja puoli vuotta. Ne ovat elämässä harvinaisia tilaisuuksia jos löytää sellaisen yhteistyökumppanin, jonka kanssa pystyy ylipäätään tekemään niin kauan saumatonta työtä. Se ei käsikirjoittamisessa aina ole niinkään helppoa, itse asiassa aika harvoin se onnistuu. Jollain tavalla joutuu menemään toisen pään sisään, ymmärtämään toisen aivoituksia. Se vaatii sellaista luottamusta ja toisen tuntemusta jota harvoin on. Ja myös toisen työn kunnioittamista.
Minä olen osaltani ollut Anna-Leenan kanssa suunnittelemassa nimenomaan henkilöhahmoja, tapahtumia, käänteitä, siis rakentamassa draamaa. Dialogi on kokonaan Anna-Leena Härkösen, ja se oli alusta asti selvää. Hän kirjoittaa niin älyttömän hyvää dialogia — se oli yksi syy miksi ylipäätään lähdin työskentelemään juuri hänen kanssaan.
Suuressa maailmassa kyllä näkee erilaisia käsikirjoitustiimejä, meillä harvemmin. Siellä on jonkun idea, jotkut ovat tehneet tarinan, dialogi on taas jonkun muun jne. Tämän kokemuksen perusteella ymmärrän, että tällainenkin työ on mahdollista. Silti se voi olla persoonallista ja dialogi selvästi jonkun kirjoittamaa, jonkun kielikorvan ja rytmitajun mukaan laadittua, ja siinä on ihan oma huumorinsa kuten tässäkin tapauksessa.
Tästä yhteistyöstä on pelkästään myönteistä sanottavaa. Raskaimpinakaan aikoina se ei mennyt hakaukseen. Anna-Leena Härkönen on varsinainen työmyyrä, valtavan työteliäs, ahkera ihminen, periksi antamaton, hyvin tuottelias. Kirjoitettua materiaalia hänellä on varmaan kolminkertainen määrä, valtavan paljon hyvää aineistoa joutui jättämään syrjään.
Millä mielin odotat uusintaa?
Kun se näin pian tulee, jännittää aika lailla: onko vielä kiinnostusta. Monillahan on tiedossa käänteet ja sarjan vaiheet, löytyykö siis edelleen yleisöä ja vastakaikua.
Mitä työlistallasi on tästä eteenpäin?
Viimeistelen ja suunnittelen Jari Tervon "Pyhiesi yhteyteen"-romaanin pohjalta tekemääni elokuvakäsikirjoitusta. Alan kuvata kesäkuun 8. päivänä tätä "Rikos ja rakkaus" nimellä kulkevaa elokuvaa, jota teemme ensi kesänä Rovaniemellä ja Inarissa, kuvaamme sitä heinäkuun loppuun asti.
Keskeisissä osissa on tuttuja näyttelijöitä Kom-teatterista, Tiina Lymi, Pekka Valkeejärvi, Sari Mällinen, Marja Packalén, Kari Hietalahti, ja joukko muita mm. Peter Franzén ja Sulevi Peltola. Minulle on ollut pelkästään hyötyä siitä, että tunsin materiaalin niin hyvin jo teatterista. Elokuvakäsikirjoitukseen joutuu tekemään aivan toisenlaisen dramaturgian kuin teatteriin.
Innostuin Vuoroin vieraissa tv-sarjan tekemisestä kovasti. Kuvaväline oli minulle ohjaajana tuntematon, vaikka olen kyllä aikaisemminkin tehnyt töitä televisiossa. Nyt kun oppi, näinkin pitkän prosessin aikana, ne mahdollisuudet mitä väline antaa, kuvailmaisu alkoi todella kiinnostaa. Se oli melkeinpä tärkein syy siihen että tartuin Tervon juttuun kun Claes Olsson pyysi ohjaamaan.
"Rikos ja rakkaus" tulee elokuvateattereihin tammi-helmikuun vaihteessa -99. Myöhemmin se esitetään myös TV 1:ssä.
