yle.fi

Suomalainen novellielokuva 2009

Toinen vuosi novellielokuvia Kotikatsomossa 

Suomalainen novellielokuva on YLE TV1:n ja Suomen elokuvasäätiön hanke, jonka tarkoituksena on rohkaista uusia käsikirjoittajia ja ohjaajia tekemään persoonallisia elokuvia Suomesta ja suomalaisista. 


Ma 31.8. klo 21
Suurin ja kaunein

Osku, joka tuntee huolestuttavalla nopeudella lähestyvänsä varhaiskeski-ikää, osallistuu parhaan kaverinsa Pertin painostuksesta speed dating –iltaan. Illan aikana Osku oppii, että evoluutiossa on ennen kaikkea kysymys sopeutumisesta. Vai onko? Miksi näyttää siltä, että ne, joilla maailmassa jo rakkautta on, saavat sitä aina lisää?
Sydämellinen komedia miesten välisestä ystävyydestä ja typeryydestä, naisenkaipuusta ja itsensä voittamisesta.
Käsikirjoitus Kaarle Aho, ohjaus Teppo Airaksinen, tuotanto Making movies/ Kai Nordberg
Rooleissa Juho Milonoff, Eero Aho, Ville Myllyrinne, Liisa Vuori

Käsikirjoittaja Kaarle Aho (s. 1968) on Making movies OY:n perustaja ja tuottaja.

Ohjaaja Teppo Airaksinen (s.1982) on valmistunut taiteen kandidaatiksi Taideteollisesta korkeakoulusta elokuvataiteen ja lavastustaiteen osastolta vuonna 2008. Hänen aikaisempia töitään ovat lyhytelokuvat ”Metsä” ja ”Isänpäivä”(2006) ja ”Keikkajengi” (2007). 

> Suurin ja kaunein - lue lisää


Ma 31.8. klo 21.30
Sininen delfiini

Nainen ja mies ovat menneet naimisiin vailla vaatimuksia. He ovat ostaneet unelmatalon maalta ja perustaneet perheen. Työ ja perhe, vanhemmuus ja parisuhde, yhtälö käy yllättäen täysin ylivoimaiseksi ratkaista. Kumpikaan ei uskalla sanoa ääneen mitä toivoo. Yhtäkkiä arki muuttuu painajaiseksi. Kaikki on periaatteessa hyvin, mutta mikään ei ole. ”Kuka tätä oikein halusi?”
Käsikirjoitus ja ohjaus Anna Maria Jóakimsdóttir Hutri, tuotanto Helsinki-filmi/ Aleksi Bardy
Rooleissa Jessica Grabowsky ja Tuomas Rinta-Panttila. Lasta esittää Angelina Iikkanen.

Käsikirjoittaja ja ohjaaja Anna Maria Jóakimsdóttir Hutri (s.1972) on syntynyt Reykjavikissa. Hän on opiskellut valokuvausta ja elokuvaohjausta. Aiempia töitä on mm. lyhytelokuva ”Sam”. 

> Sininen delfiini - lue lisää


Ma 7.9. klo 21
Viikko ennen vappua

Tomi on koko ikänsä huolehtinut pikkusiskostaan Ainosta ja äidistään. Ainon epävirallisena valmentajana Tomi elää salaa myös omaa unelmaansa siskon jalkapalloharrastuksen kautta. Ennen ratkaisevaa matsia Tomi huomaa kuitenkin Ainon muuttuneet. Sisko jää pois harjoituksista ja viihtyy pelikenttää paremmin kavereiden kanssa kadulla. Todella Tomi huolestuu vasta, kun tajuaa, että Aino ei olekaan enää se kiltti pikkusisko, jollaisena Tomi on häntä tottunut aina pitämään. Tomi yrittää estää siskonsa muutoksen, mutta tilanne luisuu käsistä ja hän joutuu huomaamaan, että toista ihmistä ei voi väkisin hallita.
Käsikirjoitus Ilmari Aho ja Hamy Ramezan, ohjaus Hamy Ramezan, tuotanto For Real Productions/ Cilla Werning
Rooleissa Jesse Martin, Emilia Laine, Matleena Kuusniemi, Eero Milonoff

Käsikirjoittaja Ilmari Aho (s.1979) on valmistunut Lahden muotoiluinstituutin elokuva-ja tv-ilmaisun osas-tolta vuonna 2005. ”Pysäkki”-elokuvan käsikirjoitus yhdessä Antti Pirisen kanssa palkittiin parhaasta käsikirjoituksesta Next Frame-festivaaleilla Philadelphiassa, Yhdysvalloissa.

Ohjaaja Hamy Ramezan (s.1979) on valmistunut elokuvataiteen kandidaatiksi University Collage for Creative Arts in Farnham, Englannissa. Hänen lyhytelokuviansa ”Just waiting” ja ”The Dictation” on palkittu festivaalilla. Ramezan on myös toiminut näyttelijänä mm. Mazdak Nassirin lyhytelokuvassa ”Jalil” (2009). 


Ma 7.9. klo 21.30
Kesäpaikka

 
Riideltyään isänsä ja uuden äitipuolensa kanssa kaksi aikuista siskosta päättää karata kaupunkiin lapsuudenleikkiensä hengessä. Kesämökki on täynnä muistoja onnellisesta lapsuudesta ja niitä vaalitaan tekemällä kaikki kuten ennenkin ja sitä ei äitipuoli tajua. Koko perhetilanne tuntuu siskoksista vääryydeltä ja ärsyttävää on sekin, miksi eroissa keskitytään aina siihen, miten pienet lapset asiat kokevat, aikuisista lapsista ei tunnu välittävän kukaan. Karkumatkallaan siskot eksyvät monta kertaa eikä määränpäähän päästä. Sen sijaan tytöt löytävät jotain muuta, vahvistuksen siitä, mikä on tärkeintä: siskoon voi aina luottaa.
Käsikirjoitus Juuli Niemi, ohjaus Inari Niemi, tuotanto Dionysos Films/ Riina Hyytiä ja Leena Mäen-pää-Bentley

Käsikirjoittaja Juuli Niemi ( s.1981) on kirjailija ja opiskelee Helsingin yliopistossa pääaineenaan yleinen kirjallisuustiede. Kirjoittamista hän on opiskelut Teak:n draamatekstipajassa ja Oriveden opistossa. Hän on julkaissut kaksi ruonoteosta ja novellikokoelman ”Tule hyvä”.

Ohjaaja Inari Niemi ( s.1978) on valmistumassa Helsingin Metropoliasta av-tuotannon linjalta. Hänen lyhytelokuvansa ”Niin liian hyvät” on kiertänyt menestykkäästi festivaaleilla.

Lähetä linkki

Lähetystiedot

YLE TV1 maanantaisin klo 21.30
Uusinta perjantaisin klo 23
Ohjelmassa on suomenkielinen tekstitys

YLE Areena

YLE Areena

osa Kotikatsomon ohjelmista esitetään Areenassa 7 vrk ensilähetyksen jälkeen
>Areenaan