yle.fi

Palkitut ohjelmat


06.10.2010

Toky Baby palkittiin Monterreyn 6.kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla Meksikossa.  

Tommi Kainulaisen ohjaama novellielokuva Tokio Baby sai kunniamaininnan lyhytelokuvien kansainvälisessä sarjassa. Palkintoperusteissa elokuvaa kiitettiin nuoruuden teemojen ja lasten ja vanhempien usein vaikean suhteen käsittelystä omaperäisellä ja luovalla tavalla. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Anna Lappalainen ja Aino Lappalainen. 

Blind Spot Pictures Oy:n ja Ylen yhteistuotanto esitettiin YLE TV1:n Kotikatsomossa 24.5.2010. Elokuva on osa Suomen elokuvasäätiön ja YLE TV1:n Suomalainen novellielokuva-hanketta.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

07.06.2010

Viikko ennen vappua
voitti parhaan fiktiolyhytelokuvan palkinnon Torontossa

Hamy Ramezanin ohjaama novellielokuva Viikko ennen vappua on voittanut parhaan fiktiolyhytelokuvan palkinnon Toronton Worldwide Short Film Festival -tapahtumassa Kanadassa. Deluxe Award for Best Live Action Short pitää sisällään 2500 dollaria ohjaajalle sekä pääsyn valintalistalle, jolta pyritään vuoden 2010 Oscar-ehdokkaaksi.

”Tämän vuoden palkitut lyhytelokuvat edustavat monivivahteista taiteellista kirjoa, joka on vienyt lyhytelokuvat uudelle tasolle”, kiitteli festivaalin johtaja Eileen Arandiga. Tuomariston jäseninä toimivat Jason Ryle, João Garção Borges, Rachelle Lefevre, Jing Haase ja Aparna Kapur.

Toukokuun lopussa Viikko ennen vappua palkittiin parhaan fiktioelokuvan palkinnolla myös Curtocircuito-lyhytelokuvafestivaalin kansainvälisessä kilpailusarjassa Santiago de Compostelassa Espanjassa. Viime tammikuussa Clermont-Ferrandin maineikkaalla lyhytelokuvafestivaalilla Ranskassa sille myönnettiin Ada Solomon -erikoismaininta.

Viikko ennen vappua -elokuvan ovat käsikirjoittaneet Ilmari Aho ja ohjaaja Hamy Ramezan. Kuvauksesta vastaa Arsen Sarkisiants, leikkauksesta Joona Louhivuori, äänisuunnittelusta Olli Huhtanen, musiikista Pietari Mikkonen ja puvustuksesta Kirsi Gum. Pääosia elokuvassa esittävät Jesse Martin, Emilia Laine, Matleena Kuusniemi ja Eero Milonoff. Elokuvan on tuottanut Cilla Werning / For Real Productions Oy.

Viikko ennen vappua kertoo 15-vuotiaasta Tomista, joka on koko ikänsä joutunut huolehtimaan sekä pikkusiskostaan Ainosta että menetettyä nuoruutta elävästä äidistään. Omaa unelmaansa hän elää siskonsa jalkapalloharrastuksen kautta. Mutta mitä tapahtuu kun Ainoa alkaa helteisellä vappuviikolla kiinnostaa kaupungilla kavereiden kanssa pyöriminen jalkapalloa enemmän? Uskaltaako Reza itse siirtyä katsomosta kentälle?

Elokuva on osa Suomen elokuvasäätiön ja YLE TV1:n Suomalainen novellielokuva 2008 -hanketta.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Klaus Härön ohjaama Postia pappi Jaakobille on voittanut parhaan ulkomaisen elokuvan palkinnon (The Best International Film Award) Santa Barbaran kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla Kaliforniassa, USA:ssa. Palkinnon vastaanotti Härön puolesta Helena Arstila Suomen Los Angelesin konsulaatista sunnuntaina.

Kiitospuheessaan Helena Arstila muun muassa kertoi Klaus Häröstä elokuvantekijänä.

- Klaus on hieno tarinankertoja. Häntä ovat aina inspiroineet vähempiosaisten elämänkohtalot. Klausilla on ainutlaatuinen kyky kuvata inhimillistä haurautta ja sitä hyvää ja pahaa, joka meissä kaikissa on, kaikissa kulttuureissa.

Levityssopimus Yhdysvaltoihin
Postia pappi Jaakobille on Berliinin elokuvajuhlilla julkistettu elokuvateatterilevityssopimus Yhdysvaltoihin. Elokuvan levittämisestä on tehty sopimus Olive Filmsin kanssa.

- Tämä on merkittävä avaus Pohjois-Amerikassa ja voi poikia lisää teatterilevityssopimuksia ympäri maailmaa, kommentoi tuottaja Rimbo Salomaa Berliinistä.

Postia pappi Jaakobille saanut lukuisia palkintoja
Postia pappi Jaakobille on voittanut lukuisia palkintoja elokuvafestivaaleilla ympäri maailmaa; mm. pääpalkinnon Mannheim-Heidelberg kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla Saksassa, pääpalkinnon sekä parhaan käsikirjoituksen palkinnon Kairon kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla ja parhaan ohjauksen palkinnon Tallinnan elokuvafestivaaleilla. Dani Strömbäckin elokuvaan säveltämä musiikki valittiin Göteborgin filmifestivaaleilla 6.2.2010 pohjoismaiden parhaaksi elokuvamusiikiksi vuonna 2009. Postia pappi Jaakobille palkittiin tammikuussa myös neljällä Jussi–patsaalla: Paras elokuva, ohjaus, miespääosa ja musiikki.

