yle.fi

Ohjelman tekijät

Rami Koivula

Juontaja

rami.koivula(at)yle.fi

 

Toimittajan hommissa lähes 10 vuotta. Päätoimi on juontajan hommat Radio Suomessa (Satakunnan Radio). Vapaa-ajalla soitan rumpuja ja kuuntelen musiikkia, pidän siis äänekkäästä toiminnasta. Moottoripyöräily kuuluu kesäeloon ja talveen pyörän huolto. Kerta viikossa vierähtää sulkapallon parissa ja silloin tällöin tulee käytyä salilla.

"Muutto on ok, kunhan ei ole portaita eikä pianoa ja talkooporukkaa on yli 10 henkeä!"

 

Ilse Juola

Sisustussuunnittelija

www.ilsejuola.fi

 

Julkisten ja yksityisten tilojen sisustuksia. Varoitus: Suunnittelijalla saattaa olla idea, joka muuttaa ympäristösi kokonaan.

"Anna muuttamisen viedä ja sisustuksen tuoda. Uskallatko kokeilla miltä väri tuntuu?"

 

Leena Carelse

Sisustusarkkitehti, mutta yhtä päteviä ovat visiönääri, tukihenkilö ja erotuomari.

www.carelse.com

 

Ensimmäiset työvuodet vierivät rakennustyömailla harjottelijana ja arkkitehtitoimistossa arkkitehdin oikeana tai vasempana kätenä. Projektit vaihtelivat kaupungintalosta ostoskeskuksiin. Opiskeluja jatkoin Taideteollisesssa Korkeakoulussa, ja samalla työt kutistuivat kooltaan kukkakioskin ja jakkaraan. Oman toimiston perustin 1995. Hauskin suunnittelutyöni on ollut sarjakuvahahmon "Herra Herra Hakkaraisen" talon näyttelysuunnittelu Vammalassa.

"Minkä tänään piirrän, sen huomenna siirrän!"

 

Tiina Makkonen

Toimittaja

makkonet(at)kolumbus.fi 

 

Muutto-ohjelman toimittaminen stressaa paljon vähemmän kuin muuttaminen. Kameran takana lymyily ei ole yhtään hassumpaa.

"Jos ei näy, niin ainakin kuuluu - kun kamera ei käy!"

 

Mape Morottaja

Toimittaja

mape_morottaja(at)hotmail.com

 

"Muutossa parasta on muutos"

 

Eija Rautavuori

Tuottaja

eija.rautavuori(at)yle.fi

 

Päämääränä on nyt tuottaa katsottava kokonaisuus muutosta, sisustuksesta ja sanailusta Muuttohaukantielle. Nähdään maanantaisin!

"Olipa kerran... muutto!"

 

Anita Hämäläinen

Kuvaussihteeri

anita.hamalainen(at)yle.fi

"Mukana muutossa - monessa mielessä"

 

Marjo Kreku

Leikkaaja

marjokreku(at)gmail.com

Jo TTVO:lla opiskellessa opin, että leikkaajan työnkuva ilmaistaan lauseella "make ice cream out of shit". :) Noooo eikai nyt sentään...
"Home is where the heart is" on vanhentunut fraasi. Minulla se näyttää kääntyneen muotoon "my home is where my computer is"... Sisustusohjelman leikkaaminen on muuten vaarallista sisustusfriikille...

 

Lähetä linkki

Esitysaika

Torstaisin klo 19:20 YLE TV2

YLE Areena

YLE Areena

Muuttohaukantien jaksot näkyvät YLE Areenassa seitsemän vuorokauden ajan ohjelman tv-lähetyksen jälkeen.
> YLE Areena