yle.fi

Jaksot

1. JAKSO  lauantaina 5.1.2008

Kotikaupungin tähdet on lauantai-iltojen riemukas kohokohta Kakkosella. 7-osaisen estradiviihdeohjelman avausjaksossa tähtinä tuikkivat energinen viihdyttäjä Jore Marjaranta ja Idolsista suosikiksi noussut Katri Ylander. Lämminhenkisessä ohjelmassa on luvassa loistavaa musiikkia tuoreista hiteistä aina suosittuihin ikivihreisiin. Jokaisessa jaksossa kukin artisti tapaa kotiseudullaan paikallisen harrastajaryhmän, jonka kanssa haasteena on valmistaa yhteinen esitys. Joren juuriin tutustutaan Lahdessa ja Katrin kanssa matkataan Satakuntaan Harjavaltaan. Yhteistä show’ta Joren kanssa lähtevät hiomaan Lahden ammattikorkeakoulun sirkuslinjalaiset ja Katrin ryhmä on Tanssikoulu Liisa Nojonen Porista. Vastakkain on kaksi artistia, kaksi esitystä ja kaksi paikkakuntaa. Voittajan valitsee studioyleisö, mutta tärkeintä ei ole voitto vaan yhdessä tekeminen. Musiikkiesityksiä tahdittaa Varre Vartiaisen luotsaama suomalaisista huippumuusikoista koottu housebändi. 

2. JAKSO lauantaina 12.1.2008

Kotikaupungin tähdet on Kakkosen lauantai-iltojen riemukas kohokohta, jossa kaksi artistia matkaa juurilleen. Estradiviihdeohjelman kakkosjaksossa loistavat tähdet Johanna Kurkela ja Jorma Kääriäinen. Kahden artistin lämminhenkisessä kohtaamisessa molemmat tulkitsevat kaksi kappaletta. Oman biisinsä artistit esittävät Varre Vartiaisen luotsaaman housebändin säestäessä ja cover-biisin tulkintaan antaa lisänsä oman kotiseudun paikallinen harrastajaryhmä. Artistin ja ryhmän yhteisesityksissä nähdään tänään kaksi erilaista, mutta yhtä lailla vaikuttavaa show’ta. Jorma Kääriäinen tapaa Kajaanissa paikallisen harrastajateatterin jäsenineen ja lumijokelaisen Johanna Kurkelan kanssa loistaa Balettikoulu Sinikello Oulusta. Ohjelman keulakuva on legendaarinen Erkki Toivanen, joka tunnetaan terävänä journalistina ja arvostettuna ulkomaankirjeenvaihtajana.

3. JAKSO lauantaina 19.1.2008

Kotikaupungin tähdet –ohjelman kolmannessa osassa vastakkain on jälleen kaksi artistia, kaksi esitystä ja kaksi paikkakuntaa. Sani ja Veeti Kallio tapaavat tänään kotiseuduillaan mielenkiintoiset ryhmät, joiden kanssa tehdään yhteinen show. Veeti matkustaa pohjoiseen Kemijärvelle ja esiintyy ohjelmassa soolon lisäksi yhdessä maineikkaan rovaniemeläisen kansantanssiryhmä Rimpparemmin kanssa. Sanin tehtävänä on valmistaa esitys Hämeenlinnan HPK Cheer Teamin vauhdikkaiden cheerleaderien kanssa. Viihdyttävässä estradiohjelmassa suomalaiset kärkiartistit palaavat juurilleen ja esittelevät katsojille rakasta kotiseutuaan. Illan isäntänä toimii ja tähtiä haastattelee legendaarinen Erkki Toivanen.

4. JAKSO lauantaina 26.1.2008

Kotikaupungin tähdet –taisteluparina kohtaavat Marita Taavitsainen ja Klamydia-yhtyeen solisti Vesku Jokinen. Tänä lauantaina tuikkivat tähdet ovat kotoisin Kotkasta ja Vaasasta, ja artistien kotikaupunkien harrastajaryhmät ovat molemmat tanssitaitoista joukkoa. Maritan ja 4-henkisen Diamond Heelsin yhteisessä show’ssa on säihkettä ja glamouria ja vaasalaisen Rollingin paritanssijat iskeytyvät Veskun laulaman Olen suomalainen –kappaleen tahteihin. Ohjelmassa vieraillaan artistien kotiseuduilla ja juontaja Erkki Toivanen vetää langat yhteen tähtien haastatteluissa. Studioyleisö valitsee voittajan ja musiikkiesityksiä tahdittaa Varre Vartiaisen luotsaama suomalaisista huippumuusikoista koottu housebändi.

5. JAKSO lauantaina 2.2.2008

Kotikaupungin tähdet ovat tänään Kaija Koo ja Zarkus Poussa. Lauantai-iltana katsojat pääsevät tutustumaan Kaija Koon juuriin Tuusulaan sekä Zarkuksen kotikulmille Helsinkiin. Riemukkaassa estradiviihdeohjelmassa artistit esittelevät rakasta kotiseutuaan ja luvassa on loistavaa musiikkia, kun Kaija Koo heittäytyy villiin tulkintaan Here I go again -kappaleesta yhteisesityksessä Keravan oopperan kuoron kanssa ja Zarkus tulkitsee Katri-Helenaa sambarytmien kera. Ohjelman keulakuvan Erkki Toivasen lisäksi ohjelman tähtinä tuikkivat aina ajankohtaiset viihdemaailman konkarit ja nuoremman polven starat. Tässä ”kisassa” tärkeintä on yhdessä tekeminen ja omien rajojen ylittäminen. Esityksiä tahdittaa Varre Vartiaisen luotsaama housebändi.

6. JAKSO lauantaina 9.2.2008

Kotikaupungin tähtinä loistavat lauantai-illassa laulaja-lauluntekijä Anssi Kela ja pitkän linjan artisti Virve Rosti. Kumpikin tutustuttaa katsojat omaan kotipaikkakuntaansa ja tapaa paikallisen harrastajaryhmän, jonka kanssa tehtävänä on valmistaa yhteisesitys katsojien nautittavaksi. Anssi Kela miettii menneisyyttään laulustakin tutussa Nummelassa ja valmistaa sykähdyttävän yhteisesityksen Vihdin viihdekuoron kanssa. Virve Rosti saa idean Tikkurilan teatterista yhteisesitystä varten ja perustaa sooloesityksensä hallitsemalleen rock’n’rollille.

 

7. PÄÄTÖSJAKSO & LOPPUJUHLA lauantaina 16.2.2008

Kotikaupungin tähdistö viettää tänä lauantaina ohjelmasarjan päätösjuhlaa. Ohjelmassa juurillaan käyneet upeat artistit kokoontuvat yhteiseen juhlaan ja lavalla nähdään mm. yhteislaulun merkeissä tähdet Anssi Kela, Virve Rosti, Marita Taavitsainen, Vesku Jokinen, Johanna Kurkela, Jore Marjaranta, Katri Ylander, Veeti Kallio, Kaija Koo ja Zarkus Poussa.

Lähetä linkki

Esitysaika

YLE TV2 lauantaisin klo 19.10

YLE Areena