yle.fi

Kaisa Blomstedt

Syntymäaika ja -paikka: syyskuu 1947, Helsinki
Nykyinen kotipaikka: Helsinki

Kaisa Blomstedt on sisustusarkkitehti, suomalainen sisustusguru, joka tunnetaan etenkin lukuisten ravintoloiden sisustajana ja näyttelyarkkitehtinä. Kaisan kädenjälki näkyy mm. ravintola Kappelissa, hotelli Tornin ravintolassa, SAS Royal - ja Sokos Albert -hotelleissa, Kalevala Korun myymälässä ja Vanhalla ylioppilastalolla sekä lukuisissa muissa julkisissa ja yksityisissä tiloissa, ravintoloissa, hotelleissa, myymälöissä ja yksityiskodeissa. Tilojen ja sisustuksien lisäksi Kaisa on suunnitellut myös Carpe Diem -korusarjan.

Rakkauden kauneutta ja Italiaa kohtaan Kaisa peri äidiltään, joka työskenteli ompelijana Helsingin Kruunuhaassa. Oman uransa Kaisa aloitti huonekaluyritys Skannon myyjänä, mutta jo vuonna 1970 hän avasi ensimmäisen oman sisustustoimistonsa. Kaisa oli silloin 23-vuotias. Utopia Oy:tä seurasi 1980-luvulla sisustusgalleria Post Deco Oy, joka jatkoi toimintaansa vuosikymmenen vaihteeseen, ja Kaisan omaa nimeä kantava sisustusstudio, jossa hän työskentelee nykyään tiiminsä pääsuunnittelijana. Studio Kaisa B toimii maailmanlaajuisesti: Kaisa on luonut Suomen lisäksi uraa mm. Ranskassa, Saksassa, Englannissa ja Italiassa. Lisäksi Kaisa kiertää myös luennoimassa ja opettamassa.

Syyskuussa 2007 Kaisa toteutti Habitare-messuille Konttikylä-nimeä kantavan erikoisnäyttelyn, johon oli kutsuttu vierailemaan nimekäs joukko kansainvälisesti tunnettuja muotoilijoita, arkkitehteja ja taiteilijoita. Konttikylä sai paljon huomiota sekä kotimaassa että kansainvälisesti. 

Kaisa Blomstedt, kuvaile itsesi kolmella adjektiivilla.
”Hmmm…Minähän joudun olemaan tämän tyypin kanssa jatkuvasti. Yksi asia on varma: Olen älyttömän lojaali ja luotettava ystävä. Ja lisäksi olen superhauska.”

Sisustajan lempilapsi – mikä on ollut se kaikista haastavin ja palkitsevin sisustuskohde? ”Julkisista tiloista lähinnä sydäntäni on suunnitella ravintoloita. Se on palkitsevaa – se tehdään ihmisille ja hyvän ruuan ympärille. Sisustuksen, jos minkä, on ravintolassa oltava viihtyisä. Haastavuus tulee symbioosista, jossa täytyy oikealla tavalla yhdistyä ravintolan luonne, viihtyisyys ja ruoka.”

Miten sisustusprosessi etenee?
”Sisustusprosessi on pitkä, pitkä prosessi, jota on mahdoton lyhyesti selittää. Esimerkiksi julkisessa tilassa, oli se sitten ravintola, kahvila tai myymälä, kaikki alkaa tilaan tutustumisesta ja toimeksiannosta. Pitää ottaa huomioon ravintolan bisnesidea ja luonne, onko se esimerkiksi brasserie vai aasialainen ravintola, budjetti, luvat ja määräykset ja turvallisuus. Kaikki tämä tehdään ennen kuin voi aloittaa suunnittelun. Suuri osa sisustustyöstä onkin ennakkopaneutumista ja tutkimista.

Kun asiakkaan toimeksianto on ymmärretty ja se on oikeissa raameissa, sitten lähdemme hahmottamaan tilaa sisustussuunnittelun kautta. Siinä tärkeintä on ideointi, taiteellisen työn suunnittelu, kaiken ihanan keksiminen. Vain taivas on ideoinnissa kattona! Ammattitaitoinen sisustussuunnittelija ymmärtää kuitenkin alusta alkaen ottaa ehdotuksissaan huomioon asiakkaan budjetin.

