yle.fi

Anna Kortelainen

Syntymäaika ja -paikka: heinäkuu 1968, Helsinki
Nykyinen asuinpaikka: Helsinki ja Nummi-Pusula
Perhe: tytär Ainu ja aviomies kirjailija Hannu Mäkelä

Anna Kortelainen on filosofian tohtori, taidehistorioitsija, tutkija ja tunnettu tietokirjailija. Suurin osa hänen teoksistaan käsittelee kuvataidetta ja kirjallisuutta ja henkilöhistoriaa. Useimmiten tutkimuksien ja kirjojen näkökulma on ollut naiseudessa – hän on
kirjoittanut mm. Albert Edelfeltistä ja tämän elämään vaikuttaneista naisista, L. Onervan nuoruudesta, hysterian kulttuurihistoriasta, ranskalaisesta salonkitaiteesta ja sen prostituutioaiheista.

Feministiksi tunnustautuva tutkija on Turun yliopistossa ensimmäinen, joka on väitellyt tohtoriksi taidehistoriasta. Väitöskirjatyössään Anna tutki Edelfeltin tuotantoa ja taiteilijanroolia suhteessa japanismiin ja massatuotettujen eksoottisten tavaroiden illuusiomaailmaan. Albert Edelfeltin fantasmagoria: nainen, ”Japani”, tavaratalo palkittiin Vuoden tietokirja -palkinnolla ja Suomen Taideyhdistyksen kirjallisuuspalkinnolla vuonna 2002. Anna on ollut kolmasti ehdolla myös Tieto-Finlandia -palkinnon saajaksi. Lisäksi hän kirjoittaa ahkerasti kolumneja ja kiertää puhumassa ja luennoimassa. Viime vuosina Anna on nähty myös tv-ruudussa mm. YLE TV1:n ohjelmasarjassa 10 kirjaa, jotka muuttivat maailmaa.

Äidin tyttö unelmoi pienenä sairaanhoitajan ammatista, mutta taidemaailma tempaisi Annan mukaansa. Todellisen elämänmuutoksen sai aikaan tyttären syntymä: Anna jätti epätyydyttävät ja sovinnaiset ratkaisut taakseen, ja elämästä tuli hänelle seikkailu, jota ei tarvitse pelätä, sillä sille ei ole olemassa vain yhtä oikeaa ratkaisua. Nyt perheen arki jakautuu Helsingin hektisen Kallion ja Nummen maaseudun rauhan välille, ja kahden
kirjailijan liitossa molemmat innostavat ja inspiroivat toisiaan.

Anna Kortelainen, mitä feminismi sinulle merkitsee?
"Isoäitini oli 1900-luvun alun naisliikkeen herännäinen, oman määritelmänsä mukaan "emansipoitu nainen". Äitini puolestaan suositteli minulle Simone de Beauvoirin kirjoja heti kun tulin murrosikään. Tätini toi Suomeen feministisen radikaaliterapian. Feminismi on siis minulle kotoa opittu perhetraditio, jossa koen olevani näihin voimanaisiin nähden vielä kisälli. Olen innokas ymmärtämään naisten elämästä ja menneisyydestä lisää jokaisen uuden elämänvaiheeni myötä."

Kirjoitit kirjan tavaratalon ihmeestä 1800-luvulla. Siellä vallitsee sanojesi mukaan naisrauha. Pidätkö itse shoppailemisesta?
"Olen sikäli huono shoppailija, että katselen mieluummin muita tavarataloflaneeraajia kuin tavaroita. Mutta joskus harvoin saattaa mopo karata askeetikonkin käsistä, kun näen oikein kauniit kengät... "

Kuka historiallisista henkilöistä, joista olet kirjoittanut, on sinulle kaikkein rakkain ja miksi?
"Toivottavasti Onerva ei loukkaannu, mutta täytyy myöntää, että Virginie-niminen ranskalainen nainen on kaikkein rakkain. Virginie on fiktiivinen henkilö, joka syntyi kiihkeästä halustani selvittää Edelfeltin maalausten arvoituksellisen mallin henkilöllisyys. Hän on osin totta ja osin kuvitelmaa, mutta sitäpä taitaa aina ihmisen sisäinen elämä olla."

