yle.fi

Toimittajan pakina II


Viime keväänä OH-HOH MIKÄ PÄIVÄ! – sarjassa tutustuimme 15 suomalaisen naisen arkeen ja ajatuksiin.

Vieraina oli kaksi kirjailijaa, ministeri, kuvataiteilija, kapellimestari, elokuvaohjaaja, putiikin pitäjä, taidehistorioitsija, sisustusarkkitehti, liikenainen, balettitanssija, seurapiiritoimittaja, näyttelijä, iskelmälaulaja ja pappi. Oli sinkkuja ja perheellisiä naisia. Oli kurahousuikäisten äitejä, murkkujen äitejä ja isoäitejä. Oli 15 persoonallista, mielenkiintoista, menestyvää suomalaista naista.

MENESTYSRESEPTI

Itseäni kiinnosti tutustua tunnettuihin kanssasisariin ja heidän näkemyksiinsä ennen kaikkea siksi, että halusin tietää heidän menestyksensä salaisuuden. Mitä kykyjä ja ominaisuuksia - lahjakkuuden lisäksi - vaaditaan naiselta, joka nousee ohi muiden oman alansa tunnetuksi ja tunnustetuksi vaikuttajaksi? Mitkä ovat näille naisille yhteisiä menestystekijöitä? Niin kuin hyvän kakkureseptin, voisiko sen kirjoittaa ylös ja ottaa omaan käyttöön?

Tässä muistiinpanoni kevään OH-HOH! –vieraiden menestysreseptiksi:

1) Tunne itsesi ja ominaisuutesi. Tiedä missä olet hyvä.

2) Toteuta unelmasi. Ole intohimoinen. Omistaudu sille, mitä kohtaan tunnet intohimoa. Heittäydy siihen täysillä. Tee ahkerasti ja tinkimättömästi työtä sen eteen.

3) Älä anna periksi asiassa, johon uskot. Jos yksi tapa toteuttaa itseäsi ei ole mahdollinen, keksi toinen. Vaikka tilanne tuntuisi umpikujalta, näe vaihtoehtoja.

4) Ole rohkea. Unohda turvallisuuden vaatimukset. Ota riskejä. Kyseenalaista. Uskalla tehdä suuriakin muutoksia elämässäsi, jos se on sinusta välttämätöntä. Irtaudu entisestä ja uudistu.

5) Tee niin kuin haluat ja tee, niin kuin tunnet olevan hyväksi itsellesi. Älä tee asioita miellyttääksesi muita. Älä suostu, vaikka toiset ihmiset yrittävät tunkea sinut omiin ahtaisiin rajoihinsa. Älä anna kateellisten masentaa. Kuuntele kritiikkiä herkällä korvalla. Ota opiksi, jos kritiikissä on jotain opiksi otettavaa ja unohda loput.

6) Ymmärrä, että elämä on jatkuvaa liikettä ylös ja alas. Aina ei voi mennä hyvin. Aina ei voi tehdä oikeita ratkaisuja. Kriisi menee ohi ja kuopasta noustaan sitkeällä työllä, itseensä luottaen.

7) Valitse ympärillesi oikeanlaisia ihmisiä. Kuuntele ja arvosta muiden osaamista ja erilaisuutta.

8) Huolehdi läheisistä ihmissuhteista. Ole aidosti läsnä.

9) Valitse viisaasti puolisosi. Valitse sellainen, joka kannustaa ja osallistuu yhteisen kodin- ja lastenhoitoon - ja on hyvä kokki!

10) Pidä huolta terveydestäsi, kunnostasi, energisyydestäsi. Elä kurinalaisesti. Ja rentoudu. Naura itsellesi. Nauti kohtuullisesti punaviiniä.

Punaviiniä lukuun ottamatta ei ihan helppo resepti! Itse asiassa aivan toisenlainen, vaativampi kuin kuvittelin. Aion kuitenkin kokeilla.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Tiina-Maija Lehtonen

> Lue myös Tiina-Maijan ensimmäinen pakina

Lähetä linkki

Esitysaika

YLE TV1 torstaisin klo 21.50 Viimeinen jakso nähtiin 9.10.2008.

Ohjelman uusitaan
sunnuntaisin klo 11.50

-----------------------------------------

Syksyn 2008 vieraat:

4.9. Sirpa Kähkönen
11.9. Sirpa Pietikäinen
25.9. Hanna Sarén
2.10. Outi Mäenpää
9.10. Sofi Oksanen

Kevään 2008 vieraat:

17.04. Johanna Vuoksenmaa
10.04. Kaisa Blomstedt
03.04. Minna Tervamäki
27.03. Anja Snellman
20.03. Laura Voutilainen
13.03. Anna Kortelainen
06.03. Tuija Brax
28.02. Marita Keskinen-Toivainen
21.02. Elina Knihtilä
14.02. Rita Tainola
07.02. Marianne Heikkilä
31.01. Marita Liulia
24.01. Susanna Mälkki
17.01. Kaari Utrio
10.01. Niina Kurkinen

YLE Areena

YLE Areena

 Ohjelmat löytyvät Areenalta kuukauden ajan ensi-lähetyksestä.