VIERAANA Karin, näyttelijä Rea Mauranen

ANGELA JA AJAN TUULET 1–12
Kotikatsomossa maanantaisin klo 21.20

Valmistuttuaan teatterikoulusta 1973 Rea Mauranen näytteli yhdeksän vuotta KOM- teatterissa ja sittemmin useita vuosia Helsingin Kaupunginteatterissa, mistä jäi 1995 freelanceriksi. Upeasti laulava näyttelijä harjoittelee parhaillaan Madame Thénardierin roolia musikaaliin Les Misérables. Ensi-ilta on Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 25.2.1999.

Rea Mauranen on palkittu kahdesti Jussilla elokuvarooleistaan: parhaasta naispääosasta Pirjo Honkasalon ohjaamassa Tulipäässä ja parhaasta naissivuosasta Auli Mantilan nyt Berliiniä valloittavassa Neitoperhossa. Tänä keväänä Rea on itse Jussi-toimikunnan jäsenenä jakamassa alan tunnustuksia.

"Angela ja ajan tuulet -sarjan Karin kuuluu omistavaan suomenruotsalaiseen sukuun, mutta suomenruotsalaisuuteen itselläni ei ole muuta kosketusta kuin että minulla on joitakin kavereita, joiden kotikieli on ruotsi. Minulla oli joka kesä ehdot ruotsinkielessä. Mutta jostain kumman syystä aloin lopulta pitää ruotsista. Kauniista ruotsinkielestä!"

Olet näytellytkin ruotsiksi?

"Viimeisen viiden vuoden aikana useasti Ruotsissa, mm. Agneta Fagerströmin ohjaamissa elokuvissa Kärlekens himmelska helvete ja Hammarkullen, joka oli sarja. Olen näytellyt aina Suomesta tullutta henkilöä ja Agneta on ollut sillä lailla ihana että on antanut minun puhua improvisoidusti omaa ruotsiani!

Angela-sarjassa suomenruotsalaisuus ei kuitenkaan ole pääasia. Vaan rahan maailma, jossa ihmisillä on normaalit tunteet. Minä yritin näytellä Karinin tunteita."

Sarjan tässä vaiheessa Karinille on jo selvinnyt että hänen miehellään Gabrielilla on suhde hänen sisarentyttäreensä Angelaan. Miltä Karinista tuntuu?

"Hirveän pahalta. Karinia on loukattu. Karin on itse sillä tavalla puhdas henkilö, että hän on kuvitellut mennessään avioliittoon Gabrielin kanssa, että heidän liittonsa on rakkausliitto. Kyllä Karinkin sitten toisaalta osaa näyttää alhaisuutensa.

Karinissa on selkeä kaari. Karin ja hänen sisarensa Agnes on kasvatettu sivistyneiksi, itsenäisiksi ja itsepäisiksi naisiksi — vaikkakin suljettuun yhteisöön. Loukkausta seuraavat Karinin omat jatkotoimet. Enempää en voi kertoa paljastamatta tarinaa!"

Miten rentoudut?

"Uin avannossa."