Asteikolla 1-10 miten hyvin kahden kirjailijan arki sovittuu yhteen?
"10 pointsia jotka muuttivat käsitykseni kirjailijaelämästä! Eli enpä osaa
toisaalta antoisampaa ja hyrskynmyrskynhauskempaa, toisaalta levollisempaa elämäntapaa keksiä."

Saduissa ja kansantarinoissa annetaan aina kolme toivomusta. Mitä toivot?
”Perheelle paljon yhteistä aikaa ja paljon yhteisiä vuosia. Työniloa – jos työstä katoaa ilo, katoaa työ sen mukana. Ja kolmanneksi – toivon meille koiraa!”

Lempiruokasi ja juomasi?
"Sienirisotto ja Sitarlan kaivovesi tai kuiva valkoviini - ja lauantai-iltana jälkiruoaksi übertyylikkäästi niin iso pussi salmiakkia, että tulee hieman huono olo."

Ilta yöelämässä ulkona vai hyvää ruokaa ja elokuva?
"Olen viimeksi ollut yökerhossa toistakymmentä vuotta sitten, joten en varmaan osaisi edes tilata ajanmukaista drinkkiä. Eli hyvä ruoka ja hyvä leffa tai historiadokumentti - ne tanssiaskeleet osaan paljon paremmin."

Mihin haluaisit matkustaa seuraavaksi?
"Haluaisin reissata Italiassa potpuria Vicenza, Firenze, Genova, Rooma."

Lempihetkesi päivässä?
"Kun saattelen Ainua kouluun, hän kääntyy vielä kerran vilkuttamaan ja sitten lähden aloittelemaan omaa työpäivääni - toisaalta vähän haikeana, toisaalta sormet syyhyten ja toisesta kahvikupillisesta haaveillen."

Mitä kirjaa ja elokuvaa suosittelet?
"Sirpa Kähkösen Lakanasiipiä sekä Michael Cunninghamin romaaniin perustuvaa
elokuvaa Tunnit."

Kenen suomalaisen naisen haluaisit itse tavata ja miksi?
"Onnekseni olen saanut tavata monia ihailemiani suomalaisia naisia, sydän ilosta pamppaillen ja fiksuja sanoja epätoivoisesti tapaillen - ja änkkäämisestäni huolimatta heihin jopa tutustunutkin! Mutta muutaman ohikiitävän tapaamisen jäljiltä juttelisin mielelläni lisää Pirkko Saision, Ritva Valkaman, Heidi Hautalan ja monen, monen muun kanssa."

Mottosi?
"Asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan kuin Ellun kanat."

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Linda Lappalainen
> Takaisin Vieraat-sivulle

 

Lähetä linkki

Esitysaika

YLE TV1 torstaisin klo 21.50 Viimeinen jakso nähtiin 9.10.2008.

Ohjelman uusitaan
sunnuntaisin klo 11.50

-----------------------------------------

Syksyn 2008 vieraat:

4.9. Sirpa Kähkönen
11.9. Sirpa Pietikäinen
25.9. Hanna Sarén
2.10. Outi Mäenpää
9.10. Sofi Oksanen

Kevään 2008 vieraat:

17.04. Johanna Vuoksenmaa
10.04. Kaisa Blomstedt
03.04. Minna Tervamäki
27.03. Anja Snellman
20.03. Laura Voutilainen
13.03. Anna Kortelainen
06.03. Tuija Brax
28.02. Marita Keskinen-Toivainen
21.02. Elina Knihtilä
14.02. Rita Tainola
07.02. Marianne Heikkilä
31.01. Marita Liulia
24.01. Susanna Mälkki
17.01. Kaari Utrio
10.01. Niina Kurkinen

YLE Areena

YLE Areena

 Ohjelmat löytyvät Areenalta kuukauden ajan ensi-lähetyksestä.