Postia pappi Jaakobille elokuvan ovat tuottaneet Lasse Saarinen ja Rimbo Salomaa Kinotar Oy:stä. Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Klaus Härö.

Santa Barbara International Film Festival järjestettiin 25. kerran. 

Yle Uutiset 16.02.2010
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
 

Klaus Härön elokuva Postia pappi Jaakobille ja Saara Cantellin elokuva
Kohtaamisia valloittivat tuomaristojen ja yleisön sydämet Lyypekin Nordische
Filmtage
-tapahtumassa Saksassa. Postia pappi Jaakobille voitti sekä kirkon
erikoispalkinnon (Kirchlicher Filmpreis Interfilm) että festivaalin yleisöäänestyksen. Festivaalin balttituomaristo puolestaan palkitsi Kohtaamisia-elokuvan koko festivaalin parhaana pitkänä elokuvana.

Lyypekin pohjoismaisen elokuvan festivaali on perinteikäs ja arvostettu alan
tapahtuma, joka järjestettiin 4.–8.11. jo 51. kertaa.

Elokuvalle Postia pappi Jaakobille myönnetty kirkon erikoispalkinto annetaan
festivaalilla vuosittain elokuvalle, joka on ”taiteellisesti ansiokas ja ilmentää evankeliumin sanomaa noudattavia inhimillisiä arvoja”. Palkinto sisältää 2500 euron rahasumman. Yleisöpalkinto puolestaan kertoo, että Postia pappi Jaakobille oli lyypekkiläisyleisön mielestä koko festivaalin paras pitkä elokuva.

Baltian maiden elokuva-alan asiantuntijoista koostunut tuomaristo taas piti
Kohtaamisia-elokuvaa festivaalin parhaana pitkänä elokuvana. Vuodesta 1991
jaettu Baltic Film Prize on Baltian maiden tunnustus pohjoismaiselle elokuvalle.

Klaus Härön aiempi elokuva Äideistä parhain voitti vuonna 2005 Lyypekissä sekä
yleisö- että balttipalkinnon.

Saara Cantellin Kohtaamisia-elokuvalle esitys Lyypekin pohjoismaisen elokuvan
festivaalilla oli virallinen maailmanensi-ilta. Suomessa elokuva tulee teatterilevitykseen maaliskuussa 2010.

Klaus Härön Postia pappi Jaakobille on Suomen Oscar-ehdokas.

Kohtaamisia-elokuvan on tuottanut Outi Rousu / Pystymetsä Oy ja sen suomalainen levittäjä on Nordisk Film. Postia pappi Jaakobille -elokuvan ovat tuottaneet
Rimbo Salomaa ja Lasse Saarinen / Kinotar Oy ja sitä levittää Suomessa Nordisk
Film.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------- 


Uutishuone pokkasi parhaan ohjelmatunnuksen palkinnon

Audiovisuaalisen alan tuottajien Satu ry:n myöntämät palkinnot jaettiin Media & Message -tapahtumassa Helsingissä 5.8.09.  Media & Messagessa palkittiin mm paras ohjelmatunnus ja kanavailmemainonta. Ohjelmatunnus-palkinnon pokkasi YLEn Uutishuone. YLEn viihdeohjelma Hymy pyllyyn sai FormaattiFinlandia-palkinnon.  
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Miika Soini palkittiin parhaana ohjaajana Venäjällä 


Miika Soini
voitti elokuvastaan Thomas parhaan ohjaajan palkinnon Zerkalo-elokuvafestivaalilla Venäjällä. Toukokuun 25.–31. päivänä 2009 Ivanovossa järjestetty festivaali on nimetty Andrei Tarkovskin Peili (venäjäksi Zerkalo) -elokuvan mukaan. Parhaan ohjaajan palkinto on yksi festivaalin pääpalkinnoista.

Thomas sai ensi-iltansa viime vuoden kesäkuussa Sodankylän elokuvajuhlilla, minkä jälkeen se on kutsuttu parillekymmenelle kansainväliselle festivaalille eri puolille maailmaa. Pari viikkoa sitten se esitettiin Cannesin elokuvajuhlien ACID-sarjassa. Thomas on palkittu aiemmin Bursan festivaalilla Turkissa (parhaan näyttelijän palkinto Lasse Pöystille) sekä kansainvälisellä Premier Film d’Annonay -festivaalilla Ranskassa (sekä ammattilaistuomariston erikoispalkinto että nuorisotuomariston palkinto).

______________________________________________________________

Tampereen elokuvajuhlat - Tampere Film Festival - järjestettiin 4.-9.3.2009
Palkitut ohjelmat/novellikilpailun satoa, jota on esitetty Kotikatsomossa:

Kotimainen kilpailu

YLE

Alle 30-minuuttiset: Pääpalkinto
Luola, ohjaus Panu Heikkilä

YLE

Nuorisoraadin palkinto: 
Kaupunkilaisia, ohjaus Juho Kuosmanen

YLE

Yli 30-minuuttiset, kunniamaininta:
Monte Rosso, ohjaus Tuomas Milonoff, Jon Sundell

_________________________________________________________________ 

Kouran fiktiosarjan kunniamaininta 2008:


Katso ihmistä, ohjaus Kari Paljakka

_________________________________________________________________ 

Paras naisnäyttelijä, Venla-palkinto 2008:


Pirjo Lonka, Ylikävely

Lähetä linkki

Lähetystiedot

YLE TV1 maanantaisin klo 21.30
Uusinta perjantaisin klo 23
Ohjelmassa on suomenkielinen tekstitys

YLE Areena

YLE Areena

osa Kotikatsomon ohjelmista esitetään Areenassa 7 vrk ensilähetyksen jälkeen
>Areenaan