Lisäksi sisustussuunnittelijan työhön kuuluu ottaa asioista selvää ja tietää. Esimerkiksi viinikaappia suunnitellessa suunnittelijan täytyy tietää, paljonko yksi neliömetri 1 cm:n paksuista lasia kestää. Liian ohuesta lasista ja liian pitkällä jännevälillä suunniteltu viinikaappi särkyy painosta. Millaiset saranat tai liu’ut oviin kannattaa laittaa? Paljonko valaisimet kuluttavat sähköä? Kuinka paljon ne lämmittävät? Se on suunnitteluvirhe, jos ihmiset hikoilevat. Sekin, mikä ei näy, täytyy ottaa huomioon. Tässä on juuri se taito, jolla erotellaan akanat jyvistä. Ajallisesti suurin työmäärä kertyy tietenkin ideoiden realisoimisesta piirustuksiksi ja asiakirjoiksi, joiden avulla suunnitelmat toteutetaan.”

Minkä paikan tai tilan tahtoisit vielä joskus sisustaa?
”Esimerkiksi kirkon. Olisi ihanaa suunnitella moderni, arkinen ja helppo, ihmistä lähelle tuleva kirkko.”

Asteikolla 1-10, kuinka paljon sisustusarkkitehti tarvitsee luovaa hulluutta? Entä järjestelmällisyyttä?
”Sisustusarkkitehti ei tarvitse niinkään luovaa hulluutta: luovuus on tärkeää, mutta hulluuden sijasta suunnittelija tarvitsee paljon luovaa uskallusta. Järjelmällisyys on kantava voima. Ei voi olla vain luova hullu ilman järjestystä. Kombinaatio on fifty-fifty.”

Jos et olisi sisustusarkkitehti, mikä ala tai ammatti kiinnostaisi sinua ja miksi?
”Olisin ravintolan pitäjä tai näyttelijätär. Elämä on teatteria, ja ravintola liittyy sosiaaliseen elämään, josta nautin.”

Mikä on ollut elämäsi tärkein käännekohta?
”En tiedä onko minulla ollut sellaista vielä…”

Lempiruokasi ja juomasi?
”Olen ruuanlaittaja. Rakastan ruuanlaittoa ja hyvin tehtyä ruokaa, ja syön ihan mitä vaan, kunhan se on hyvää. Lempijuomiani ovat hyvät viinit. Yhdistelmänä parasta on hyvä ruoka ja hyvä viini.”

Ilta yöelämässä ulkona vai hyvää ruokaa ja elokuva?
”Ilman muuta hyvää ruokaa ja elokuva.”

Lempihetkesi päivässä?
”Aamu.”

Mitä kirjaa ja elokuvaa suosittelet?
”Carlos Ruiz Zafón Tuulen varjo -kirjaa. Lempielokuviani ovat Won Kar-wain ohjaamat elokuvat. Etenkin 2046, joka oli aivan fantastinen, ja In the Mood for love.”

Kenen suomalaisen naisen haluaisit itse tavata ja miksi?
”Ei tule mieleen ketään naista, jonka ehdottomasti haluaisin tavata. Eikä kyllä sen puoleen yhtään miestäkään.”

Mottosi?
”I Love Problems!”

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Linda Lappalainen
> Takaisin Vieraat-sivulle

Lähetä linkki

Esitysaika

YLE TV1 torstaisin klo 21.50 Viimeinen jakso nähtiin 9.10.2008.

Ohjelman uusitaan
sunnuntaisin klo 11.50

-----------------------------------------

Syksyn 2008 vieraat:

4.9. Sirpa Kähkönen
11.9. Sirpa Pietikäinen
25.9. Hanna Sarén
2.10. Outi Mäenpää
9.10. Sofi Oksanen

Kevään 2008 vieraat:

17.04. Johanna Vuoksenmaa
10.04. Kaisa Blomstedt
03.04. Minna Tervamäki
27.03. Anja Snellman
20.03. Laura Voutilainen
13.03. Anna Kortelainen
06.03. Tuija Brax
28.02. Marita Keskinen-Toivainen
21.02. Elina Knihtilä
14.02. Rita Tainola
07.02. Marianne Heikkilä
31.01. Marita Liulia
24.01. Susanna Mälkki
17.01. Kaari Utrio
10.01. Niina Kurkinen

YLE Areena

YLE Areena

 Ohjelmat löytyvät Areenalta kuukauden ajan ensi-lähetyksestä.